Jump to content
MAINOS

Suomen työpaikka tilanne?


Marcus

Recommended Posts

Olisin tässä vain kysellyt sairaankuljetuksen ja yleensäkin ensihoidon työpaikka tarjonnan tilannetta.

Mielestäni suomessa ollaan menossa koko ajan väärään suuntaan. Enään ei anneta kuin määräaikaisia pätkätöitä. Työpaikkoja tuntuu olevan mutta ei sellaisia joihin vihtis mennä. Miksei enää nykyisin ole juurikaan tarjolla pitempi aikaisia työsuhteita?

Olenko oikeassa?

- Ei muutakuin päätä kujalle -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Marcus, ensihoidon "pätkätyöt" ovat osittain kunnallispolitiikan sanelemia kummajaisia. Koska palveluntuottaja ei voi olla varma sopimuksestaan kuin vuodeksi-pariksi kerrallaan ei uskalleta myöskään palkata pitempiaikaisia työntekijöitä. Lisäksi edelleen on vallalla "kesämies-menetelmä", jossa lyhytkestoisen työsuhteen aikana katsotaan, mihin miehestä/naisesta on. Virkaan pääsee sitten, kun on "kannuksensa" hankkinut...

Kyytihän ei ajamalla lopu...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Se oli ihan tarpeeks tyhjentävä vastaus. En ole osannut aatella asiaa noin syvällisesti. Kyllähän minä tuon olen tajunnut että, ensin on pieni koeaika ja sit vasta siirrytään pidempi aikaisiin sopimuksiin, jos nyt siirrytään.

Olen nyt itse tässä haeskellut töitä ja olen laitanut itselleni sellaisen rajan että, en yritä sellaiseen paikkaan jossa tarjotaan vain 2-3 kuukauden työsuhteita. Siinähän ei kerkeä kuin justiin muuttaa kamppeet uuteen paikkaan, niin rupiaa jo työt päättymään.

Olen nyt parasta-aikaa 3- kuukauden pestissä "palomies-sairaankuljettajana" ja harmittaa, kun justiinsa on päässy taloon sisälle ja ruennu oppimaan talon tapoja, niin rupeaa työsuhteen loppu häämöttään. Ei jaksais aina alottaa ns. alusta kaikkea kolmen kuukauden välein.

- Ei muutakuin päätä kujalle -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Varsinkin sairaankuljetuspuolella tulee metkoja tilanteita, kun vaihtaa kirkonkylää. Uudet osoitteet, uudet hoitovelvoitteet, uusi kalusto, uusi potilasmateriaali, uusi hoitoonohjaus ja uudet duunikaverit...

Sen sijaan se kyllä opettaa rajusti katselemaan asioita monelta eri kantilta kun pääsee "sisältä" vertailemaan eri järjestelmiä. Itse olen ainakin erittäin tyytyväinen siitä, että aikoinaan tuli reissattua työn perässä eri paikkakunnilla (joskin kaikki tampereen alapuolella).

Ja kyllä se virkakin sieltä ennen pitkää tulee. Itse 5 vuotta pätkiä tehneenä alkoi jo välillä usko loppua, mutta "kyllä se sieltä tulee, ku vähän potkii"... =)

Kyytihän ei ajamalla lopu...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 5 kuukautta myöhemmin...

en sano mitään varmalla mut Iisalmessa ois kai kohta tarve ensihoitajista ku ne kai hakee täällä 12 uutta ensihoitajaa. 8)

Hakuhan loppu jo tovi sitten?

Kiitos.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 7 kuukautta myöhemmin...

Olisin tässä vain kysellyt sairaankuljetuksen ja yleensäkin ensihoidon työpaikka tarjonnan tilannetta.

Mielestäni suomessa ollaan menossa koko ajan väärään suuntaan. Enään ei anneta kuin määräaikaisia pätkätöitä. Työpaikkoja tuntuu olevan mutta ei sellaisia joihin vihtis mennä. Miksei enää nykyisin ole juurikaan tarjolla pitempi aikaisia työsuhteita?

Olenko oikeassa?

Kiitos.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyt kun tullut taas kesällä seurattua MOL:n sivuja niin kovasti taas haetaan sairaankuljettajia duuniin. Onko työpaikkoja lisääntynty vai onko immeiset lähteneet muualle helpompiin hommiin??

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja kun katselee mol:n sivuja niin samat sairaankuljetus yritykset hakee jatkuvasti työntekijöitä. Missä vika yrityksessä vai työntekijässä.  :- siinäpä kysymys.

Etulinjan mies

Kanyloi varjoaan nopeammin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja kun katselee mol:n sivuja niin samat sairaankuljetus yritykset hakee jatkuvasti työntekijöitä. Missä vika yrityksessä vai työntekijässä.  :- siinäpä kysymys.

Jos yrityksellä on ollut viimeisen vuoden aikana ollut 5 kertaa paikka auki ja naapurikunnan samankokoisessa firmassa ei kertaakaan, niin olisikohan yrittäjän syytä pyorähtää peilin edessä...?
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja kun katselee mol:n sivuja niin samat sairaankuljetus yritykset hakee jatkuvasti työntekijöitä. Missä vika yrityksessä vai työntekijässä.  :- siinäpä kysymys.

En muista milloin, mutta kirjoitin samanlailla kuin yllä, siis kauan sitten :)

Kiitos.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joillain firmoilla paikat pitkään auki, koska ei ole aktiivitunteja, ovat huitsinnevadassa ja halauvat ehdottomasti tietyn alueen hoitotason testauksen olevan voimassa. Tänä vuonna P-Sshp:n alueella 12 hyväksyttyä, kaikilla jo vakityöpaikka hoitotason autossa. Puolet yli hoitotason tekijöistäkin varmana reputti, ei saa tekijää mistään, jos vaatimukset tällaiset.

Opettaja jumalan armosta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...