Pöllö Posted September 2, 2013 Share Posted September 2, 2013 Hallitus sysää leijonanosan julkisen talouden säästötaakasta kuntien vastuulle, toteaa Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Budjettiriihessä vähennetään kuntapalveluita kahdella miljardilla eurolla vuosina 2014 - 2017 mm. leikkaamalla kuntien valtionosuuksia sekä karsimalla kuntien tehtäviä ja työntekijämäärää. Eloranta on huolissaan kuntien velvoitteiden purkamisesta tavalla, joka lisää paineita palveluiden lyhytnäköiseen ulkoistamiseen, joka tulee usein pitkän päälle kalliiksi. Eloranta myös pelkää leikkausten heikentävän kuntapalveluja ja laittavan kuntatyöntekijät koville. Lisäksi palveluiden yhtenäisyys sekä tasa-arvoinen laatu ja saatavuus vaarantuvat, Eloranta jatkaa. Eloranta vaatii, että kuntien oma palvelutuotanto pidetään vahvana ja kilpailukykyisenä. Säästöjä voi etsiä kuntaliitoksista sekä sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta. Palvelujen tuloksellisuutta voi parantaa yhdessä henkilöstön kautta. Hallitus tavoittelee 20 000 työpaikan vähentämistä kunnista. Vähennys voi olla suurempi. Vaikka työpaikkakatoa pehmentää lähivuosina tapahtuva runsas eläköityminen, eivät palvelut ole Elorannan mukaan enää entisellään, kun paljon osaavia työntekijöitä poistuu. Väen vähentyessä työtehtävät laajenevat ja vastuu kasvaa. Tämän pitää näkyä myös palkassa. Lue lisää JHL:n tiedotteesta "Kuntapalvelut heikkenevät, työntekijät joutuvat koville" 30.8.2013: http://www.jhl.fi/portal/fi/jhl-tieto/uutisarkisto/?bid=3143. Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.