Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

vieras

Entä kun potilas tarvitsisi jälkipuintia hoidosta?

Recommended Posts

vieras

Törmäsin tilanteeseen, jossa potilaan kohdalta on psykiatrinen hoito lopetettu ja jälkihoito katsottu tarpeettomaksi. Kuitenkin hoidossa on aikoinaan tehty virheitä, tulkittu tilanteita väärin ja ehkä aiheutettu uusia traumojakin. Millainen mahdollisuus potilaalla on enää vuosia myöhemmin käydä asioita läpi häntä osastolla hoitaneiden henkilöiden kanssa? Tarvetta tähän tuntuisi olevan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Millainen mahdollisuus potilaalla on enää vuosia myöhemmin käydä asioita läpi häntä osastolla hoitaneiden henkilöiden kanssa?

Olematon.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
pekka

Tehoidossa on aloitettu eri puolilla Suomea ns. jälkipoliklinikkatoiminta, jossa pidempiaikaiset tehohoitopotilaat kutsutaan poliklinikkakäynnille. Käynnin aikana mm. käydään potilaan kanssa läpi tehohoidon kulku, selvitetään potilaan tämän hetkinen toimintakyky, mahdollistetaan potilaan kysymykset tehohoitoon liittyen. Jos potilaalla on ongelmia joihin tulee puttua, voidaan konsultoida eri erikoisaloja. Usein potilaan kanssa käydään tutustumassa myös teho-osastoon missä häntä on hoidettu.  

 

Eli tämän tyyppiselle jälkipoliklinikkatoiminnalle olisi tarvetta myös psykiatriassa?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
otto

Tuntuvat monet tulevan takaisin ilman kutsumistakin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Törmäsin tilanteeseen, jossa potilaan kohdalta on psykiatrinen hoito lopetettu ja jälkihoito katsottu tarpeettomaksi. Kuitenkin hoidossa on aikoinaan tehty virheitä, tulkittu tilanteita väärin ja ehkä aiheutettu uusia traumojakin. Millainen mahdollisuus potilaalla on enää vuosia myöhemmin käydä asioita läpi häntä osastolla hoitaneiden henkilöiden kanssa? Tarvetta tähän tuntuisi olevan.

 

En tiedä, onko paras tapa käydä asioita läpi hoitaneiden henkilöiden kanssa. Potilastulvassa monella hoitohenkilökuntaan kuuluvalla ei varmaankaan ole kovin syvällisiä muistikuvia yksittäisestä potilaasta. Toisekseen, kyllähän hoidossa virheitäkin sattuu, tieto potilaan parhaasta hoidosta muuttuu, eikä aina ole aivan yksinkertaista aina edes tietää, mikä potilasta oikeasti vaivaa. Kuitenkin huikea osa henkilökunnasta yrittää käytössään olevilla tiedoilla, taidoilla ja resursseilla tehdä sen minkä kulloinkin pystyy. Valitettavasti aina se ei riitä, voimat hajoavat moneen suuntaan.

 

Yksi äärimmäisen vaikea asia on osata lukea ihmistä ja kyetä hoitamaan häntä tavalla, joka olisi potilaalle todennäköisesti eduksi, vaikka potilas ei itse ehkä omaa tilaansa käsitäkään. Somaattisella puolella ei ehkä tajuta oman tilanteen vaikeutta tai helppoutta, joskus suojaudutaan shokkireaktiolta vaikkapa kieltämällä tilanne, joku ehkä haluaa aivan erilaista hoitoa ja eri määrin kuin on koskaan mahdollista antaa, tai potilaan käsitys sairaudesta on aivan toinen kuin häntä hoitavan ammattilaisen. Psykiatrisessa hoidossa voin kuvitella helposti esim. sairaudentunnottoman ihmisen kokevan tahdon vastaisen hoidon olevan hyvin käsittämätöntä ja väärin. Käänteisesti suurin osa potilaista kyllä on aivan vapaaehtoisesti hoidossa, asiat tulevat ymmärretyksi oikein puolin ja toisin, asiat suhteutuvat ja pääosin ihmiset ovat niukoista resursseista ja kiireestä huolimatta kohtuullisen tyytyväisiäkin saamaansa hoitoon. Tietysti joskus jää asioita painamaan tai kokee olevansa vaikkapa huonosti kohdeltukin.

 

Joissakin hoitomuodoissa, kuten edellä mainitussa tehohoidossa, todellakin on tarvetta jonkinlaiselle jälkipuinnille. Ihminen on käynyt vaikkapa lähellä kuolemaa, joka voi olla haastava ja traumatisoiva kokemus. Sairaalahoidon aikana ihminen on yleensä hyvin väsynyt, pyörittelee aivan omanlaisia tunteita eikä jaksa aivan hirveästi ottaa vastaan tietoa. Jälkipoliklinikkatoimintaa on tulossa mm. leikkaushoidossa käyneille. Olisiko tarvetta sitten muuallakin - vai riittäisikö sitten kontakti tällä hetkellä omaan hoitavaan tahoon, jos vain siellä sitten riittäisi aikaa keskustella edes hetken; akuutit potilaat vievät usein vain vähäiset voimavarat samantien.

 

En tiedä, mitä nyt keskustelun kohteena oleva ihminen haluaa - tietoa hoidostaan ja sen perusteista, antaa palautetta, saada anteeksipyynnön vai jotain muuta. Ääneen sanon, että joskus potilaan hyväksi tehdyt toimenpiteet ovat ikäviä ja ne jäävät pyörimään mieleen eräissä tilanteissa ja joillain ihmisillä, eikä aivan aina ole välttämättä hyvä lähteä käymään asioita väärällä tavalla läpi. Se vain saattaa vahvistaa traumaattista kokemusta. Asiakirjoja voi toki kysyä vaikka potilasasiamiehen kautta, palautetta hoitojaksosta voi lähettää vaikka kirjallisesti hoitaneeseen yksikköön, mutta jos asiassa haluaa päästä eteenpäin, niin sitten se tämän hetkinen hoitokontakti ja epäkohdiksi koettujen asioiden keskustelu voisi olla hyväkin tapa. Näin asiat suhteutuisivat ehkä puolueettoman tahon kautta. Jos potilasta on kohdeltu selkeästi kaltoin, voi potilasasiamiehen kautta kysyä sopivia reittejä asioiden viemiseksi eteenpäin.

 

Näissä asioissa kannattanee huoahtaa hetki syvään ja miettiä asiallinen, rakentava keino, jolla voi purkaa asiallisesti kokemuksensa ja saada näkemys, joka selittää potilaan kokemuksia ja toisaalla auttaa valaisemaan toivottavasti hyviä tavoitteita, joihin hoidolla kuitenkin on pyritty. Toivottavasti hyvä tapa löytyy ja ilmeisesti jo jonkin aikaa päässä pyörineet ajatukset saa vihdoin sieltä pyörimästä, ja ko. ihminen pääsee elämässään eteenpäin. Tällaiset potilaan kokemukset ovat hoitohenkilökunnallekin kurjia. Eipä tässä aikaakaan, kun itse olin kontaktissa tahdonvastaisessa hoidossa olevan potilaan kanssa, jonka terveyden ja viime kädessä hengen suojelemiseksi pakkohoitopäätös oli tehty ja useassa instanssissa vahvistettu. Kaikki toimet ja hoidot lisäsivät epäoikeudenmukaisuuden kokemusta, vaikka tietysti yritimme kohdella häntä erittäin ystävällisesti ja mahdollistaa itsenäiset päätökset aina kuin ikinä mahdollista. Aina vain ei oikein mistään löydy ihmistä, joka osaisi toimia juuri oikealla tavalla erittäin haastavassa tilanteessa - eikä aina ole mahdollista, että kaikki intressit toteutuvat samanaikaisesti. Hyvät ja perustellut kompromissitkin voivat tuntua kaikista osapuolista hankalilta.

 

Kommentaattori VF tosin taisi tuoda realiteetin esiin: nykyresursseilla ei käytännössä ole juuri mahdollista lähteä setvimään kasvokkain asioita useiden potilaan hoitoon osallistuneiden henkilöiden kesken. Ja uskoisin, että hyvin usein moinen kohtaaminen vain tuo negatiiviset tunteet uudestaan pintaan ja huono kokemus kasvaa vain suuremmaksi. Menneistä tapahtuneista riippumaton taho voi olla hyvä tapa yrittää saada selville, mikä hoidossa oli oikein, mikä väärin, ja miten asiaa voisi käsitellä. Toki joskus sitten sen tapahtumapaikan kohtaaminen aivan toisenlaisesta näkökulmasta ja positiivisena, hyvänä kokemuksena voi pudottaa taakan pois päältä. Toisaalla tämän kokemuksen saamisen tai negatiivisen tunteen purkamisen voi suorittaa tällä hetkellä hoitavan tahon kanssa.

 

Huomautus: Tuntematta tilannetta ja potilaan kohtaamia asioita tarkemmin edellä mainittu teksti saattaa sisältää kohtia, jotka voivat tuntua sopimattomilta, hoitajia yksipuolisesti puolustavilta ja potilaan kokemusta väärin arvioivilta. Tällainen ei ole missään nimessä ollut tarkoitus, vaan täysin tahatonta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Telaketju

parhaiten onnistuu kun käynnistelee jonkinmoista terapiaa/lääkärissä käyntejä hoitaneen tahon ulkopuolelta eli yksityiselle psykiatrille.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×