Jump to content
MAINOS

HS: Terveydenhuolto rämettyy


Pöllö

Recommended Posts

Helsingin Sanomat nosti pääkirjoituksekseen 31.7.2013 terveydenhuollon rämettymisen ja kuvaa kunta- ja sote-uudistuksia valtapelien pelaamiseksi. HS muistuttaa, että sote-uudistuksen aikana terveydenhuolto ei säily ennallaan, vaan järjestelmä muuttuu, ja valitettavasti huonompaan suuntaan. Julkisessa keskustelussa puhutaan verovaroilla järjestetystä julkisesta terveydenhuollosta. HS:n mukaan todellisuudessa siirrymme kohti vakuutuspohjaista yksityislääkärijärjestelmää. Tässä järjestelmässä hoidetaan sairauksia, muttei edistetä kansanterveyttä.

 

Pääkirjoitus kuvaa terveydenhuollon rahoitusmallia sekavaksi ja ristiriitaiseksi. Hoitomuodosta riippuen voi maksajana olla mm. kunta tai Kela, jotka voivat työntää potilaan toisen maksettavaksi. Jokaisen rahoittajan katsoessa vain omia menojaan ei kukaan pohdi kokonaisuutta, jossa tulisi huomioida hoidon kustannusten lisäksi sairauspäivärahojen ja menetetyn työajan hinta. HS:n mukaan kunta voi tukea jopa omaa pikkusairaalaansa perusterveydenhuollon sijaan. Pääkirjoituksessa myös muistutetaan, että mm. lääkärit siirtyvät yksityissektorille työn ollessa kevyempää ja palkan parempaa, sen sijaan terveyskeskuksissa lääkäreiden määrä on kasvanut olemattomasti. 

 

Lue Helsingin Sanomien pääkirjoitus 31.7.2013 "Terveydenhuolto rämettyy rauhassa" HS:n verkkosivuilta: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Terveydenhuolto+r%C3%A4mettyy+rauhassa/a1375156786232.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...