Jump to content
MAINOS

Kansalaiset uskovat sote-uudistuksen heikentävän palveluitaan


Pöllö

Recommended Posts

Enemmistö suomalaisista eli 59 % uskoo kunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalueuudistusten huonontavan palveluita nykyisestä. Näin uutisoi HS 17.7.2013 Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Vain 16 % uskoo palveluiden paranevan. Toisaalla enemmistön mielestä terveydenhoito Suomessa on hyvää, kunhan hoitoon pääsee. Nuoret ikäluokat luottavat enemmän yksityisen hoidon hyvyyteen, kun taas ikääntyneet uskovat julkisen hoidon hyvyyteen. Sote-uudistus sai tutkimuksessa vastanneista kouluarvosanaksi 5,7. Tutkimuksessa havaittiin myös, että 39 % suomalaisista voisi haluta kuntaliitosta omaan kuntaansa.

 

Tuloksia esiteltiin Suomi-areenan keskustelussa, jossa sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko sekä SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta muistuttivat, ettei sote-uudistuksen tarkoituksena ole säästää rahaa. Feldt-Rannan mielestä Suomessa ei ole myöskään liian suuri ja kallis julkinen sektori, sillä Suomi käyttää sote-palveluihin vähemmän rahaa kuin muut pohjoismaat, mutta tuottaa vastaavat palvelut. Keskustelussa huomautettiin kunta- ja soteuudistuksen olevan helppoa verrattuna palveluiden rahoitukseen. Keskustelussa mietittiin mm. elintason pitämistä velkarahalla korkeampana kuin mihin yhteiskunnalla on varaa.

 

Lue lisää aiheesta Helsingin Sanomien verkkosivuilta: http://www.hs.fi/kotimaa/Usko+palveluihin+v%C3%A4henee/a1373948050748. Keskusteluun osallistuneiden poliitikkojen videohaastattelut löytyvät Kunnallisalan kehittämissäätiön sivuilta: http://www.kaks.fi/node/6710 ja keskustelusta voi lukea lisää säätiön sivuilta: http://www.kaks.fi/node/6709.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...