Jump to content

Helsinkiläiselle Anna Blubaumille lähihoitajuuden MM-hopeaa


Recommended Posts

Posted
annab.jpgHYKSin Meilahden sairaalassa työskentelevä Anna Blubaum on sijoittunut hopealle kansainvälisessä Worldskills kilpailuissa lähihoitajasarjassa. WorldSkills Leipzig 2013:ssa kisattiin 46 lajissa, jotka edustivat laajasti ammatillisen koulutuksen aloja. Tapahtuma kokosi yhteen peräti tuhat kilpailijaa 50 eri maasta ympäri maailmaa. Suomesta matkusti kilpailuihin suuri joukkue. TeamFinland 2013:n 43 parikymppistä nuorta kisasivat yhteensä 38 lajissa; osa lajeista on pari- ja tiimilajeja, suurin osa yksilölajeja. Kilpailijat olivat valikoituneet mukaan ammattioppilaitoksissa järjestetyn valmennuksen kautta, osoittamalla erityistä motivaatiota ja kiinnostusta omaa ammattiaan kohtaan.

Oli vähällä, ettei nyt 22-vuotias Anna jättänyt aikanaan lähihoitajaopintojaan Stadin ammattiopistossa kesken. Kun haastetta kaipaava opiskelija kuuli mahdollisuudesta hakeutua osana opintoja järjestettyyn ammattitaitovalmennukseen ja päästä sitä kautta kilpailemaan osaamisessaan kansainvälisellä tasolla, opiskelu alkoi motivoida kunnianhimoista nuorta naista uudella tavalla. Oman osaamisensa kehittämisestä kiinnostuneen ja paikastaan maajoukkueessa ylpeän kilpailijan toivotaan omalla esimerkillään innostavan muita nuoria työvoimapulan vaivaamalle alalle.
 
Hoitajat.net onnittelee Annaa upeasta saavutuksesta!
Kuva: Skills Finland

LISÄTIETOJA
Tiedote: Suomelle kuusi mitalia ammattitaidon MM-kilpailusta
Kuva Annasta kisapaikalla
www.worldskills.org
Posted

Isot onnittelut!

Ei tässä kädestä suuhun elämisessä haittaa muu kuin tuo käden pienuus ja suun suuruus. Mutta kutsumusta löytyy!

Posted

Onnea upeasta saavutuksesta!

Guest Airi Sankala
Posted

Onnea, olet voittosi arvoinen. Koin sen jo potilaanasi helmikuussa 2013 :)

Posted

Kait Anni nyt saa neuvotella palkkansa ja työehtonsa uusiks, kun on kuiteski maailman toiseks paras lähäri (ja Suomen paras sillä mittaril)?

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

MAINOS

Please sign in to comment

You will be able to leave a comment after signing in



Sign In Now
×
×
  • Create New...