Jump to content
MAINOS

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin yhteishaku vuonna 2014


Pöllö

Recommended Posts

Syksystä 2014 lähtien haetaan yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin yhteishaussa. Uudistuksella pyritään alentamaan opintojen aloittamisikää, saamaan korkeakoulutukseen enemmän aidosti uusia opiskelijoita ja kohdentamaan opiskelijapaikat paremmin. Näin nopeutetaan korkeakouluista työmarkkinoille siirtymistä ja kohennetaan työllisyysastetta. Samalla opiskelijahaun tietojärjestelmät yhdistetään. Samoin yhdistetään opiskelua ja koulutustarjontaa koskevat tiedot selkeäksi kokonaisuudeksi. Tiedot korkeakoulujen koulutustarjonnasta tulevat näin "yhdeltä luukulta" saataviksi.

 

Kevään 2014 yhteishaku toteutetaan vielä nykyisillä järjestelmillä, mutta syksyn 2014 haku on jo ammatti- ja tiedekorkeakoulujen yhteinen, ja siinä valitaan keväällä 2015 alkavan koulutuksen opiskelijat. Uutta syksyllä 2014 on myös se, että korkeakoulut voivat halutessaan varata aloituspaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville opiskelijoille eli henkilöille, joka ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa suomalaisessa korkeakoulussa eikä henkilöä, joka on ottanut korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkaneesta koulutuksesta.

 

Jatkossa hakija asettaa korkeintaan kuusi hakukohdetta ensisijaisuusjärjestykseen. Hakija voi tulla valituksi useaan koulutukseen, mutta yhteishaussa tarjotaan vain yhtä opiskelupaikkaa ensisijaisuusjärjestyksen perusteella. Myös koulutusalaa tai korkeakoulua vaihtaville tarjotaan yhteishaun ulkopuolisia, joustavia tapoja hakeutua uuteen koulutukseen.

 

Lue lisää yhteishaun uudistuksesta Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tiedotteesta 27.6.2013: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/06/korkeakouluihin_yhteishaku.html?lang=fi ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisesta OKM:n sivuilta: http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/opiskelijavalinnat/.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...