Jump to content
MAINOS

Lisää miehiä sosiaali- ja terveysalalle


Reportteri

Recommended Posts

miesh.jpgNoin kymmenen prosenttia alan työntekijöistä on miehiä, sote-ala on siis vahvasti naisvaltainen. Selvitysten mukaan miehiä tarvitaan ja halutaan sosiaali- ja terveysalan töihin, viestiä on tullut sekä asiakkailta että työyhteisöiltä. Ennakkoluulojen vuoksi miehet eivät hakeudu alalle. Mikä avuksi?


- Tarvitaan lisää tietoa ja viestintää. Miesten pitää olla näkyvillä alan markkinoinnissa kuten lehdissä, nettisivuilla ja messuilla. Jos oppilaitoksiin saadaan miehiä kertomaan alasta, sillä on varmasti hyvinkin suuri vaikutus, Helsingin Diakoniaopiston projektipäällikkö Antti Kärkkäinen toteaa.
 
Kärkkäisen mukaan päiväkotien, vanhainkotien ja terveydenhoidon asiakkaat ja henkilöstö voisivat hyötyä miesten tulosta alalle jo ammatillisen tasa-arvon lisääntymisen ja näkökulmien laajenemisen kautta. 
 
-Työstä pitää kertoa realistisesti ja siirtyä sisarhentovalkoinen-mielikuvasta ammattilaisuuteen. Vaarana on, että työpaikalla toteutetaan sukupuolittuneita rooleja. Ei ole tarkoitus, että miestyöntekijälle lankeaa henkivartijan tai remonttireiskan työt, Kärkkäinen jatkaa.

 

Voimaa Hoivaan II-projekti on julkaissut oppaan "Miehenkäyttöopas" sosiaali- ja terveysalan opettajille ja työpaikoille. Opas antaa käytännön neuvoja ja toimenpide-ehdotuksia sote-alan opettajille, työpaikoille sekä alaa opiskelevien miesten ammatillisuuden tukemiseksi.

Lähde: verkkouutiset
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Olisiko palkkauksella mitään tekemistä asian kanssa? Siihen ei ole vielä herätty. Siitä voisi antaa toimenpide-ehdotuksia laajemminkin ;D (= koko alan palkkatason nostoa siis tässä tarkoitan).    

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Niin kauan kuin johtaminen ja käytännön järjestelyt on tätä luokkaa niin ei ala vetovoimaisuuttaan varmaan juuri lisää.

 

Lähiesimiehet pelkää vittumaisia alaisia, hiljaset saa nenilleen, työvuoroluetteloissa ei ole mitään logiikkaa, joka paikassa resurssit on alimitoitettu, työ kuormittaa paljon koska sitä ei pysty tekemään niin kuin itse haluaisi, jne. Sanon nyt taas kerran, että en mä missään teollisuuden puolella ole tämmöstä sekametelisoppaa nähnyt.

 

Harva jaksaa hyvälläkään palkalla tehdä mitään työtä jos työ ei ole millään tasolla mielekästä tai mukavaa, puhumattakaan nyt siitä ettei se palkkakaan tosiaan kovin kaksinen ole. Sitä on itsekin viime aikoina miettinyt mitä pitäisi alkaa työkseen tehdä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Esh. Sveitsistä

Arv. Kollegat

 

Oman kokemukseni - siis vain OMAN kokemukseni - perusteella neuvon kaikkia kynnelle kykeneviä sairaanhoitajia jättämään Suomen, koska ainakin erikoistumisestani asti -85 on asioista "puhuttu", mutta valitettavan vähän saatu aikaiseksi ! Silloin tällöin tätäkin foorumia lukiessa tuntuu, että mitään merkittävää parannusta ei ole hoitoalalla tapahtunut, pikemminkin asiat menneet hullummaksi (työn määrä, palkkaus, eläke-edut . . .).

 

Olen nöyrästi kiitollinen, että jo 22 -vuotta sitten ymmärsin lähteä Sveitsiin. Miten Suomi ja Sveitsi voivat olla sairaanhoitajille niin erilaiset maat ? Täällä en ole koskaan joutunut (alentumaan) laskemaan rahojeni riittämistä/riittämättömyyttä. Suurin "vaiva" palkkauksessa on ollut oikeiden sijoituskohteiden etsiminen. Tässä ovat onneksi sveitsiläiset pankit olleet onnistuneesti avuliaita. Koska palkkausasioista ei täällä julkisesti koskaan puhuta ja olen suhteessa työnantajaani sitoutunut palkkauksen osalta vaitioloon, voin vain esimerkkinä kertoa, että tuleva eläkkeeni  65 -vuoden iässä on kaksikertaa suomalaisen sairaanhoitajan bruttopalkka (tämän hetkisen palkkauksen olen tarkastanut suomal. tuttaviltani). Tähän täytyy luonnollisesti lisätä Sveitisin hyvin maltillinen verotus, jolloin eläkkeeni ostovoima on vähintään kolminkertainen verrattuna suomalaisella eläkeellä olevan sairaanhoitajan eläkkeeseen. Ei ole ihme, että en ole koskaan uskonut väitteisiin Suomesta hyvinvointivaltiona. Todellinen hyvinvointi, jota tavallisena erikoissairaanhoitajana päivittäin saan nauttia on jossain aivan muualla. Uskon enemmänkin siihen poliittiseeen retoriikkaan, jonka mukaan suomal. sairaanhoitajalla "on vain kahleet murrettavanaan". Kehotan kaikkia kuitenkin "murtamaan kahleet" jaloillaan ts. jättämään "uppoavan laivan", joka on vuosikymmeniä sortanut ja hyväsikäyttänyt sairaanhoitajiaan.  Suomi ei ansaitse sairaanhoitajiaan ! Valittaessa elämä menee tältä osin hukkaan, eikä menetettyjä vuosikymmeniä saa enään takaisin ! Aika ajaa armottomasti asioiden ohitse ja jäljelle jää vain vuosikymmeniä raatanut olemattoman ostovoiman omaava eläkkeellä oleva suomal. sairaanhoitaja !

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kehotan kaikkia kuitenkin "murtamaan kahleet" jaloillaan ts. jättämään "uppoavan laivan", joka on vuosikymmeniä sortanut ja hyväsikäyttänyt sairaanhoitajiaan.  Suomi ei ansaitse sairaanhoitajiaan ! Valittaessa elämä menee tältä osin hukkaan, eikä menetettyjä vuosikymmeniä saa enään takaisin ! Aika ajaa armottomasti asioiden ohitse ja jäljelle jää vain vuosikymmeniä raatanut olemattoman ostovoiman omaava eläkkeellä oleva suomal. sairaanhoitaja !

Kiitos päivän dramaattisimmasta pläjäyksestä.. :D Jollekin hoitajalle muutto rahan perässä voi olla ok juttu mutta mua ei sais keskieurooppaan asumaan vakituisesti kirveelläkään. Eikä kyllä olis varaakaan jos haluaisin pitää nykyisen elintasoni ja elämänlaatuni, siihen kun kuuluu paljon muutakin kuin halvemmat autot, isommat palkat ja paremmat eläkkeet..
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

tuleva eläkkeeni  65 -vuoden iässä on kaksikertaa suomalaisen sairaanhoitajan bruttopalkka (tämän hetkisen palkkauksen olen tarkastanut suomal. tuttaviltani).

Hurjalta kuulostaa, että Sveitsissä saisi sairaanhoitaja eläkettä yli 6000 euroa kuukaudessa.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

tuleva eläkkeeni  65 -vuoden iässä on kaksikertaa suomalaisen sairaanhoitajan bruttopalkka (tämän hetkisen palkkauksen olen tarkastanut suomal. tuttaviltani).

Hurjalta kuulostaa, että Sveitsissä saisi sairaanhoitaja eläkettä yli 6000 euroa kuukaudessa.

Suomessa ja Sveitsissä on eläkkeet tilastojen mukaan prosentuaalisesti samansuuruiset, eli hieman alle 60% palkasta. Tämä tarkoittaa yli 10 000 euron kuukausipalkkaa hoitajalle ja täyden eläkkeen saadakseen pitää Sveitsissä työskennellä 20-vuotiaasta 65-vuotiaaksi saakka.

http://www.etk.fi/fi/service/sveitsi/625/sveitsi

http://www.etk.fi/fi/gateway/PTARGS_0_2712_997_625_3225_43/http%3B/content.etk.fi%3B7087/publishedcontent/publish/etkfi/fi/sis%C3%A4lt%C3%B6sivut/el%C3%A4kej%C3%A4rjestelm%C3%A4t/kansainv%C3%A4linen_vertailu/liitetiedostot/sveitsi_ej_2006.pdf

http://www.etk.fi/fi/gateway/PTARGS_0_2712_459_440_3034_43/http%3B/content.etk.fi%3B7087/publishedcontent/publish/etkfi/fi/julkaisut/katsaukset_ja_selvitykset/selvitykset/elaketurvan_rakenne_ja_tyomarkkinaelakkeiden_merkitys_eri_maissa_7.pdf

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Esh. Svetsistä

Vielä lisäyksenä aiempaan kirjoitukseeni. Sveitsin vanhuuseläke muodostuu AHV ("Kansaneläke") ja BVG ("Työeläke") -järjestelmästä. Täyden eläkkeen saa työskenneltyään 20 - 65 vuoden välisen ajan (45 vuotta). Huomattavaa on, että AHV -"Kansaneläkkeen" saavat kaikki työvuosiin suhteutettuna tuloista / muista eläkkeistä riippumatta. Tällä erää täysi AHV on n. CHF 2250 /kk (n. EUR 1850), jonka lisäksi tulee luonnollisesti maksuun myös huomattavasti suurempi BVG -"Työeläke". Tietääkseni Suomi ei maksa enää "Kansaneläkettä",  jos eläkeelle jäävällä on edes jonkinlainen työeläke. KELA -eläkemaksu kuitenkin kerätään kaikista tuloista ! Suomessa joutuu siis vuosikymmeniä maksamaan, mutta aikanaan ei saa "Kansaneläkettä" ! Täyttääkö tämä hyvinvointivaltion kriteerit ? Mielestäni ei täytä !

 

Koska Sveitsin terveydenhuoltoala on suuresti kilpailtu hoitohenkilökunnan osalta, erityisesti yksityiset "sairaalayritykset" tarjoavat sairaanhoitajilleen uimahallialennuslippujen ja muiden lapsellisuuksien sijaan mm. lisäeläkejärjestelmiä, josta sairaanhoitaja hyötyy jäädessään 65 -vuotiaana eläkkeelle. Toisaalta Sveitsin verojärjestelmä tukee merkittävästi  - jos täydet 45 -työvuotta eivät tulisi jostain syystä täyteen -  vapaaehtoistakin BVG -maksamista. Nämä maksut - jos niitä haluaa vielä itse maksaa - johtavat luonnollisesti jo maltillisen tuloverotuksen kevenemiseen entisestään. Näillä faktoilla ja tietooni saatetulla suomal. sairaanhoitajan bruttopalkalla (ei sisällä lisiä) voin todeta, että tuleva vanhuuseläkkeni Sveitsissä on "kaksikertaa suomal. sairaanhoitajan bruttopalkka" ! Tähän laskelmaan ei luonnollisesti sisälly jo vuosikymmeniä aiemmin suomal. palkkatasoon verrattuna huomattavasti korkeampi palkka ja lisäksi matalan verotuksen tuoma OSTOVOIMAN lisäys.

 

Haluan kuitenkin korostaa, että palkkaus / verotus eivät ole autuaaksi tekeviä, joskin tätä foorumia satunnaisesti lukevana ei voi välttyä ajatukselta, että juuri nämä kaksi seikkaa ovat suomal. kollegoilla pielessä, mikä aiheuttaa suurta tyytymättömyyttä ja jopa katkeruutta.  Sveitsiläinen työnantajani on kaikki vuosikymmenet tuntenut vastuuunsa ja on kaiken edellä lyhyesti kuvatun lisäksi tukenut minua ammatillisuudessa mm. järjestämällä riittävästi hoitohenkilökuntaa, huolehtimalla sairaslomasijaiset osastolle jne. Itselleni jokainen työpäiväni on ollut suuri nautinto ja aihe kiitollisuuteen ! Koen olevani edellä kerrotun valossa suuresti etuoikeutettu saadessani palvella amattietiikkani ja kykyjeni mukaisesti maksavia asiakkaitani !

 

                                                                                                     

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Itseä kiinnostais alkaa alalle oppisopimuksella ja mielellään lahes tai lähellä, täytys löytää paikka vaan, ottaako paikat kuinka hyvin oppisopimukselle jos terveysalaa ei ole yhtään käytynä?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itseä kiinnostais alkaa alalle oppisopimuksella ja mielellään lahes tai lähellä, täytys löytää paikka vaan, ottaako paikat kuinka hyvin oppisopimukselle jos terveysalaa ei ole yhtään käytynä?

Oppisopimuskoulutukseen pääsy vaihtelee ihan kunnittainkin, siis tarjonta vaihtelee suuresti.

En tiedä asuinpaikkaasi, mutta kannattaa olla yhteydessä oman alueen oppisopimuspaikkoihin; http://www.oph.fi/opso

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...