Reportteri Posted April 1, 2013 Share Posted April 1, 2013 Hoitajien lomaoikeutta on kaikessa hiljaisuudessa päätetty nostaa. THL ja hallitus allekirjoittivat sopimuksen lakialoitteesta tänä aamuna. Uuden työsopimuslain mukaan hoitajien lomaoikeutta nostetaan siten, että kesälomakaudella lomaa on pidettävä kaksi ja puoli kuukautta yhtäjaksoisesti, talvella yksi kuukausi. Hoitoalalla pitkien lomien pitäminen on ollut tunnetusti mahdotonta, siihen tällä lakimuutoksella halutaan parannus. Tutkimusten mukaan lomaa on pidettävä yhtäjaksoisesti vähintään kuukausi, jotta pääsee irtautumaan työstään. Hoitajien työn kuormittavuuden vuoksi heidän kohdallaan päädyttiin pidempiin jaksoihin. Uudistus astuu voimaan vuonna 2014. Niskuroiville työnantajille on luvassa uhkasakko. - Kun keskitetty palkkaratkaisu meni puihin ja rahaa palkankorotuksiin ei ole, tällä tavoin saamme koulutetun hoitohenkilöstön etuuksia hieman paremmiksi, kommentoi sopimusta tuoreeltaan ministeri Kathainen. Hoitajien saama sopimus on jo aiheuttanut närää opettajien yhdistyksessä NRJssä. - Milläs me nyt saadaan nuoria houkuteltua opettajiksi, kun hoitoala nokittaa meitä lomaoikeuksissakin, kommentoi pääsihteeri Jarkko Suonsilmä. Lähde Link to comment Share on other sites More sharing options...
Guest Katriina Posted April 1, 2013 Share Posted April 1, 2013 Oikein mukavaa aprillipäivää vaan ;) Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.