Jump to content
MAINOS

Lähihoitajatutkinto tarvitsee valtakunnalliset soveltuvuustestit


Reportteri

Recommended Posts

Tehyn mielestä lähihoitajakoulutukseen olisi saatava valtakunnallisesti yhteneväiset soveltuvuustestit, koska lähihoitajat tekevät itsenäistä ja vastuullista työtä ja ala ei kaikille sovi. Vuoden 2012 alussa voimaan astunut ns. Sora-lainsäädäntö antaa koulutuksen järjestäjille entistä paremmat mahdollisuudet puuttua opintojen aikana ilmenevään alalle soveltumattomuuteen.

- Soveltuvuuden arviointi alan tehtäviin on kaikkien - myös alalle hakeutuvien – etu, sanoo Tehyn koulutuspoliittinen asiantuntija Soila Nordström.

Työ- ja elinkeinohallinnolla on ollut työvoimapoliittisista syistä tarve saada lisää sosiaali- ja terveysalalle työvoimaa. Tavoitteena on ollut kouluttaa esimerkiksi teollisuuden palveluksesta työttömiksi jääneitä lähihoitajiksi.

-Osa varmasti soveltuukin lähihoitajan tehtäviin, mutta on selvää että ala ei sovi kaikille. Siksi pätevien soveltuvuustestien merkitystä ei voi painottaa liikaa, Nordström sanoo.

Tehyn mielestä myös lähihoitajan osaamisalueeseen olisi kiinnitettävä huomiota jo rekrytointitilanteessa. Työnantrajan tulisi varmistaa nykyistä paremmin mikä on lähihoitajan osaamisalue ja mihin tehtäviin hän on saanut koulutuksen. Nykyinen lähihoitajatutkinto muodostuu kolmesta kaikille pakollisesta tutkinnon osasta, joiden lisäksi tulee valita yksi kymmenestä erilaisesta koulutusohjelmasta. Tutkintoa täydennetään lisäksi vapaasti valittavilla opinnoilla. Valmistuneiden lähihoitajien osaaminen voi olla siis hyvin erilaista.

Lähde: http://www.tehy.fi/tehy/ajankohtaista/?x22250=24549321

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Tehylle pieni kysymys:

 

Onko tarkoitus saada aikaan uusi "paarialuokka" työvoimapoliittisesti koulutetuista henkilöistä? Vähän haiskahtaa siltä; meinaan kun sitä näytään alleviivattavan nykyään.

Itse olen tvp- koulutettu lähihoitaja, kiitettävillä valmistunut ja kiitoksia työstäni kerännyt (kuten myös luokkatoverini). Samat testit kävivät läpi naapuriluokassa olevat "oikeat" lähihoitajat, samojen opettajien ohjauksessa.

Olen ehtinyt urallani nähdä koko elämänsä hoitoalalla olleita "oikeita", täysin työhönsä kypsyneitä ja minkäänlaista muunlaista kokemusta omaavia hoitajia ja tosi motivoituneita tvp- pohjaisia lähihoitajia, jolla on elämänkokemusta muualtakin.

Toisekseen; kouluni päättyessä samalla lailla liittoonsa kosiskelivat sekä Super että Tehy, eli raha kyllä kelpaa.

Itsellä keikahti kuppi nurin erään Tehyn lehtiartikkelin vuoksi taannoin; panin liiton vaihtoon tästä syystä.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Soveltuvuustestejä voisi yhtenäistää niin sh kuin lh puolellakin. Nyt käytäntö lienee aika kirjavaa, koulut päättävät testien sisällöstä aika pitkälti. Ainakin jossain tapauksissa psykologin haastattalu on korvattu opettajien haastattelulla, säästöihin vedoten.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

K.U.Sijaiselle vain hatunnosto, että on jaksanut lähteä opiskelemaan uutta ja hakeutumaan uudenlaisiin tehtäviin. Hieno homma, että uusi tontti on löytynyt ja motivaatiota riittää. Kommentti leipiintymisestä on myös raikas, sitten kun itse kullakin on mitta täysi, kannattaa aina miettiä, purkaako sitä muihin, miettiä uutta alaa, paikkaa - tai sitten jos ympäristöä ei pysty muuttumaan, omaa asennettaan. Tietysti leipääntymisessäkin on esim. oikeutettua turhautumista vaikkapa heikkoihin työoloihin, joiden eteen on pyritty tekemään paljon, mutta mitään muutosta ei ole saatu takaisin. Noo, tuota TEHY:n tekstiä tuskin kannattaa ottaa liian henkilökohtaisesti. Mutta ehdottomasti valitse vapaasti oma edunvalvojasi sen mukaan, mikä edustaa parhaiten omaa näkemystäsi.

 

Mutta kyllähän tämä on mielenkiintoinen tilanne, alalta on poistunut kymmeniä tuhansia ihmisiä, ja ainakin poliittinen usko ja paine on kova, jotta "tulevaisuuden alalle" siirrettäisiin muualta työntekijöitä. Joukossa on varmastikin henkilöitä, joiden motivaatio ja soveltuminen eivät ihan kohdillaan ole. Ja työnantajillehan olisi varmasti mukavaa, jos tarjontaa työvoimasta olisi paljon, eikä palkkauksen, työkuorman tai johtamisen aiheuttamat siirtymiset muualle tuntuisi missään, jonossa olisi seuraava halukas työntekijä, työpaikoista käytäisiin jopa kovaa kilpailua... Enemminkin sektorille pitäisi saada vetovoimaa itse työhön, sisältö, olosuhteet ja työolot vetäisivät työntekijöitä puoleensa. Veronmaksajalle tulee vain kallis operaatio, jos työntekijöitä ajetaan puolipakolla opiskelemaan alalle, johon motivaatiota ei löydy. Lisäksi soveltuvuuskokeissa on haasteensa - luotettavaa koetta ei oikein ole, eikä opintojen alussa voida välttämättä arvioida ihmisen kasvua opintojen aikana. Edelleen itse koen inhimillisenä, että ihmiselle annetaan mahdollisuus yrittää ja kasvaa; tietysti vaikein ja ehdottomasti alalle soveltumattomin pieni marginaaliryhmä voidaan pyrkiä karsimaan, moni kasvaa ja muuttuu, ja työhönotto on tietysti vielä yksi vaihe valita tai karsia ihmisiä.

 

On tavallaan jopa positiivista, että myös koulutukseen kiinnitetään huomiota, ettei paniikinomaisesti joskus palkata ketä tahansa sinne päin olevaa henkilöä - edelleen se työn vetovoiman tulisi houkutella sopivaa ja pätevää henkilöä töihin. Jos näin ei ole, niin vaihtoehtoja ei sinänsä paljoa ole. Ja jos vaihtoehtoja ei ole, niin kiitos, se edes jonkin suuntautumisvaihtoehdon läpikäynyt lähihoitaja voi olla huomattavasti parempi kuin pystymetsästä otettu henkilö. Varmaan jossain vaiheessa tulee taas työpaikoilla politikointia, voisiko tehtäviä teettää pari sataa euroa halvemmalla lähihoitajalla, ja voisi kuvitella TEHY:n haluavan painetta tällaista vastaan. Oma iso kysymyksensä on alan todellinen työntekijätarve - eläköityminen vs. ikääntyminen vs. hoitoisuus vs. julkisen sektorin rahoitustilanne. Järjestelmä myös joustaa sisäisesti useista syistä, joten ihan noihin suurimpiin työllistymislukuihin en usko, semminkin kun luvut ovat olleet tasoa, ettei muille sektoreille työntekijöitä jäisikään - eikä nuo työvoimapulaluvutkaan ihan ole sellaisia, mitä ennakoitiin. Suomen politiikassa on paljon ismejä, joita hoetaan, kunnes maailma on kerta kaikkiaan romahtanut niiden alta; eräällä takavuosien "tulevaisuuden alalla" laskettiin olevan yli 90 korkeakouluyksikköä (yliopiston laitos tai vastaava) antamassa tontin koulutusta, työvoiman tarve oli kyllä aika murto-osa koulutusmääristä. Katsotaan vuosien varrella, miten tällä tontilla käy... Ja katsotaan, mitä tapahtuu työvoimapoliittisilla markkinoilla. Realiteettihan on, että yhä useampi joutuu uusimaan koulutustaan vuosikymmenien varrella, mutta enempi sitä porkkanaa suosisin kuin keppiä. Ehkä joku marginaali, joka tietoisesti pyrkii loisimaan liikaa muiden kustannuksella, kaipaa sitä keppiäkin, mutta sielläkin osalla voi taustalla olla aika perusteltu turhautuminen kokemuksiin työelämästä ja byrokratioista...

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kiitos Pöllö. (Pöllöhän on tunnetusti viisas lintu ;D ).

Sinulla oli tosiaan monta hyvää näkökantaa asiaan, ei pelkästään yksien lasien läpi katsottu. Tämä mainitsemani asenne ei kyllä ole mitenkään harvinainen; saman luokittelun on kokenut myöskin kouluajoilta jäänyt ystäväni. En vain soisi sen yleistyvän ja saavan voimaa "virallisten" kanavien kautta. Itsekukin voi miettiä, miltä tuntuu kun sanotaan esim: "kaikki suomalaiset ovat juoppoja" tai "kaikki romanit varastavat".

Kyllä niitä huteja tulee SoTe-  testeissä ja alan vaihdossa ihan suoraan peruskoulun penkiltä tulevillekin. Siinä vaiheessa harjottelussa, kun pitäisi kääriä hihat ja ruveta työhön, moni lopettaa. Syy: työ ei olekaan sitä kädestä pitelemistä, vaan raakaa työtä, esimerkkinä Noro- virusepidemia.

Kiitos vielä ja yritetään kehittää työtämme rakentavasti, ei "omaa häntää nostaen".

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

15.3.2013 klo 00.19, K.U. Sijainen kirjoitti:

Itsekukin voi miettiä, miltä tuntuu kun sanotaan esim: "kaikki suomalaiset ovat juoppoja" tai "kaikki romanit varastavat".

Missä tossa uutisessa yleistettiin tolla tavalla? En huomannut kohtaa "Kaikki tvp- koulutetut ovat alalle sopimattomia" tms? Uutisen kritiikki kohdistuu mielestäni koulutuksen järjestäjiin.

Pointti lienee se, että lähihoitajia valmistuu hyvin monelaisista koulutusputkista tuohon vaativaan ammattiin ja taso on oikeasti hyvin kirjavaa. Ei, se ei tarkoita, että kaikki tvp:t ovat huonoja hoitajia, mutta jos jokaisesta työttömästä metallimiehestä tehdään alanvaihtajia hoitoalalle, joukkoon sopii sakkia, jotka eivät ehkä ole sitä motivointuneita porukkaa. Ongelma on oikea, eikö siitä saisi puhua? Koska käytännöt ja oppilaitokset ovat kirjavia, pidän valtakunnallisesti yhtenäistä soveltuvuustestausta hyvänä asiana. Se on työntekijöidenkin etu. Ei siitä kannata pahoittaa mieltänsä.

Mitä liittoihin tulee, niin itse en valitse edunvalvojaani lehtiartikkelin perusteella. Sitä paitsi on hemmetin typerää, että alan hoitajat ovat hajaantuneet useaan liittoon. Se on pelkästään työnantajan etu. Ton paremmuusvertailun vois lopettaa ja lyödä hynttyyt yhteen. Katsokaa esim miten lääkärit hoitavat edunvalvontansa. Tai opettajat. Kollegiaalisia, yksi yhteinäinen liitto, molemmilla oma alakohtainen TES. Edunvalvonta sujuu, eikä tarvi tapella muiden ammattiryhmien kannssa kanssa rahojen yms jakamisesta yms (kuten kvtes-pöydässä). Hoitajat tarvitsevat oman alakohtaisen sopimuksen ja yhtenäisen edunvalvojan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä saa ja pitääkin puhua, mutta asian voisi ilmaista vähän toisella tavalla (mielestäni). Myös itselläni on oikeus mielipiteisiini. Kyllä yleistyksen makua on ollut, tähän samaan törmäsi myös ystäväni. Hän joutui myös puolustamaan omaa koulutustaan, vaikka kyse on ainoastaan koulutuksen rahoituksesta.

En rupea kaivelemaan enää vanhoja lehtiartikkeleita, asia on siltä osin käsitelty.

Mielestäni päätös vaihtaa liittoa oli sillä hetkellä se oikea; mitäänhän ei ole kiveen hakattu. Olen vaaleissa vaihtanut puoluettakin, so what? ;)

 

"..  että kaikki tvp:t ovat huonoja hoitajia, mutta jos jokaisesta työttömästä metallimiehestä tehdään alanvaihtajia hoitoalalle, joukkoon sopii sakkia, jotka eivät ehkä ole sitä motivointuneita porukkaa...." 

 

Ylläoleva lause voisi koskea ketä tahansa. Tätä tarkoitin kirjoittamallani. Näin vaikutetaan asenteisiin.

Hauskaa Kevättä itsekullekin työssään.

 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä taas koen, että kun oman työnsä hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, niin aivan EVVK, mitä joku ajattelee mistäkin.

Kertaakaan en ole joutunut omaa taustaani selittämään, asiaa on kyllä sivuttu muutoin.

Alalla on varsinaisia ruudinkeksijöitä aivan joka ammattiryhmässä, joskin mielestäni enemmistö on paikkansa ja koulutuksensa arvoisia.

 

muoks; vanhempi ketju luettavaksi;

http://hoitajat.net/foorumi/topic/7578-eri-kouluista-valmistuneet-lahihoitajat-tyopaikoilla/?hl=tvp#entry150495

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"..  että kaikki tvp:t ovat huonoja hoitajia, mutta jos jokaisesta työttömästä metallimiehestä tehdään alanvaihtajia hoitoalalle, joukkoon sopii sakkia, jotka eivät ehkä ole sitä motivointuneita porukkaa...." 

 

Ylläoleva lause voisi koskea ketä tahansa. Tätä tarkoitin kirjoittamallani. Näin vaikutetaan asenteisiin.

Tuo lainaus on minun kirjoituksestani, ei Tehyn uutisesta jota kritisoit. Siinä tuollaista yleistystä ei tehty. Nyt tehdään taas vähän (olemattomasta) tikusta asiaa. Uutisessa eikä tässä ketjussakaan kukaan ole sanonut, että kaikki TVP hoitajat ovat alalle sopimattomia. Nyt nostit itse framille tällaisen väitteen.

 

Ja lauseista sanoja irrottamalla ei kannata tehdä väärintulkintoja. Unohdit boldata kirjoituksestani kohdan "joukkoon sopii", joka on tässä se ihan oikea ongelma. Osa alanvaihtoon puoliväkisin työnnetyistä koulutetuista kärsii motivaation yms puutteesta. Se EI tarkoita kuitenkaan, että kaikki TVP hoitajat ovat alalle sopimattomia.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä saa ja pitääkin puhua, mutta asian voisi ilmaista vähän toisella tavalla (mielestäni). 

Konkretiaa, miten korjaisit tuota uutista? :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mielestäni uutisessa oli täysin turha nostaa jotain erityisryhmää esille. Ihan yhtä hyvin voisi vain todeta tarpeen soveltuvuustestien yhtenäistämiselle, jos ja kun käytäntö on kirjavaa.

 

Artikkelista saa ainakin meikäläinen sellaisen kuvan, että te-keskus pakottaa ihmisiä hoitoalalle. Ei lähihoitajakoulutus ole mikään kurssi, johon ihmisiä osoitetaan, hyvänen aika sentään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei pidä paikkaansa. Pikkasen googlettamalla voit lukea kuinka esim työkkäri puoliväkisin pakottaa pitkäaikaistyöttömiä niille kursseille. Eli ongelma koskee tätä koulutusmuotoa ja kyllä se on voitava sanoa ääneen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hain tvp opiskelemaan lähihoitajaksi. En päässyt, edes haastatteluun, mutta hakiessani opiskelemaan "normi tietä" lähihoitajaksi, pääsin. Samaan aikaan hain  myös opiskelemaan sairaanhoitajaksi, johon pääsin.  Nyt opiskelen kaksi ekaa  vuotta työkkärin tukemana, sairaanhoitajaksi. Ystäväni haki myös tvp lh koulutukseen, hän pääsi haastatteluun asti(3v. ollut hoitoapulaisena vanhainkodissa), mutta ei sisälle asti. Satakunnassa ainakin on tosi vaikea päästä tvp opiskeen lh. Onnittelut kaikille, jotka siinä onnistuvat.

 

oho. kirjoitusvirhe...vuotta sana jäi välistä....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei pidä paikkaansa. Pikkasen googlettamalla voit lukea kuinka esim työkkäri puoliväkisin pakottaa pitkäaikaistyöttömiä niille kursseille. Eli ongelma koskee tätä koulutusmuotoa ja kyllä se on voitava sanoa ääneen.

 

Kerroin oman mielipiteeni omaan kokemukseen pohjautuen. Luokkamme jokainen opiskelija oli opiskelemassa täysin omasta halustaan. Kyseessä siis te-keskuksen ostama koulutus.

 

En todellakaan pysty käsittämään millä voimalla te-keskus pakottaa ketään opiskelemaan ammatin johon ei tahdo tai jos kouluttaja katsoo aineksen epäsopivaksi. Onhan tuo nyt aivan järjen köyhyyttä jos noin tapahtuu, eihän se aja kenenkään etua.

 

Kyllä epäkohdista saa ja pitääkin puhua, ei tässä siitä kyse ole.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...