Jump to content
MAINOS

Väkivalta sairaaloissa lisääntyy edelleen


Reportteri

Recommended Posts

Sairaaloiden päivystyksessä työskentely alkaa olla väkivallan vuoksi hengenvaarallista. Vartijoita on lisätty tämän vuoden alussa,mutta väkivaltaan on silti vaikea puuttua. Laki ei anna henkilökunnalle mahdollisuutta taltuttaa väkivaltaisia potilaita nopeasti. Aina riehumisen taustalla eivät ole päihteet tai pillerit, vaan tavallinen ”jonoraivo”. Ihmiset eivät jaksa jonottaa, tai heillä on aggressiota esiin nostava tai sekavuutta aiheuttava sairaus.

– Aseella ei ole uhattu, mutta esimerkiksi puukolla. Se on potkimista, huitomista, nyrkiniskuja. Ei voi enää sanoa, että viikonloput olisivat pahimmat, kyllä se on jo arkipäiviä ja -iltoja, kertoo sairaanhoitaja Antti Rinta-Valkama MTV3:n haastattelussa.

Katso MTV3:n uutisklippi aiheesta: http://www.katsomo.fi/?progId=165095#startAt=0:00:31

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On väkivalta lisääntynyt selkeästi alallamme, ei pelkästään päivystyksissä. Se on oikeasti vakava ongelma. Esim Työterveyslaitoksen Työ ja terveys -tutkimuksen mukaan 2010 23 prosenttia työntekijöistä koki työssään väkivaltaa tai uhkailua, vuonna 2006 osuus oli 17 prosenttia. Maikkarin jutun mukaan väkivaltaan liittyvät työtapaturmat ovat kasvaneet 1990-luvun noin 500:sta vuosittaisesta tapauksesta jo yli 3000 tapaturmaan. Suurin osa väkivaltarikoksista kohdistuu naisiin, hoiva-ala on hyökkäysten kärjessä. Muutakin tilastodataa on kun vaan kaivaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On väkivalta lisääntynyt selkeästi alallamme, ei pelkästään päivystyksissä.

Eli tutkimuksen paikka olis; mitä hoito-organisaatiot tekevät eri tavalla kuin ympäröivä yhteiskunta, kun meillä tilanteet lisääntyy..
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On väkivalta lisääntynyt selkeästi alallamme, ei pelkästään päivystyksissä.

Eli tutkimuksen paikka olis; mitä hoito-organisaatiot tekevät eri tavalla kuin ympäröivä yhteiskunta, kun meillä tilanteet lisääntyy..

 

Haet, Dino, ilmeisesti vähän sellaista, että osataanko ihmisiä käsitellä terveydenhuollossa tai toimivatko terveydenhuollon prosessit sekä turvallisuuspalvelut siten, että väkivaltatilanteet estettäisiin ennalta? Olisi kyllä aika tärkeä ja mielenkiintoinen aihe selvitettäväksi. Mutta tuo on kyllä mielenkiintoinen kysymys, miksi asiat kärjistyvät terveydenhuollossa, kun väkivalta muuten vähentyy? Onko vika organisaatioiden palvelumahdollisuuksissa, poliisin asiakkaiden siirtyminen potilaiksi terveydenhuoltoon, vuorovaikutustaidoissa, vai onko sitten jokin marginaali aiempaa aggressiivisempaa? Vai onko terveydenhuolto sitten enää niitä harvoja pisteitä, missä enää aggressiivisella ihmisellä on kontakteja järjestäytyneeseen yhteiskuntaan (sosiaalitoimen pyörityksen ja vartijoiden lisäksi)? Jos tuosta sitten löytyy jotain trendiä tai tiettyä ryhmää, niin kyllähän sitäkin tietoa voisi hyödyntää. Joko kohdentamalla toimia ko. ryhmään, ennakoimalla ko. ryhmän aiheuttamia tilanteita - sekä luomalla erityisesti turvallisuusjärjestelyitä tällaista ryhmää kohtaan.

 

Noista linkeistä, mitä olit mukavasti poiminut, niin Helsingissähän joukkoliikenteessä on viime vuosina tuntuvasti lisätty vartiointia mm. raitiovaunuissa ja metroissa, joita itse käytän, samoin HSL kertoo mm. rautatieaseman vartiointia tehostetun mm. kuljettajiin kohdistuneen väkivallan vuoksi. Vartijoita liikkuu näkyvästi pareittain, ja nykyään heitä on yksittäinen myös ratikoissa kulkevan lipuntarkastajaryhmän (yleensä taitaa olla jo 3 - 4 henkilöä) mukanakin. Viime viikolla olen tosin - ensi  kertaa vuosiin - kilauttanut poliisitehtävää hätäkeskukselle, kun sekava henkilö käyttäytyi erittäin aggressiivisesti ja mm. uhkaili sanallisesti viiltää joltakulta kaulan auki - ja poliisi tuli kyllä ihan piipaana tilannetta tarkastamaan.

 

Toisaallahan on uutisoitu, ettei kaikista pahoinpitelyistä ilmoiteta poliisille. Terveydenhuollossa ilmoituskäytäntö taas lienee parantunut - yksi avoimesti ja ulkopuolisen toimesta selvitettävä asia olisi, miten työnantaja on ryhtynyt toimiin väkivallan estämiseksi ja siihen reagoimiseksi. Onhan noita muutoksia - yhteispäivystykset, jonot, päivystysten tiukentunut linja, mitä siellä hoidetaan ja miten. Ehkä vanhaan aikaan poliisi poimi enemmän väkeä pahnoilleen, nykyään sitten paljon alkoa ottaneita, lääkkeitä käyttäneitä, haavoja ja kommootioseurantaa sekä sekavia päätyy terveydenhuoltoon kuin putkaan, ainakin tarkastukseen. Poliisiylijohtohan pyrkii myös tunkemaan tietoisesti päihtyneiden valvontaa ihan-kenelle-tahansa, jopa pelastusasemille ("valitettavasti emme nyt voi lähettää ambulanssia ja paloautoa kolaripaikalle, sillä koko henkilökuntamme valvoo päihtyneitä, olkaa hyvä ja soittakaa rauhallisempana päivänä uudelleen"). Terveydenhuolto kohtaa myös valtavan joukon ihmisiä, mutta jostain kertoo se, että terveydenhuolto, vartiointi, sosiaaliala ja vartijat ovat riskiryhmiä työväkivallan suhteen http://www.ttk.fi/files/1527/Tyovakivallan_riskiammatit_raportti_1_2010_TTK.pdf .

 

Muutamia opinnäytteitä on kyllä tehty: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01194.pdf (-06 väkivallasta eri terveydenhuollon toimialoilla ja siihen liittyviä ennakoivia tekijöitä), http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/16966/Penttinen_Joni_Schildt_Lauri.pdf?sequence=3 (-10 väkivallan kirjaamisesta) ja hieman yhteiskunnallisissakin lehdissä on aiheesta julkaisua http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/100682/paakkonen.pdf?sequence=1 V. 2012 Työsuojelurahasto on kiinnittänyt huomiota väkivallan rakenteelliseen hallintaan http://www.tsr.fi/tutkimustietoa/tata-tutkitaan/hanke?h=110123 ja Tampereella on organisaatiomalleja pohdittukin TSR:n ja TTY:n toimesta http://dspace.cc.tut.fi/dpub/bitstream/handle/123456789/20862/vasara_tyovakivallan_ennaltaehkaisy_ja_hallinta_sairaalassa.pdf?sequence=1 V. 2008 STM julkaisi selvitystä terveydenhuollon työsuojelun valvontahankkeesta http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=28707&name=DLFE-3678.pdf&title=Terveydenhuollon_tyosuojelun_valvontahankkeen_loppuraportti_fi.pdf

 

Paikallisesti väkivaltaa on oppareissa selvitetty esim. HAMKissa http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/26255/VahteraSatu.pdf?sequence=2 Jorvissa https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/870/ONT_Lindstrom_Puustinen.pdf?sequence=1 ja mm. Helsingin pelastuslaitoksella http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/24513/Vakivalt.pdf?sequence=1 (terkkuja vaan Sutisen Ilkalle!). Ennaltaehkäisystä on tehty opparia mm. Turussa http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/43216/Koivunen_Olli.pdf?sequence=1 ja Mikkelin kotihoidossa https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/14762/Haikonen%20Eija%20Pulkkinen%20Tiina.pdf 

 

Varmasti paljon muutakin löytyy. Dinolta mielenkiintoinen kysymys, tuonne jonnekin voisi perustaa aiheen "Ehdotuksia opinnäyte- ja tutkimusaiheiksi sairaanhoidossa" (ellei ole jo), ja laittaa siihen ensimmäiseksi hyvän Dino -tutkimusaiheen.  :)

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mutta tuo on kyllä mielenkiintoinen kysymys, miksi asiat kärjistyvät terveydenhuollossa, kun väkivalta muuten vähentyy? Onko vika organisaatioiden palvelumahdollisuuksissa, poliisin asiakkaiden siirtyminen potilaiksi terveydenhuoltoon, vuorovaikutustaidoissa, vai onko sitten jokin marginaali aiempaa aggressiivisempaa?

En jaksa uskoa että hoitajien vuorovaikutustaidot tai ammattitaito olisi mitenkään huonontunut vuosien aikana, vaan kyllä tämä lisääntynyt väkivalta liittyy jollakin tasolla resursseihin, keskitettyihin palveluihin, liian vähäiseen henkilökuntamäärään ja potilaiden liian suuriin odotuksiin terveydenhuollon palveluita kohtaan. Näin arvelisin.

Ja kun tiedetään että terveydenhuollosta löytyy työyksiköitä joissa väkivaltatilanteet ovat kymmenessä vuodessa vähentyneet dramaattisesti, pitää joissakin yksiköissä mennä todella kurjasti. Mielenkiintoista..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...