Väkivalta hoitotyössä

[tupla-t]

Oletko kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa hoitotyössä? 

 

Kertokaa tilanteita, miten ne on hoidettu ja selvitetty. Vai onko niitä ikinä käsitelty mitenkään?

 

Lehtien nettisivuilta saa nyt lukea väkivaltatilanteista:

 

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201301120102714_uu.shtml = Öykkäröivät potilaat

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201301120102714_uu.shtml = Vierailuajoista

http://yle.fi/uutiset/sairaalat_eivat_enaa_parjaa_ilman_247-vartiointia/6435244 = Vartioinnista

 

Lisäksi blogia samasta aiheesta: http://velihentovalkoinen.blogspot.fi/

 

Kommentoikaa!

 

 

[gettiz]

Henkistä väkivaltaa ei ole käsitelty mitenkään, sanottu vaan että kuuluu työhön (if you can't stand the heat - get out of the kichen!).

 

Fyysisestä ei myöskään juuri puhuta, esim. vaaratilanneilmoitukset kuitataan usein sillä että ilmoituksen tekijä on uusi työntekijä... Kerran olen joutunut päivystykseen kun potilas tempaisi nyrkillä leukaan, mutta siitäkään ei tehty mitään juttua koska potilas oli dementti ja "arvaamattomuus kuuluu sairauden kuvaan".

[tupla-t]

Henkistä väkivaltaa ei ole käsitelty mitenkään, sanottu vaan että kuuluu työhön (if you can't stand the heat - get out of the kichen!).

 

Fyysisestä ei myöskään juuri puhuta, esim. vaaratilanneilmoitukset kuitataan usein sillä että ilmoituksen tekijä on uusi työntekijä... Kerran olen joutunut päivystykseen kun potilas tempaisi nyrkillä leukaan, mutta siitäkään ei tehty mitään juttua koska potilas oli dementti ja "arvaamattomuus kuuluu sairauden kuvaan".

 

Tämä on just ongelmana. Vähätellään asiaa...Vaikkakin ihminen on syyntakeeton, niin pitäähän asia silti käsitellä. Kuvitellaan, että vastaava tilanna tapahtuu vaikka kassan jonossa. Johto voisi enemmän olla työntekijän tukena näissä asioissa. 

[Rusetti]

Olen kohdannut sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Joskus nuorempana ja herkempänä, opiskelijana ollessani, saatoin todellakin pahoittaa mieleni jos jouduin potilaan yllättävän verbaalisen hyökkäyksen kohteeksi. Nyt henkiseen väkivaltaan (nimittelyt, raivoaminen, haukkumiset) on jo ns. tottunut, eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Työskentelen psykiatrisella osastolla eikä täällä olosta tulisi kyllä yhtään mitään jos jokaisesta potilaan raivonpuuskasta tai huutamisesta pahoittaisi mielensä. Silti kynnykseni sietää kuraa on aika matala - jos kysymyksessä on esim. psykoottinen tai deliriööttinen potilas, haukkumiset ja nimittelyt ei tunnu missään. Tietyissä tilanteissa jos ihminen on ns. tarpeeksi sekaisin, moisen tietenkin ymmärtää ja antaa moisen olla. Muutoin vedän potilaideni kanssa tiukan linjan siihen, että minua ei kutsuta kullaksi, hoitsuksi, minulle ei aleta ylenmäärin kiroilemaan ja haistattelemaan syyttä suotta enkä siedä henkilökohtaisuuksiin menevää haukkumista. Tavat pitää kaikilla ihmisillä olla, olivat he sitten suljetulla hoidossa tahi eivät.

Fyysistä väkivaltaa olen myös kokenut. Psykiatrian puolella on mennyt painiksi pari kertaa potilaan kanssa. Päivystyksessä ja sisätaudeilla työskennellessäni opiskeluaikoina minua on purtu, raavittu, lyöty nyrkillä vatsaan ja syljetty. Onneksi kuitenkin harvoin tällaisia tilanteita on tullut vastaan mutta kyllähän ne mieleen ovat jääneet, kurjia tilanteita.

[dino]

Uran alkuaikoina homma meni silloin tällöin vänkäämiseks taikka jopa painiksi, jostain syystä viimeiseen kymmeneen vuoteen ei ole hankaluuksia potilaiden kanssa ollut. Potilaat ovat vissiin muuttuneet...;)

[trikki]

Deliriumissa olevia dementikkoja, aivomamman saaneita sekä alkoholin aiheuttamai agressiivisia ja verbaalisesti aktiivisia potilaita hoitelen.

Olen saanut mm  potkuja, nyrkin iskuja ja  kädestä on väännetty. Minua on syljetty, purtu, nipistetty.

Minua on nimitelty lesboksi, huoraksi ym.

Talon tapa on, että väkivaltatilanteista tehdään ilmoitus. Osaston sisällä lääkäri ja oh yleensä vähättelee tapahtumaa " hoitaja provosoi". Lääkitystä on todella vaikea saada kohilleen, koska lääkäri ei näitä tilanteita kohtaa.

 

[hippis]

Vanhuspuolella sekä että. Keikkalaisena on joskus laitettu upouudella osastolla haastavan vanhuksen kanssa, jolloin sai haasteellisen lääkkeenantoyrityksen jälkeen potkun silmien väliin. Raapimista, puristamista, lyömistä, nipistämistä... Niin osastolla kuin joskus kotihoidossakin (tosin lievemmin). Osastoilla väkivalta on kuitattu olankohautuksella, en edes vaarailmoitusta päässyt tekemään (keikkalaisena pyysin siihen apua, mutta ketään ei kiinnostanut, kesätyöntekijänä niitä tein pari). Kotihoidossa asia otettiin vakavammin. Se nimittely nyt menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

[selena]

Runsaasti. Sekä henkistä että fyysistä. Hoitajaa saa haukkua,huoritella, räkiä naamaan, lyödä, potkiä, heittää virtsaa sisältävällä astialla jne. potilaan mielestä siis. On myös purtu, raavittu, tönitty, revitty hiuksista. Kerran olen joutunut pahan aivotärähdyksen takia päivystykseen (pää kuvattiin, ja lääkäri sanoi "ei siellä mitään ole :) ). Kaikista fyysisistä olen tehnyt ilmoituksen, haukkumisista ym en. olisi varmaan pitänyt niistäkin...

 

Rankka ala, tuskin millään muulla alalla kohdataan näin paljon väkivaltaa?

[tupla-t]

Huumorintaju on kyllä päässyt kehittymään ja koetukselle.

 

Meikäläisenkään mielestä jokaisesta ei tarvitse sen suurempaa "äläkkää" nostaa, mutta uskon, että jonkin verran on vaikutusta omaan työssäjaksamiseen, jos 15 vuotta kuuntelee haistattelua ja haukkumista.

Tuo tilastointi kaikista on meikäläisen mielestä ihan hyvä juttu. On jotain näyttöä siitä mitä hoitajat kokevat työssään. Ei jää asiat vain puheiden tasolle.

[Keep the faith]

Yritetään ennakoida mahdollisemman paljon.

 

Pari delikaa on vääntänyt hoitotoimissa, mutta en voi sanoa sen kohdistuneen minuun, se on kohdistunut tilanteeseen.

Huutamista on tullut kerran oikein ämpärillä, vastasin saavilla. Se toimi sillä kertaa.

 

Joskus kemiat toimii, vaikka taustalla olisi mitä: yhden reissun tein väkivahvan vanhan potilaan kanssa yhdelle polille, vaikka edellisessä vuorossa oli napannut sakset jostain ja huitoi hoitajaa niillä. Jostain käsittämättömästä syystä meitä oli pari eri hoitajaa, jotka pärjättiin tuon tapauksen kanssa ilman vääntöä. Saatiin perushoidot tehtyä niitä näitä rupatellen ja matka polille sujui vanhoja muistellen ja hetkestä nauttien.

Jostain pääsin käsitykseen, että muistutin jotain potilaan nuoruuden tuttua, käytti minusta tiettyä nimeä ja kyseli aina kolmannesta ihmisestä, että mitä tälle kuului.

Mikäs siinä, sitten juteltiin siitä kolmannesta ja vaikka en tuntenut koko ihmistä, kaikkea saa selville kun kyselee ja myötäilee.

Vähän samaa murretta ja reilusti kertoen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se toimi sillä kertaa.

 

Kaikkinensa koen olevassa aivan turvassa työpaikallani.

[netta]

Sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa on tullut koettua. Suurin osa näiden syyntakeettomien suunnalta.

 

Mutta ihan oikeasti. Mitä vaikkapa työnantaja voi tehdä asialle, jos väkivallan tekijänä on dementikko, joka ei tiedä mitä tekee, huumeiden käyttäjä, joka uskoo jokaisen kohdalle tulijan olevan uhka, psyykkisesti sairaat, delirium......

 

Koulutus on aina se vastaus kaikkeen. Juu toki, tiettyyn pisteeseen päästään sillä mutta sekään ei auta, jos haetaan nollatoleranssia. Turvamiehiä dementiaosastolle? Psyykkisesti sairaat järjestään pakkopaitaan?

 

Tietyissä ammateissa on vain pakko tulla toimeen tietyn uhan kanssa. Kaikkea ei voi estää. Vai voiko?

[Helene]

Fyysiset: Vanhuspuolella potkuja, lyöntejä, puremista ja sylkemistä. Dementikkoja, jotka eivät ole olleet tilanteen tasalla, mutta pitänyt hoitaa kuitenkin. En ole ollut näistä ihmeissäni vaan kokenut ne osaksi vanhustyötä.

 

Henkiset: Dementikoilta haukkumista, huorittelua, valehtelijaksi ja piruksi syyttämistä. Ehkä erikoisimpana on mieleen jäänyt mummu, joka huonoina päivinään selvästi mietti jo etukäteen valmiiksi, miten manaisi minut ja kaikki tuntemani ja kuinka toivoi että lapseni murskautuisivat auton alle ja joutuisin katselemaan heidän aivojensa valumista viemäriin. Hyvänä päivänä ko. mummu oli kullanmuru.

 

Silti ainoa tilanne jonka olen kokenut oikeasti hyvin hankalaksi oli kun harjoittelupaikassa keski-ikäinen kirurginen miespotilas, joka oli normaalisti asiallinen, alkoi esittämään seksuaalisesti virittyneitä kommentteja kun hänen miespuolinen tuttavansa oli vierailulla. Oli erittäin vaikea olla asiallinen ja ammatillinen ab tippaa vaihtaessaan, kun sai kuunnella kommentteja vartalostaan ja siitä, mistä muualta saisi imeä tippoja ja miltä kosketus tuntui. Raportoin tilanteen välittömästi ohjaajalleni, mutta hän ei vienyt asiaa eteenpäin.

[Telaketju]

näitä on ollut niin paljon ettei kaikkia muista, mutta kerra juoksin leipäveistä karkuun,samoin heitettyä puutuolia ja viime kesänä heitetty kivi meni metrin ohi. Pikku paineja en muista,useita kymmeniä kuitenkin.

aijuu sekakäyttäjä räki silmiin,piti puolivuotta juosta labrassa.

[tupla-t]

Sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa on tullut koettua. Suurin osa näiden syyntakeettomien suunnalta.

 

Mutta ihan oikeasti. Mitä vaikkapa työnantaja voi tehdä asialle, jos väkivallan tekijänä on dementikko, joka ei tiedä mitä tekee, huumeiden käyttäjä, joka uskoo jokaisen kohdalle tulijan olevan uhka, psyykkisesti sairaat, delirium......

Koulutus on aina se vastaus kaikkeen. Juu toki, tiettyyn pisteeseen päästään sillä mutta sekään ei auta, jos haetaan nollatoleranssia. Turvamiehiä dementiaosastolle? Psyykkisesti sairaat järjestään pakkopaitaan?

 

Tietyissä ammateissa on vain pakko tulla toimeen tietyn uhan kanssa. Kaikkea ei voi estää. Vai voiko?

 

Hyviä pointteja!

Koulutuksella saadaan varmasti väkivaltatilanteita vähennettyä, nimenomaan ennakointiin panostavalla koulutuksella. Fakta on että väkivaltatilanteita tulee aina, niitä ei saa karsittua mitenkään pois, enkä toivo että noita yllolevia keinoja ainakaan käytetään :)

Jos on puhe nollatoleranssista, niin kyse on mielestäni siitä, että väkivaltaa ei siedetä: eli asioihin otetaan kantaa, otetaan oppia tilanteista ja hoidetaan asianmukaiselle tavalla. Ettei vaan kävisi niin, että työntekijä jäisi yksin tilanteiden jälkeen. Vai olenko väärässä? 

[elvenroot]

Aiemmassa pitkäaikaisessa työpaikassani kotihoidossa oli (on edelleen) sääntö, jonka mukaan kaikista väkivaltatapauksista (tai niiden uhkasta) on tehtävä kirjallinen raportti. Koska hoitajat liikkuvat pääasiassa yksin, esimies tai kollega ei voi tietää asiakkaan kotona tapahtuneesta, ellei asianomainen kerro. Tarvittaessa tapahtunutta käsiteltiin yhdessä palaverissa - joka tapausta ainakin lyhyesti esimiehen kanssa.

 

Väkivallasta tai sen uhkasta oli aina kerrottava, ettei sama toistuisi toisten hoitajien kohdalla. Mahdollisesti väkivaltaisen asiakkaan luo ei myöskään saa mennä yksin, oli työtilanne muuten mikä tahansa.

[Tepate]

Hei!

 

On koettu henkistä ja fyysistä "väkivaltaa"

"Väkivalta" lainausmerkeissä siksi,että työskentelen dementiapuolella. En väitä, että dementiapuolella "väkivalta" kuuluisi sairauteen jne. mitä aina kuulee.   Vaan väitän,että suurin osa muistisairaiden  agressiivisuudesta johtuu ympäristötekijöistä: fyysinen ympäristö, työntekijöiden asenne ym 

Ja väitän että oikeanlaisella koulutuksella olisi mahdollista vähentää muistisairaiden "agressiivisuutta."  Kun ei osata kohdata oikein, syntyy usein tilanne , että hoitaja tekee, muistisairas lyö.  Ja välillä surullista on se, että hoitaja vie viestiä lääkärille, että nyt on agressiivinen ja kas kas rauhoittavaa lääkettä lisää ja eipä lyö enää.

 

Vielä: tiedän että agressiivisuuteen on muitakin syitä. 

[trikki]

Dementikot toimivat juuri tuollatavoin. Yhden hoitajan kanssa sujuu hyvin, koska hoitaja osaa puhua tahtomattaan oikeilla sanoilla ja äänenpainoilla. Hoitaja on potilaalle tuttu ja hoitaja tuntee potilaan metkut ja toiveet.

Lääkitys kuitenkin pitäisi olla sellainen, että potilas kykenisi normaaliin kanssakäymiseen kaikkien hoitajien kanssa.  Ei hoitajan tarvitse saada nyrkistä vessareissulla, koska ei tunne potilasta perinjuurin tarkasti.

Olen akuutilla vuodeosastolla ja siellä joudutaan paimentamaan potilaita pois vääristä huoneista, vääristä sängyyistä  ja pois "hoitamasta" toisia potilaita. P..skat housissa vaeltavaa potilasta täytyy voida ohjata vessaan hoitajan sitä pyytäessä, pesuja ja vaipan vaihtoa ei voi tehdä keskellä käytävää.

 

Valitettavan usein joudutaan lääkitsemään potilaita kun tälläiset tilanteet ovat vallitsevia, puhumattakaan jos potilas karkailee  lukituista ovista huolimatta. (Aina joku jossain vaiheessa ei katso montako potilasta tulee ovesta perässä. )

 

Pienessä dementiayksikössä tilanne on toinen kuin 26 potilaan alati potilaita vaihtavalla osastolla.

 

Perään oikeutta työskentelyyn ilman vaaratilanteita.

[psyhoi]

Erilaisia henkisiä ja fyysisiä matseja on tullut uralla vastaan. Näissä väkivaltatilanteissä täytyy muistaa kunnollinen dokumentointi/kirjaaminen, se on myös osa hoitajan oikeusturvaa.

[lumikeiju]

Molempia on koettu, fyysistä sairauslomalle joutumiseen asti....

[Sini]

Ilmoituksia näistä tehdään aivan liian harvoin. Lähinnä silloin, kun on syntynyt vakavia fyysisiä vammoja. Tässä olis petrattavaa, jotta väkivaltatilanteet näkyisivät myös tilastoissa, myös ne läheltä piti tapaukset ja sanalliset uhkailut.

[Tepate]

Dementikot toimivat juuri tuollatavoin. Yhden hoitajan kanssa sujuu hyvin, koska hoitaja osaa puhua tahtomattaan oikeilla sanoilla ja äänenpainoilla. Hoitaja on potilaalle tuttu ja hoitaja tuntee potilaan metkut ja toiveet.

Lääkitys kuitenkin pitäisi olla sellainen, että potilas kykenisi normaaliin kanssakäymiseen kaikkien hoitajien kanssa.  Ei hoitajan tarvitse saada nyrkistä vessareissulla, koska ei tunne potilasta perinjuurin tarkasti.

 

Ihan vaan saivartelematta totean, että muistisairas ihminen ei kykene meidän ns. normaaliin kanssakäymiseen, ei ilman lääkkeitä  eikä lääkkeitten kanssa.

[trikki]

Saivarellaan sitten kunnolla.. Tarkoitin normaalilla kanssakäymisellä sitä, että hoitaja voi antaa potilaalle tavallisia ohjeita ilman että tarvitsee väistellä nyrkkiä .

[Sari-Helena]

Juu, nytkin on mustelmat käsivarressa dementoituneen toimesta. Täytynee vaan lisätä sinne omaan hoitotahtoon: Jos tulen muistisairauden tms sairauden takia uhkaavaksi ja hoitajien kimppuun käyväksi, niin oireenmukaista lääkitystä SAA ja PITÄÄ antaa.

[tupla-t]

Hyvin on tullut kommentteja. Kiitos siitä. Lisää vaan. Kertokaa myös tarinoita mitä olette kuulleet. Myös tilanteista mitkä ovat menneet hyvin.

[Julma]

Dementikothan ne pääasiassa on tuota väkivaltaa omalla kohdalla harjoittaneet. Asioita voi toki käsitellä ja pyöritellä, mutta ainoa inhimillinen ratkaisu on sellainen jota ei koskaan tulla toteuttamaan, eli riittävästi henkilökuntaa vuoroihin jotta kiinnipitotilanteet sujuvat rauhallisesti. Jos pitää yksin tai kaksin alkaa painimaan dementikolta vaippoja vaihtoon niin siitä on arvokkuus kaukana. Jos taas neljä isoa kaveria tulee rauhallisesti, ottaa kiinni ja asiat tehdään hymyillen ja provosoitumatta niin tilanne on ihan erilainen luonteeltaan.

 

Ns. syyntakeisten potilaiden kohdalla väkivaltaa onkin huomattavasti vähemmän. Kerran oli jännät paikat kun jouduin painimaan takaluukussa piripään kanssa joka uhkasi rei´ittää mut jollain käytetyllä neulalla...vaikkei sekään kai näissä maailmoissa ollut.

 

Loput hommat tainneetkin soljua ihan omalla painollaan, jos joku alkaa kiukuttelemaan niin lähde pois. Kun potilas ei kaipaa apua, niin olkoon ilman. Tai sitten virka-apua paikalle.