Jump to content
MAINOS

I.v lääkityksen anto tulevaisuudessa vain sairaanhoitajan papereilla?


Sinkku

Recommended Posts

Noniin..

Söppen näkemuys edustaa mielestäni yleistä linjaa, johon (varinkin pääkaupunkiseudun) ensihoidossa ollaan ajettu. Tähänhän on liittynyt aikanaan myös se visio, että ennen hoitotasolle pääsyä pitäisi olla työkokemusta ja jonkin keikka- tai vuosikiintiön täyttyä. Tätähän visioitiin alun perinkin siinä ensihoitaja AMK-koultuksen kehityksessä, mutta foorumilaiset tietävät miten siinä sitten kävikin..

Toinen ongelmahan on se, että itseasiassa jo nyt alkaa olla kohtuullinen ongelma saada esim. kesäsijaisia joissain Suomen kolkissa, joten aika huonoa on ajaa pätevyysjärjestelmää tutkinnoista riippuvaksi. Aika äkkiä käy kato työntekijöissä.. Toisaalta onpa eräs jo nimeltä mainittu rouva saanut ennenkin ihmeitä aikaan hyperkineettisyyspäissään.. Mielenkiinnolla odotan sen STM:n työryhmn lausuntoa siitä, mikä koulutuspohja edellytetään mihinkin. Tulee kuitenkin muistaa, että kyseessä ei ole vielä lakimuutos..

Voi-voi tätä ensihoidon sekavaa maailmaa..

-Pölhö

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 300
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Muista että elämää on myös sinun sh-piirisi ulkopuolella ;)

No joo, ilmaisin itseni vähän tökerösti. Luvat ja käytännöt varmaan vaihtelevat aika paljon sairaanhoitopiiristä riippuen..

Tosiaan meidän alueella mainitsemiani lääkkeitä saa konsultaation jälkeen käyttää perustasolla.

Lisätään listaan vielä i.v. diatsepaami, metoprololi, ja nitraatti-infuusio. Hoitoyksiköitä kun ei ole käytössä, niin perustason lääkevalikoimaa on pakko ollut kasvattaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Helsingissä pel ulkopuolisilla vain ASA,Dinit,ja Ringer

Eipä ole laitoksenkaan perustapiksilla juuri muuta. I.V lääkket vain hoitotasolla.

Ja katkeruuttasi Kuismaa kohtaa en oikein ymmärrä. Tai oikeastaan ymmärrän, koska näkökantasi on yksityisen puolelta. Kyllä Kuisma edustaa melkoista edelläkävijää Suomen maassa ensihoidon saralla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Toinen ongelmahan on se, että itseasiassa jo nyt alkaa olla kohtuullinen ongelma saada esim. kesäsijaisia joissain Suomen kolkissa, joten aika huonoa on ajaa pätevyysjärjestelmää tutkinnoista riippuvaksi.

Kyllä kesäsijaisia ainakin oman kokemuksen mukaan on vielä saatavilla, mutta sellaisia kavereita joilla olisi sakusta edes muutaman kuukauden kokemus, soveltuvuus alalle ja halua tehdä myös lyhyempiäkin lomituksia ei tahdo löytyä kirveelläkään.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

I.V lääkket vain hoitotasolla.

Ja siellä ne pitää ollakkin.

Niin pitää. Miksi niitä siis pitäisi sitten olla stadin yksityisillä ?? Tästä saadaan taas hyvä riita  ;D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Nyky-Suomessa sairaankuljetuksessa saa lain mukaan olla töissä periaatteessa ihan kuka vaan. Jotta ennen kaikkea palkat, ja lisäksi annettavan hoidon tasoa saataisi nostettua, on vaadittava sairaankuljettajilta myös koulutusta. Eli jokaiseen lääkkeelliseen yksikköön hoitajan paikalle sairaanhoitaja/ensihoitaja. Ja palkat sen mukaan... angry.png

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miksi niitä siis pitäisi sitten olla stadin yksityisillä ??

Kuka niitä on sinne kaivannut?  ;D Mutta tota hiilien poistoa mä en ymmärrä, en todellakaan. Hiiltähän voi ostaa kuka tahansa apteekista, miksei sitä vois perustason autossa olla? Soittaako ne sitten hoitoyksikön antamaan hiiliä? Jos se on sitä edistystä niin voe elämä ;D
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miksi niitä siis pitäisi sitten olla stadin yksityisillä ??

Kuka niitä on sinne kaivannut?  ;D Mutta tota hiilien poistoa mä en ymmärrä, en todellakaan. Hiiltähän voi ostaa kuka tahansa apteekista, miksei sitä vois perustason autossa olla? Soittaako ne sitten hoitoyksikön antamaan hiiliä? Jos se on sitä edistystä niin voe elämä ;D

näinhän on tehty jo vuodesta 01 tai 02

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

khehee,muistampa yhden hauska jutun ajalta jolloin mellunmäen pelastuasemaa ei ollut:

häkestä C 5-2 Nikkilään ja hiilet oli jo pois autoista,mutta sattuivat olemaan aseman kaapissa ja onneksi lähdettiin asemalta keikalle ja tuli mieleen että meen medi-helin alueelle,eli hiilet megeen.

no kohteessa bentsoja ja viinaa nauttinut henkilö,jolle juotin hiilet ja laitoin AOT -tipan,soitin mediheliin kuljetuspaikka konsultaation ja  tohtori sanoi että anna vielä Lanexatia.khehehee sanoin että helavatan hyvä että on ees hiilet mukana. ;D

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Soittaako ne sitten hoitoyksikön antamaan hiiliä?

Ei soita. Perustaso riittää. Kyse on siitä, minkä vuoksi mikin palveluntuottaja stadissa on ? Myös laitoksen perustaso konsultoi hiilet. Ei siksi, etteikö perustapis voisi antaa käsikauppalääkettä potilaalle, vaan siitä että päivystävä lääkäri haluaa tietää mitä potils on ottanut ja kuinka paljon. Tätä voi olla monen maalla asuvan vaikea ymmärtää mutta valvonta on tiukkaa ja kohtalaisestihan tuo homma tuolla stadissa kuitenkin toimii.

Niin ja telaketjun kirjoituksesta käy varmasti selkeästi ilmi, miksi vastuulääkäri on ottanut aika kovan linjan yksityisiä palveluntuottajia kohtaan stadissa. Ja painotan vielä, että kyse ei ole siitä etteivätkö he osaisi hiiliä antaa, vaan siitä että he eivät ole stadin ensihoitojärjestelmässä töissä antamassa hiiliä  ;D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

yksityinen soittaa P-0 ja tämä lähettää jonkun antamaan hiiliä tai sanoo että viekää ilman.

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

yksityinen soittaa P-0 ja tämä lähettää jonkun antamaan hiiliä tai sanoo että viekää ilman.

Ilmeisesti Helsingissä ei ole ambulansseista pulaa jos voidaan käyttää yhtä ambulanssia pelkästään lääkehiilen kuljettamiseen.

No mutta, oma mielipiteeni hiiliasiaan on se, että nykyinen käytäntö on idioottimaisuudessaan ylivertainen. Jos tiedetään se, että Helsingissä on melkoisen paljon intokiskaatiokeikkoja ja tiedetään vielä sekin, että lääkehiili on hyvä ja turvallinen hoito, niin miksi sitten hätäkeskus ohjaa yksityisille palveluntuottajille sellaisia keikkoja joissa lääkehiiltä tod. näk. voisi joutua antamaan?

Tilanne johtaa siihen, että:

a) Ilman lääkehiiltä olevan yksityisen sairaankuljetusfirman työntekijän mielen valtaa kiusaus olla soittamatta P190:lle ja ruinata pelastuslaitoksen perusyksikön tuomaan purkillinen Carbomixiä koska pomo ei tykkää hyvää jos pelastuslaitoksen yksikkö kuljettaakin potilaan sairaalaan.

cool.png P190 tekee helpon ratkaisun ja käskee kuljettamaan potilaan ilman lääkehiiliä sairaalaan todettuaan perjantai-iltana kaikkien pelastuslaitoksen ambulanssien olevan kiinni muissa tehtävissä joten Carbomixiä ei kukaan kerkeä tuoda.

c) Kaikki menee niin kuin pitääkin. Pelastuslaitoksen ambulanssi tuo potilaan luoksen purkin Carbomixiä, juottavat sen potilaalle, poistuvat paikalta ja moikkaavat yksityisen sairaankuljetuksen sairaankuljettajille mennessään. Ja potilas pääsee hyvän hoidon saaneena hoitoon sairaalan päivystyspoliklinikalle.

Lienee sitten on niin, että yksityisen sairaankuljetusfirman sairaankuljettajat eivät osaa soittaa P190:lle ja kertoa mitä lääkkeitä on mahdollisesti potilas ottanut ja sen jälkeen juottaa lääkehiilet. Kyllä on taso vajonnut alas...

En edes jaksa laittaa hymiöitä mihinkään, herneet saa vetää nenään jos välttämättä haluaa.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

yksityinen soittaa P-0 ja tämä lähettää jonkun antamaan hiiliä tai sanoo että viekää ilman.

luetun ymmärtäminen!

eli pitää soittaa ja sittehän se on pois omalta kontolta ja P-0 tekee niinkuin parhaaksi näkee.

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

No mutta, oma mielipiteeni hiiliasiaan on se, että nykyinen käytäntö on idioottimaisuudessaan ylivertainen.

Nimenomaan näin. Jos ajatellaan kuitenkin asiaa, niin jokaisen on pakko tunnustaa, että Suomessa on lähes poikkeuksetta koulutettu porukka töissä sairaankuljetuksessa, jota aliarvostetaan rankasti, etenkin siellä Helsingissä. Meillä täällä Pohjois-Savossa aliarvostus näkyy lähinnä vain palkassa. Muuten kyllä palaute sairaaloista ja vastuulääkäriltä ja yhteistyö TK:sta / sairaaloista on ollut hyvää.

Esim. meidän "perustason" yksikössä on käytössä kaikki ensihoitolääkkeet liuotusainetta myöden konsultoinnin perusteella. Ikinä ei ole ongelmia ollut ja potilaatkin tyytyväisiä saamaansa hyvään hoitoon. Lääkkeen anto ei toki ole itsetarkoitus, mutta silloin tulisi olla mahdollisuus joka SAKUssa lääkitä kun tarve on. Apinakin tämän homman osaa.

Tosin meillä kyllä työskentelee hoitotason luvilla oleviakin vakituisena, mutta ei aina autossa hoitotason äijää ole.. Perustason miehillä samat lääkeluvat meidän yksikössä.

Muokkaus:lainaukset -Jone-

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Onni, mitä eroa teillä on perus- ja hoitotason yksiköllä?

No, toki on huomattava, ettei kaikki alueemme perusyksiköt ole varustettu yhtä hyvin laittein ja lääkkein, kuten meidän automme. Meillä vastuulääkäri on halunnut tällaiset hoitomahdollisuudet yksikköömme ja hoitamallemme alueelle. Ja yrittäjä on panostanut sen mukaan.

Se ero on varsinaisella hoitoyksiköllä ja esim. meidän "perustason" yksiköllä, että hoitotason yksikkö on virallisesti nimetty siksi: esim. 190 tunnus autossa ja luokiteltu hoitoyksiköksi SH-piirin papruissa ja HäKessä.. Hoitotason yksikössä pitää olla (ainakin pitäisi aina olla) aina kaksi sairaanhoitopiirin antamilla hoitotason luvilla varustettua sairaankuljettajaa. Tämä ei tosin aina toteudu, kuten perus-ja hoitotason tentit topicissa sivulla 4 mainitsin.

Meillä on vielä virallisesti yksikön "status" tuo perustaso, eikä meillä ole joka vuoroon laittaa kahta hoitotason äijää. Mutta vastuulääkärimme tietää porukkamme, vuosien työkokemus kaikilla ja terv. huoltoalan koulutus. Siksi meillä on ollut nuo lääkeluvat jo kauan, eikä ongelmia ole ollut, päinvastoin.

Vastuulääkäri on tk:sta, ei SH-piiriltä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 7 kuukautta myöhemmin...

Mun piti olla pitkään hiljaa, mutta ei pysty :)

Oikeesti olin eilen yhdessä TEHYn palaverissa tästä aiheesta ja kuten tiedetään niin asiasta on tehty selvitystä ja sen pitäisi olla valmis maaliskuun puolessa välissä vissiin, luovutus Hyssälälle. Noh selonteko tehnyt ryhmä ei ole todellakaan tuhoamassa lääkintävaksien,perushoitajien tai lähihoitajien lääkkeenanto ja muita ko. asiaan liittyviä juttuja. Mutta tällä hetkellä en voi muuta kertoa, mutta asiaan palaan kunhan tiedän lisää.... mutta nyt tutustumaan TEHYn toimintaan ihan J L-P opastuksella :)

Heippa taas.

Kiitos.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

mutta nyt tutustumaan TEHYn toimintaan ihan J L-P opastuksella :)

Kerro Jaanalle terveisiä että me täällä foorumilla ajattelemme häntä joka päivä  :)
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

mutta nyt tutustumaan TEHYn toimintaan ihan J L-P opastuksella :)

Kerro Jaanalle terveisiä että me täällä foorumilla ajattelemme häntä joka päivä  :)

Ja tilipäivinä aivan erityisellä lämmöllä!

*Pahoittelen liittoon kuulumattoman lähihoitajan negatiivista kommentti hoitajien palkkoihin liittyen.*

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Suomessa on lähes poikkeuksetta koulutettu porukka töissä sairaankuljetuksessa, jota aliarvostetaan rankasti, etenkin siellä Helsingissä. Meillä täällä Pohjois-Savossa aliarvostus näkyy lähinnä vain palkassa. Muuten kyllä palaute sairaaloista ja vastuulääkäriltä ja yhteistyö TK:sta / sairaaloista on ollut hyvää.

Jos palkka on arvostuksen mittari, niin KAIKKI hoitotyö on aliarvostettua.

Mistä sellainen käsitys on noussut, että sairaankuljetus olisi jotenkin aliarvostettua - onko se aliarvostetumpaa jopa kuin kaikki muu terveysalan työ?  :)  Ja mikä olis sitten sitä arvostettua työtä (terveysalalla)?  :)

Aina kun minun pitää valita kahdesta pahasta, kokeilen sitä pahaa, johon en ole vielä tutustunut.

                                  - Mae West -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mistä sellainen käsitys on noussut, että sairaankuljetus olisi jotenkin aliarvostettua

Tuo johtuu palkoista. Varmaan monikin sairaanhoitaja tekisi sakuhommia ainakin sivuhommana jos siitä saisi edes kohtuullisen korvauksen. Näin aattelen.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

tuntuu että koko ensihoitokulttuuri on menossa suomessa liikaa nippailuksi ja prässäilyksi.. suomessa on erittäin paljon päteviä lääkintä vakseja/ lähihoitajia tällä hetkellä kentällä. jos tällainen kaavailu menee suomessa läpi niin sen vaan sanon että suunta on menossa aivan väärään suuntaa. sairaanhoitaja joka on juuri valmistunut koulun penkiltä ja hän menee  sakuun töihin niin minusta hän ei ole valmis vielä tykittämään iv lääkkeitä akuutti potilaalle.. työkokemusta kentällä ja sitten vasta luvat hyväksyttyjen testien jälkeen... pystyvätkö koulut lisäämään opiskelija paikkojen määrää jos tarvitaan sh tutkinto jossain vaiheessa saku työskentelyyn huh.gif? tätä asiaa pitää miettiä erittäin tarkkaan ylemmillä tahoilla... Castreen voisi katsoa itseään peliin ja miettiä mitä on tekemässä..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Suomessa on lähes poikkeuksetta koulutettu porukka töissä sairaankuljetuksessa, jota aliarvostetaan rankasti, etenkin siellä Helsingissä. Meillä täällä Pohjois-Savossa aliarvostus näkyy lähinnä vain palkassa. Muuten kyllä palaute sairaaloista ja vastuulääkäriltä ja yhteistyö TK:sta / sairaaloista on ollut hyvää.

Jos palkka on arvostuksen mittari, niin KAIKKI hoitotyö on aliarvostettua.

Mistä sellainen käsitys on noussut, että sairaankuljetus olisi jotenkin aliarvostettua - onko se aliarvostetumpaa jopa kuin kaikki muu terveysalan työ?   *nolona*  Ja mikä olis sitten sitä arvostettua työtä (terveysalalla)?  ;D

No lähinnä ajattelen sitä niin, että siellä pääkaupunkiseudulla ei käytetä perustason resursseja täysin hyväksi. Tällä tarkoitan taas sitä, että muualla maassa monessa paikassa perustason sairaankuljettajilla on rajoitettu määrä mm. iv-lääkkeitä käytössään ja homma toimii hienosti. Potilaskin siitä hyötyy, kun on mahdollisuus tehdä jo jotain, eikä ootella sitä hoitoautoa. Saman koulutuksen käynyt ampparihoitaja ei saa käyttää ammattitaitoaan täysimittaisesti hyödyksi, kun siellä on rajat vedetty niin tiukaksi. Liian tiukaksi.

Eli aliarvostetaan ammattitaitoa, kun perustasolainen on siellä lähes ainoastaan pakettiautokuski. Mikä sinänsä taas joskus tuntuu houkuttelevalta, kun ei tarviis ährätä potilaan kanssa niin paljon ;). Taitaahan siellä tosin ekg:n otto tosin jo kuulua perustason kuvioon, joten siitä ei pääsis luistamaan, mutta ei sitä tarvii pällistellä siellä ollenkaan. Ei kun vaan faksiin.

Ja joskus muuten tuntuu siltä, että harakatkin meille nauraa, kun viititään näillä liksoilla tehä tätä hommaa. Mutta minkäs teet, kun ei oikein osastohommatkaan kiinnosta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...