Jump to content
MAINOS

Ikä/kokemuslisät

JasmineB22

Recommended Posts

Sattuipa tässä outo homma. Pyysin omasta palkkatoimistosta todistusta kokemuslisistä, että saan toimittaa todistuksen keikkapaikkojen palkanlaskentaan. (Olen työssä yksityisellä ja meillä ei palkkanauhassa kokemuslisiä näy.)

Olen saanut 8v kokemuslisän vuonna 2009, jolloin olin jo työssä tässä samassa työpaikassa kuin nyt.

Nyt, joulukuussa 2012, palkkatoimiston esimies katsoo minulla olevan kokemuslisiä 8v, 2kk ja 27 päivää. WTF? Ojalan laskuopin mukaan 2009 vuodesta vuoteen 2012 on kolme vuotta, joten kokemuslisiäkin pitäisi olla noin 11v. Vai voiko firma olla hyväksymättä itsensä palveluksessa kulutettuja vuosia kokemuslisään oikeuttavaksi ajaksi???? Olet firman XXX palveluksessa 15 vuotta ja kokemuslisiä karttuu 0 vuotta???

Kaikenhyvänpäälle keikkafirman palkanlaskija kävi läpi kaikki ziljoona työtodistustani ja sai tulokseksi: kokemuslisiä 24.11.2012 on 10v ja 359pv. Eli 30.11 tulee täyteen 11v ja joulukuun palkkaan siis kuuluu kolmas kokemuslisä. (Meillä käytetään G-palkkataulukkoa.)

Turha varmaan sanoakaan, että eipä ole näkynyt semmoista pankkitilissä. Asiaa kuulemma selvitellään.

Jotenkin mulla on semmoinen hytinä, että tää "selvittely" kestää maailman tappiin ja vaietaan kuoliaaksi, ellen taas kerran pirauta liittoni pirteälle ja tehokkaalle lakimiehelle, joka on ennenkin nämä palkkaongelmat ratkonut.

Some people just need a high-five.

In the face. With a chair.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Väärin laskenu...ei voi olla hyväksymättä omassa firmassa olevaa aikaa. Noi on tulkinnanvarasia eripaikoissa, esim itselläni yliopistosairaala hyväksyi selvitysten jälkeen työkokemuksia joista sai itse päättää, eräs yksityinen ei näitä hyväksynyt , toinen yksityinen hyväksyi. Toiv sinun selvittelyt ratkeaa pian ilman suurempia älämölöjä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Itse kaivelen juuri vanhoja työtodistuksia, jotta sais ikälisät kondikseen. Näin jälkeen päin voin vaan sanoa, että vaatikaa se työ-/palvelutodistus, olen tämän aamupäivän aikana nyt soittanut asian tiimoilta jo 20 puhelua! :itkee:

Itse asiassa jouduin TEHY:n kautta hakemaan työtodistuksen, kun yksityinen palveluntuottaja ei sitä halunnut toimittaa.

Kiitos.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Itse olen hakemassa kokemuslisiä. Seinä tuli kuitenkin vastaan! Teen yksittäisiä sijaisuuksia useassa eri paikassa. Työsuhteen kesto on yleensä 1-2 päivää. Työsuhteen aikana en ole kertaakaan lomia pitänyt. Lomat pidän kun pystyn ja haluan, kuitenkin ns. omalla ajallani. Olisi mielenkiintoista saada tietää miten kokemuslisään vaikuttava työkokemus todellisuudessa lasketaan.

Esim. Ystäväni työskentelee hoitoalalla vakituisessa työsuhteessa. Hän tekee 50 prosenttista listaa täysillä lomilla.

          Keskinmäärin työpäiviä (yövuoroja) hänelle kertyy n.7-8/kk. Loma-aikana ei tietenkään töitä tehdä.

          Jotta itse saisin vuodesta saman kokemuksen kokemuslisääni ajatellen minun täytyisi tehdä kuukaudessa 30 tai 31

          työpäivää. Eli minulla olisi käytännössä katsoen nelinkertainen työkokemus ystävääni nähden.

Eikös tämä nyt ole aivan typerä tapa laskea työkokemus!? Ei auta paljoa Suomessa keikkatyötä tehdä jos siihen näin paljon kerta kannustetaan. 5vuoden kokemus lisää ei edelleenkään heru vaikka olen keikkatyötä heittänyt jo kohta 10vuotta!

Lomat ja työkokemus lasketaan erikseen ja vähän eri systeemillä.

Jos teet keikkaa, lasketaan työkokemukseen erikseen jokainen yksittäinen työpäivä. Jos teet vakituisessa työsuhteessa osittaista työaikaa, kertyy sinulle prosenttiosuuden mukaan työkokemus, eli jos teet 50% työaikaa, kertyy sinulle 12 kk:n aikana 6 kk:n työkokemus. Tätä asiaa itse asissa kaikki eivät tule ajatelleeksi, vasta kun he rupeavat peräämään kokemuslisiä, selviää heille tämä asia.

Lomaa kertyy osittaisella normaalisti, eli jos teet puolikasta, saat normaalit lomapäivät. Mutta tulee muistaa, että loman ajalta saa normaalisti myös osittaisen palkan, ellei sitten kikkaile ja vaihda kokopäivätyöhon loman ajaksi - tätä tosin työnantajat eivät välttämättä hyväksy. Koska sinä teet keikkaa, pitäisi sinulle maksaa keikkapalkkaan mukaan lomakorvaukset. Sinun kannattaa tarkistaa palkkakuittisi ja katsoa onko sinulle maksettu lomakorvauksia.

Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 kuukautta myöhemmin...

Mitenkä on huomioidaanko/voinko vaatia, että huomioidaan lähihoitajana hankkimani kokemus nyt myös sairaanhoitajana?

Minulla on kunnallisella puolella täydet kokemuslisät olleet jo ties miten kauan. Tässä olen kuitenkin itse vihtanut ammattia maatalouslomittajasta lähihoitajaksi ja opiskkellut sitten työn ohessa sairaanhoitajaksi. Työssä olen ollut kokoajan samassa vanhusten palvelutalossa. Nyt menossa haastatteluun yksityiselle puolelle dementiakotiin eli ihan vastaavaan kuin mitä olen tehnyt.

Onko minun vai työnantajan tehtävä kaivaa tiedot minun äitiysloma ja hoitovapaajaksoista? Oikeastaan muulla ei ole merkitystä, kuin tällä viimeisellä. Jäin äitiyslomalle vanhan kunnan aikana ja liitos tapahtui tästä muutaman kuukauden jälkeen. Palattuani hoitovapaan jälkeen oli taas liitos edessä muutaman kuukauden jälkeen. Varsinkin viimenen liitos oli sekava, ainakin talon papereiden arkistointiin ei tahtonut löytyä kohdetta... Todennäköisesti meidän henkilöstön paperit ovat kohdanneet saman kohtalon, joten niitä lienee siellä, täällä ja tuolla. Koulutuksen aikana sain vain työtodistuksen jossa näkyy työsuhteen muutos lomittajasta lähihoitajaksi ja kaksi kertaa työntajan nimen muuttuminen. Työtopdistusta tarvitsin johonkin tukiin... Olen siis ikäni ollut samalla työnantajalla.

On ne niin erilaiset raulit, toinen on herkkä ja ujo, toinen taas suuna päänä

Aika kinkkiseltä tilanteesi kuulostaa. Nykyinen työnantajasi on velvollinen toimittamaan sinulle palvelutodistuksen, josta ilmenee työsuhteen alkamisaika, päättymisaika ja työsuhteessa olleet palkattomat katkot. Uusi työnantaja tarvitsee alkuperäiset todistukset tai kopioit palvelutodistuksista palvelulisien laskemista varten. Palvelulisiä ei voi laskea esim. vanhojen päätösten perusteella. Toivottavasti tietosi löytyvät ongelmitta.

Helpolla ei löydy, kun niitä jo koittivat muutama vuosi sitten ettiä.... Nämä kuntaliitokset on just tämmösiä, henkilökuntaa pistetään pihalle yhtään selvittmättä kuka hoitaa niiden hommat, sit kuukausien päästä aletaan soppia selvittää... Näin hoidettiin meillä toka kuntaliitos. No ei liene mun migreeni, vaadin todistuksen ja sillä selvä.

On ne niin erilaiset raulit, toinen on herkkä ja ujo, toinen taas suuna päänä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Saako opiskeluajalta kokemuslisää? Oon 5 vuotta ollut samassa duunissa mutten vieläkään valmis, mutta voinko hakea kokemuslisää kun olen valmistunut? 

tietysti. on niitä sijaishoitajia ennenkin ollut

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Norjassa suurin ikälisä tulee 10 vuoden työkokemuksen jälkeen. Arvaatteko oliko kivaa 30 vuotiaana saada viimeinen ikälisä? Ei ainakaan lisää motivaatiota. Tosin tuosta on jo 13 vuotta aikaa ja samassa ammatissa ollaan.

No comments

Niin se on Pile Suomessakin :(

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minulla taas semmonen tilanne, että olen ollut yli kahdeksan vuotta Yliopistollisessa Keskusairaalassa osastonsihteerinä, lähihoitaja/asiakaspalvelu ja tietohallinta-pohjalla ja se oli tähän toimeen pätevyysvaatimuksena. Aikaisemmin olin ollut kaks ja puolivuotta lähihoitajana vanhuspuolella. Opiskelen sairaanhoitajaksi ja 140 opintopistettä on täynnä. Nyt sitten teen kesän lähihoitajan ja sairaanhoitajan sijaisuuksia vanhusten palvelukodissa ja kokemuslisästä päätös tuli hylättynä. Siihen oli siis otettu huomioon vain ne kaks ja puoli vuotta mitkä oli työtodistuksissa lähihoitajan nimikkeellä... :w00t: Onko kenelläkään tällaisesta kokemusta?

Ei ole vastaavasta kokemusta, mutta olen myös taistellut palvelulisieni hyväksioton vuoksi mennessäni eri paikkoihin työskentelemään. Kodinhoitaja nimikkeellä tehtiin ennen siivouksia vanhusten ja lasten hoidon lisäksi. Jossain vaiheessa työt alkoivat muuttua perushoidollisiksi. Pyysin pitkäaikaiselta työnantajaltani todistuksen siitä, että tein perushoitoon liittyviä töitä jo ollessani kodinhoitaja, sekä sen jälkeen kun olin lukenut lähihoitajaksi ja kunnassa tehtiin edelleen kotihoitoa kodinhoitajanimikkeellä vaikka vaadittiin lähihoitajan tutkintoa. Todistuksesta oli apua ikälisiin sekä kesälomamääräytymisen perusteisiin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...