Jump to content
MAINOS

Ambulanssien tekniset ratkaisut

Janne

Recommended Posts

Ambulanssien sisäiset ja ulkoiset ratkaisut poikkeavat toisistaan paljonkin, ja jossain keksitään aina jokin uusi, työskentelyä helpottava, tai esim. näkyvyyttä parantava ratkaisu. Noita uusia ratkaisuja tulee bongattua lähinnä "fireimagesista", mutta siellä harvemmin tulee vastaan laadukkaita sisäkuvia. Toinen paikka muiden ratkaisujen "vakoiluun" on "Hilma", mutta kuvia ja käyttökokemuksia ei ole tarjolla, eikä sisällä muuta kuin kunnallisia hankintoja.

Kävin työnpuolesta pällistelemässä Etelä-Pohjanmaan tulevia lansseja Profilen Helsingin toimipisteessä, ja siellä tuli vastaan LED-loisteputkilla toteutettu hoitotilan valaistus, jonka ero tavallisilla loisteputkilla toteutettuun versioon oli dramaattinen. Valoa oli tarjolla niin paljon, että ledeillä toteutetut spotit tuntuivat tehottomilta turhakkeilta. Kannattaa vaikuttaa päätöksiä tekevään tahoon, jos mahdollista.

Onko jossain kehitetty suojaliiveille sellainen säilytysratkaisu, että liivit olisivat tasaisella "hyllyllä"? Liivien säilytys henkarissa tai penkintakana olevassa pussukassa heikentävät niiden ominaisuuksia.

http://www.fireimages.net/index.php

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Olisi järkevää että ensihoidon teknistä kehitystyötä suunnattaisiin myös jonkin verran työn kuormittavuutta vähentäviin ratkaisuihin. Työterveyslaitos on määrittänyt maksiminostotaakaksi 25 kg - tähän on vielä pikkaisen matkaa meidän alalla..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Iso-Britaniassa on paljon paarinostureita (puolikas takalaita) ensihoitoyksiköissä, Suomesta ei taida löytyä mistään. Helsingissä oli koekäytössä Pensin Ergomy paarienlastaus järjestelmä, mutta yksikössä työskentelevän henkilöstön mukaan se poistettiin henkikunnan vaatimuksesta.

Meillä otettiin neljään ambulanssiin Strykerin jenkkipaarit, mutta niiden ergonomiasta on tullut niin paljon negatiivista palautetta, että seuraavissa autoissa palataan Fernon paareihin.

http://www.fireimages.net/displayimage.php?pid=79520 (vaatii kirjautumisen)

http://www.pensi.fi/fi/pensi-ergomy.htm

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Helsingissä oli koekäytössä Pensin Ergomy paarienlastaus järjestelmä, mutta yksikössä työskentelevän henkilöstön mukaan se poistettiin henkikunnan vaatimuksesta.

Mikähän mahtoi olla syynä; itse Pensin paarit, ensihoitajien malttamattomuus työtä rauhoittavan tuotteen äärellä vai jokin muu syy?

Meillä otettiin neljään ambulanssiin Strykerin jenkkipaarit, mutta niiden ergonomiasta on tullut niin paljon negatiivista palautetta, että seuraavissa autoissa palataan Fernon paareihin.

Fernon paarien pohjalta olis kyllä hyvä lähteä kehittämään alan ergonomiaa ja työn kuormittavuutta.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mikähän mahtoi olla syynä; itse Pensin paarit, ensihoitajien malttamattomuus työtä rauhoittavan tuotteen äärellä vai jokin muu syy?

Ei ollut puhetta, mutta tuo malttamattomuus voi toki olla yksi syy.

Nurmijärven tk ehti tilata auton ennen Hyvinkään sairaanhoitoalueen ensihoidon aloitusta, ja heillä on muista alueen yksiköistä poikkeava auto, jossa on mm. tuo Pensin avustin. En ole kuullut sieltä mitään, mutta liekkö rauhallisempi keikkatahti vaikuttanut käyttökokemuksiin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Just kirjuutin hieman raskaista potilaista FiGissä. Aberdeeniin Skotlannissa kuljetetaan tukevia potilaita 300 mailin matkoja, kun muualla ko. alueella ei löydy MRI-kalustoa, joka kykenisi kuvaamaan heitä (uutinen linkissä: http://www.deadlinenews.co.uk/2010/03/07/14088-273/). Yorkshiressä Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on vuodesta 2006 lähtien käytetty lähes 10 miljoonaa puntaa ylipainoiset huomioivaan ajoneuvokalustoon (uutinen linkissä: http://www.dailymail.co.uk/health/article-2039100/Obesity-Rising-costs-caring-obese-patients-Britain.html sisältää kuvan ajoneuvoista takaapäin). 79 ajoneuvoa on varustettu raskaammin paarein ja 6 autoa poikkeuksellisen levein paarein. Yhdysvaltain Bostonissa on viime vuonna hankittu kalustoa, jonka paarit ja nosturi voivat käsitellä 850 paunan eli 385 kilon painoista potilasta (uutinen: http://boston.cbslocal.com/2011/01/11/boston-to-use-new-ambulance-lift-stretcher-for-obese-patients/ ja linkki Youtubeen, missä esitellään ajoneuvon käyttöä:

). Tuossa pari linkkiä uutisiin Southsiden (Georgia, USA) ambulanssista, jonka paarit kestävät 1600 paunaa eli n. 725 kiloa. Tässä ratkaisussa luiskat ja vinssi (näkyvät toisen uutisen kuvassa). http://tinyurl.com/cvd8v4q http://tinyurl.com/cdc56uf

EMS Mega Mover on suorakulmainen nostoalusta, jonka kummallakin reunalla on kuusi kantokahvaa (yhteensä 12 sivuilla, lisäksi yksi kummassakin päädyssä), kapasiteettia 1500 paunaa - eikä hintakaan ole paha eli alle 300 USD: http://tinyurl.com/bss7km9 (huom. linkki vie tuotetta myyvän yrityksen sivuille)

Netistähän löytää lisää videoita, uutisia hakemalla esim. sanoilla ambulance obese tai bariatric ambulance.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Muutama kuva ulkomaisista autoista sisältä, valitettavasti vain muutamia ja useimmat vähän huonoista kulmista: http://commons.wikimedia.org/wiki/Ambulance

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aika usein meillä väitetään että sähköpaarit sun muut eivät tule kestämään Pohjolan olosuhteita jne yms tms mutta on se kumma että invatakseissa ne kestävät. Lastaus on hiukkasen hitaampaa, ehkä minuutin tai jotain, mutta meillähän vannotaan hoitamiseen ennen kuljettamista niin mikä siinä sitten on se ongelma? Kantotuoleille löytyy kohtuullisia systeemejä että ei tarvitse kantaa alas vaan voi "liuttaa" ne alas. Mutta silloin niitä ei voi laittaa kiinni seinää niin että asiakas voi niissä istua matkan vaikka sen potilaan voi laittaa siihen "parempaan tuoliin" tai jopa paareille. (Katsokaa tuo Zyrihin ambulanssiin tuoli nostin. On muuten fiksu*!)

Aika usein laukut yms on lattialla pyörimässä jolloin niitä saa kurotella huonossa asennossa vaikka niille löytyy fiksuja kiinnityssysteemejä.

(Odotaa foorumin kyytimiesten kokoonntumista, koriyhtiön nestemmäistä sponsorointia ja puhdasta A4:sta ja kyniä.)

Ei tässä kädestä suuhun elämisessä haittaa muu kuin tuo käden pienuus ja suun suuruus. Mutta kutsumusta löytyy!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Muutama kuva ulkomaisista autoista sisältä, valitettavasti vain muutamia ja useimmat vähän huonoista kulmista: http://commons.wikimedia.org/wiki/Ambulance

Mitähän saksanpojat näyttää potilaalle Alpinen kattonäytostä? EKG-käyrää vai Disneyn piirrettyjä..? 

Näyttöjähän on busseista lentokoneisiin... Jos ajatellaan asiakaspalvelua, niin tuollainen ei olisi lainkaan huono ajanviete pitkällä siirrolla hoitaj... potilaalle. Telkkuja on potilashuoneissakin, mutta ehkä mentaliteetti on, että sen muutaman tunnin selviää ilmankin. Toki näin, mutta...

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Fireimagesin herrat kertoivat, että jossain OYS siirtoja hoitaneessa pitkässä Sprinterissä oli takana audio vehkeet. Älypuhelinten aikaan kun heittää pitkiä keikkoja, niin hieman hymyilyttää muistellessa monen tunnin siirtoja, kun ainoana ilona oli matopeli :D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

(Odotaa foorumin kyytimiesten kokoonntumista, koriyhtiön nestemmäistä sponsorointia ja puhdasta A4:sta ja kyniä.)

Meiltä on ainakin lähtenyt ideoita, jotka ovat tulleet jopa normikorityökäytäntöön eräällä korityöntekijällä. Viimeisin vääntö oli hoitolaukun sijoitus joka on näköjään levinnyt jo muuallekkin, eli kääntyvässä telineessä oikealla seinällä hoitajanjakkaran edessä. Toimii myös jalkarahina pidemmillä matkoilla. :D Suomessa suurin ongelma on se, että jokainen tekee omalaisensa auton ja omia pikku muutoksia jopa joka tilaukseen, eli joudutaan tekemään yhdenauton tilauksia käsityönä. Mielellään tekevät mm. Norjaan ym. 10-15 samanlaista autoa tilauksia, koska voidaan tehdä kirjaimellisesti liukuhihnatyönä, kun taas kotimaisissa täytyy olla pari miestä per auto ja veistellä niitä komponentteja asiakkaan toiveiden mukaan.

Poikamies voi olla idiootti tietämättään, ukkomies ei ikinä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aika usein meillä väitetään että sähköpaarit sun muut eivät tule kestämään Pohjolan olosuhteita jne yms tms mutta on se kumma että invatakseissa ne kestävät. Lastaus on hiukkasen hitaampaa, ehkä minuutin tai jotain, mutta meillähän vannotaan hoitamiseen ennen kuljettamista niin mikä siinä sitten on se ongelma?

Päättäjiä hirvittää tekniikan hinta ja kentällä vastustetaan kaikkea mikä hidastaa työntekoa. Jotenkin vaikuttaa siltä työn kevenemisen todellista hyötyä ei ajattele muut kuin vanhenevat selkäkipuiset sairaankuljettajat. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Fireimagesin herrat kertoivat, että jossain OYS siirtoja hoitaneessa pitkässä Sprinterissä oli takana audio vehkeet. Älypuhelinten aikaan kun heittää pitkiä keikkoja, niin hieman hymyilyttää muistellessa monen tunnin siirtoja, kun ainoana ilona oli matopeli :D

Eikös noissa tamlanssin vehkeissä ainakin pääosin ole kaiuttimet kontissakin, jotka saa hoitajan näyttöpanelista kytkettyä pois jos tahtoo, ja ainakin silweistä myös löytyy :)

Profilella on myös.  :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 3 viikkoa myöhemmin...

Mielenkiintoinen teknistaloudellinen ratkaisu eräässä hoitolaitoksessa. Vihreä nostolakana löytyy potilaan alta, mutta niitä ei saa viedä pois. Potilaan voi nostaa vihreällä paareille, mutta palauta se vihreä heti! Ja minä kun luulin, että halvat nostoliinat ovat sitä varten, ettei sitä kipeää potilasta tarvitsisi pyöritellä ja siirrellä, vaan samalla vihreällä voi potilasta nostaa samassa asennossa paareille, paareilta ensiapuun, ensiavun sängyltä vaikka sairaalasängylle, leikkauspöydälle tai tehon sängylle...

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mielenkiintoinen teknistaloudellinen ratkaisu eräässä hoitolaitoksessa. Vihreä nostolakana löytyy potilaan alta, mutta niitä ei saa viedä pois. Potilaan voi nostaa vihreällä paareille, mutta palauta se vihreä heti! Ja minä kun luulin, että halvat nostoliinat ovat sitä varten, ettei sitä kipeää potilasta tarvitsisi pyöritellä ja siirrellä, vaan samalla vihreällä voi potilasta nostaa samassa asennossa paareille, paareilta ensiapuun, ensiavun sängyltä vaikka sairaalasängylle, leikkauspöydälle tai tehon sängylle...

Mites potilasvaatteet siirron yhteydessä? Potilas lähtee alasti seuraavaan hoitolaitokseen?

joo,sain mäkin potkut,kun kehtasin "varastaa" sen vitun froteeviltin tammikuussa autoon.

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mielenkiintoinen teknistaloudellinen ratkaisu eräässä hoitolaitoksessa. Vihreä nostolakana löytyy potilaan alta, mutta niitä ei saa viedä pois. Potilaan voi nostaa vihreällä paareille, mutta palauta se vihreä heti! Ja minä kun luulin, että halvat nostoliinat ovat sitä varten, ettei sitä kipeää potilasta tarvitsisi pyöritellä ja siirrellä, vaan samalla vihreällä voi potilasta nostaa samassa asennossa paareille, paareilta ensiapuun, ensiavun sängyltä vaikka sairaalasängylle, leikkauspöydälle tai tehon sängylle...

Mites potilasvaatteet siirron yhteydessä? Potilas lähtee alasti seuraavaan hoitolaitokseen?

OT: Kun oman talon rinkulaa on pudotettu potilaaseen niin ennenkuin lähtee hoitolaitoksesta ulos, niin dialyysissä puristetaan nesteet takaisin...  :shock:

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tässä opinnäytetyössä on kuvattuna melko laaja-alaisesti Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yhden hankintaerän teknisiä ratkaisuja. Samankaltaisena on autot pysyneet jo pitkään, mutta tekniikan osalta on tapahtunut koko ajan pientä kehitystä.

http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2011061612189

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ihan mielenkiintoinen opinnäytetyö. Tuota virvelaitteiden asennusta olen tässä ihmetellyt, kun meidän suunnalla tuo meni hieman heikompaan suuntaan. Tällä hetkellä toteutettuna yhdellä aktiivitelineellä, jota kuljettaja käyttää "sormitangetilla". Mielestäni ei kovinkaan laadukas ratkaisu? Tuota opparia lukiessa kummasti osui silmään 3 aktiivitelinettä ja ajoneuvoasema kaupan päälle, onko tosiaan noin asiat? Perusteluna meidän uudelle järjestelmälle shp:n vaatimus kahdesta käsikapulasta eli muuta ei tarvi. No toki dataradio löytyy. Mutta on muuten mielenkiintoista yrittää viestiliikennettä hoitaa tällä meidän kokoonpanolla...Kyllähän tietty siirtoautoissa yksikin teline riittää, mutta jotenkin tuntuisi että teknisillä ratkaisuilla olisi tarkoitus viestiliikennettä helpottaa

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä on vuosia ollut käytössä kolme kapulaa/ ajoneuvo ja ohjaamossa yksi teline, sekä hoitotilassa toinen ja dataradio lisänä. Ajoneuvoasemaa en sinällään kaipaa kun kapula ajaa saman asian ja toimi ainakin alkuaikojen ajoneuvoasemaa varmemmin. käyttöratkaisuna on ollut omassa yksikössä sekä tangetti/ mikrofoni ratkaisuja kuin erillisiä tangettirasioita, eli näitä perinteisiä radiopuhelimen "näköisiä" juttuja. lisäksi hoitaja/kuljettaja pitää omaa kapulaansa aktiivipidikkeessä ja siitä sitten mieltymyksensä mukainen setti korvaan. Onko teillä todella sormitangetti käytössä eli se joka tulee tarranauhalla sormeen kiinni?

Poikamies voi olla idiootti tietämättään, ukkomies ei ikinä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sitä sormella tökittävää tangettia tarkoitin, mikähän lienee virallinen nimitys (l. varmaan sitä tangettirasiaa tarkoitit)? En minäkään tuota ajoneuvoasemaa sinällänsä kaipaa. Entinen toteutus mahdollisti kuitenkin sen, että hoitaja pystyi hoitamaan viestilikenteen sujuvasti. Nythän tuo jää kokonaan kuljettajan tehtäväksi. Monenlaista viritystä tässä tietenkin on tullut nähtyä, mutta jotenkin kokisin että viestiliikenne on hoitajan tehtävä kohteeseen mentäessä. Toki toivomuksena tietty, että molemmat tuohon kykenevät. Ei liene mahdoton ajatus? Ainakin ennen muinoin onnistui, miksei siis nyt. Jokainen "kentällä" työskentelevä, joka tuon meidän kokoonpanon on nähnyt on puistellut päätään. Joten ihan mukava kuulla miten tuo homma on muualla järjestetty, jos vaikka saisi aikaan hieman muutosta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tämän erän autoissa ja sen seuraajissa on tosiaan kolme ajoneuvosarjaa virveille. Ohjaamossa on hoitajalle ja kuskille omat, joissa kierron poistajat ja tangentit. Sitten takalaatikossa on vastaava teline hoitajan virvelle ja sen lisäksi on irtonainen luuri, jota voi hyödyntää soittaessa ennakkoilmoitusta. Ajoneuvoasemakin löytyy, mutta sen käyttöaste on kovin alhainen. Takalaatikon virveteline ratkaisu on myös kytketty katolla olevaan antenniin ja näin ollaan saatu Virven kuuluvuutta paremmaksi, sillä näistäkin autoista kaksi meni sellaiselle alueelle, missä VIRVEssä on runsaasti katvealueita, eikä välttämättä kaupungin keskussakaan VIRVE mitään kovin hyvin kuulu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Se sormella painettava nappi on pelkkä tangetti ja siinä erillinen mikrofoni jossain ohjaamossa. Tuo tangettirasia taitaa olla monofoni virallisemmin, eli neliskanttinen laatikko kierrejohdon päässä ja tangentti kyljessä sisältää mikin ja pienen kaiuttimen. 

Noihin sijoitteluihin kannattaa ottaa kantaa ja kohtuu helppo niitä on pienellä työllä siirelläkin. Meillä on sijoitettu tuo ajoneuvoasema siten, että molempien on ohjaamossa helppo niitä käyttää. ja kontissa on mm. tuo "puhelin luuri" vielä kytketty sarjaan, eli jos kapula on telineessä voi ennakon tehdä siitä. molemmat sarjat on kattoantennien takana lisäksi on kännykkälaturit joilla voi virveäkin tarvittaessa latailla.

Poikamies voi olla idiootti tietämättään, ukkomies ei ikinä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...