Leksa71 Posted November 13, 2012 Posted November 13, 2012 No niin, kuntotestit on sitten tältä päivältä takana ja nyt odotellaan jokunen viikko tietoa pääseekö vai eikö ensihoitoon suuntautuvaan koulutusohjelmaan. Vuosi perusjaksoa alkaa olemaan siis takana ja testit osuivat "mukavasti" viikonloppuna jylläänneen vatsataudin perään mutta no can do! Mutta ainakin itseäni kiinnosti kovasti etukäteen mitä tuleman pitää, ja en sellaista järkevää oikein netistä koskaan löytänyt. Tosin onhan se selvää että nämä testit vaihtelevat eri vuosina ja eri paikoissa, mutta tämä oli nyt tämänkertainen Hesoten testi. Tästä voi saada joku sitten alustavaa infoa tuleviin. Alkuun juostiin ohjaajan perässä 10 min lenkki lämmittelyksi (tätä ei arvioitu) Sen jälkeen otettiin käteen 12kg kahvakuulat ja käveltiin niiden kanssa 2 kerrosta rappusia kerran ylös-alas ( ei arvioitu) Seuraavaksi nuken paineluelvytystä 4 minuutin ajan niin että painelutiheys ja voima olivat oikeat (valot ilmaisevat) Tuotakaan ei arvioitu, mutta noiden edellisten tarkoitus olikin väsyttää kädet. Seuraavaksi siis mentiinkin hienomotoriseen osioon, missä pinseteillä piti ottaa sellaisia jumalattoman pieniä palleroita pahvisesta kaarimaljasta ja asettaa ne lasiseen Piltti-purkkiin. Palleroita oli ehkä noin 30 kpl ja alkuhapuilun jälkeen homma alkoi menemään. Itse sain ajaksi 59s kun kaikki olivat lasipurkissa. (tämä kirjoitettiin jo arviointipaperiin) Seuraavaksi sitten paarien kantoa niin että paareilla oli henkilö (ehkä n 75kg) ja paarien toinen pää oli alhaalla ja toinen pää renkaillaan koholla. Ensin nostettiin paarit, käveltiin eteenpäin vajaa 10 metriä, paarit alas ja taas ylös, 360 astetta ympäri sivuaskelilla, paarit alas ja ylös, 360 astetta ympäri sivuaskelilla toiseen suuntaan, paarit alas ja ylös, ja peruuttaen se vajaa 10m lähtöpisteeseen. ( tätäkään ei arvioitu, vaan katsottiin hyväksytysti suoritetuksi) Sitten sai hieman hengähtää ja mennä lihaskuntotestiin mikä oli seuraava: Ensimmäisenä yhden jalan seisonta silmät kiinni 30 sekuntia. (itsellä tulos 1 kosketus toisella jalalla eli 1 virhepiste) (tämä arvioitiin) Sitten vatsalihakset minuutin aikana ( itse sain vaivaiset 25) (myös arvioitiin) Sen jälkeen puristusvoimakoe, sillä "jollakin" mittarilla. 2 yritystä (itse sain 63kg) (arvioitiin) Tämän jälkeen lopuksi staattinen selkätesti. ( itsellä onnettomat 40 sekuntia) (arvioitiin) Oikein tyytyväinen en voi olla. Näin 41-vuotiaana nuo vatsan tulokset ovat ehkä noin tyydyttävät, selkä varmaan samaa luokkaa. Voi olla jopa alle. Puristusvoima on uskoakseni erinomainen ja tuo yhden jalan seisonta on kait hyvä. Hieno motoriikka testin uskoisin olevan ihan hyvä. No, kuntotesti ei ratkaise kaikkea, tietysti ne näyttöjen numerot määräävät myös aika paljon. Mutta nyt sitten vain jännätään ja ootellaan! "We are hear to save your ass, not kiss it!"
Telaketju Posted November 13, 2012 Posted November 13, 2012 on jumalauta touhua "to ride,shoot straight and speak the truth"
Keep the faith Posted November 13, 2012 Posted November 13, 2012 Kiitos selostuksesta! Oppia ikä kaikki. carpe diem
Julma Posted November 13, 2012 Posted November 13, 2012 Kaikennäköstä :D No toisaalta, täytyy sanoa, että on paljon kivampi olla duunissa kun työpari jaksaa esim. nostaa hoitorepun tai kantaa sitä normaalikokosta mummelia paareilla kerroksen pari. Mutta en ymmärrä miten joku vatsalihastesti tai pinseteillä nyppiminen siihen liittyy..ilmeisesti aloittajan koulussa toi ensihoidon suuntaava on kovin haluttu ja pitää vaan millä tahansa tavalla karsia porukkaa? Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
Telaketju Posted November 13, 2012 Posted November 13, 2012 Kaikennäköstä :D No toisaalta, täytyy sanoa, että on paljon kivampi olla duunissa kun työpari jaksaa esim. nostaa hoitorepun tai kantaa sitä normaalikokosta mummelia paareilla kerroksen pari. Mutta en ymmärrä miten joku vatsalihastesti tai pinseteillä nyppiminen siihen liittyy..ilmeisesti aloittajan koulussa toi ensihoidon suuntaava on kovin haluttu ja pitää vaan millä tahansa tavalla karsia porukkaa? joo kyllä noita 150 cm pitkiä kansion kantajia on nähty tarpeeks "to ride,shoot straight and speak the truth"
Pöllö Posted November 13, 2012 Posted November 13, 2012 Mutta en ymmärrä miten joku vatsalihastesti tai pinseteillä nyppiminen siihen liittyy..ilmeisesti aloittajan koulussa toi ensihoidon suuntaava on kovin haluttu ja pitää vaan millä tahansa tavalla karsia porukkaa? Notta voi poimia joukkohaulikkokisailun jälkeen nopeasti osumat pois... :blink: Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.
Leksa71 Posted November 13, 2012 Author Posted November 13, 2012 Kaikennäköstä :D No toisaalta, täytyy sanoa, että on paljon kivampi olla duunissa kun työpari jaksaa esim. nostaa hoitorepun tai kantaa sitä normaalikokosta mummelia paareilla kerroksen pari. Mutta en ymmärrä miten joku vatsalihastesti tai pinseteillä nyppiminen siihen liittyy..ilmeisesti aloittajan koulussa toi ensihoidon suuntaava on kovin haluttu ja pitää vaan millä tahansa tavalla karsia porukkaa? Kyllä juuri näin! Eli linja on hyvin suosittu ja nytkin hakijoita oli yli 40, ja käsittääkseni 20 tai 22 otetaan sisään. Mutta kyllähän tuo vähän ärsyttää jos karsiutuu siksi että jäi 5 vatsalihasta vajaaksi hyväksytystä tms. Mutta jollakinhan se on tosiaan karsittava.. "We are hear to save your ass, not kiss it!"
Janne Posted November 13, 2012 Posted November 13, 2012 Todella hyvä, että hakijoita testataan, ja mieletäni varsin mielenkiintoiset testit, kun on sotkettu toiminnallisuuttakin mukaan. Vaikka noita alkulämpöja ei arvioitukaan, niin kai ne on olleet karsivia, eli jos niistä ei selviä ilman piiputtamista, niin voi poistua kotiin? 4min paineluelvytyksen jälkeen testattavalla hienomotoriikalla haetaan sitä, että olet ensimmäisenä yksikkönä reskannut, niin lisäkäsien tultua vaihdetaan tuoreet painelijat, ja ensimmäisen yksikön porukka alkaa virittelemään tippaa, josta pitäisi siis suoriutua fyysisen rasituksen jälkeen. Edes jonkinlainen lihaksisto keskivartalolla helpottaa työskentelyä, siksi vatsat ja selkä. Tuossa selostettu Arcadan eh-amk koulutuksen kuntotestit vuodelta -06: http://hoitajat.net/foorumi/topic/4131-kuntotestit-ensihoitaja-amkhon/page__hl__kuntotesti#entry64607
Vedin Posted November 15, 2012 Posted November 15, 2012 No huh huh... Pitää muistaa, että enshoidossa se fyysinen kunto ei ole kaiken a ja o. Tärkeämpää on mielestäni testata paineensietokykyä, nopeaa reagoimista muuttuviin tilanteisiin, vastuunkantoja ja kykyä tehdä nopeita päätöksiä. Kyllä se mummukka sieltä kerroksista alas tulee tavalla tai toisella, mutta kun siel kontissa täytyy pitää pää kylmänä ja osata nopeasti reagoida tilanteisiin ja tehdä tarvittavia päätöksiä. Sitä en kiellä etteikö fyysinenkin kunto olisi tärkeää, mutta mielestäni ihan tavallisella peruskunnolla pärjää tarpeksi pitkälle. Sitä tosin miettisin et hakutuisinko enää 41 opiskelemaan ensihoitoa ja työpaikaksi ambulanssia. Koska lähes kaikilla alalla olevilla on suunnitelmissa siirtyä noin 40 ikävuoden paikkeilla rauhallisempaa sisätyöhön. Koville kuulemma ottaa yövalvomiset yms. Itse en ota kantaa asiaan, mutta näin vanhemmat työkaverit ovat menetelleet ja suunnitelleet. Tärkeintä, että tähän duuniin on halua, paloa ja valmiutta tinkiä omasta hyvinvoinnista toisten hyväksi, koska koko hoitolasasta niin lanssissa siitä eniten joutuu tinkimään.
dino Posted November 15, 2012 Posted November 15, 2012 Pitää muistaa, että enshoidossa se fyysinen kunto ei ole kaiken a ja o. Tärkeämpää on mielestäni testata paineensietokykyä, nopeaa reagoimista muuttuviin tilanteisiin, vastuunkantoja ja kykyä tehdä nopeita päätöksiä. Normikunnolla pärjää ja paineesietokykyäkin satunnaisesti tarvitaan, mutta eiköhän se tärkein yksittäinen ominaisuus edelleen ole sosiaaliset taidot. Kuntoa pystyy parantamaan harjoittelulla, paineensietokyky kasvaa yleensä kokemuksen myötä mutta jos sosiaaliset taidot on nolla niin siihen ei taida auttaa mikään. Sitä tosin miettisin et hakutuisinko enää 41 opiskelemaan ensihoitoa ja työpaikaksi ambulanssia. Koska lähes kaikilla alalla olevilla on suunnitelmissa siirtyä noin 40 ikävuoden paikkeilla rauhallisempaa sisätyöhön. Koville kuulemma ottaa yövalvomiset yms. Itse en ota kantaa asiaan, mutta näin vanhemmat työkaverit ovat menetelleet ja suunnitelleet. Totta, 55-vuotias ensihoitaja kentällä eturintamassa on harvinaisuus, tukirankaperäisistä vaivosta yleensä ne eläkepaperit tulee. Naispuoleiset häviää kentältä vieläkin aikaisemmin, tosin ei niin usein eläkkeelle vaan ovat miehiä fiksumpia ja ymmärtävät siirtyä sisähommiin ennen kuin kroppa on aivan rikki. Tetysti jos nelikymppinen on tehnyt kevyttä työtä aiemmin ja on pitänyt itsestään huolta, niin voihan tilanne olla aivan eri kuin meillä jotka olemme paikkamme rikkoneen jo nuorena. Eli hyvinkin voi vielä olla 15-20 vuoden ura kentällä mahdollinen ja onhan se aina optio sisähommista olemassa. Toki niitä keveitä sisähommiakin on melko rajallinen määrä olemassa, ja aivan kaikista kenttätyötä tehneistä ei ole milloinkaan istumaan ajanvarausluukulla aikoja antamaan...
Julma Posted November 15, 2012 Posted November 15, 2012 Tärkeintä, että tähän duuniin on halua, paloa ja valmiutta tinkiä omasta hyvinvoinnista toisten hyväksi, koska koko hoitolasasta niin lanssissa siitä eniten joutuu tinkimään. Voi olla, että takerrun vähän liikaa tähän, mutta yhtään pillikuumeista puoli-ilmaiseksi raatavaa mouhoa ei enää tarvita joukkoon. Toki on hyvä, että on motivaatiota, mutta mun mielestä työoloista ei tarvitsisi tinkiä edes pakettiautossa. Osittain, eikä ehkä kaikkein vähiten, sen tinkimisen vuoksi on olemassa varallaoloa ja työpaikkoja missä työnantaja on aivan ihmeissään jos kuulee esim. ylityökorvauksista, työajasta tai siitä, että pitäisi maksaa suojavarusteet työntekijälle. Myönnän, etten itsekään ihan syytön ole. On niitä 400-tuntisia kuukausia istuttu varallaolossa ihan riittävästi ja aikalailla yrittäjän ehdoilla menty. Oppia ikä kaikki. Normikunnolla pärjää ja paineesietokykyäkin satunnaisesti tarvitaan, mutta eiköhän se tärkein yksittäinen ominaisuus edelleen ole sosiaaliset taidot. Kuntoa pystyy parantamaan harjoittelulla, paineensietokyky kasvaa yleensä kokemuksen myötä mutta jos sosiaaliset taidot on nolla niin siihen ei taida auttaa mikään. Näinpä. Potilaan näkökulmasta hyvä sairaankuljettaja on ennenkaikkea kohtelias ja rauhallinen juttumies, jonka vieressä on turvallista maata paareilla. Aika vähän niitä oikeasti kipeitäkään pokia loppuen lopuksi kiinnostaa mikä niitä vaivaa ja miten se käytännössä hoidetaan, kunhan saavat selkeän viestin siitä, että apu tuli paikalle ja nyt noi kaverit tosissaan näyttää tietävän mitä ne tekee. Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
Vedin Posted November 15, 2012 Posted November 15, 2012 Voi olla, että takerrun vähän liikaa tähän, mutta yhtään pillikuumeista puoli-ilmaiseksi raatavaa mouhoa ei enää tarvita joukkoon. Toki on hyvä, että on motivaatiota, mutta mun mielestä työoloista ei tarvitsisi tinkiä edes pakettiautossa. Osittain, eikä ehkä kaikkein vähiten, sen tinkimisen vuoksi on olemassa varallaoloa ja työpaikkoja missä työnantaja on aivan ihmeissään jos kuulee esim. ylityökorvauksista, työajasta tai siitä, että pitäisi maksaa suojavarusteet työntekijälle. No on se mielestäni omasta hyvinvoinnista tinkimista kun keskellä yötä joudut monta kertaa heräämään kesken unien keikalle. Omat unet ovat sitten pirstaleina ja se vaikuttaa varmasti jokaisen terveyteen. Lisäksi lanssihommissa on lähes mahdotonta noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja, myös terveellinen syöminen harvemmin toteutuu kun kiireisenä päivänä vedetään huoltsikoilta sämpylöitä ja kahvia. Hyvin usein joudut tinkimään jostain pienistä asioista, mutta kuitenkin joudut, kesken jäävät juomiset, syömiset, unet, hampaiden pesut, suihkut yms. Ja tämä tuskin pätee vain ja ainoastaan yksityisiin yrityksiin.
-raksu- Posted November 15, 2012 Posted November 15, 2012 Miten toi paarien kanto testattiin. Siis jonkun toisen hakijan parina vai ammattilaisen? Meinaan vaan et mitä jos se 150cm kansion kantaja olis piiputtanu ni meniskö pisteet sit myös parilta? Älykäs tuntee toiset, viisas tuntee itsensä. - Lao Tsu
dino Posted November 15, 2012 Posted November 15, 2012 No on se mielestäni omasta hyvinvoinnista tinkimista kun keskellä yötä joudut monta kertaa heräämään kesken unien keikalle. Omat unet ovat sitten pirstaleina ja se vaikuttaa varmasti jokaisen terveyteen. Lisäksi lanssihommissa on lähes mahdotonta noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja, myös terveellinen syöminen harvemmin toteutuu kun kiireisenä päivänä vedetään huoltsikoilta sämpylöitä ja kahvia. Hyvin usein joudut tinkimään jostain pienistä asioista, mutta kuitenkin joudut, kesken jäävät juomiset, syömiset, unet, hampaiden pesut, suihkut yms. Ja tämä tuskin pätee vain ja ainoastaan yksityisiin yrityksiin. Luettelit just pitkän listan asioita joihin pystyy vaikuttamaan omilla pienillä valinnoilla. Tauko ja huoltotilanappia vaan pohjaan hyvällä omallatunnolla, hyvin huollettu ensihoitaja kun on aina myös potilaan ja työnantajankin etu. Ja jos varallaoloa harrastelet niin sen vartin voi myös käyttää omaksi hyödyksi, siinä ajassahan kerkeää vaikka käymään suihkussa ja pesemään ne hampaat...
Teemu Posted November 16, 2012 Posted November 16, 2012 Lisäksi lanssihommissa on lähes mahdotonta noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja, myös terveellinen syöminen harvemmin toteutuu kun kiireisenä päivänä vedetään huoltsikoilta sämpylöitä ja kahvia. Itselläni on 95%:sti mukana aina vesipullo ja pyrin pitämään hiilari-&protskupatukoita työtakin taskussa, jos sitä mennään hiukset hulmuten, kuten Keski-Suomessa mennään tulevaisuudessa.... Jos sitten on sitä kyytiä tiukasti pitkin päivää, niin ainakin meidän firman virveistä löytyy "tauko" statusnappi ja 20min on aikaa syödä. Painon hallinnan kannalta olisi säännölliset ruokalut A&O, mutta näinhän se tässä hommassa ei mene, täytyy soveltaa... Jos yksikkönne on välittömässä lähtövalmiudessa, niin silloin ei vaan voi olettaan "nukkuvansa" koko yötä, toki 15min valmiudessa saat vetää lepiä ihan huoletta, kunhan yksikkö lähtee 15min hälytyksestä.... Kiitos.
bifaasinen Posted November 17, 2012 Posted November 17, 2012 Lisäksi lanssihommissa on lähes mahdotonta noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja, myös terveellinen syöminen harvemmin toteutuu kun kiireisenä päivänä vedetään huoltsikoilta sämpylöitä ja kahvia. Itselläni on 95%:sti mukana aina vesipullo ja pyrin pitämään hiilari-&protskupatukoita työtakin taskussa, jos sitä mennään hiukset hulmuten, kuten Keski-Suomessa mennään tulevaisuudessa.... Jos sitten on sitä kyytiä tiukasti pitkin päivää, niin ainakin meidän firman virveistä löytyy "tauko" statusnappi ja 20min on aikaa syödä. Painon hallinnan kannalta olisi säännölliset ruokalut A&O, mutta näinhän se tässä hommassa ei mene, täytyy soveltaa... Jos yksikkönne on välittömässä lähtövalmiudessa, niin silloin ei vaan voi olettaan "nukkuvansa" koko yötä, toki 15min valmiudessa saat vetää lepiä ihan huoletta, kunhan yksikkö lähtee 15min hälytyksestä.... Ja aina sitä muutama omena tai porkkana mahtuu pussiin sinne auton ohjaamoon mukaan, eli ihan hyvää settiä välipalana. Kesällä voi osataa vaikka herneitä ison säkin jos työpari kestää seuraukset sieraimissaan. ;) Poikamies voi olla idiootti tietämättään, ukkomies ei ikinä.
Guest Helsinki Posted January 27, 2017 Posted January 27, 2017 Itse kävin kuntotestissä olen 32-nainen,oli aika rankka testi mutta selvisin todennäköisesti hyvin
Guest Hct Posted August 9, 2017 Posted August 9, 2017 Itse kävin tammikuussa testeissä oli rankat täytyy myöntää,itsellä meni kunto testi hyvin ,kirjallinen osuus huonosti 4 pistettä sain koko testistä.tänään uusi yritys kuntotestit sitten taidan jo luovuttaa 👌
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.