Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

psyksh

Kyllästynyt psykiatriseen hoitotyöhön

Recommended Posts

psyksh

Haluaisin kuulla muilta sairaanhoitajakollegoilta kokemuksia kyllästymisestä psykiatriseen hoitotyöhön. Tuntuu, että olen totaalisen tympääntynyt omaan erikoisalaani ja harmittelen kun ei aikoinaan tullut hakeuduttua somaattiseen hoitotyöhön kokonaan. Jonkin verran olen sitä urani alussa tehnyt...Kyllästymiseni on varmasti jonkinasteista kyynistymistä ja toki oma elämäntilannekaan ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, jotta jaksaisin edes töitä täysillä tehdä. Olen miettinyt mitä minun kannattaisi tehdä, koska en tietenkään halua että asiakkaat joutuvat kärsimään jatkossa omasta jaksamattomuudestani, sen verran pitää ammatillisuutta olla! Työkavereille olen asiasta melko avoimesti pystynyt puhumaan...Työohjauskin on, mutta en koe siitä olevan apua. Miten te olette toimineet vastaavanlaisessa tilanteessa, arvon kollegat?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hollyanna

Mikä estää siirtymästä somaattiselle puolelle? Toivottavaa olis että kaikki työhönsä kyllästyneet hakeutuisivat ajoissa johonkin muualle rasittamasta kollegoja ja potilaita.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyksh

En suinkaan ole mielestäni rasittanut kollegoja ja asiakkaita omalla tympääntymiselläni, koska tiedän sen olevan väärin. Sellaisista kollegoista on totisesti itselläni kokemusta, jotka kaatavat kaiken turhautumisen muiden niskaan. Itse en halua sellainen olla. Tarkoituksenani oli lähinnä kysellä, miten muut ovat asian kokeneet ja millaisia ratkaisuja löytäneet?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
TKo

Haluaisin kuulla muilta sairaanhoitajakollegoilta kokemuksia kyllästymisestä psykiatriseen hoitotyöhön. Tuntuu, että olen totaalisen tympääntynyt omaan erikoisalaani ja harmittelen kun ei aikoinaan tullut hakeuduttua somaattiseen hoitotyöhön kokonaan. Jonkin verran olen sitä urani alussa tehnyt...Kyllästymiseni on varmasti jonkinasteista kyynistymistä ja toki oma elämäntilannekaan ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, jotta jaksaisin edes töitä täysillä tehdä. Olen miettinyt mitä minun kannattaisi tehdä, koska en tietenkään halua että asiakkaat joutuvat kärsimään jatkossa omasta jaksamattomuudestani, sen verran pitää ammatillisuutta olla! Työkavereille olen asiasta melko avoimesti pystynyt puhumaan...Työohjauskin on, mutta en koe siitä olevan apua. Miten te olette toimineet vastaavanlaisessa tilanteessa, arvon kollegat?

Joo, oon kyllästyny. Tosin minulla on taipumus kyllästyä kaikkeen aika nopeasti, mutta kumminkin. Tein jonkun aikaa psyk. työtä lähihoitajana, kyllästyin totaalisesti ja opiskelin sairaanhoitajaksi jonka aikana tein psyk työtä opintojen ohessa ja nyt teen somatiikan puolella töitä. Hyvinhän tuo alan vaihto tuntuu sujuvan. Aikoinani ajattelin että kyse oli siitä että psykiatrian puolen tietynlainen epämääräisyys ja tulosten arvioinnin vaikeus tuntui olevan se mihin kyllästyin, mutta nyt olisin kyllä valmis vaihtamaan sinne takaisinkin. Mutta kyllä se poissaolo on tehnyt ihan hyvää.

Tein tosin välissä myös muita kuin hoitoalan töitä hetken aikaa mikä oli myös ihan virkistävää.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
koati

Hollyannalla on hyva pointti. Itsekin olen sita mielta, etta jos vasyy ja kyllastyy tyopaikkaansa/kollegoihinsa/potilaisiinsa/tyotehtaviinsa/pomoihinsa kannattaa siirtya joksikin aikaa muualle. Samoin silloin kun omassa elamassa (tyon ulkopuolella siis) on liian kuormittavaa. Aina ei ehka voi lahtea, mutta yrittaa kannattaa. Tyon kierto, virkavapaa tms jarjestely usein onnistuu, ellei sitten halua lopullisesti vaihtaa duunia.

Usein tulee mieleen, etta kylla tekisi hyvaa kyynistyneille, kapeakatseisille pitkaan samassa tyopaikassa olleille nahda vahan muuta valilla. Sita voi sokeutua ja huonot puolet korostuvat, luulee, etta aina on kiire, ei saa kiitosta jne. Monesti kay niin, etta se vanha paikka nayttaytyy toisenlaisessa valossa kun on kaynyt juoksemassa vieraita kaytavia :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
5UP3RN47UR4L

Mä olen aika valikoivat töiden suhteen ja millaisessa työporukassa viihdyn. Olen tehnyt kaksi kuukautta töitä pitkäaikaisella psyk. kuntoutusosastolla ja se riitti minulle vallan mainiosti. Mä en kokenut että mä sain psyk. työstä mitään irti ja jokaisen päivän jälkeen oli tunne, että nämä asiat ei liiku yhtään mihinkään suuntaan. Työkaverit oli kyllä toisaalta paljon mukavampia kuin mitä somatiikan puolella on tullut vastaan. Omaa sydäntä lähellä on akuutti hoitotyö ja sen tekemisestä kyllä nautin täysin siemauksin.

Mutta jos oma työ tympii, niin turhaa sitä on jäädä jaarittelemaan, että mitenkähän tätä tilannetta vois parantaa. Etsit jotain uutta tai menet vaikka opiskelemaan. Meillä on vaan yks elämä, ei sitä kannata heittää hukkaan tekemällä jotain mistä ei saa mitään tyydytystä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyhoi

Voinhan psykiatriassa vaihtaa erityyppiselle osastolle jos se vaan on mahdollista, lapset, nuoret, akuutti, vanhukset. ym. Itse huomasin että lyhytaikainenkin vaihto psykiatrian sisällä piristää.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Haluaisin kuulla muilta sairaanhoitajakollegoilta kokemuksia kyllästymisestä psykiatriseen hoitotyöhön. Tuntuu, että olen totaalisen tympääntynyt omaan erikoisalaani ja harmittelen kun ei aikoinaan tullut hakeuduttua somaattiseen hoitotyöhön kokonaan. Jonkin verran olen sitä urani alussa tehnyt...Kyllästymiseni on varmasti jonkinasteista kyynistymistä ja toki oma elämäntilannekaan ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, jotta jaksaisin edes töitä täysillä tehdä. Olen miettinyt mitä minun kannattaisi tehdä, koska en tietenkään halua että asiakkaat joutuvat kärsimään jatkossa omasta jaksamattomuudestani, sen verran pitää ammatillisuutta olla! Työkavereille olen asiasta melko avoimesti pystynyt puhumaan...Työohjauskin on, mutta en koe siitä olevan apua. Miten te olette toimineet vastaavanlaisessa tilanteessa, arvon kollegat?

-En kyllä oikeasti ymmärrä miksi joku viitsii edes tällaisia kysellä. Jos kerran nykyinen työpaikka ei nappaa niin mikä vittu sitä oikein estää vaihtamasta työmaata?

Vatvomallako se mielekkyys pitäisi sieltä löytyä?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Sari-Helena

Haluaisin kuulla muilta sairaanhoitajakollegoilta kokemuksia kyllästymisestä psykiatriseen hoitotyöhön. Tuntuu, että olen totaalisen tympääntynyt omaan erikoisalaani ja harmittelen kun ei aikoinaan tullut hakeuduttua somaattiseen hoitotyöhön kokonaan. Jonkin verran olen sitä urani alussa tehnyt...Kyllästymiseni on varmasti jonkinasteista kyynistymistä ja toki oma elämäntilannekaan ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, jotta jaksaisin edes töitä täysillä tehdä. Olen miettinyt mitä minun kannattaisi tehdä, koska en tietenkään halua että asiakkaat joutuvat kärsimään jatkossa omasta jaksamattomuudestani, sen verran pitää ammatillisuutta olla! Työkavereille olen asiasta melko avoimesti pystynyt puhumaan...Työohjauskin on, mutta en koe siitä olevan apua. Miten te olette toimineet vastaavanlaisessa tilanteessa, arvon kollegat?

-En kyllä oikeasti ymmärrä miksi joku viitsii edes tällaisia kysellä. Jos kerran nykyinen työpaikka ei nappaa niin mikä vittu sitä oikein estää vaihtamasta työmaata?

Vatvomallako se mielekkyys pitäisi sieltä löytyä?

No heeeeiiii, relax, eikös tämä ole keskustelupalsta jossa asioista voi vaihtaa ajatuksia??

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Haluaisin kuulla muilta sairaanhoitajakollegoilta kokemuksia kyllästymisestä psykiatriseen hoitotyöhön. Tuntuu, että olen totaalisen tympääntynyt omaan erikoisalaani ja harmittelen kun ei aikoinaan tullut hakeuduttua somaattiseen hoitotyöhön kokonaan. Jonkin verran olen sitä urani alussa tehnyt...Kyllästymiseni on varmasti jonkinasteista kyynistymistä ja toki oma elämäntilannekaan ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen, jotta jaksaisin edes töitä täysillä tehdä. Olen miettinyt mitä minun kannattaisi tehdä, koska en tietenkään halua että asiakkaat joutuvat kärsimään jatkossa omasta jaksamattomuudestani, sen verran pitää ammatillisuutta olla! Työkavereille olen asiasta melko avoimesti pystynyt puhumaan...Työohjauskin on, mutta en koe siitä olevan apua. Miten te olette toimineet vastaavanlaisessa tilanteessa, arvon kollegat?

-En kyllä oikeasti ymmärrä miksi joku viitsii edes tällaisia kysellä. Jos kerran nykyinen työpaikka ei nappaa niin mikä vittu sitä oikein estää vaihtamasta työmaata?

Vatvomallako se mielekkyys pitäisi sieltä löytyä?

No heeeeiiii, relax, eikös tämä ole keskustelupalsta jossa asioista voi vaihtaa ajatuksia??

-No, tässä tämä naisväen yksinkertaisten asioiden vatvomistarve tulee hyvin esille.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Satu

-En kyllä oikeasti ymmärrä miksi joku viitsii edes tällaisia kysellä. Jos kerran nykyinen työpaikka ei nappaa niin mikä vittu sitä oikein estää vaihtamasta työmaata?

Vatvomallako se mielekkyys pitäisi sieltä löytyä?

Oon ihan samaa mieltä, paljon on tähän lyhyeen uraan tullut nähtyä työhönsä leipääntyneitä hoitajia jotka sen oman turhautumisen ja tympääntymisensä tuovat sitten työyksikköön ja huonontavat ilmapiiriä ainaisella valittamisella ja naama norsunvitulla olemisellaan. Mitenkä vaikeeta se on vaan nostaa kytkintä siinä vaiheessa kun rupeaa tuntumaan ettei oma työ ole enää mielekästä, vaihtoehtoja hoitotyön kentällä kun on pilvin pimein.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Torlohka

Jep. Itsekin vaihtamassa, en alaa, mutta hieman erilaisempaan. Ja ylihoitaja oli samaa mieltä, että kannattaa vaihtaa (siis hyvin mennyt toki muuten ja osaston porkukat mukavia). No enhän minä vielä ole ollut kahta vuottakaan töissä mutta siis että näkee muutakin vielä kun on tuore.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
sic

Oman työssä jaksamisen tarkkailu ja pohtiminen on kypsyyttä ja vastuullisuutta hoitotyössä. Väistämättä omat elämäntilanteet ja kriisit vaikuttavat työssä jaksamiseen ja sen laatuun ---tyhjästä tai sameavetisestä kaivosta, kun on mahdotonta ammentaa vettä muille janoisille.

Hoitotyöntekijät tuntuvat välillä sairastavan ns. ”jeesus-maria-tarzan-syndroomaa ”. Kaikki pitäisi aina kestää, ymmärtää, antaa anteeksi ja jaksaa Nightingalemaisen altruistisesti. Mutta kuka meistä oikeasti on sellainen?

Juuri hoitotyössä ja erityisesti psykiatrisessa hoitotyössä itsetuntemus ja kyky reflektoida omia tunteitaan ja ajatuksiaan on ensiarvoisen tärkeää. Kielteiset tunteen--- hoitotyötä, työyhteisöä tai potilaina olevia ihmisiä kohtaan--- ovat osa todellisuutta. Ne eivät katoa vaikenemalla, mutta rohkeasti puheeksi otettuna työnohjauksessa tai turvallisessa työyhteisössä ne saavat oikeat mittasuhteet ja tulevat hallittaviksi. Sen sijaan käsittelemättöminä ne usein ilmenevät juuri vallankäyttönä ja ilkeytenä potilaana olevia ihmisiä kohtaan. (tai työtovereita )

Psykiatriankenttä on mielenkiintoinen, mutta raskas työsarka. Vaihtelu virkistää suuntaan jos toiseenkin. Itse olen tehnyt pitkän uran ensin somaattisella puolella , mutta myötätunto uupumuksen ja kirjaimellisesti ”kuolemanväsymyksen” saattelemana päätin siirtyä psykiatriselle puolelle. Toistaiseksi viihdyn täällä. Toki psykiatrian epämääräisyyden viidakossa kaipaan välillä somatiikanpuolen selkeyttä--- aah---infuusioletkustoja, saturaatiomittareita, kipupumppuja…

Mieti tilannettasi rauhassa. Mitkä asiat puhuvat työpaikan vaihdoksen puolesta ja vastaan? Mitä ikinä valitsetkin voimia hoitotyöhön tai muuhun työhön sinulle!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hansukatti

Mihin tarkalleen ottaen olet kyllästynyt työssäsi? Itse olen myös psyk.sh, tosin tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja opiskelen hoitotiedettä. Minulla on todella mielenkiintoinen ja haastava työ eräällä avohoidon poliklinikalla, mutta olen täysin tympääntynyt erääseen ylikuormittuneeseen riidankylväjään työyhteisössämme. Onko työpaikan toimintatavoissa tai työtovereissa jotain, mikä ärsyttää? Maistuuko tietyn potilasryhmän kanssa työskentely puulta? Vaikea uskoa sinun olevan tympääntynyt koko psykiatrian erikoisalaan. Kuten joku jo aiemmin ehdottikin, kannattaa harkita työpaikan vaihtoa ja erilaisen potilasryhmän kanssa työskentelyä. Käy kokeilemassa nuoriso- tai vanhuspuolta, akuutti- tai pitkäaikaishoitoa, avo- tai laitoshoitoa, kuntoutuskotia tai päivätoimintakeskusta tai vaikka päihdepuolta?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyksh

Kiitos kaikille tähänastisista kommenteista! Olen samaa mieltä sinun kanssasi nimimerkki sic, että oman työssäjaksamisen tarkkailu ja pohtiminen on kypsyyttä ja vastuullisuutta. Siksi asiaa olenkin pohtinut, mutta en haluaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Lisäksi olen myös luonnollisesti kiinnostunut muista ihmisistä sekä heidän ajatuksistaan, siksi asiaa täällä foorumilla pohdin.

Työssäni olen kyllästynyt eniten työn epämääräisyyteen ja hidastempoisuuteen, myös työkavereilla on osuutta asiaan että en työssäni viihdy. Lisäksi on monia muita asioita, jotka vaikuttavat tympääntymiseen. Olen pienessä yksikössä töissä ja työntekijöitä on vähän, ihmisinä olemme hirveän erilaisia. Tiimityö ei tämän vuoksi tahdo sujua kovin jouhevasti. Näkemyserot ovat aika isoja. Olen todennut, että olen mielenterveystyöhön aivan liian kärsimätön luonne. Lisäksi työn epämääräisyys kuormittaa minua liiaksi, koska olen oikeasti sellainen ihminen joka haluaa yleensä muuten tarkalleen tietää asioita. Olen todennut, että olen jo opiskeluaikana tehnyt "väärän" valinnan kun olen valinnut mielenterveystyön, mutta sen voi osaltaan laittaa nuoruuden ja tietämättömyyden piikkiin. En ehkä tuntenut itseäni persoonana tarpeeksi hyvin silloin kun valintaa tein...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Kerde

SICin kanssa samaa mieltä ja ymmärrän aloittajan halun pohtia aihetta. Mun mielestä on terveempää pohtia asiaa, kuin luovuttaa. Omassa työssään tympääntyminen ei tarkoita sitä, etteikö siitä voisi voimaantua. Toisaalta myös ennen kuin siirtyy valtaamaan uutta aluetta, niin on hyvä tietää syyt mitkä uupumiseen vaikutti, muuten ne on edessä kotvan kuluttua uudestaan. Itsetuntemuskin lienee paikallaan.

psyksh:lle vielä, että jos työnohjausta on riittävästi ja koet, että ongelmat on työyhteisöön liittyviä, niin omakohtaiseen kokemukseen perustuen vastaan, että kannattaa vaihtaa työyhteisöä. Vaikka itse luulin aikanaan, että tää työ ei anna enää tällä saralla mitään, niin kyllä se olikin kiinni vain huonosta johtajuudesta työpaikalla ja työyhteisön velttoilusta. Erilaisella esimiehelle koko paletti toimii, se työ ja sen negatiivisetkin puolet. Tai ainakaan se ei kuluta psyykkisesti, kun esimies on jämpti ja ajan hermolla. Eikä rahan ahne tulosten tavoittelija.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
psyksh

Sulla on tosi hyviä pointteja Kerde, kiitos! Haluan nimenomaan tietää ne syyt mitkä uupumiseeni ovat olleet vaikuttamassa. Tässä työssä on oikeasti hyvä tuntea itsensä! En haluaisi enää tämän kokemuksen jälkeen törmätä samoihin asioihin. Olen pohdittuani tullut siihen tulokseen, että vaihdan työyhteisöä heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Tyhjän päälle ei kuitenkaan voi hypätä, mutta todella toivon että mielenkiintoista työtä muualla olisi suht pian tarjolla. Työnohjausta on meillä tällä hetkellä riittävästi, mutta se ei ole tuottanut toivottua tulosta. Ongelmat omassa työssäni ovat paljolti nimenomaan työyhteisössä ja sen ihmissuhteissa sekä juurikin siinä esimiestyössä, jota ei käytännössä ole ollenkaan. Esimiehen roolia yrittää ottaa sitten tiimin sisällä yksi henkilö ja siitä ei ole seurannut mitään hyvää.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Kaikki pitäisi aina kestää, ymmärtää, antaa anteeksi ja jaksaa Nightingalemaisen altruistisesti.

Kun lopettaa kaiken kestämisen, jokaisen ymmärtämisen, jatkuvan anteeksi antamisen ja potilaiden tarpeettoman hyysäämisen niin elämä alkaa hymyillä ja työt taas maistua. Ei se sen enempää vaadi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
TKo

jokaisen ymmärtämisen

Tämä on minusta muuten itselle ollut aika ratkaiseva elämän kohennus. On tilanteita joissa ymmärtäminen kuuluu työtehtäviin, mutta itse ainakin koen oikeudekseni myös olla ymmärtämättä. Ajoittain toki hiljaa pääni sisällä. Mutta minulla on oikeus ajatella että 'v**tu mikä idiootti...' ilman että minun tarvitsee käydä syvällisemmin analysoimaan toisen mahdollisia motiiveita ja ajatuskulkuja. Sillä on varmasti omasta näkökulmastaan hyvät syyt käytökseensä. Mutta minun ei tarvitse niitä ymmärtää, hyväksyä tai tietää.

Paitsi tietysti silloin kun tarvitsee työn puolesta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
koati

Kun lopettaa kaiken kestämisen, jokaisen ymmärtämisen, jatkuvan anteeksi antamisen ja potilaiden tarpeettoman hyysäämisen niin elämä alkaa hymyillä ja työt taas maistua. Ei se sen enempää vaadi.

Ihanaa, kiitos! :wub:

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
nighthawk

Kaikkea ei tarvitse ymmärtää ("ymmärtää" siis merkityksessä "hyväksyä"). Toinen ihminen on toiselle peili ja jos hyväksymme vaikkapa epäasiallisen käytöksen, niin silloin olemme peilejä, jotka näyttävät vääristyneen ja valheellisen kuvan kyseiselle asiakkaalle hänestä itsestään... ja vääristyneen kuvan ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta yleensä. Tällöin mahdollisesti jopa pidämme itse yllä asiakkaan epäasiallista käytöstä. Siis kerromme huomaamattamme, että näinhän sinä voit käyttäytyä, sehän on ihan normaali tapa olla vuorovaikutuksessa. Parempi on ilmaista, ettei kyseinen käytös ole sopivaa...

 

Tuossa vain yksi näkökulma...Toki on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia elämäntilanteita... yleispätevää tapaa asiakkaan kohtaamiseen on toki mahdoton ainakaan lyhyesti antaa. Mutta on vaikea ymmärtää, miksi työmme pitäisi olla "ymmärtämistä"...

 

Mikäli kyllästyy nykyiseen työhönsä, niin kannattaa ehdottomasti vaihtaa työpaikkaa. Ainakin suuremmilla paikkakunnilla se on helppoa. Itse huomasin aikoinani sen, että somatiikan puolella on vaihtoehtoja paljon enemmän kuin psyk.puolella - sekä määrällisesti että työn sisällön kannalta. Löytyi aivan uusi maailma ja mitä työpaikkoihin tulee, työn ei tarvitse olla kuormittavaa. Tulet huomaamaan, että psykiatrisesta työkokemuksesta on sinulle erittäin paljon hyötyä somatiikan puolella. Toivottavasti löydät oman paikkasi...  Onnea matkallesi kohti parempia työpaikkoja...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Torlohka

Nyt ollaan uudella osastolla ja on uudet haasteet. Potilaatkin... puhuvat (no ainakin jotkut). Hyvää vaihtelua. Eikä tarvitse myöskään haistella tupakkahuoneesta leijuvaa käryä. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
eisa

ei liikaa tunteilla vaan järjellä :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.