Jump to content
MAINOS

Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulan selättäminen edellyttää rekrytointia ulkomailta


Hoitajat.net

Recommended Posts

Sosiaali- ja terveysalalle tarvitaan ainakin 20 000 uutta työntekijää vuoteen 2025 mennessä. Tämä edellyttää, että palvelutarpeet myöhentyvät, työn tuottavuus kasvaa ja alan koulutukseen pääsevät valmistuvat ja siirtyvät työelämään. Vaje voi kuitenkin olla jopa 59 000, koska kaikkien ehtojen yhtäaikainen toteutuminen ei ole todennäköistä.

Tiedot selviävät työ- ja elinkeinoministeriön tekemästä, sosiaali- ja terveysalan työvoimatarvetta koskevasta analyysistä. Työvoimapula koskee tulevaisuudessa erityisesti lasten päivähoitoa, sosiaalityötä, erikois- ja osastonlääkärien tehtäviä sekä perus- ja lähihoitajien työtä terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa.

Lähes puolet alan työntekijöistä siirtyy eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä. Samanaikaisesti nuorisoikäluokkien koko pienenee, mutta palvelujen tarvitsijoita on yhä enemmän. Alan tuottavuuden kehitys on ollut negatiivinen eikä koulutuksesta valmistuvien osuus ole ollut tavoitteiden mukainen. Analyysin perusteella on siten selvää, ettei alan palveluita kyetä turvaamaan, jos niitä ei uudisteta merkittävästi ja työntekijöitä rekrytoida alalle Suomen ulkopuolelta.

Suomessa jo asuvien maahanmuuttajien kouluttamisessa ja työllistymisessä sekä alalle Suomen ulkopuolelta tulevan henkilöstön rekrytoinnissa kynnyskysymyksiä ovat kielitaito sekä työyhteisön valmentaminen monikulttuurisuuteen. Ennen kaikkea tarvitaan eri osapuolten kesken yhteistyössä tehtäviä linjauksia siitä, miten kansainvälinen rekrytointi järjestetään.

http://www.tem.fi/?8...m=108113&s=2467

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Analyysin perusteella on siten selvää, ettei alan palveluita kyetä turvaamaan, jos niitä ei uudisteta merkittävästi ja työntekijöitä rekrytoida alalle Suomen ulkopuolelta.

Kymmeniä tuhansia hoitajia ulkomailta? Realistista..?

Ja mitä tarkoittaa alan palveluiden merkittävä uudistaminen? Kuullostaa sellaisilta toimilta joita itse en halua enää olla katsomassa..

Maalaisjärjellä ajateltuna helpointa olisi laittaa aivan ensimmäiseksi alan työolot sellaiseen kuosiin että koulutetut, mutta muille aloille siirtyneet hoitajat valuisivat edes jossakin määrin takaisin alan hommiin. Ja olisihan siitä sekin hyvä puoli että osa meistä alalla työskentelevistä vanhenevista hoitajista saattais motivoitua jatkamaan työntekoa oikeaan eläkeikään saakka. Rahaahan tähän ei edes paljoa tarvittais vaan työnantajien ja lainsäätäjien pientä asennemuutosta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä just kommentoin tähän aiheeseen liittyen yhdessä keskustelussa, että mieluummin ottaisin lisää työkavereita kuin lisää palkkaa. Nythän työväki on tarkasti mitoitettu ja sijaisia otetaan vain hätätapauksessa -ei esim. siksi, että osastolla on vaativampia potilaita.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...