Jump to content
MAINOS

Sosiaali- ja terveysalalle ei riitä työntekijöitä enää kymmenen vuoden päästä

Hoitajat.net

Recommended Posts

Tuoreen ennusteen mukaan yli 80 000 henkilöä eli joka kolmas hoitajista lähtee eläkkeelle tällä vuosikymmenellä, yhtä moni seuraavalla. Nykymuotoisille sosiaali- ja terveyspalveluille ei riitä mitenkään työvoimaa enää kymmenen vuoden kuluttua. Lisäkoulutus tai työntekijöiden tuonti ulkomailta eivät riitä korvaamaan eläkkeelle lähteviä, etenkin kun hoidettavia on yhä enemmän. Siksi itse palveluita on pakko pystyä tehostamaan ja ehkä karsimaan. Perus- ja lähihoitajia, sairaanhoitajia, kotiavustajia, sairaala-apulaisia, eläköityy huimaa vauhtia.

Koulutusta lisätään, mutta ratkaisuksi siitä ei ole. Kun sosiaali- ja terveysalalla työskentelee tällä hetkellä viitisentoista prosenttia työvoimasta, kymmenen vuoden päästä alan pitäisi kaapata lähes neljännes kustakin ikäluokasta, kuvaa vaikeata tilannetta terveyshallintotieteen professori Juha Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta. - Jokainen ymmärtää, että se on mahdotonta, toteaa Kinnunen.

Hyvin johdetut, työntekijöitään kouluttavat ja kannustavat organisaatiot eivät vielä kärsi rekrytointiongelmista. Sen sijaan osalla työpaikoista on jo valtavia vaikeuksia saada työntekijöitä. Ne joutuvat kaventamaan palveluitaan ja jopa sulkemaan toimipisteitään.

http://yle.fi/uutiset/professori_sosiaali-_ja_terveysalalle_ei_riita_tyontekijoita_enaa_kymmenen_vuoden_paasta/6287173

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Mielenkiinnolla odotan, millainen meno työpaikoilla on parin-kolmenkymmenen vuoden päästä. Onko silloin enää selkänahkaa, josta työnantaja voisi repiä?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mielenkiinnolla odotan, millainen meno työpaikoilla on parin-kolmenkymmenen vuoden päästä. Onko silloin enää selkänahkaa, josta työnantaja voisi repiä?

Toivotaan ainakin, että prosessit, rakenteet ja ennaltaehkäisy muuttuisivat siten, että kuormitus vähenisi ja tehostaminen toteutuisi nimenomaan muilla keinoin kuin vaatimalla työntekijältä lisää suoritteita. Ja näin on pakko tapahtua, tai terveydenhuolto ajautuu henkilöstönkin kautta kustannuskriisiin. Työkuorman kasvaessa väkeä poistuu alalta, ja on pakko houkutella työntekijöitä myös rahalla yms. etuuksilla - myös hoitajat siirtyvät lääkäreiden tavoin ehkä keikkafirmoihin?

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Työkuorman kasvaessa väkeä poistuu alalta, ja on pakko houkutella työntekijöitä myös rahalla yms. etuuksilla - myös hoitajat siirtyvät lääkäreiden tavoin ehkä keikkafirmoihin?

Normi-ikäisenä eläköityvien lisäksi todella iso osa meistä vanhenevista hoitajista tulee heittämään pyyhkeen kehään suosiolla reilusti ennen eläkeikää. Itse en ainakaan elättele pientäkään haavetta siitä että eläkeikään saakka jaksaisin/viitsisin alalla roikkua - sen verran paljon työnantaja tekee asian eteen joustamattomalla asenteella ja vanhenevien työntekijöiden toiveiden nollaamisella. Tämä ihmetyttää suuresti etenkin sen vuoksi että nämä työntekijöiden toiveet eivät yleensä lisäisi kustannuksia. Ehkäpä se onkin ta:n tavoite päästä vanhoista duunareista eroon..?

Eli oikeassa Pöllö oot, hyvin suurella todennäköisyydellä tulevaisuus on vuokra- ja keikkafirmojen. Työssä olevien hoitajien kannalta tilanne ei ehkä ole katastrofi, mutta veronmaksajana tämä visio kyllä hirvittää melkoisesti.

Sama vika pojat.Downsiftaan itseäni elävänä eläkkeelle.

"to ride,shoot straight and speak the truth"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...