Jump to content
MAINOS

Kotihoito kaatuu omaan mahdottomuuteensa


Hoitaja?

Recommended Posts

On ollut mielenkiintoista seurata kotihoidon kehitystä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Mitä kehitys on tarkoittanut? Kehitys kotihoidossa merkitsee samaa kuin SÄÄSTÖ. Historiaan ei voi palata kaikilta osin, mutta tämä ns. kehitys on johtanut siihen, että kotihoidon työntekijä ei ole enää turvassa työpaikassaan - eikä kotihoidon asiakas ole turvassa. Miksi?

Kysymys on työsuojelusta tai pikemminkin sen puutteesta sekä potilasturvallisuudesta tai pikemminkin sen puutteesta. Helsingissä näyttää olevan vallalla "pikkupomojen" (kotihoidon ohjaajat työntekijöiden niskassa hiostamassa) määräyksin se, että käyntimäärät kasvavat jatkuvasti. No, heillä on luonnollisesti yläpuolellaan ne todelliset päättäjät ja siksipä harva pysyy kotihoidon ohjaajan vakanssilla kovin kauan.

Oleellista kotihoidossa ja se ainoa todellinen mittari on tänä päivänä se, kuinka monta asiakas yksi ihminen ehtii vuorossaan hoitamaan eli "kuinka tehokasta hoitotyö on". Helsinki muu pääkaupunkiseutu perässä noudattaa "kokonaistaloudellisesti edullisinta" linjaa kotihoidossa.

Tavatonta ei ole enää, että aamukäyntejä on jopa yli 10 ja iltakäyntejä on 15-24. Tästä seuraa potilasturvallisuuden vaarantuminen, koska hoitaja ei mitenkään ehdi paneutumaan yhteenkään asiakkaaseen ja asioita jää huomaamatta. Työsuojelukysymys on se, että myös hoitajien turvallisuus vaarantuu. Työ joudutaan tekemään nopeasti ajatukset jo seuraavassa potilaassa ja virheitä sattuu sekä hoitaja loukkaa itsensä helposti saati että hoitaja ehtisi pitämään ainuttakaan taukoa.

Esittäkääpä itsellenne kysymys: kun vakavia hoitovirheitä esiintyy kotihoidossa, että palkataanko henkilökuntaa lisää ja tulevatko virheet edes tietoon vai peitelläänkö niitä? Vastaus: EI PALKATA, vaan hoitovirheen tehnyt hoitaja joutuu pistämään päänsä pölkylle kotihoidon ohjaajan piiloutuessa pensaaseen. Ja KYLLÄ, virheet eivät tule yleiseen tietoon ja ne peitellään aktiivisesti.

On huomioitava se, että kotihoidon asiakkaista suurin osa on dementikkoja, jotka eivät ymmärrä mitä hoitaja tekee. Niinpä eräässäkin paikassa, kun ei ollut ihmisiä, päätettiin ketkä jätetään hoitamatta ja ilman lääkkeitä, koska "he eivät kuitenkaan huomaa sitä". Toiminta on siis mennyt jo rikolliselle tasolle paikoin, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että toimitaan vastoin Suomen lakia.

Eräässä iltavuorossa keikalla oli lähes 20 käyntiä. Olin järkyttynyt ja jotta niistä selviydyin, oli yksinkertaisesti jätettävä tekemättä asioita. EN MENE siihen paikkaan enää koskaan keikalle, koska tällaisessa työssä hoitajan etiikalle voi sanoa piut paut ja voin joutua syytteeseen parhaassa tapauksessa. Kaiken lisäksi pitii vielä yrittää selviytyä omaisten/potilaiden vaatimuksista: vie roskat, tiskaa, tee sitä ja tätä. En tietenkään hoitotyön ammattilaisena suostu tällaiseen palveluun, mihin veronmaksajilla tuskin on varaa. Piian voi palkata erikseen, mutta kotihoidon työntekijä ei sitä roolia saa ottaa.

Olemme tulossa lähivuosina tilanteeseen, että kotihoitoon ei saada enää lainkaan työntekijöitä. Maahanmuuttajat eivät tilannetta pelasta, mutta huomioitava on sekin tämän päivän kotihoidossa, että sinne pääsee töihin suoraan kadulta ja lähes täysin vailla suomen kielen taitoa. Olen sanonut lähipiirissä oleville nuorille naisille, jotka ovat harkinneet alaa, että eivät missään tapauksessa lähde alalle ja he ovat onneksi uskoneet. Alan tilanne muuttuu koko ajan vain pahemmaksi.

Kotihoito ja hoitotyö yleensäkin ja sen arvostus on lyöty tietoisesti alas Suomessa. Miksi? Kyseessä on tuottamaton palveluala, missä tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän työntekijöitä. Sen tähden päättäjät ovat tietoisesti toimineet siten, että palkat voidaan pitää alhaisina eikä työtä kehitetä oikeasti siten, että työn laatu paranisi. Siitä on merkkinä sekin, että nyt koulutetaan uutta "ammattiryhmää" eli jonkinlaisia hoitoavustajia muutaman kuukauden koulutuksella ja nämä tulevat yhä enemmän korvaamaan ammattitaitoisten työntekijöiden paikkoja kotihoidossa. Palkat ovat surkeat verrattuna muihin maihin, työolot ovat kamalat, esim. kotihoidossa pikkupomot eivät noudata lakeja ja uskovat mm. että voivat määrätä työntekijän tekemään aamuvuoron päälle perään vielä iltavuoronkin. Eikä ylityökorvauksia makseta vedoten ties mihin. ÄLKÄÄ hyvät hoitajat uskoko vaan ottakaa selvää asioista. www.finlex.fi -palvelusta löytyvät lait: työsopimuslaki, vuosilomalaki jne. sekä perehtykää myös työehtosopimukseen: KVTES. Alan vaihtaminen on helppoa: jopa toimistotyössä saa parempaa palkkaa ja työ on mielekkäämpää, koska siihen voi itse vaikuttaa.

Hoitotyössä vaikutusmahdollisuudet ovat tasan nolla. Niinpä Espookin teetti tuotantotalouden diplomi-insinöörillä väitöskirjan, mikä on sitten pohjana kotihoitotyön parantamisessa, koska Espoon mielestä hoitajat eivät ole kykeneviä kehittämään itse omaa työtään. Eräs väitöskirjan superoivalluksista on se, että töiden uudelleenorganisoinnilla saadaan työt tehtyä tehokkaammin ja vähemmällä porukalla. Tämän dippainssin päätelmä oli se, että "jokaisella käynnillä ei tarvitse saman asiakkaan luona tehdä kaikkea" eli voi aamukäynnillä tehdä osan ja mennä sitten päivemmällä uudestaan tekemään loput. Montakohan kotikäyntiä tämä dippainssi on tehnyt itse - tai ollut mukana? Hoitajan päätelmä: ei yhtään.

LOPUKSI: mikään ei muutu hoitotyössä, elleivät alalla olevat / alalle tulevat naiset päätä, että asiat muuttuvat. Liitot eivät näitä asioita hoida, se on nähty. Siellä on päättäjinä samojen puolueiden väkeä kuin mitkä nyt vesittivät vanhuspalvelulainkin. Äänestäkää jaloillanne (Tulevissa kunnallisvaaleissa harkitkaa tarkoin ketä äänestää. Joskus protestivaali voi olla paikallaan ja niin päätin itse tehdä) sillä nyt on työntekijöiden markkinat. Älkää alistuko älkääkä uskoko liikaa vaikutusmahdollisuuksiinne, sillä sitä on tulevaisuudessa entistä vähemmän. Hoitajat pidetään "lieassa" vain niin kauan kuin he itse havahtuvat tilanteeseen, muuttavat ajatteluaan ja asenteitaan ja ryhtyvät toimeen eli tekevät ITSE muutoksen, mitä edellytetään että hoitotyöstä tulee taas arvostettu ammatti. Parhaitenhan arvostus näkyy palkassa.

Eli edellä olevan kirjoitelman tärkein viesti on: "HERÄTKÄÄ HOITAJAT"

Terveisin

Alan vaihto menossa jo hyvää vauhtia

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Mitä kehitys on tarkoittanut? Kehitys kotihoidossa merkitsee samaa kuin SÄÄSTÖ.

Heh, sitä samaa säästämistä se kehitys nyky-yhteiskunnassa merkitsee joka paikassa lähes täysin alasta riippumatta. Viime vuosikymmenten aikana Suomi on muuttunut hyvinvointiyhteiskunnasta tehokkuusyhteiskunnaksi, ja hoitoalalla tämä on tarkoittanut lähinnä palveluiden yksityistämistä ja keskittämistä. Joka puolelta Suomea on pienet terveyskeskukset lakkautettu, ja lääkäripäivystys on keskitetty aina vain isompiin yksiköihin. Todellisuudessa yli 90% keskittämisen avulla saaduista rahallisista säädöistä johtuu siitä, että lakkautettujen terveyskeskusten palveluita ei korvata täysimääräisesti uudessa järjestelmässä. Esimerkki: 8 terveyskeskusta, joissa jokaisessa on päivystää yksi lääkäri ja 5 hoitajaa, lakkautetaan ja palvelut keskitetään alueen keskussairaalaan. Keskussairaalassa päivystykseen lisätään 5 lääkäriä ja 20 hoitajaa, vaikka lakkautettujen terveyskeskusten henkilöstömäärä on ollut 8+40.

Nykyään ainoana tehokkuuden mittarina toimii raha. Se itsessään on todella hyvä asia, eikä todellakaan ole minkäänlainen ongelma. Ongelmatilanteet johtuvat siitä, että poliitikot eivät osaa laskea kokonaiskustannuksia, mikä ilmenee kahdella tavalla.

1) päättäjät eivät ymmärrä, että terveydenhuollon palveluiden tarve ei menneinä vuosina ole ollenkaan vähentynyt, vaan päinvastoin kasvanut väestön ikääntymisen myötä, ja sama kehitys jatkuu tulevaisuudessa. Suomessa ei tunnu yhdenkään poliitikon päähän mahtuvan sellainen tosiasia, että terveydenhuollon palvelujen tarpeen kasvu aiheuttaa väistämättä kustannusten nousua. Terveydenhuollon määrärahoja pitäisi vähentämisen sijaan lisätä joka vuosi, jotta palveluiden taso saataisiin pidettyä nykyisellään.

2) Päättäjät eivät ilmeisesti koskaan tiedä, halua tietää tai ymmärrä kokonaisuuksia, vaan tuijottavat leikkauspäätöksiä tehdessään sokeasti pelkästään yhtä terveydenhuollon osa-aluetta kerrallaan, ymmärtämättä laisinkaan yhden osan rahoituksen leikkausten ilmenevän kustannusten nousuna muissa toiminnoissa. Esimerkkinä pari seurausketjua:

Työterveydenhuollon leikkaus -> potilaat suuntaavat työterveydenhuollon sijasta terveyskeskuksiin -> terveyskeskuksissa ruuhkaa -> terveyskeskusten jonotusajat pitenevät -> ihmisten vaivat pahenevat odotusaikoina -> hoitoa tarvitaan enemmän ja sairaslomat pitenevät.

Leikkaus ensihoitopalveluissa -> hätätilapotilaiden avunsaanti viivästyy -> potilaiden tila huononee -> potilas tarvitsee enemmän ja pidempään erikoissairaanhoidon palveluja, ja sairaslomat pitenevät.

Huomatkaa kummankin seurausketjun viimeinen lause. Nykyään, kun työurien pidentäminen on huomattavan paljon tapetilla, poliitikot pitäisi saada ymmärtämään se kylmä tosiasia, että terveydenhuollon leikkaukset aiheuttavat monien ihmisten sairaslomien pidentymisen, mikä taas tietysti on poissa kyseisten ihmisten työpanoksesta. Siis, terveydenhuoltoon laitettujen rahojen lisääminen parantaa kansalaisten terveyttä, mikä taas suoraan vähentää sairaslomapäiviä ja työkyvyttömyyseläkkeitä (ja siis myös valtion menoja), jolloin saadaan lisää henkilötyövuosia suomalaiseen työelämään, joka taas tuo lisää tuloja Suomen valtion kassaan verotulojen muodossa.

Yksityistäminen ei terveydenhuollon toiminnoissa ole tarpeellista. Itse terveydenhuollon toimintojen tuottaminen sairaanhoitopiirien omana toimintana on taloudellisesti tehokkain tapa, sillä sairaanhoitopiirit eivät tarvitse toiminnastaan taloudellista voittoa.

Jos vertaa yksityiseltä ostettua palvelua sairaahoitopiirin itse tuottamaan palveluun, ainoat kustannuserot tulevat henkilöstö- ja välineistökuluista. Eli yksityinen tulee halvemmaksi ainoastaan silloin, jos yritys palkkaa vähemmän työntekijöitä, maksaa työntekijöilleen huonompaa palkkaa tai käyttää vanhempaa/huonompaa välineistöä. Jos sairaanhoitopiirin toiminta on optimoitu oikealla tavalla, eikä organisaatiossa ole ylimääräisiä turhia johtajia tai esimiehiä, omana toimintana tuotettu palvelu on ostopalvelua halvempaa.

Tällaisessa toimintamallissa yksityiset yritykset ovat mukana ainoastaan tuottamalla toiminnassa tarvittavaa välineistöä, eivätkä itse palveluita tuottamalla.

Huhhuh, olipahan rankkaa naputella näin pitkä selostus :haukotus: ;D

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

****

Terveisin

Alan vaihto menossa jo hyvää vauhtia

Erittäin tärkeä puheenvuoro! Mistä johtuu että vain muutamat reagoivat ja nostavat näitä asioita esille? Kyynistymisestä, voimattomuuden tunteesta vai pelosta?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Totta turisette!

Olen itse sairaalapuolella töissä ja kotiutan potilaita, aina menevät kotiin heikommassa kunnossa kuin olivat ennen sairastumistaan. Kotihoitoa tilaamme x 3/ vrk ja hätääntyneille omaisille kerromme, että kyllä kotihoito toimii ja käy kolmasti päivässä laheista auttamassa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan niin monta kertaa kotihoito joutuu vähentämään käynnit , jotta muutkin avuntarvitsijat saavat apua. Puhelimessa olen jo useamman kerran kuullut lauseen " me kartoitamma tilanteen ja katsomme hoivan tarpeen".

Päättäjät voisivat astua pilvilinnoista alas ja kartsoa miten kotihoito käytännössä sujuu Helsingissä.

Puhutaan kuinka vanhukset pitäisi saada hoivaa kotona huonokuntoisenakin. Kotikäynnit tehdään kuitenkin pääosin yksin eikä kodeissa ole aina riittävästi apuvälineitä heikkokuntoisen viemiseen vessaan tms. Ruokahuolto ontuu silloin kun asiakas ei muista itse ottaa ruokaa kaapista . Kolme kertaa vuorokaudessa ruokailu on vanhukselle liian vähän ellei osaa/muista syödä ilman muistutuksia.

Jos kotihodossa olisi riittävästi henkilöstöä ja parityöskentelyä enemmän sekä käyntejä riittävä määrä/ asiakas, niin se maksaisi luultavasti enemmän kuin laitoshoito, mutta olisi asiakkaalle inhimillisempää. Perushoivan lisäksi pitäisi järjestää virkistystoimintaa, ulkoilua, retkiä, kaupassa ja kampaajalla käyntejä ym . Lisäksi pitäisi olla aikaa huomata muutokset asiakkaan tilassa ja pyytää lääkärin konsultaatiota. Näin vältyttäisiin esim virtsainfektion vuoksi sairaalaan joutumisilta.

Olen tavannut puhelimen toisessa päässä hyvin motivoituneita kotihoidon hoitajia. Ihmettelen heidän jaksamista ja paneutumista potilaan asioihin. Näitä kultahippusia on tulevaisuudessa yhä vähemmän.

"Kyllä on jännittävää elää,ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ylösalaisin-ilman mitään syytä."(Muumipappa ja meri)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

OT: Tulee vähän 1990-luvun lama ja tehostamistoimet mt-potilaiden kohdalla mieleen hentona analogiana...? Kotihoito taitaa olla yksi näitä kuormaa enemmän ja enemmän ottavista, mutta heikommin organisoiduista ja riittämättömästi resursseja saavista laitoshoidon korvaajista. Välillä myös mietityttää johtamismallien vaikutus resurssien jakautumiseen; mitä saa erikoissairaanhoito, mitä perusterveydenhuolto - ja miten korkean tason visiot kohtaavat ruohonjuurityön. Jossain väliporras sitten taitaa jakaa niukkuutta ja joutuu samalla hymyilemään ylöspäin...?

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Näkyy olevan ongelmia ympäri Suomea, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Asun ja teen työtäni Tammisaaressa (Raaseporissa) kotipalvelussa ja täällä kaikki tuollainen toimii erittäin hyvin. Ehkä kotipalvelujohtajat sieltäpäin pitäisi tulla tänne oppimaan =) Täällä asuu 22% yli 65-vuotiaita. Me käymme vanhusten luona ympäri vuorokauden. Ennen asiakkaitten kotiintuloa meillä on hoitosuunnittelu-tapaaminen asiakkaan, omaisten ja esim. sairaalan/vuodeosaston henkilökunnan kanssa jossa käydään läpi millaiset hoitotarpeet asiakkaalla on ja mitä mahdollisuuksia meillä kotipalvelussa on hoitaa asiakasta kodissaan. Viihdyn itse erinomaisesti työssäni ja suosittelen kyllä muillekin!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mulle jäi huono mieli kotihoidosta varsinais-suomessa. Olin määräaikainen työntekijä ja kun sopimusta oli jäljellä noin 2 viikkoa niin osastonhoitaja pyysi luokseen ja aloitti: "sinusta on tullut useilta henkilöiltä valituksia, koska et käy toimistolla syömässä ja vietät liikaa aikaa asiakkaiden luona."

Olin kuin puulla päähän lyöty...

Siis mitä?

Vastasin: "olenko ymmärtänyt väärin tämän työn? Mun mielestä tämä työ on juuri tätä eli vietetään aikaa ennemmin asiakkaiden luona kuin tsto:lla maleksimassa. Jos ei mulla ole ollut kiire esim. asiakkaita on intervallissa niin mä kaytän extra ajan asiakkaiden luona. Monta kertaa mä oon vain istunu ja kuunnellu. Useassa paikassa hoitaja on ainut ihmiskontakti koko päivänä niin teenkö mä väärin siinä, että vain oon. Kerrankin olin 1.5h mummelin luona, kun se oli viimeinen paikka jossa käydä ja työaikaa oli 4h jäljellä. Otin kitaran autosta ja niin laulettiin mummun kanssa ja kivaa oli. Teinkö mä väärin? Tein niinku mun sydän sanoo. Ja siitä syömisestä. Mä oon alusta asti käyny muualla syömässä eikä siitä ole nähty vaivaa. Miks mun täytyis tulla tänne syömään?"

Tähän osastonhoitaja ei oikein osannut muuta sanoa kuin että "oikeassa olet, mutta mun piti tämä sanoa kun niitä valituksia on tullut."

Huhhuh... Mä en siis jatkanu enää siellä. En vain halua olla paikassa töissä missä tuntuu, että kytätään tekemisiä. Vai oliko joillakkin tullut huono omatunto?

Mielestäni en toiminut väärin. Ja annoin vain yhden esimerkin. Monessa paikassa vietin varmaan sitten turhaa aikaa, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut olla toimistolla puhumassa skeidaa.

Ilmeisesti en ollut tehokas työläinen...

Se oli kyllä nyrkinisku naamaan...

Kaikki se mitä koulussa opetettiin olikin väärin?

p.s on käyny alan vaihto jo mielessä

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olin määräaikainen työntekijä ja kun sopimusta oli jäljellä noin 2 viikkoa niin osastonhoitaja pyysi luokseen ja aloitti: "sinusta on tullut useilta henkilöiltä valituksia, koska et käy toimistolla syömässä ja vietät liikaa aikaa asiakkaiden luona."

Olin kuin puulla päähän lyöty...

Siis mitä?

Tuttu kuvio, kun pomo kokee että työntekijä ei ole riittävästi valvonnan alla ja touhuaa liian omatoimisesti kentällä on tilanteeseen jollain keinoilla puututtava..
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yksinkertainen kysymys kaikille:

Mitä hoitajat voisivat muka tehdä asioille? Tässä tilanteessa joka kaikkien tiedossa on?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä minun korviin kuulostaa aika karulta, että tällaisessa tilanteessa mietitään alanvaihtoa ja kehoitetaan toisia hoitotyöstä haaveilevia unohtamaan suunnitelmansa?! Sekö sitten auttaisi ja veisi asioita eteenpäin, kun ne vanhusraukat jätettäisi silloin, kun ne meitä eniten tarvitsevat? Tietenkin pitää ajatella omaa hyvinvointia ja jaksamista, mutta ei nämä asiat etene, jos ns. luovutetaan. Itse en kotihoidossa työskentele, enkä voi siitä näin ollen juurikaan mitään sanoa. 4vko kokemus on itsellä opiskeluajoilta, sillon meininki oli aika iisiä, noin 3-4 käyntiä aamulla ja iltapäivällä, loppuaika lojuttiin toimistolla.

Silti, olen kovasti miettinyt tätä hössötystä siitä, että vanhuksen olisi hyvä olla kotonaan mahdollisimman pitkään. Kuka siitä loppujenlopuksi hyötyy? Kotihoito ylikuormittuu ja itketään, kun on niin paljon ja raskaita hoidettavia. Miksi pitkäaikaishoitoa tarvitsevat asiakkaat siis täytyy pitää ns väkisin siellä kotonaan ja kuormittaa hoitajia liialla työmäärällä?

Esimerkki A: Vanhus, jonka liikuntakyky heikentynyt huomattavasti, asuu 4. kerroksessa hissittömässä talossa. Kotihoito käy 2-3krt/vrk. Omaiset asuvat kauempana tai eivät välitä. Mihinkään ei kotoaan pääse liikuntarajoitteen ja hissittömyyden sekä avunpuutteen vuoksi. Siis tämä ihminen on kotinsa vanki ja hänen on hyvä olla siellä?!

Esimerkki B: Alzheimeria sairastava vanhus. Mielestäni jo siinä vaiheessa, kun muistisairaus diagnosoidaan, pitäisi vanhus laittaa jonoon pitkäaikaishoitoon. Mitä dementoitunut hyötyy kodistaan, jos hänet on lukittu sinne, eikä hän edes tiedä missä on. Vieraat kasvot tunkeutuvat hänen kotiinsa pari kolme kertaa päivässä 5min visiitille? Myös kotiutuminen pitkäaikaishoitopaikkaan vaikeutuu, jos muistisairaus on edennyt kovin pitkälle.

Jos siis lopetettaisi tämä jauhaminen siitä kotona olemisen hyvyydestä ja siitä että se on parempi vaihtoehto, saataisi jotain rotia kotihoidon ylikuormittumiseen. Itse työskentelen tehostetun palveluasumisen yksikössä ja ainakin meillä on useampi asukas, joiden elämänlaatu on parantunut pitkäaikaishoitoon pääsemisen myötä - arkeen on tullut säännöllisyyttä ja virikkeellisyyttä, ruuasta/lääkityksestä ja hygieniasta huolehditaan. Lisäksi monen kohdalla on ollut papereissa tieto, että he käyttäytyvät aggressiivisesti ja hoitokielteisesti, näitä ongelmia ei juurikaan ole enää osastolla ilmaantunut. Onko se ihme? Ei, koska samat tutut hoitajat ovat paikalla vuorokauden ympäri, eivät asukkaat ehkä nimiä muista, mutta kasvot jäävät paremmin mieleen, kun näkee hoitajaa enemmänkin, kuin sen 15min päivässä - tällöin yhteistyökin on sujuvampaa. Nykypäivän hoitokodit eivät ole enää mitään sairaalamaisia vaan kodinomaisia, joissa asiakkaat saavat mm. sisustaa omat huoneensa omista kodeistaan tuoduilla tavaroilla.

Tämmöisiä näkemyksiä itsellä, isosti kunnioitan kotihoidossa työskenteleviä, voimia teille - ja vanhusten (edes jonkinnäköisen) hyvinvoinnin turvaamiseksi, älkää vaan luovuttako!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Olen työskennellyt kotihoidossa nyt muutaman vuoden. Minä rakastan työtäni! Totta kai on kiire ja aivan liikaa hoidettavia, mutta onko sellaista hoitoalan työtä enää olemassakaan, jossa hoitajia olisi tarpeeksi suhteessa hoidettaviin? Eipä taida olla.

Meillä on suurimmaksi osaksi aivan ihania asiakkaita. On erittäin vaikeahoitoisia sekä sitten niitä "helpompia", jokainen omalla tavallaan erityinen ja tärkeä. Hankalien asiakkaiden kanssa työskentely on mielestäni mukavan haasteellista verrattuna esimerkiksi söpöihin muistisairaisiin höppänöihin, jotka kotona pärjäävät vaikka eivät mitään mistään muista. Jokainen päivä on erilainen. Joka päivä saan haastaa itseni. Välillä kiire ja väsymys käyvät kunnon päälle ja ajattelen, että vihaan työtäni. Sitten menen mukavalle asiakkaalle ja nuo negatiiviset tunteeni unohtuvat.

Työntekijänä näkisin, että hoitajien vaihtuvuus on ongelma sekä asiakkaan kannalta, että työntekijän. On hirveästi asioita, joita sinun täytyy hoidettavastasi tietää. Jos joka päivä joudut uusille asiakkaille, on mahdotonta oppia tuntemaan asiakkaita kunnolla. Vanhustyössä mielenterveysongelmat näkyvät nykypäivänä todella hyvin ja kotihoidossa törmäämme niihin harmittavan usein. Yleisimmin asiakkaat ovat masentuneita, yksinäisiä tai sitten sairaudestaan johtuen harhaisia. Jos hoitaja vaihtuu joka päivä, ei masentunut tai harhainen, panikoiva vanhus reagoi tähän hyvin eikä se edistä hänen hoitoaan mitenkään. Hoidon jatkuvuus ja pysyvyys on tärkeää, sillä kotihoidon asiakas saattaa olla asiakkaana useita vuosikymmeniä. Meidän pitkäaikaisin asiakkaamme on tullut palvelun piiriin jo 80-luvun lopulla.

Meillä Lahdessa ei tilanne ole vielä aivan noin kamala kuin pääkaupungissamme. En koe myöskään "pikkupomomme" vedättävän meitä, vaan hiostus tulee häntäkin korkeammalta. He hiostavat häntä ja hän paineen alla meitä.

Iltavuoromme on kuuden tunnin mittainen. Pahimmillaan asiakkaita on ollut hoidettava 18. Kun yksi asiakas noista 18 asiakkaasta vei hoitoaikaa tunnin, voi jokainen laskea, miten kauan ehdin asiakkaalla aikaa viettämään kun päivä päättyy klo 21.30. Ylitöiksihän se meni. Nykyään iltavuoromme ovat rauhallisempia, johtuen siitä, että iltatyöntekijöitä on vähän ajan sisällä lisätty neljästä seitsemään. Kiire on silti. Viikonlopun aamuvuorot ovat aika villejä. Eräänä viikonloppuna laskeskelin aamukierrokseni asiakkaiden aikoja yhteen. Jos olisin jokaisella asiakkaalla viettänyt aikaa sen mukaan, mistä hän maksaa, olisin lähtenyt viimeiseltä aamukäynniltä iltapäivällä puoli kahdelta, olettaen, että olisin ensimmäisellä asiakkaalla ollut tasan klo 7 ja että aikaa matkoihin ei olisi kulunut sekuntiakaan. Oli pakko pitää kiirettä, tuntuu typerältä keittää mummolle aamupuuro puolen päivän aikaan ja mennä antamaan ruokaa muutama tunti myöhemmin.

Pitää lähteä töihin nyt, juttuja riittäisi vaikka kuinka paljon ja tulen niitä varmaan vielä jakamaankin. Eniveis, pidetään kotihoidon työntekijät lippu korkealla, meidän vanhukset tarvitsevat meitä! Jos työsi kuvottaa ja ymmärrät itsekin, ettet voi/jaksa/kynene sitä enää kunnolla tekemään, hae sairaslomaa. Ei ole mitään hyötyä kellekkään, jos väsymyksesi kanssa rääkkäät itseäsi kentällä. Siitä kärsit sinä sekä asiakkaasi/potilaasi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tää keskustelu menee ihan sivuraiteille jos aletaan kyseenalaistaa niiden työmotivaatiota jotka ottaa pääkaupunkiseudun kotihoidon ongelmia esille. Vaikka kuinka rakastaisit työtäsi eli asiakkaita ja heidän hoitamistaan, vähitellen turhaudut jos työolosuhteet, työn organisointi, johtaminen ja työturvallisuus ei oo kohdallaan. Hyvä jos muualla Suomessa on asiat hyvin.

Yllä on kyseenalaistettu sitä että kannattaako kaikkia vanhuksia sinne kotiin yrittää laittaa ja siellä pitää. Totuus on kuitenkin että laitospaikkoja vähennetään entisestään ja resursseja satsataan kotihoitoon. Mun mielestä johdon olis jo hyvissä ajoin syytä kiinnittää enemmän huomiota työhyvinvointiin ja järjestelmien toimivuuteen kotihoidossa, jotta hyvät ja motivoituneet hoitajat pysyy siellä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Maahanmuuttajat eivät tilannetta pelasta, mutta huomioitava on sekin tämän päivän kotihoidossa, että sinne pääsee töihin suoraan kadulta ja lähes täysin vailla suomen kielen taitoa.

...esim. kotihoidossa pikkupomot eivät noudata lakeja...

Eikä ylityökorvauksia makseta vedoten ties mihin.

Turun kaupungille olisi serkkuni päässyt kotihoitoon töihin, vaikka on koulutukseltaan pintakäsittelijä eikä siis omaa minkäänlaista hoitoalan työkokemusta tai koulutusta (ilmeisesti se riittää, että serkkuna ja isoveljen vaimona on hoitajat, niistähän se tieto ja osaaminen osmoosin lailla siirtyy?)... Ei mennyt, kun kerroin millaista siellä on työskennellä.

Itse olen kotipalvelussa ollut yhden kesän lähihoitajana, ja se riitti. Esimies teki mm. työvuoromuutoksia omin päin, otti työvuorotoiveita vain vakituisilta työntekijöitä (sijaiset sai ne mitä vakituiset ei huolineet ja vuorojen vaihto oli aivan mahdotonta), rikkoi vaitiolovelvollisuutta kertoen työntekijöiden sairaslomien syitä muille työntekijöille ja rikkoi vielä muutamaa muutakin lakia siinä sivussa (mm. sanoi ettei eräälle asiakkaalle saa kertoa että hän on terminaalivaiheen syöpäpotilas, koska niin oli omaisten kanssa sovittu).

Ylityökorvauksia oli turha odottaa, koska "työsopimuksessa lukee hoitaja ja hoitajilla ei ole työehtosopimusta". Vasta kun tästä nostettiin meteli, tulivat korvaukset vaivihkaa tilille (ja esimieheltä viesti, että turha enää hakea sinne töihin).

Kotihoito työnä on mielestäni edelleen arvokasta ja tärkeää, mutta johtamisen taso aiheutti sen etten tuonne enää edes hakeudu.

Isona minusta tulee kasanukkuja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kyllä ketjun aloittajan kannattaisi olla avoin. Viestissäsi kyseenalaistat insinöörin neuvot, mutta eikö kuitenkin kannattaisi olla avoin ajatuksille? Hänen työssään on paljon järkeä mm. töiden tasaaminen koko päivälle ja järkevät reittivalinnat. Varmasti sinunkin mielestä "aamuruuhkaa" pitäisi jotenkin purkaa? Aamuruuhkassa ei kannata tehdä muuta kuin tarpeelliset ja palata päivällä tekemään esimerkiksi vähemmän kiireellinen siivous tai kylvetys. Et voi kehittyä tässä maailmassa, jos et ole kykenevä kuuntelemaan muita. Eikä työssä varmasti ollut kyse siitä, ettei hoitajat pysty kehitystyöhön, aivan varmasti pystyy mutta uudet näkökulmat ovat varmasti tervetulleita. Luulenpa, että tuossakin insinöörityössä on paljon tehty haastatteluita ja oltu ehkäpä jopa kotikäynneillä mukana!

Rahahan on kaiken takana. Aivan varmasti hoitajia palkattaisiin lisää jos me suostuisimme maksamaan enemmän veroja. Kuka meistä on valmis veronkorotuksiin? - Harva. Totuus on, että pelkkä hoitajien rekrytointi ei auta, sillä vanhusten määrä tuplaantuu kymmennessä vuodessa. Toki on paikallaan miettiä menevätkö verorahat tällä hetkellä oikeisiin kohteisiin. Se luonnollisesti riippuu henkilöstä. Kaikki kunnallisalat varmasti haluavat lisää rahaa. Koululaisia on homekouluissa...jne

Teidän pitää olla iloisia, että teillä on töitä. Teidän alan etu on, että työpaikkoja on ja niiden vaihtaminen on helppoa. Jos olisit Nokian insinööri, niin vitsit olisivat vähissä. Palkka on tosin varmasti ollut parempi, mutta jokapäiväinen epävarmuus YT-neuvotteluista ei ole mukava. Lisäksi silläkin alalla on valtavat paineet, mutta siellä toimii ulkoistaminen. Teidän onni on edelleen, että teitä ei voi ulkoistaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Täytyy muistuttaa että aika toimistolla EI SUINKAAN OLE NOTKUMISTA vaan siellä hoidetaan asiakkaiden asioita puhelimitse, ollaan yhteydessä omaisiin, tilataan jalkahoitoja ja siivouksia ja ruokaa, soitetaan apteekkiin, varataan lääkäriaikoja, keskustellaan terveydenhoitajan kanssa, raportoidaan muille tiimiläisille, pohditaan yhdessä asiakkaiden asioita, suunnitellaan viikko-ohjelmia ja seuraavan päivän käyntejä, laaditaan viikonloppulistoja, täytetään kaikenlaisia tilastoja ja RAI-arvoita, kirjoitetaan kotihoitotyön yhteenvetoja, tehdään palvelu- ja hoitosuunnitelmia ja hoitosuunnitelmia, RaVoja yms. Eli koko päivää ei voi olla kentällä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tää keskustelu menee ihan sivuraiteille jos aletaan kyseenalaistaa niiden työmotivaatiota jotka ottaa pääkaupunkiseudun kotihoidon ongelmia esille. Vaikka kuinka rakastaisit työtäsi eli asiakkaita ja heidän hoitamistaan, vähitellen turhaudut jos työolosuhteet, työn organisointi, johtaminen ja työturvallisuus ei oo kohdallaan. Hyvä jos muualla Suomessa on asiat hyvin.

Jos tarkoitit tämän minulle, en millään muotoa tarkoittanut kyseenalaistaa kenenkään työmotivaatiota, Kotihoidon tilanne ei missään päin Suomea ole hyvä, koska resurssit ovat kaikille samat, mutta asiat eivät ole vielä ihan niin huonosti kuin Helsingissä.

Totuushan on, että muutaman vuoden kuluttua pitäisi jokainen peruskoulusta valmistuva nuori kouluttaa lähihoitajaksi ja sitä kautta työllistää vanhusten hoitoon, mutta siltikään hoitajia ei olisi tarpeeksi. Jos tilanne kotihoidossa ja muissa vanhuksia hoitavissa laitoksissa on jo nyt näin paha, mitä se tuleekaan olemaan vaikkapa 10 vuoden päästä?

Joku meillä töissä jo heitti (pelottavan) idean, että pian meille luultavasti hankitaan kotihoitoon videopuhelulaitteet ja asiakkaille samanlaiset, jotta voi sitten muutama hoitaja päivystää toimistolla ja skarpeimmille asiakkaille soittaa ja sanoa, että "otappa ne lääkkeet siitä dosetista pöydältä ja vähän vettä päälle, minä tässä katson että kaikki menee oikein, noniin, hyvää päivänjatkoa!" Toivotaan, ettei hoitotyö ikinä vajoa noin alas tässä nyky-yhteiskunnassa, kun tekniikka kehittyy niin mahdottoman paljon ja nopeasti. Ei sitä hoitotyöksi enää voisi edes kutsua.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yksinkertainen kysymys kaikille:

Mitä hoitajat voisivat muka tehdä asioille? Tässä tilanteessa joka kaikkien tiedossa on?

Lyhyesti:

- Pidä taukosi.

- Ylityöt eivät ole velvoite.

- Teet sen mitä työajallasi ehdit.

- Ilmoita epäkohdista lähiesimiehille, jos he eivät reagoi niin työsuojelupiiriin ja/tai ammattiyhdistykseesi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yksinkertainen kysymys kaikille:

Mitä hoitajat voisivat muka tehdä asioille? Tässä tilanteessa joka kaikkien tiedossa on?

Lyhyesti:

- Pidä taukosi.

- Ylityöt eivät ole velvoite.

- Teet sen mitä työajallasi ehdit.

- Ilmoita epäkohdista lähiesimiehille, jos he eivät reagoi niin työsuojelupiiriin ja/tai ammattiyhdistykseesi.

Hyvä tiivistys!

Kun deadline lähestyy ja pomo teputtaa selän takana niin mitä tekee vastaavassa tilanteessa duunarit tehtaalla tai raksalla? He keskittyvät yhteisellä sopimuksella työn laatuun nopeuden kustannuksella, kieltäytyvät ylitöistä ja pitävät tauot minuutilleen. Ja näin työmaalle pitää palkata lisää porukkaa ja lopputuloksena homma valmistuu ajallaan ja laatukin on priimaa. Tässä olis meillä paljon opittavaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lyhyesti:

- Pidä taukosi.

- Ylityöt eivät ole velvoite.

- Teet sen mitä työajallasi ehdit.

- Ilmoita epäkohdista lähiesimiehille, jos he eivät reagoi niin työsuojelupiiriin ja/tai ammattiyhdistykseesi.

Ne kotihoidon työntekijät jotka ovat tässä onnistuneet, kertokaa ihmeessä miten sen teette!

Voin kertoa esimerkin milloin ylitöitä helposti siunaantuu. Esimerkiks tilanteissa jolloin on paljon uusia työntekijöitä ja/tai paljon työntekijöitä joilla ei ole tarvittavia lääke- ym lupia, vanhat työntekijät joutuvat organisoimaan päivittäiset työt, opastamaan uusia + käynnit päälle. Siihen sitten kun vielä pukkaa joku ensikäynti ja terveydenhoitaja sattuu olemaan lomalla niin a vot! Tämmönen tilanne saattaa olla päällä pitkäänkin.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kun deadline lähestyy ja pomo teputtaa selän takana niin mitä tekee vastaavassa tilanteessa duunarit tehtaalla tai raksalla? He keskittyvät yhteisellä sopimuksella työn laatuun nopeuden kustannuksella, kieltäytyvät ylitöistä ja pitävät tauot minuutilleen. Ja näin työmaalle pitää palkata lisää porukkaa ja lopputuloksena homma valmistuu ajallaan ja laatukin on priimaa. Tässä olis meillä paljon opittavaa.

Jep ja tuon jälkeen tehdas ulkoistetaan Aasiaan. Hyvänä esimerkkinä Nokia, paperityöläiset sekä lukuisat ompelimot.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lyhyesti:

- Pidä taukosi.

- Ylityöt eivät ole velvoite.

- Teet sen mitä työajallasi ehdit.

- Ilmoita epäkohdista lähiesimiehille, jos he eivät reagoi niin työsuojelupiiriin ja/tai ammattiyhdistykseesi.

Ne kotihoidon työntekijät jotka ovat tässä onnistuneet, kertokaa ihmeessä miten sen teette!

Voin kertoa esimerkin milloin ylitöitä helposti siunaantuu. Esimerkiks tilanteissa jolloin on paljon uusia työntekijöitä ja/tai paljon työntekijöitä joilla ei ole tarvittavia lääke- ym lupia, vanhat työntekijät joutuvat organisoimaan päivittäiset työt, opastamaan uusia + käynnit päälle. Siihen sitten kun vielä pukkaa joku ensikäynti ja terveydenhoitaja sattuu olemaan lomalla niin a vot! Tämmönen tilanne saattaa olla päällä pitkäänkin.

Tämä vaatii päättäväisyyttä ja yhteishenkeä. Yksin on vaikea lähteä viemään toimintaa inhimillisempään suuntaan, varsinkin ellei satu sitä vakitoimea olemaan alla, saattaapi nimittäin olla että jos yksinäsi "niskoittelet" niin soppari päättyy sinä päivänä kun paperissa lukee. Kun koko porukka, tai edes valtaosa, on mukana niin työnjohdon on pakko suhtautua asiaan eri tavalla. Kotihoitokin on sellaista työtä, että potilasturvallisuus vaarantuu vakavasti ja varmasti perästä kuuluu jos yksikin käynti jää tekemättä.

Työntekijän vastuulla nähdäkseni ei ole tästä huolehtia vapaa-aikanaan, vaan esimies vastaa siitä että hommat tulevat tehdyksi. Rivihoitajan vastuulla toki on ilmoittaa esimiehelleen viivyttelemättä kun huomaa, että aika ei riitä kaikkeen mitä on suunniteltu.

Ja jos esimies tosiaan on liian lammas hoitamaan tehtäviään niin valitusosoitteet työntekijöihin kohdistuvista TES:n vastaisista määräyksistä (ylityö"pakko", ei anneta pitää taukoja) sinne ammattiliittoon ja työsuojelupiiriin, potilasturvallisuutta vaarantavasta johtamisesta (antaa niiden hommien olla tekemättä) aluehallintovirastoon.

Kun deadline lähestyy ja pomo teputtaa selän takana niin mitä tekee vastaavassa tilanteessa duunarit tehtaalla tai raksalla? He keskittyvät yhteisellä sopimuksella työn laatuun nopeuden kustannuksella, kieltäytyvät ylitöistä ja pitävät tauot minuutilleen. Ja näin työmaalle pitää palkata lisää porukkaa ja lopputuloksena homma valmistuu ajallaan ja laatukin on priimaa. Tässä olis meillä paljon opittavaa.

Jep ja tuon jälkeen tehdas ulkoistetaan Aasiaan. Hyvänä esimerkkinä Nokia, paperityöläiset sekä lukuisat ompelimot.

Hoitotyötä ei oikein voi siirtää pois maasta. Palveluntuottajan toki voi vaihtaa, varsinkin jos yksityinen ajautuu ongelmiin niin usein kunta ottaa itse tehtävän hoitaakseen. Mutta samat säännöt myös tähän uuteen palveluntuottajaan toimivat, ei sekään ilman työvoimaa saa niitä töitä tehtyä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 vuotta myöhemmin...

 

Kun deadline lähestyy ja pomo teputtaa selän takana niin mitä tekee vastaavassa tilanteessa duunarit tehtaalla tai raksalla? He keskittyvät yhteisellä sopimuksella työn laatuun nopeuden kustannuksella, kieltäytyvät ylitöistä ja pitävät tauot minuutilleen. Ja näin työmaalle pitää palkata lisää porukkaa ja lopputuloksena homma valmistuu ajallaan ja laatukin on priimaa. Tässä olis meillä paljon opittavaa.

Jep ja tuon jälkeen tehdas ulkoistetaan Aasiaan. Hyvänä esimerkkinä Nokia, paperityöläiset sekä lukuisat ompelimot.

 

Minä nyt en käsittää mutta jos minulla pitää elää näin minun hermot ja terveys huononee nopeasti. Miksi ei voisi heti pysäytä sitä kiusaamista.

Kaikki antaa ymmärtää että kohta saan potkut. Ka. sanoi että älä jakaa omia tavaroita sinulla on pakko ne kohta palautta. Vaikka totta kai ei minä ollut mitä jakelut.

Minulla on kyllä paari työtekijä joka voisi sanoa että minua kiusataan. Mutta jos asia vien eteenpäin sitten totta kai jokainen pelastaa vaan itsensä. ,sitten totta ei ole varma.

Lähetään kuitenkin kaikki materiaalit sinne hoivin. Jos jotakin tulee, sitten olisi jopa pohjaa olemassa.  Yksi on kyllä ihan varma, jotakin on menossa.

 

 Ymmärtää itsekin. Jos sä ei tee niin kun toiset sitten bay bay ,ihmiset ovat siellä niin kun lelut, ai eipä ollutkaan mukava peli . Uusi please, työntekijöitten vaihtelevuus on näin nopea että yksikään ei tietä yhtä mitään mistäkin. Perehtyjä tekee ja opetta ihan rikosta tekemään pakottamaan fyysisesti asiakkaita. Ja mitä kaikkein tärkein opiskelijat. he opettavat opiskelijoita näin.  Minun perehtyjä sanoi minulle että hoitaja ei saa ennen poistua askikaan luotta kun asiakas on ottanut lääkkeet. Miksi. asiakas A. ymmärsi ihan selvästi kaikkea ja sanoi että minulla on oikeus kieltäytyä. Lain nojalla, asiakkaalla on oikeus kieltäytyy lääkkeistä ja hoidosta.

 

 Oikeasti sellainen juttu kuluu ihan oikeasti tutkia. Koska Helsinki kaupunki kotihoito pitää olla asiakas lähtöinen mutta toisen päin on todellisuudessa. Pakottamisen tiimit ovat siellä. Jos asiakas haluaa, että suihkupäivä muutettaisiin, sitten sanotaan että se on liika raskas.  Mutta todellisuudessa halutaan näyttä vaan valta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 vuosi myöhemmin...
Vieras: sivusta seuraaja

olkaahan tarkkoja ette varasta asiakkaan palveluaikaa. Näin ei tapahdu kun tiedotatte eteenpäin jos asiakas ei saa sitä mitä paperilla on sanottu kuuluvan. Tämä koskee kaikkia lääkäreitä niinkuin hoitajiakin. Etenkin päättäjiä. Mutta jos kentältä ei tule selkeätä viestiä, niin kenenkään ei tarvi ottaa tosissaan ongelmaa. Hedelmistä voi nyt vain lukea mediasta kauhukertomuksia. Ei kai hallituskaan tekisi noin järjettömiä päätöksiä vähentää henkilökuntaa kenttätyöstä jos kuulisivat totuuden. Vielä mahdollisuus korjata tilanne.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 kuukautta myöhemmin...
Vieras: Unelmatyö?
5.9.2012 klo 14.35, Julma kirjoitti:

Lyhyesti:

- Pidä taukosi.

- Ylityöt eivät ole velvoite.

- Teet sen mitä työajallasi ehdit.

- Ilmoita epäkohdista lähiesimiehille, jos he eivät reagoi niin työsuojelupiiriin ja/tai ammattiyhdistykseesi.

Joko Tämä on auttanut asiaa kotihoidossa? Ei ainakaan meillä...

 

- Olen pitänyt taukoni ja kuulen huomauttelua ja naljailua siitä

- jos listallani on liikaa töitä (eli asiakkaita, eläviä ihmisiä), ja pyydän apua suoriutuakseni työajan puitteissa, eikä kukaan auta, kun heilläkin on listat täynnä, niin jätänkö nämä ihmiset vaille tarvitsemaansa hoitoa? Sanon, että työt loppui...silloinhan olen itse kohta oikeudessa heitteillejätästä ja vähintään saan potkut...

- edelleen kyse on HOITOalasta, ihmisistä, ei papereista, jotka voi jättää pöydälle...jos listallani on 20 käyntiä minun on tehtävä ne.

- olen vienyt asioita esimiehille sillä seurauksella, että olen saanut varoituksen. Liitto käy keskustelua esimiesten kanssa, mutta muutokset ovat olleet pieniä ja hitaita. Hyvin harva uskaltaa avata suutaan, koska tulee sen jälkeen esimiesten ja työntekijöiden taholta kiusatuksi.

 

Itse olen todella pettynyt kotihoidon tilanteeseen, etsin uutta työtä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: HupistaHeikkaa

Liiton edustajaan oltu yhteydessä koskien nimenomaan epäkohtia; Jatkuva ylityö ja tauot jää pitämättä. Ohjeistus tuli että pitäkää tauot, vaikka menee ylitöiksi niin siihen on pakko puuttua pitkässä juoksussa. Asiakaspaikat suunnitelllaan niin tiukaksi että on mahdoton pitää omaa aikaa olevaa 30min ruokataukoa, tai se lakisääteinen kahvitauko, sellaista en vuosiin enään ole pitänyt, mahdotonta ellei ole oma termari autossa mukana.

6h päivinä kuitenkin teet 8h työt, mikä tekee sen että ei ole edesä hengähdystaukoa töiden lomassa, ja yleensä vielä saa tehdä ylitöitä. Ei tässä voi mitään henkilökohtaista elämää suunnitella, siellä täällä yhden päivän vapaita, kuudessa vkossa 1-2 vapaata vkonloppua, pyhät aina töissä..Arkipyhälistoilla pätkitään vapaapäivät työpäiviin, lyhennettynä. Kun ei ole työntekijöitä..Lapset vihaa äidin työtä, puoliso vihaa vaimonsa työtä ja äiti ja puoliso itse on alkanut vihaamaan omaa työtään. Esimiehen kanta asiaan on että jos ei työ maistu, ota lopputili. Olisikin näin yksinkertaista.

Tässä systeemissä kuvitellaan että vain työntekijä joustaa, kutsumusammatti jolla ratsastetaan, hyväsydämisillä hoivavietin omaavilla hoitajilla. Palkka ei motivoi pätkääkään, kaupan kassakin tienaa enemmän, tässä sitten pitäisi hoitaa sairaita ja liikuntarajoitteisia ihmisiä, pitää ihmisiä hengissä, no siihenkin tuntuu kelpaavan tänäpäivänä ihan kuka vaan, pääasia että mitä vähemmän maksaa työnantajalle, sillä mennään. 

Rakas joulupukki, toivon uuden työpaikan tai muutoksen nykyiseen kotihoidon " kehitykseen".

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...