Valeria Posted August 22, 2012 Share Posted August 22, 2012 Kovasti kiinnostaisi kuulla kokemuksia päiväkirurgisesta työstä tai pienemmistä leikkausyksiköistä. Olen suorittanut suuntaavat/syventävät harjoitteluni leikkaus-anestesian parissa. Pakolliset 4viikkoa tein isommassa sairaalassa, se oli lähinnä pintaraapaisu leikkuriin. Kiinnostuin vaikka pidin leikkuria "vaikeana", on paljon uuden oppimista je kehittymistä. (se itsensä kehittäminen ja haasteet on se mikä antaa henk.koht tyydytystä). Puolet syventävästä harjoittelusta tein pienessä leikkausyksikössä, josta pidin paljon. Toimenpiteet oli pienempiä, simppelimpiä, lyhyempiä - pääsin kärryille nopeammin. Joudun jäämään kuitenkin puolessa välissä pois sairaslomalle raskaudesta johtuvien ongelmien vuoksi. Sain erinomaisen palautteen. Loppua harjoittelusta menin tekemään ison sairaalan isoon yksikköön parin vuoden kuluttua ja se harjoittelu oli koko opintojeni ja työpaikkojeni osalta kamalin. Koin että itseäni nuorempi ohjaajani ei selkeästi pitänyt minusta, arvioinnissa haukuttiin niin lyttyyn ettei tosikaan. En ole edes mikään huono opiskelja ja jokaisessa harjoittelussa olen pärjännyt loistavasti. Joku tässä klikkasi ja sain suorastaan kammon koko leikkurityöhön...Sinne taloon en aio hakea yhteenkään paikkaan.. Kokemus oli koko hyvin sujuneiden opintojeni vaikein, pohdin jopa onko minusta koko alalle, koko hoitotyöhön. Jäin kotiin, sain kaksi lasta lisää, aloin opiskella uutta ammattia. Menin nyt kuitenkin osastotyöhön ja kipinä sairaanhoitajan työhön on alkanut syttyä uudelleen. Olen saanut jopa "nautintoa" työstäni. Leikkurin työ kiinnostaa ja mietin riittääkö rohkeuteni hakeutua leikkuriin. Saanhan perehdytystä? En joudu osamaan liikaa heti? Oletetaanko että olen valmiiksi osaava? Vuodet kotonakin on tehneet osansa, mutta se kipinä kytee. Nimenomaan instrumenttipuoli tuntuu omalta. Kokemus siellä isossa leikkuriyksikössä romautti itseluottamuksen alaan, miten sen saa takaisin? Menemällä vaan tulta päinkö? Do what you love. Love what you do. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Pöllö Posted August 22, 2012 Share Posted August 22, 2012 Kyllähän leikkausosasto - erityisesti instrumenttipuoli - on sellainen, että siellä perehdytyksen täytyy olla hyvää, riittävää ja pitkäjänteistä. Erityisti i-puoli on tontti, joka on omanlaisensa, oikein mistään sinne ei kävellä suoraan, ellei ole jo tehnyt samankaltaisessa kirurgiassa töitä ennenkin. I-puolelle on usein liki pakko perehdyttää ja hyvin. Jos kelpo perehdytystä ei jakseta tarjota, niin ko. yksikköön tuskin kannattaa mennäkään. Tietysti perehdytys voi olla eritasoisissa yksiköissä erilaista. Yleensä harjoitteluissa tulee yksittäinen, joskus parikin tilastotappiota, jolloin henkilökemiat eivät pelaa tai ohjaajan ja opiskelijan maailmat muuten eivät kohtaa. Jos ohjaaja ei tunnista omaa sisäistä maailmaansa tai hänellä on hyvin kapea näkökulma siitä, millainen toisen pitäisi olla - myös persoonaltaan, niin voivat vaikuttaa syvästikin ammatilliseen minäkuvaan. Ikävä kyllä, pahimmissa tapauksissa opiskelija tekee omia ratkaisujaan: ei ikinä johonkin yksikköön/organisaatioon, hän levittää sanaa, tekee aivan muita töitä, lähtee alaltakin, vaikka huono kokemus liittyisi sinänsä henkilöön, ei itsessään niinkään alaan... Miten sitten ikävästä kokemuksesta eroon, siihen ei ole aina yhtä vastausta. Positiiviset kokemukset muualta voivat olla hyvä vaihtoehto, toki sitten hetken aikaa on se vähän harmaa henkilö, jotta omat - positiivisetkaan - persoonallisuuden piirteet eivät herätä esim. vääriä tulkintoja. Haastetaso kannattaa sovitella myös sopivaksi, jolloin myös tulee työn sisällön hallinnan tunne. Kun kokemusta ja itsevarmuutta kehittyy, voi taas siirtyä seuraavan tason hommaan. Toki tulta päin -asennekin voi toimia, jos on uskallusta, riittävästi jaksaa keskittyä ja ottaa uutta tietoa samantien vastaan - semminkin, jos pääsee ainakin kokeilemaan mahdollisesti hyvin kiinnostavaa hommaa...! Työn sisältö ja hyvä työilmapiiri ovat hyvin, hyvin arvokkaita asioita... Ainahan joka työssä on rutiininsa ja ikävät osansa, mutta valtapuolisesti kun tuntee olevansa hyvin plussan puolella eikä ovesta ulos päivän jälkeen kävellessään murehdi töitä, niin sekään ei ole huono juttu. Kokemuksista kannattaa keskustella sopivien henkilöiden kanssa, jos siltä tuntuu, joskus ne vain kannattaa painaa toviksi syrjään ja olla miettimättä, jahka taas on tullut vähän positiivista, niin ne voi käydä jossain välissä sitten läpi. Aina voi tietysti miettiä, mitä haluaa, ja haluaako jonkin ikävän kokemuksen vaikuttaa sitten oman elämänsä isoihin ratkaisuihin; voi olla hyvä ajatella mallilla "don't give the bitch the satisfaction", vapaasti suomennettuna jotain älä anna nartun saada iloa nujertamisestasi; joku ikävä ihminen ei sinun päätökseesi viime kädessä vaikuta... Lasten kannaltahan päivätyö olisi kiva, siellä täällä löytyy päiväkirurgiaa, sairaaloista ostopalveluihin ja esim. opiskelijapalveluihin (YTHS joillain paikkakunnilla). Omilta kulmilta voi kysellä mahdollisuuksia, mitä he haluavat ja millainen perehdytys on tarjolla. Palstalta kokeneempi kaarti voinee kuvailla omia kokemuksiaan tai omia tietojaan tontilta. Leikkurin osalta käsittääkseni yksi usein korostettu juttu on, että on ainakin harjoittelukokemusta paikasta, tietää suunnilleen mitä työ on. Joskus urapolku tietysti voi mennä siten, että jossain vaaditaan jotain kokemusta, minkä toki voi käväistä hakemassa. Joissain paikoissa perehdytys alkaa myös esim. aamuvuoroissa, jolloin on enemmän elektiivistä toimintaa, enemmän väkeä ja tasainen kuorma - päivystys- ja varallaoloaikana mennään kiiruisia keissejä pienellä porukalla, jolloin kokemusta tarvitaan. Toivotaanpas muilta palstalaisilta lisää kommentteja ja erilaisia näkemyksiä... :) Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Valeria Posted August 23, 2012 Author Share Posted August 23, 2012 Kiitos paljon kannustavasta vastauksesta :) Do what you love. Love what you do. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Pöllö Posted August 23, 2012 Share Posted August 23, 2012 Kiitos paljon kannustavasta vastauksesta :) Kiits ja olkaa hyvä, toivottavasti noilta kymmeniä kertoja mua enemmän aiheesta tietäviltä vielä tulisi jotain lisätietoa. En tiedä, mitä en tiedä - tästäkään aiheesta. :D Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota. Link to comment Share on other sites More sharing options...
noona Posted August 30, 2012 Share Posted August 30, 2012 Suomesta mulla ei ole leikkurista tyokokemusta, ja harjoittelukokemustakin vain pienemmalta paivakirurgian alalta ane-harjottelusta, mutta jaan vahaista tietoani ja ulkomaankokemustani. Oon nyt vajaan vuoden ollut hommissa, joissa tehdaan myos verisuonikirurgiaa ja tahdistimia, vaikka etupaassahan me koronaariangioita tehdaankin. 6 viikon ekassa perehdytysjaksossa tuli yleisemmat toimenpiteet tutuksi ja pystyin tyoskentelemaan perus-pallolaajennuksessa ja tahdistinleikkauksissa itsenaisesti, mutta sittenhan se hard core-perehdytys alkoikin vasta :D Taalla on kylla todella hyvin otettu skills mix huomioon, eli kahta keltanokkaa ei jateta keskenaan saliin, vaan aina on joku kokeneempi ja usein viela sellanen jolla on siihen erikseen Clinical Nurse-titteli, turvana jos on yhtaan monimutkaisempaa juttua tiedossa. Oon itse tullut ilman vailla i-kokemusta hommiin, ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla sellanen fiilis, etta uskon ja tiedan parjaavani verisuonikirurgien kanssa.. Pienessa tyoymparistossa henkilokemiat ei aina tosiaankaan kohtaa ja se on paivystyksesta tulleelle, kaltaiselleni raavasuulle ollut aika tiukkaa. Siihen paalle osalla puutteellinen kielitaito ja erilaiset kulttuurit, niin valilla tulee revittya hiuksia ja kiroiltua.. yhden duunikaverin sanoin i-puolelle hakeutuu paljon pakko-oireisia ihmisia joilla on tarve pitaa kaikki jarjestyksessa ja maailma kaatuu niskaan, kun tuleekin jotain sotkua ja epajarjestysta, oli se sitten opiskelija, puuttuva instrumentti tai joku muu muutos paivajarjestykseen. Itse oon opetellut "toisesta sisaan, toisesta korvasta ulos" mentaliteettia muutaman hermoheikon kanssa. Suurin osa on kylla meilla ihan mukavia, pakko-oireisuudesta huolimatta ;) Pain heals. Guys dig scars. Glory - Lasts forever. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.