Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

jykäle

AUTTAKAA, jouduin hirviö työkaverin kynsiin!!

Recommended Posts

jykäle

Auttakaa. Aloitin tammikussa paikassa jossa me hoitajat tehdään itse ruuat potilaille. Toukokuussa oli 2 työtöntä päivää joten uusi soppari on kesäkuun 1 päivästä. Työkaverini on alusta lähtien naljaillut minulle että ruokaa häviää jääkaapista ym. Tai paremminkin vihjailee näin kaikkien kuullen. Potilaitten rahat on kansliassa ja niitä ei edes kunnolla merkitä kuka antanut kenellekkin ja paljonko, eli aina tuntuu puuttuvan muutama euro. Nyt naljailu on siirtynyt näihin rahoihin aivan kuin minä olisin ne muutamat eurot vienyt tai näin antaa kuvaa muille. Tulin yhden päivän vapaalta kesäkuun lopussa ja työkaverini hyökkäsivät niskaan huutaen, että olen arvostellut ja moittunut heitä kaikille. Oli juossut osastolta osastolle ja soitellut työkavereilleni jopa kotiin jotka olivat lomalla ja vapaalla. Olen muka arvostellut toisen osaston osastonhoitajaakin????? :o EN TODELLAKAAN OLE IKINÄ!!!!!! Jäin saikulle heti kesäkuun lopussa eli lähdin suoraan siitä työterveyteen. Nyt minulla on joku neuvottelu elokuussa osastolla johon pyysin työsuojeluihmisen mukaan. Mitä tämän työsuojeluvaltuutetun muuten kuuluu siellä tehdä?? Tiedän, että heti kun näen koko talon (työpaikkani ) menen paniikkiin. Eli minut on ns. savustettu ulos koko paikkankunnalta koska en varmasti voi edes näitten paskan puhumisten jälkeen edes vaihtaa osastoa ja jos minut leimataan vielä varkaaksikkin. Huomasin muuten että työnantajahan voi minut irtisanoa koska uus soppari ollut voimassa vasta kuukauden toista :) En varmaan tule tältä paikkakunnalta saamaan nyt ikinä enään töitä sillä minut on nyt mustamaalattu totaalisesti.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
_Silja_

Ihan ekana kysyn, kuka on esimiehesi? Oletko keskustellut hänen kanssaan? Miten esimiehesi on reagoinut noihin puheisiin? Ensisijaisesti hänen tulisi puuttua tilanteeseen.

Työkaverisi käyttäytyy kirjoituksesi perusteella epäasiallisesti, työnantaja on velvollinen puuttumaan tuollaisiin tilanteisiin. Työ pitää organosoida kunnolla esim. rahoista kunnollinen kirjanpito, Olet ilmeisesti saanut kutsun puheeksiottokeskusteluun, mikä on palaverin aihe? Monissa paikoissa esimiehet on velvoitettu keskustelemaan työntekijän kanssa, mikäli hänellä on tietty määrä sairauspoissaoloja, esim. 25 päivää, Olet siis itse kutsunut työsuojeluvaltuutetun mukaan, kokemukseni mukaan he eivät tee juuri mitään, kuuntelevat sivusta. Jos sinulla on ihan tavallinen puheeksiottokeskustelu, joka johtuu pitkästä saikusta, en oikein tiedä miksi hänen edes tulisi olla siellä. Jos kiusaaja on esimiehesi, silloin pyytäisin työsuojeluvaltuutetun mukaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Liisa

Ensin rauhoitut. A) Vastuu asiakkaiden rahojen seuraamisesta on työnantajalla, sinä et ole vastuussa putteellisesta kirjanpidosta. Jotta sinua voidaan syyttää varkaaksi, edellyttäisi se myös rikosilmoituksen tekemistä, jota ei ole ilmeisesti tehty. B) Jos ruoan hävikki on merkittävästi kasvanut, näkyy sekin kuluissa. C) Onko kukaan muu kuullut sinun arvostelevan työkavereita tai toisen osaston osastonhoitajaa kuin tämä yksi henkilö? D) Pyydä omaa esimiestäsi haastattelemaan koko työyhteisöä aiheesta, ellei hän ole jo niin oma-aloitteisesti tehnytkin.

Työsuojeluvaltuutettu on sinun tukenasi ja ohjaa prosessia oikeaan suuntaan. Tukea saat myös työterveyshuollosta, joka voi tulla mukaan työpaikkaselvittelyyn. Sinulla on oikeus ottaa mukaan myös tukihenkilö, jos niin haluat.

Periaatteessa tuosta prosessista puuttuu nyt se vaihe, että keskustelet asiasta esimiehen kanssa ja hän koettaa keskustella asiasta teidän kahden osapuolen kanssa. Ainakaan viestistäsi ei käynyt ilmi, että näin olisitte toimineet. Eimiehesi on varmasti kuullut tätä toista osapuolta, mutta onko myös sinua? En tiedä, oletko työelämässä ollut aiemmin mukana, mutta sinne mahtuu näitä "poikkevia" ihmisiä. Uskallan epäillä, oletko ensimmäinen, johon hän hampaansa iskee... Voi olla, että tämä tilanne käynnistää työyhteisössä pitkään muhineen tarpeen puuttua tämän ihmisen toimintaan.

Ensimmäinen neuvoni, ensin rauhoitut on varmaan vaikeaa. Tärkeintä on, että teet arjesssasi asioita, joita muutenkin teet. Älä eristäydy. Puhu asiasta läheistesi kanssa. Sinun ammatillinen osaaminen on eri asia, kuin se mitä olet nyt kohdannut. Odottavan aika on pitkä, mutta sekin aika on elettävä.

Muista myös oikeutesi: mikäli työkaverisi on sinusta näitä perättömiä puhunut, on vastuu myös hänellä; hänet voidaan asettaa vastuuseen omasta toiminnastaan! Tälle toiminnalle on olemassa myös nimi, työpaikkakiusaaminen.

Liisa

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jykäle

Siinäpä se onki kun osastonhoitaja ja tää kiusaaja on ystäviä :( Ja osastonhoitaja oli yksi joka hyökkäs kimppuuni uskoen tätä toista hoitajaa....nyyh! :(

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Liisa

Siinäpä se onki kun osastonhoitaja ja tää kiusaaja on ystäviä :( Ja osastonhoitaja oli yksi joka hyökkäs kimppuuni uskoen tätä toista hoitajaa....nyyh! :(

Siinä tapauksessa; esimiehelläkin on esimies. Rohkeasti yhteys tähän asian sovittelun tiimoilta.

Liisa

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Vaihda paikkaa ihan oma-aloitteisesti ja suosiolla. En mä näe mitä järkeä tollasessa firmassa on olla töissä, samaa hommaa voi tehdä toisaalla täyspäisemmän porukan kanssa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Työsuojeluvaltuutettu mukaan, jos tuntuu, että hän ei ole riippumaton, on toki työsuojelupiiri. Edellä mainittiinkin esimiehen esimies. Aina voi myös vaihtaa paikkaa ja paikkakuntaakin. Kannattaa miettiä, haluaako jatkaa työyhteisössä, joka aiheetta lähtee syyllistämään, jos tilannetta ei saada kunnolla rauhoitettua, mainettasi palautettua ja jonkinmoista anteeksipyyntöä tai toteamusta väärässäolosta. Ei noita turhan kauan kannata katsella. Jos ei ole vaihtoehtoja, niin tietysti sitten. Kannattaa tietysti keskustella asiasta "kiintopisteiden" ts. luottamiesi ystävien kanssa, purkaa asiaa ja olla jäämättä yksin. Vaikka esimiehesi on peenjauhajan ystävä, niin toki esimiehelle kannattaa kertoa oma näkemyksensä. Silkkaa työpaikkakiusaamistahan tuo on, ja törkeää sellaista. Myös luottamusmiehestä voi olla joskus apua. Työsuojeluvaltuutetun tehtävistä esim. sivulla: http://www.tyosuojel...-yhteistoiminta

On ihan mukava muistaa, että rikoslain 24 luvun 9 §:ssä puhutaan myös kunnianloukkauksesta, mikä tarkoittaa valheellisen tiedon tai vihjauksen esittämistä siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa, tai muuten halventaa toista. Ikävä vain, poliisin prioriteetit ja tuomioistuinten kyvyt eivät valitettavasti oikein meinaa toimia kotomaisissa työpaikkakiusaamistapauksissa, niitä vähätellään. Jos työnantaja reagoisi erittäin raskaalla toimella eli irtisanoisella, kannattaa ottaa yhteys liittoon.

Edit: Työpaikoilla olisi syytä oppia, ettei kannata aina lähteä mukaan uskomaan väitteitä, mitä jostain henkilöstä väitetään, vaan tilannetta kannattaa tarkastella ihan omien havaintojensa perusteella. Ikävä vain, kun henkilö A panettelee henkilöä B henkilöille C, D ja E, "vahvistavat" henkilöt C, D ja E toisilleen, että B ikäänkuin olisi toiminut väärin, vaikka kaikki perustuu vain henkilön A väitteisiin - ilman henkilöiden C, D ja E omia havaintojaan. Hieman pelisilmää peliin, manipuloijathan käyttävät hyväkseen sitä, että saavat tunnekuohuja aikaan muissa. Yhtä lailla täytyy olla taas avoin työpaikkakiusatun väitteille, mutta samalla kannattaa olla silmät ja korvat valppaina, että itse myös näkisi todisteita kiusaamisesta. Itsellä säilyy sitten realiteetit tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka miten huhuja ympärillä pyörisikin.

Väitteet rahojen katoamisesta (lue: rahojen varastamisesta) ovat aika kovia syytöksiä, joiden ollessa paikkaansa pitämättömiä voi väitteiden lausuja joutua vastuuseen niin työpaikalla kuin ihan oikeudessakin. Ja suoraan sanoen, ei kovin ammattimaista toimintaa osastonhoitajalta, jos syytetty työntekijä ei tule kuulluksi, jos hän yhden puheen pohjalta valitsee puolensa tai luottaa muiden työntekijöiden kommentteihin, jotka alkavat sanoilla "kuulemma" tai "joku muu sanoi, että". Aika vedätettävissä oleva henkilö, jollaisia en itse lainkaan arvosta - ne ominaisuudet, joita ehkä olen arvostanut, katoavat nekin saman tien. Ei kun vaihtamaan työpaikkaa ja tarvittaessa paikkakuntaa, et menetä tuollaisissa työyhteisöissä ja paikoissa yhtään mitään. Kettumainen jos haluat olla, niin rikosprosessi pystyyn henkilöstä, joka väittää sinun kavaltaneen asiakkaiden rahoja. Saapahan selitellä tekemisiään tutkijoille. P**kaa selän takana puhuvat ovat ylipäätään porukka, johon terveiden ihmisten tulisi osata reagoida automaattisesti. Tekevät omilla, oudoilla perusteillaan ja tunnemaailmoillaan aivan hurjaa tuhoa kollegoille, potilaille - ja myös esimiehille ja työnantajille, yleensä näiden itse edes sitä tajuamatta. Muiden syyttelijöiden kanssa itse en halua tehdä töitä, heitä en auta vapaaehtoisesti ja jos moinen lojuu hakattuna katuojassa, saa mun puolesta jäädä sinne makaamaan...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jykäle

Vaihda paikkaa ihan oma-aloitteisesti ja suosiolla. En mä näe mitä järkeä tollasessa firmassa on olla töissä, samaa hommaa voi tehdä toisaalla täyspäisemmän porukan kanssa.

Jotenkin vaan tuntuu niin pahalta kun tää on eka työpaikka ja olin aluksi pitänyt kovasti siitä. Muutettiin perheen kanssa tänne koska mies sai töitä ja minäkin sieltä vanhustentalosta ja pisteen iin päälle lapsi ( 4-v) kunnallisen hoitopaikan. En ole oikein tottunut tälläseen ja ei mulla niin hirveesti työkokemustakaan ole 24-v. Täällä ei ole oikein näitä paikkoja mihin vaihtaa. Lähin taitaa olla 100 km päässä ja en omista ajokorttia....vielä, mutta taidanpa kohta omistaa :) Pakkohan se on vaihtaa maisemia jos ei muuta ole. Ollaan nuori perhe ja yhden tuloilla ei selvitä. Nyt vaan on niin mieli maassa, kun en oikein ole edes kärryillä miten toimia ja miten joku voi olla noin ilkee toiselle. Kiitos teille vastauksista ja ne on todella paljon helpottanut oloani. Jotenkin sitä vaan syyllistää itseään kaikesta, että jos en osaa olla muitten kanssa tai olen liian huumoritajuton etten ymmärrä tollasta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Nyt minulla on joku neuvottelu elokuussa osastolla johon pyysin työsuojeluihmisen mukaan. Mitä tämän työsuojeluvaltuutetun muuten kuuluu siellä tehdä??

Hänen tehtävänä on valvoa ja olla tukenasi, että asiaasi käsitellään työpaikalla mahdolliesti sovittujen toimintamallien sekä lakien ja asetusten mukaan. Tällaiset ristiriita- / häirintätilanteet ovat vaikea selvittää, sillä niissä hyvin usein on sana sanaa vastaan. Työnantajan edustajalla, eli esimiehellä on toimintavalta ja -velvollisuus näissä asioissa. Työsuojeluvaltuutettu ei voi päättää onko kyseessä kiusaamista vai ei, eikä hän voi päättää mahdollisista sanktioista. Se unohtuu ihmisiltä aika usein.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
koati

Kuulostaa tosi rankalta... Eihan sita ihmisella tosiaan aina ole mahdollisuutta vaan ottaa ja lahtea, voi joutua ottamaan huomioon perheenjasenten juttuja ja monia muita asioita juuri niin kuin sina, 'jykale' nyt.

Onko joku tyokavereistasi normaalilla maalaisjarjella varustettu? Joka ei sokeasti usko pahanpuhujaa ja pahansuopia juoruja? Jos sellainen tyyppi tyoyhteisosta loytyy, olisi mielestani tarkeaa etta voisit jakaa taakkaasi hanen kanssaan. Ilmeisesti se jolla tassa on ongelma on tama hirviotyokaverisi, kenties muodostat jonkinlaisen uhan hanelle. Olet ehka nuorempi, kauniimpi, hoikempi, ammattitaitoisempi, potilaiden parissa pidetympi, paremmin palkattu, paremmin koulutettu tmv. Puolustuksekseen tama heikko yksilo sitten hyokkaa kimppuusi, ja saa toiset heikot "omalle puolelleen". Onnea neuvotteluun!

Loppujen lopuksi vanha sananlasku "rehellisyys maan perii" pitaa usein paikkansa, vaikkei se myrskyn silmassa silta tunnu. Oikeus on sinun puolellasi, sina et ole tehnyt asioita joista sinua syytetaan. Hanta pystyyn vaan, nyt on hankala tilanne, mutta kunhan vahan aikaa kuluu se voi muuttua.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Loppujen lopuksi vanha sananlasku "rehellisyys maan perii" pitaa usein paikkansa, vaikkei se myrskyn silmassa silta tunnu. Oikeus on sinun puolellasi, sina et ole tehnyt asioita joista sinua syytetaan. Hanta pystyyn vaan, nyt on hankala tilanne, mutta kunhan vahan aikaa kuluu se voi muuttua.

Tuokin on joskus varsin totta. Nouset asian yläpuolelle, teet työsi hyvin, olet kollegiaalinen, suoraselkäinen - ja näytät kiusaajalle, ettet reagoi hänen käyttäytymiseensä. Työyhteisölle kerrot, että selän takana puhuminen ei kuulu tapoihisi, samoin esimiehelle, ja ihmettelet, mistä moiset paikkansa pitämättömät huhut ylipäätään lähtevät. Päälle käyville työtovereille, jotka luulevat sinun puhuneen heistä sontaa, sanot, ettet sellaista tee, ja jos jotain tulee mieleen, tulet suoraan juttelemaan asioista heidän kanssaan. Ja sanot samantien, mitä positiivista päinvastoin heistä olet havainnut. Joskus nuo kiusaajat sitten luovuttavat tai vaihtavat kohdetta. Ihan myös voi sanoa ääneen, että jos rikolliseksi syytetään tai syytetään muiden solvaamisesta, asia etenee ns. virallista tietä. Ja kuten edellä sanottiin, jos siellä on sinuun positiivisesti tai neutraalisti suhtautuvia, niin olet oma itsesi heitä kohtaan, minääsi et koskaan myy, ja saat toivon mukaan sieltä sitten ystäviä ja lopulta sinua puolustavia henkilöitä.

Tuo on erityisesti naisvaltaisilla suomalaisilla aloilla ikävän tyypillistä. Nuo peenpuhujat aiheuttavat valtavasti henkistä kärsimystä, kitkaa ja ajavat työntekijöitä ulos talosta. Ikävä kyllä, lähi- tai etäjohtajat (mitä ne ovatkaan) eivät oikein osaa reagoida, vaikka työpaikalle muodostuva kitka ja yksittäistenkin työntekijöiden äänestäminen jaloillaan voi aiheuttaa työnantajalle välillisesti yllättävän paljon lisätyötä sekä taloudellisia kustannuksia. Lopulta myös työvoiman saatavuus voi olla haasteellista: joku vakinaisista lähtee, määräaikaisia ei jää, lopulta sijaisia ei saada - pienillä paikkakunnilla hakijamäärä voi olla myös joskus varsin alhainen... Aina valitettavasti työpaikan ulkopuolella ei olla tietoisia, ja pienellä paikkakunnalla osa työntekijöistä on pakkoraossa. Tällä viikolla on itselleni tullut tietoon yksi paikka, jossa tuttu sanoi, että meno on muuttunut sellaiseksi, ettei enää keikkalaisia tule, keikkafirmassa ilmeisesti viesti kiirii. Lyhytjänteisesti on ehkä taloudellisesti edullista, ettei sitten tarvitse maksaa sijaisten palkkoja, mutta pitkällä aikavälillä putiikki menettää ja paljon. Niin työhyvinvoinnissa, osaajissa, työtehossa kuin myös taloudellisestikin, vaikka näennäisesti lukujen valossa ei siltä näytä. Työpaikan talous on niin paljon muutakin kuin tulot miinus menot, se on moneen kertaan nähty.

Tuolla tavalla työelämään ensi kertaa tulevaa hoitajaa kohtelevat voisi puolestani ******* ***** **** (sensuroitu hyvien tapojen vastaisena). 8)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jykäle

Kiitos teille kaikille. Olen nyt alkanut miettimään yhtä järkkyä tapahtumaa ja kiitän ettei tapahtunut mitään. Muu porukka lähti osaston ulkopuolelle osastopalaveriin ja minä jäin yksin. Meille oli just vasta tuotu hyvin haastavasti käyttäytyvä mies jolla oli Delirium. (muualla ei ollut paikkaa/tilaa) Tää yx pahin kiusaajista kysy multa työpuhelinta lainaan koska omassa akku oli loppumassa. kas, kun ne painui ovesta ulos ja hissillä yläkertaan niin huomasin, että mullahan ei ole edes puhelinta jolla soittaa apua. Eikä tään kiusaajankaan puhelin ollut laturissa?! Omani oli pukukopissa alakerrassa ja en voinut hakea edes sitä koska olisin joutunut jättämään osaston ilman valvontaa. Mä oon vissiin jo sekoomassa, kun ajattelen ite noin kauheita, että se teki sen tahallaan. :( No, ne tuli sieltä kokouksesta ja kun sanoin puhelimesta, niin tää suu messingillä, että voi sorry hän ihan unohti :/

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Kiitos teille kaikille. Olen nyt alkanut miettimään yhtä järkkyä tapahtumaa ja kiitän ettei tapahtunut mitään. Muu porukka lähti osaston ulkopuolelle osastopalaveriin ja minä jäin yksin. Meille oli just vasta tuotu hyvin haastavasti käyttäytyvä mies jolla oli Delirium. (muualla ei ollut paikkaa/tilaa) Tää yx pahin kiusaajista kysy multa työpuhelinta lainaan koska omassa akku oli loppumassa. kas, kun ne painui ovesta ulos ja hissillä yläkertaan niin huomasin, että mullahan ei ole edes puhelinta jolla soittaa apua. Eikä tään kiusaajankaan puhelin ollut laturissa?! Omani oli pukukopissa alakerrassa ja en voinut hakea edes sitä koska olisin joutunut jättämään osaston ilman valvontaa. Mä oon vissiin jo sekoomassa, kun ajattelen ite noin kauheita, että se teki sen tahallaan. :( No, ne tuli sieltä kokouksesta ja kun sanoin puhelimesta, niin tää suu messingillä, että voi sorry hän ihan unohti :/

Ikävä kyllä joillain ihmisillä on asenne, joiden mukaan uudet työntekijät eivät voi mitään osata, eikä uusia koskaan pitäisi edes palkata. Hyvin pitkäjänteistä ajattelua... Toiset testaavat uusia mitä erilaisimmilla keinoilla nähdätäkseen, miten selviävät. Hohhoi. Eiköhän sitä ihan muutenkin näe, miten ihminen selviää ja lähtee kehittymään. Siihen enää tarvii mitään ylimääräistä ongelmanratkaisudramatiikkaa lisätä. Väärällä tavalla tehtynä on vielä todella lapsellista puuhaa. No, opitpahan, että kun ko. henkilö tulee pyytämään jotain, niin vastauksesi on lähtökohtaisesti ei: sorry, tarvitsen itse, muuta puuhaa. Sinuahan ei muuten ole vielä savustettu työpaikalta tai paikkakunnalta. Jos työntekijän todella epäillään varastavan jotain, niin prosessi pyörii toisella tavalla. Pienillä paikkakunnilla ei välttämättä myös henkilökuntaa ole huikeasti tarjolla, eikä sinua ole käräjillä tuomittu varkaudesta etkä ole syyllistynyt mihinkään törkeään laiminlyöntiin tai huolimattomuuteen.

Juuri tällaiseen käytökseen pitäisi esimiesten puuttua, koska ei ole todellakaan yhdentekevää, miten uutta tulijaa kohdellaan, saati jos kuvauksesi mukaan osastolta osastolle on sitten levitetty paikkansa pitämättömiä juoruja. Viime kädessä vaihdat paikkakuntaa ja uudesta työpaikasta kuvaat tarkasti paikkakunnan ja osaston, missä moista menoa ovat. Ei tarvitse muidenkaan siellä sitten töitä tehdä. Mutta nyt, kasaat itsesi, pudotat turhat salajuoniteoriat pois päältä, puoliso, ystävät ja luotettavat, mukavat työkaverit lähemmäksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
vilma

Kaikki myötätuntoni sinulle Jykäle. Kiusaaminen eri muodoissaan on tullut tutuksi minullekin. Sinä et ole syyllinen toisten huonoon käytökseen, muista se! Voimia sinulle ja toivottavasti hyvä ratkaisu löytyy. :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Kaikki myötätuntoni sinulle Jykäle. Kiusaaminen eri muodoissaan on tullut tutuksi minullekin. Sinä et ole syyllinen toisten huonoon käytökseen, muista se! Voimia sinulle ja toivottavasti hyvä ratkaisu löytyy. :)

Eikä kannata ns. uhriutua liikaa, vaan pitää omaa päätään ja yrittää olla toimien vaikuttamatta liikaa omiin tunteisiin. Vastapainoa, purkamista, positiivisten asenteiden ja kokemusten tunnistamista peliin mukaan. En tarkoita, että sinun tulisi kantaa vastuu toisten huonosta käytöksestä, vaan sitä, että yrittää tunnistaa, miten toisen huono käytös vaikuttaa omaan toimintatapaan tavoilla, jotka voivat olla vahingollisia itselleen. Tämä on tosin helpommin sanottu kuin tehty, idea on yrittää pitää itse huolta itsestään, saada voimaa ja yrittää estää tilanne, jossa kiusaaja pääsisi voiton puolelle.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jykäle

Kiitos teille kaikille ja varsinkin sinulle Pöllö :D Nyt menen kokoukseen pää pystyssä ja jos tarve vaatii niin tullessa mennään poliisin kautta, sillä minuahan ei nakki -ja kolikkovarkaaksi vihjailla :) Ja paskanpuhuja hukkukoon omaan paskaansa ja tehkööt munki puolesta työt jos kerran niin haluaa. Jos oikeen ilkee haluan olla, niin laitan paikallislehteen yleisöpalstalle ilmotuksen, että käykää tarkistamassa omaistenne rahavarat osastolla, kun niitä kuulemma häviää ainakin osaston sairaanhoitaja on näin julistanut :DD

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Minkä tummensin älä ainakaan tätä tee... Silloin olet aika heikoilla jos kirjoitat lehteen ennen tota keskustelua... Sitten voi tulla omalle nilkalle se klapi... (ei ihan tollainen juttu yhdessä työyhteisössä muut menivät kirjoittaa yleisö osastolle niin siinä meni se pohja minkä liitto olis voinut hoitaa ja me hoitajat oltais saatu voitto työnantajan saadessa sanktio)

Samaa mieltä, vielä ei hämmennetä liikaa. Ensin keskustelut asialinjalla ilman tunnekuohuja, mieluummin järkähtämättä kiistää väitteet, välttää toistaiseksi turhan hyökkäävää tyyliä, silläkin voi leimautua. Tietysti voi sanoa olevansa hyvin loukkaantunut väitteistä ja niiden painavan, koska ei ole mukavaa olla uudessa työpaikassa, jossa aletaan heti väittämään tehneensä kaikenlaista, mitä on tehnyt. Jos suoraan rikollisiin puuhiin väitetään osallistuneen ts. sanotaan suoraan, että olet varastanut rahaa, niin sitten voi todeta moisen väitteen paikkaansa pitämättömänä olevan kunnianloukkaus. Kannattaa jutella tunnekuohut auki kavereiden kanssa ja sieltä tullee myös vinkkiä, miten voi pitää päänsä, olla itse päällekäymätön ja näyttää itse olevan järki- ja asialinjalla kysymyksessä. Siltoja ei kannata poltella liikaa, jos aikoo kuitenkin paikassa töitä jatkaa.

Pää pystyssä saa ja toki pitää olla, ja vastareaktiot ovat oikeutettuja - niissä kannattaa tosin miettiä, mikä näyttää järkevältä ulospäin. Vaikka hyvältä ystävältä kannattaa kysyä, miltä minkäkinlainen reaktio tai purkaus näyttää ulospäin, onko siitä etua. Jämy voi olla ilman, että itse lähtee osoittamaan ketään sormella, syyttämään tai on aggressiivinen. Vielä kun esimies ei välttämättä ole puolellasi, vaan saattaa olla manipuloitu, ei kannata jättää vääriä viestejä. Eikä senkään jälkeen, mieluummin kannattaa tulla muistetuksi henkilönä, joka fiksusti, keskustellen ja liikaa provosoitumatta selvisi ehkä kinkkisestäkin tilanteesta. :)

Hyvä vain, että taisteluhenki herää! Kun näin käy, kannattaa miettiä, onko paras toimintatapa suorin hyökkäys, vai kannattako selustassa tehdä paljon manööverejä, jolloin kokonaisstrategia on paras. Paras voitto sodassahan on, kun sodan voittaa käymättä varsinaista avointa taistelua. :D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
koati

Hyvä vain, että taisteluhenki herää! Kun näin käy, kannattaa miettiä, onko paras toimintatapa suorin hyökkäys, vai kannattako selustassa tehdä paljon manööverejä, jolloin kokonaisstrategia on paras. Paras voitto sodassahan on, kun sodan voittaa käymättä varsinaista avointa taistelua. :D

Loistava, viisas ajatus!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Hyvä vain, että taisteluhenki herää! Kun näin käy, kannattaa miettiä, onko paras toimintatapa suorin hyökkäys, vai kannattako selustassa tehdä paljon manööverejä, jolloin kokonaisstrategia on paras. Paras voitto sodassahan on, kun sodan voittaa käymättä varsinaista avointa taistelua. :D

Loistava, viisas ajatus!

Ja tässä vaiheessa kannattaa vaan valmistella niitä manööverejä ja pohdiskella, mikä niistä oikeasti on järkevä... Keskustelut ensin, sitten tunnekuohut ohi ja sitten taas pohditaan, mitä sitten.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Oinaspässi

Yhtenä vinkkänä voisi muistella, miten menee kriisin eri vaiheet. Saatta auttaa taisteluhenkeä kasatessa, suuntaan tai toiseen...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
TKo

Varmaan semmoinen ihan edellytys sille että näistä syytöksistä saa jotain selvää on saada ne tarkennettua. Mitä sinun väitetään tehneen ja milloin. Jos väitetään vaan yleisesti että varastaa, on aika mahdotonta todistaa sitä suuntaan tai toiseen. Jos väitteen saa tarkennettua niin että sinun väitetään varastaneen kassasta rahaa tai jääkaapista paketin nakkeja aikavälillä se ja se niin siinä on jo jotain toivoa saada selvyyttä asiaan. Vaikka ei se siltikään ole aina mahdollista. Mutta ainakin sitten voi osoittaa että epäilystä ei ole syytä kohdistaa nimenomaan sinuun koska on muitakin henkilöitä joilla on ollut yhtälailla mahdollisuus olla syypäitä. Parhaassa tapauksessa voi toki myös osoittaa että ei ole itse voinut tehdä väitettyä tekoa koska ei ole ollut paikalla tai on ollut jonkun toisen ihmisen kanssa koko työvuoron joka voi todistaa asian. Voi myös alkaa keskustella siitä miksi sinua pideltään pääepäiltynä tms.

Epämääräisiä väitteitä on aika turvallista heitellä kun niistä ei joudu niin helposti vastuuseen.

Toki jos oikeasti olisit syyllinen niin sitten kannattaa jättää ne väitteet epämääräisiksi ja keskittyä siihen että sinua ei voi todistaa syylliseksi niinkuin usein on.

Kävin viemässä roskat ja mietin tätä lisää noin niinkun strategiselta kannalta:

Tässä on kaksi eri asiaa:

a) Syytökset varkaudesta

- Minä priorisoisin nämä korkeammalle ja pyrkisin nämä ensin selvittämään, keskittyen faktoihin ja pyrkimällä jättämään tunteet ja sen kuka tykkää kenestäkin myöhemmin käsiteltäväksi.

- Jos on osoitettavissa että esim. rahaa on hävinnyt silloinkin kun et ole ollut työpaikalla se kyseenalaistaisi syytökset aika hyvin.

- Jos kuitenkin nämä tapahtuvat sinun työssäoloaikanasi niin vähintäänkin pitäisi pystyä osoittamaan että teko on tahallinen jotta voidaan puhua varkaudesta. Huolimattomuus ei ole moneltakaan kannalta niin paha kuin varkaus minusta tässä.

b) Ihmissuhdeongelmat työpaikalla

- Näiden suhteen virallinen tie on kai lähin puolueeton henkilö hierarkiassa ja sitten pitkälliset ja raskaat keskustelut ja mahdollisesti epätyydyttävä lopputulos.

- Työpaikan vaihto on helppo tie ulos, joskaan ei ehkä oikeustajun mukainen.

- Jos on ihmissuhdevelho niin paras lopputulos voisi olla siinä että nämä sumplii itse työpaikalla kyseisen ihmisen kanssa ja muiden työntekijöiden kanssa ilman ylemmän tahon puuttumista. Mutta se kyllä vaatii aika merkittäviä sosiaalisia taitoja ja pelisilmää. Ja hyviä hermoja. Eikä välttämättä onnistu siltikään.

Ei muuta sanottavaa :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jykäle

Tuli mieleeni että maksetaankohan mulle edes palkaa tältä sairauslomalta, vaikka jouduin tän asian takia saikulle. En muista mikä diagnoosi oli mutta stressireaktio siinä luki. Olin niin shokissa, että en muistanu kattoo tarkemmin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Tuli mieleeni että maksetaankohan mulle edes palkaa tältä sairauslomalta, vaikka jouduin tän asian takia saikulle. En muista mikä diagnoosi oli mutta stressireaktio siinä luki. Olin niin shokissa, että en muistanu kattoo tarkemmin.

Etsi netistä KVTES ja sieltä sairausloma. Ns. Z-koodeista ei työnantajan tarvitse korvata palkkaa. Koodi näkyy lääkärintodistuksesta.

Tuo TKo:n vastaus kannattaa lukaista. Sitten henkäistä syvään, ajatella muuta. Ja lukea se uudestaan. Joskus työpaikalla kannattaa olla keskiverto, vähän harmaa, eräällä tavalla näkymätön, tehdä töitä, lukea tilanteita hiton tarkkaan, olla hiljaa näkemistään ja kokemistaan asioista sekä alkuun vähän kärsiä. Joskus tuntuu, että mikään muu ei kaikilla työpaikoilla ole soveliasta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
-VF-

Tuli mieleeni että maksetaankohan mulle edes palkaa tältä sairauslomalta, vaikka jouduin tän asian takia saikulle. En muista mikä diagnoosi oli mutta stressireaktio siinä luki. Olin niin shokissa, että en muistanu kattoo tarkemmin.

Etsi netistä KVTES ja sieltä sairausloma. Ns. Z-koodeista ei työnantajan tarvitse korvata palkkaa. Koodi näkyy lääkärintodistuksesta.

Esimiehestähän se riippuu hyväksyykö hän sairausloman palkalliseksi. Z-koodeilla annetut sairauslomat menevät lähes aina automaattisesti palkattomiksi. Se ei tietysti tarkoita, että muilla diagnoosikoodeilla sairausloma olisi aina automaattisesti palkallinen. Ns mielensäpahoittamisesta ei kaikissa työpaikoissa makseta palkkaa. Eli jos esimies toteaa sairausloman johtuneen työntekijöiden välisestä konfliktista, niin sairausloma voi hyvinkin olla palkaton. Jos näin tapahtuu, niin silloin kannattaa ottaa yhteys luottamusmieheen ja yrittää neuvotella asiasta työnantajan kanssa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jykäle

Ok. Pitää varmaan huomenna soittaa lääkäriin ja kysästä tuosta diagnoosista. Muistan jotenkin, että F-kirjain ois ollu siinä myös mutten ole varma. Olemme muuten puhuneet mieheni kanssa jos ei muu auta niin muutetaan pois. Meillä on pieni lapsi ja jos mie tässä kärsin ja stressaan jatkuvasti niin lapsi siitä kärsii. Tää on niin pieni paikka, että jos aletaan kiusaamaan vielä lastakin, kun tuntuu et nää on kaikki sukua keskenään, tai ainaski tuntee toisensa :( On niin inhottavaa vaikka kuinka yritän sulkee taka-alalle työjutut ym, niin kuiteski se putkahtaa sieltä muistin syövereistä mieleen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×