Jump to content
MAINOS

Kahdelle hoitajalle potkut tupakoinnin vuoksi


Hoitajat.net

Recommended Posts

Mitenköhän tähän työpaikkojen savuttomuuteen suhtautuu muuten uusi työaikamuoto? Kesäkuussa astui monessa työpaikassa voimaan uusi työaikamuoto, jossa puolentunnin ruokatauko keskellä päivää on työntekijän omaa aikaa. Esim. työpaikalta poistuminen on tällöin sallittua. Jos vetää sen koko puolituntisen norttia työpaikan ulkopuolella, sen ei pitäisi kenellekään kuulua?

Isona minusta tulee kasanukkuja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Omalla ajallaan saa toki tehdä mitä tykkää.

Olikos se niin tuosta palkattomasta ruokatunnista, että se on mahdollista vain päivätyössä? Jaksotyötä tekevillä tauon pitää olla palkallinen aina?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Käsittääkseni on vain päivätyössä, ja siinäkin on mahdollista yhteisellä sopimuksella olla ottamatta tuota käyttöön jos toimenkuvaan se ei sovi. Tiedän paikkakunnan jossa tuo on otettu käyttöön henkilökunnalta kysymättä, kun naapurikunnassa tuota ei ole otettu käyttöön samassa työssä koska ei sovellu toimenkuvaan. Esimerkiksi terveysaseman vastaanottotyössä hivenen hankala järjestää jos kaikki hoitajat lähtevät lounastauolle talon ulkopuolelle... :D

Isona minusta tulee kasanukkuja.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yleistyöaika on käytössä ainakin muutamien kuntien kotihoidoissa, joissa siis jakso- ja vuorotyö. Silloin siis palkaton ruokatauko.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 kuukautta myöhemmin...

Työpaikallani kielletään tupakointi vuoden alusta. Tosin tuo laillisuus hieman epäilyttää koska meillä on suora yhteys kadulle pois työpaikalta ja meillä on tupakointi paikka ulkona potilaita varten. Potilaitten tupakointia ei rajoiteta. Ja parasta tässä on että joudumme muutamien asukkaiden kanssa käymään tupakointipaikalla heidän huonon liikkumisen vuoksi. Siinä sitten katselemme kun potilas polttaa ja me emme saa. Joudumme myös usein poistumaan työpaikalta asioita hoitamassa. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juuri nyt, Vieras kirjoitti:

Työpaikallani kielletään tupakointi vuoden alusta. Tosin tuo laillisuus hieman epäilyttää koska meillä on suora yhteys kadulle pois työpaikalta ja meillä on tupakointi paikka ulkona potilaita varten. Potilaitten tupakointia ei rajoiteta. Ja parasta tässä on että joudumme muutamien asukkaiden kanssa käymään tupakointipaikalla heidän huonon liikkumisen vuoksi. Siinä sitten katselemme kun potilas polttaa ja me emme saa. Joudumme myös usein poistumaan työpaikalta asioita hoitamassa. 

Tietenkään että vie potilas tupakille, jos on mahdollista että altistutte tuossa tupakansavulle... Ja ihan oikeasti, jos ei itse tupakille pääse niin laastari kankkuun ja odottamaan motivaation kasvamista.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Edelleen Helsingin kaupunginsairaaloiden läheisyydessä poltetaan, on poltettu koko ajan vaikka on oltu savuttomia sairaaloita jo ties kuin kauan. Yhtään tarinaa potkuista en ole kuullut, epäsäännöllisen säännöllisesti tulee muistutuksia tupakkapaikkojen sijainnista. Eli niin päin, että kielletään se tai tää paikka, koska savu menee sinne ja tonne.

 

Näin tupakoimattomana haistan itse esim. tietyissä kohtaa rappukäytävää hajun, toistuu useasti samassa kohtaa. Se on juurikin niitä hormien mukana tulleita? Muutoin minulle riittää, kun ei tarvitse kävellä ryhmän läpi joka polttaa ja se onnistuu aivan loistavasti meidän kampuksella. On sen verta monta sisäänmenoa työpaikalle, että ei ole pelkoa hajun tarttumisesta omiin vaatteisiin. Mitään mörköä asiasta ei ole tehty.

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...