Jump to content
MAINOS

Kahdelle hoitajalle potkut tupakoinnin vuoksi


Hoitajat.net

Recommended Posts

Eteläsuomalainen kaupunki purki kahden hoitajan työsuhteen ilman irtisanomisaikaa. He olivat poistuneet työaikana tupakalle vastoin työnantajan ohjeita. Kumpikin työntekijä oli ennen purkamista saanut työnantajalta huomautuksen ja varoituksen tupakoinnista. Tehyn lakimiehen mukaan työsuhteen purku ilman irtisanomisaikaa edellyttää ”olennaista ja painavaa syytä”, joka olisi vaikuttanut työnantajan ja työntekijän väliseen luottamussuhteeseen. Nämä kriteerit eivät täyty työntekijöiden rikkomuksesta huolimatta. Toinen työntekijöistä oli työskennellyt kaupungin palveluksessa 17 vuoden ajan. Asia on menossa käräjäoikeuteen.

Asiasta kertoi

Tehy-lehti

Tupakointi kuuluu itsemääräämisoikeuden piiriin. Tästä huolimatta työnantaja voi kieltää tupakoinnin työajalla: työnantajalla on oikeus määrätä, mitä työntekijä tekee työajalla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Tästä saa vaikutelman että työnantajapuoli hakee selkeästi ennakkotapausta, jotta voi soveltaa direktio-oikeuttaan tupakoitsijoihin sekä myös laajemminkin. Seuraavaksi sitten saavat kokea tylyä kohtelua työajalla omia puheluita puhuvat, nettisurffailijat ja osaston jääkaapilla kävijät.. Vai..?

Linja tiukkenee, keinot kovenee ja samalla työnantaja puhuu työssäjaksamisen puolesta. Vähän on ristiriitaista toimintaa..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ymmärrän, että jos kysymyksessä on ollut vaaratilanne eli hoitaja on ollut poissa osastolta sopimatta ja siirtämättä hoitovastuuta poissaolonsa ajaksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että hoitajat poistuvat osastolta myös muissa asioissa eli pelkkä poistuminen ei voi olla se ongelma. Työnantajan ohjeen noudattamatta jättäminen. No, meillä on kielletty Facebookin ja muun sosiaalisen median käyttö työajalla. Jos se on irtisanomisperuste, niin aika tyhjältä alkaisi kansliat näyttämään.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei kai se voi olla ihmisille niin vaikeaa ymmärtää, että työaikana työnantaja voi määrätä mitä työpaikalla tehdään ja mitä ei? Ja jos huomautuksesta ja varoituksesta ei oteta opiksi, niin silloin kaivetaan verta nenästä ihan tarkoituksella. No, onnea näille sankareille. Työpaikkaansa nämä sankarit eivät tule takaisin saamaan, vaikka käräjillä purkuperuste todettaisiin laittomaksi. Ennakkotapauksen ainesta on ilmassa.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

En jaksa ymmärtää miksi tälläiseen käytetään aikaa. Tarkoitan vaan sanoa, että vaikka työantaja saa kuinka määrätä mitä siellä työpaikalla tehdää ja ei tehdä, niin onko tupakointi sitten niin merkittävä asia että siitä pitää alkaa irtisanomaan? Olettaen tietenkin että hoitovastuu on siirretty eteenpäin jne. muiden ohjeiden ja normien mukaan mennään. Eikö se riitä, että tehdään tupakoinnista tarpeeksi hankalaa poistamalla tupakkapaikat henkilökunnalta jne..?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tuossa työpaikassa on varmaan asiat ihanasti, on varaa irtisanoa pätevää henkilökuntaa tupakoinnin takia. Tai sitten kyseessä kaksi tunaria, joista päästään kätevästi eroon tällä verukkeella, mikä lie totuus.

Mullekin tulee mieleen, että tässä nyt rangaistaan tottelemattomuudesta, niinkuin tuhmia lapsia...

Jännityksellä jään odottamaan, jääkö irtisanominen voimaan ja milloin tuo tupakointi oikeasti kriminalisoidaan. Odotan innolla myös viinanjuontikieltoa, mäkkäripannaa, liikuntapakkoa ja muita uusia lakeja, joita on epäilemättä tulossa. ;)

Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja kertooko tämä tarina missään että miten laajamittaista tämä tupakointi oli, eli kävikö nää tyypit kahdesti tunnissa vai kahdesti päivässä röökillä? Ja kuinka oli varoitukset ja huomautukset hoidettu?

Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

kaikki on suhteellista.. kuten focce kirjoitti; kuinka usein tupakalla ja kuinka on varoitettu.

mutta omasta kokemukseta joskus työnantaja on todella joustamaton. itse sain kirjallisen varoituksen facebookin käytöstä yövuoron aikana meikun teholla, potilas intuboitu ja nukkuu. ei ole muuta tekemistä kuin netissä surffailu jos kaikki muu on hoidettu ja potilas on stabiili. joku mulkku oli sit seläntakana oshoitajalle sanonut aamulla ja heti sain varoituksen. onneks suomi on jo kaukana takana ja sinne en enä palaa.

täällä sveitsissä mun pomo sanonut että jos on leppoisaa niin saa surffaila kuha ei korkeammat ihmiset näe sitä (ja ne kun tulee ehkä 2 kertaa vuodes pyörähtää meidän osastolla).

I´am Wizard

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aikoinaan psykiatrian puolella ollessani olin usein melkeinpä ainoa työyhteisössä, joka ei polttanut. Huomasin sen, että tupakointiakin voi harrastaa monella tavalla. Se voi olla lupalappu poistua osastolta koska tahansa ja jättää sillä tavalla muut tekemään työt.

Tai sitten voi ottaa toiset huomioon ja käydä polttamassa, kun on hiljaista. Osastolla pitempään olleet kyllä oppivat, milloin voi käydä tupakkansa polttamassa, milloin se taas ei ole järkevää osaston toiminnan ja turvallisuuden kannalta. Toisten huomioonottaminen on asian ydin... Itseäni ei haittaa jos joku polttaa - nykyisessä työpaikassani ei kyllä ole tällä hetkellä kuin pari tupakoitsijaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse luin aikoinani jotain että tupakointia ei voisi kieltää tms. tässä linkki siihen liittyen: http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/oikeusasiamies_tupakointikielto_helsingin_tyopaikoilla/

Oleellinen asia lienee tässä hoitajien tapauksessa se ettätupakointi oli tapahtunut työaikana eikä kahvi- tai ruokatauolla.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse luin aikoinani jotain että tupakointia ei voisi kieltää tms. tässä linkki siihen liittyen: http://omakaupunki.h...n_tyopaikoilla/

Oleellinen asia lienee tässä hoitajien tapauksessa se ettätupakointi oli tapahtunut työaikana eikä kahvi- tai ruokatauolla.

Mut eikös kahvi ja ruokatuot lueta työaikaan? ja siis ei niilläkään tietääkseni saa tupakoida Helsingin kaupungilla? Korjailkaa toki jos olen väärässä :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse luin aikoinani jotain että tupakointia ei voisi kieltää tms. tässä linkki siihen liittyen: http://omakaupunki.h...n_tyopaikoilla/

Oleellinen asia lienee tässä hoitajien tapauksessa se ettätupakointi oli tapahtunut työaikana eikä kahvi- tai ruokatauolla.

Mut eikös kahvi ja ruokatuot lueta työaikaan? ja siis ei niilläkään tietääkseni saa tupakoida Helsingin kaupungilla? Korjailkaa toki jos olen väärässä :)

Kyllä näin yleensä hoitoalalla tehdään. Mutta jos hoitaja käy ainoastaan silloin savuilla kun muut kollegat kahvittelee tai ruokailee eikä anna tupakoinnin millään tasolla häiritä työntekoa, niin en usko että työnantajalla on paukkuja potkia työntekijää tupakoinnin varjolla pihalle. Tai kyllä työnantaja sen voi tehdä, mutta erottaminen todetaan todenäköisesti laittomaksi oikeusasteissa.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vähän tuntuu että hakemalla on haettu ennakkotapausta. Paha sanoa mitään kun ei tapuksen taustoja kerrota

Mietityttää kieltojen motiivit jos syynä on vain epäterveellisyys niin silloin mielestäni rikkoo itsemääräämisoikeutta. Jos nyt tupakka kielletään epäterveellisenä niin milloin työnantajalla on oikeus puuttua myös muihin elintapoihin, kieltää rasvaiset ruuat ja pakottaa liikuntaa harrastamaan. Luulisi jokaisen hoitoalalla olevan tietävän tupakoinnin haitat.

Jos oikeasti haittaa työntekoa niin ok mutta lopettamiseen pitäisi tukea, nyt löytyy pelkkää uhkailua. Itse en polta eikä minua häiritse jos työkaveri polttaa kunhan tekee sen niin ettei työ häiriinny.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 vuotta myöhemmin...
Vieras: Vierestä seurannut

Jos työpaika on savuton, niin silloin ei tupakoida työaikana PISTE. Samalla tavalla kun työaikana ei mennä tunnin välein viideksi minuutiksi soittelemaan omia puheluita tai työkaverin kanssa vessaan "pikaisille". Onko tässsä tupakoivan itsekkyyden huippu: kotikäyntiä tehdessä hoitaja meni vanhuksen parvekkeelle tupakalle kesken käynnin?!?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Jos työpaika on savuton, niin silloin ei tupakoida työaikana PISTE. Samalla tavalla kun työaikana ei mennä tunnin välein viideksi minuutiksi soittelemaan omia puheluita tai työkaverin kanssa vessaan "pikaisille". Onko tässsä tupakoivan itsekkyyden huippu: kotikäyntiä tehdessä hoitaja meni vanhuksen parvekkeelle tupakalle kesken käynnin?!?

Kiellot, käskyt, syyllistäminen ja potkut. En tiedä että nikotiiniriippuvuuden lisäksi muita vakavia kroonisia sairauksia hoidettais terveydenhuollossa samalla sabluunalla..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Juu ja meitä uhkaillaan potkuilla kun syö roskiin menossa olevia ruuantähteitä.

​Sulla on selkeä riippuvuussairaus. Riippuvuus ruokaan..

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Toivottavasti taustoja avataan. En yhtään pidä ehdottomuudesta ja sääntö-Suomesta, jossa annetaan huomautuksia nettisurffailusta, jos käytännössä järkeviä työtehtäviä ei ole. Työtehokkuus- ja työhyvinvointitutkimukset kuitenkin kertovat, että pienet tauot, venyttelyt, kävelyt, kahvipöytäkeskustelut, rupattelut tai vaikka uutisten lukeminen liittyvät luovuuteen, tehokkuuteen, hyvinvointiin jne. En haluaisi olla työpaikassa, jossa kytätään kaikkea tekemistä ja vedetään ääripään tulkinta kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Pidän myös tupakointia yksilön oikeutena ja toivoisin - tupakoimattomana - työssä olevan mahdollisuuden käyttää taukoaikaa vaikka tupakalla käymiseen, jos se on jollekulle tärkeää ja piristävää.

Totta kyllä, tupakointi taukojen ulkopuolella "se pari nopeaa puolen minuutin sätkänvetoa päivässä" on useimmilla tupakoivilla työpareillani 15 - 30 minuuttia päivässä työehtosopimuksen mukaisten taukojen lisäksi. Vuodessa se tarkoittaa 50 - 100 tuntia eli 1 - 2,5 hukattua työviikkoa hyvinkin helposti. Työntekijän täytyy myös muistaa, että työehtosopimus ja työsopimus velvoittaa tekemään työajalla työtä. Siitä työnantaja maksaa. Ja useimmilla meillä myös se veronmaksaja takana. Pieni osa tupakoijista myös käyttää päivittäin yllättävän huikean määrän työaikaa, ne 2 - 4 tupakkitaukoa ovat jopa puolen tunnin pituisia. Tämähän tarkoittaa, että jopa neljäsosa työajasta kuluu ihan muuhun. Verukkeita löytyy, miten aikaa menee vähän, potilasturvallisuus ei vaarannu, miten tehokkaasti muut työt tehdään jne. Muut työntekijät kyllä eräässä paikassa, missä tupakointipiirillä oli omat pelisääntönsä, kuvasivat, miten heidän työkuormansa todella kasvaa, miten työnteon organisointi vaikeutuu, työtehtäviä jää tekemättä - ja virhe- sekä vaaratilanteitakin aiheutuu. Minusta tämä on väärin muita työntekijöitä ja työnantajaa kohtaan, myös potilasta ja veronmaksajaa kohtaan. Työelämässä tulisi tasavertaisuusperiaatteen toteutua, ja pidän kyllä oikeutettuna, että huomattavan pitkät ylimääräiset tupakkatauot saavat työnantajalta huomiota.

Ääneen täytyy muistuttaa, että hyvässä työelämässä pientä joustoa tapahtuu mahdollisuuksien mukaan puolin ja toisin. Työnantaja ymmärtää ja joustaa, joskus työntekijällä - jos siihen on mahdollisuus - on tilanteensa taas antaa jotain toiseen suuntaan. Elämän ja arjen asioita joskus täytyy voida hoitaa myös työajalla, puhelu vakuutusyhtiöön, kotona olevan kanssa jutteleminen, vessakäynti, piipahdus hakemassa ylimääräinen kuppi kahvia, jotta jaksaa... Parhaassa työpaikassani maailman paras pomo jousti pilke silmäkulmassa, sai usein porukan joustamaan, kun tarvis oli, ilmapiiri oli loistava, sitoutuminen mahtavaa, hommat toimi eikä tuottavuuskaan ollut ihan huono. Työntekijä sai aina joustostaan jotain takaisin päin, tunsi itsensä tarpeelliseksi - ja arvosti todella työpaikkaansa. Tiimi piti toistensa, pomonsa ja työnantajansa puolta - ja tiesi, että työnantaja piti heidän puoltaan. Ikävä niitä aikoja...

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...