Jump to content
MAINOS

Ensimmäinen työpaikka ! Apua


Greeta__

Recommended Posts

Hei, valmistuin juuri lähihoitajaksi. Pääsin ainakin kesän ajaksi vuodeosastolle.

Olen aiemminkin toki ollut harjoittelussa kyseisellä osastolla, mutta tuntuu että kaikki on unohtunut sillä viimeisen harjoittelun olin ryhmäkodissa..

Esim. tänään kyseisellä osastolla minut laitettiin yksin vaihtamaan vuodepotilaille vaippoja, olen tottunut tämän aina tekemään toisen hoitajan avustuksella, ja olen saanut käsityksen että näin se kuuluisinkin tehdä??? Yritin tietenkin tänään parhaani ja hammastapurren tein työn, hyvin sujui.. ongelma vain oli ettei ollenkaan ollut kokemusta potilaan pyörittelystä yksin.. ja tuntuu että pitäisi jo osata??? Miten selviäisin näistä tilanteista?

Miten työpaikalla usein otetaan vasta valmistunut työyhteisöön? Sillä minusta on tuntunut jo parinpäivän ajan että olen vain taakkana.. En tietenkään ole mikään onneton, mutta kun kuitenkaan en ole pitkään aikaan harjoitellu haavahoitoa jne..

Kiitos vastauksista ! ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Itse olen vielä opiskelija, valmistun noin puolen vuoden päästä lähihoitajaksi. Aloitan tänä kesänä ensimmäisessä "oikeassa" lähihoitajan työpaikassa ja vähän jännittää miten siellä lähtee sujumaan. Pääsin unelmaduuniin terveyskeskuksen vuodeosastolle, mikä varmasti on tämmöiselle melko kokemattomalle hoitsun alulle haasteita tuova paikka :) Työkokemusta on tietty kertynyt harjoittelupaikoista (tehostetun palveluasumisen paikka ja sairaalan sisätautiosasto), mutta kaikkea ei niissä tietenkään ehtinyt oppia ja kokeilla. Perushoitohommat alkaa sujua, mutta tuo yksin potilaan pyörittely vaipan vaihdossa tuottaa haasteita edelleen (varsinkin jos potilas ei pysty hirveästi avittelemaan käännöissä). Täälläkin jännitystä ilmassa, että mitenhän suoriudun itsenäisesti kaikista hommista... Ainahan voi tietty kysyä työkavereilta, jos en esim. tiedä miten joku haavanhoitojuttu tehdään jne. Sekin jännittää, miten opin käyttämään niitä kaikkia tietokoneeseen liittyviä juttuja :D esim. jos pitää tilata jotain labroja tms. koska oon ihan käsi tietokoneiden kanssa! Toivottavasti sattuu sellaiset työkaverit, jotka eivät vedä herneitä nenään jos kysyy usein apua.... sellaisiakin kun on sattunut joskus kohdalle. En halua olla kenellekkään riesa tai hidaste, mutta silloin kun jotain ei tiedä on vaan pakko kysyä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Miten ihmeessä ihmiset kuvittelee että on osattava jo ennen oppimista? Monet asiat on vieläpä sellasia että vie aikaa ennen kuin ne oppii tekemään hyvin. Jotkut asiat saattaa oppia vasta erehdyksen kautta. Onneks kukaan ei kuole siihen jos vaippa on vaihdettu väärin :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei kannata kyllä suostua yksinään pyörittelemään varsinkaan jos on yhtään raskaamman puoleinen potilas, siinä rikkoo vaan oman selkänsä ennenkuin on edes ura ehtinyt alkaakkaan.

Ihan ensimmäisessa hoitoalan kesätyöpaikassa terveyskeskuksen vuodeosastolla yritettiin mutkin laittaa 200 kiloista mammaa yksin kääntelemään, sanoin samantien siihen että ei tule tapahtumaan vaan joku tulee ja auttaa. Niin monta selkänsä hoitohommissa pilannutta olen tavannut, että ei kyllä yhtään harmita että vaadin apua.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei kannata kyllä suostua yksinään pyörittelemään varsinkaan jos on yhtään raskaamman puoleinen potilas, siinä rikkoo vaan oman selkänsä ennenkuin on edes ura ehtinyt alkaakkaan.

Ihan ensimmäisessa hoitoalan kesätyöpaikassa terveyskeskuksen vuodeosastolla yritettiin mutkin laittaa 200 kiloista mammaa yksin kääntelemään, sanoin samantien siihen että ei tule tapahtumaan vaan joku tulee ja auttaa. Niin monta selkänsä hoitohommissa pilannutta olen tavannut, että ei kyllä yhtään harmita että vaadin apua.

Fullkomps. Kyllä raskaiden vuodepotilaiden pyörittelyt pitää tehdä työparin kanssa, jollei halua joutua selkäongelmien vuoksi eläkkeelle ennen aikojaan. Ainahan noita "tehohoitajia" on ollut olemassa, jotka tekevät kaikki duunit yksin, muttei siitä kyllä kirkkaampaa kruunua saa.

Minä pyydän _aina_ jonkun työkaverin kaveriksi, kun on kyseessä vuodepotilas. Kesätyöpaikassani onneksi onkin se linjaus, että yksin ei mennä noita raskaampia potilaita vääntelemään ja kääntelemään.

Hoitajaoppilas omasta tahdostaan ja Jumal... siis AMK:n armosta.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Sitä joskus harjottelussa sai revittyä diapeettesmummon ihoa rikki kun yksin väänteli... no samalla sai sitten oppia haavahoitoa. Mutta onko siinä mitään järkeä? Kertoo lähäri, joka ei halunnut rikkoa omaa eikä mummun fysiikkaa ja on parempana työntekijänä psyykepuolella.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

8) Vuodepotilaan kuivitus sujuu hyvin, kun sänkyyn on pedattu poikkari potilaan lantion korkeudelle (tukeva, että siitä saa vedettyä sängyn molemmilta puolilta)

Kun miespotilas on tehnyt vaippaan löysät ulosteet ja olet yksin vuorossa esim.yöllä niin siinä täytyy käyttää vähän mielikuvitusta ja kokemuskin opettaa vuosien varrella miten toimia. Itse olen vaihtanut vaipan siten että avaan ensin teipit vaipasta ja käännän asukkaan kyljelleen. Sitten vaan putsailemaan..Pikku hiljaa vaippa käärästään pois ja työnnetään puhdas alle. Miehet pissaavat tässä vaiheessa usein ja laitan pienen alustan sivulle, että pissa menee sen päälle. Säästyy näin usein lakanapyykiltä. Pissavaippa on sitten helppo vaihtaa, kun potilas on selällään. Etenkin jos hän pystyy nostamaan peppua ylös.

Ei kukaan ole seppä syntyessään. Vuosien varrella oppii kaikenlaista ja kannattaa myöskin kysyä työkavereilta miten he sen tekevät. Usein saa hyviä vihjeitä. Muistan, kun itse valmistuin 8 vuotta sitten muistan miten pelkäsin, että tapan erehdyksessä vielä jonkun potilaan jos teen jonkin virheen. Kaikki on mennyt hyvin tähän saakka, vaikka koko ajan olen tehnyt yksin töitä (öitä). On ollut kaikenlaista ja yksin on joutunut tekemään päätökset esim. päivystykseen lähettämisestä. Ja lääkkeet peloittivat aluksi aivan kauheasti,mutta nykyäänkin luen lääkelistan ennen kuin annan mitään tarvittaessa annettavaa.

Lähihoitaja

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Esim. tänään kyseisellä osastolla minut laitettiin yksin vaihtamaan vuodepotilaille vaippoja, olen tottunut tämän aina tekemään toisen hoitajan avustuksella, ja olen saanut käsityksen että näin se kuuluisinkin tehdä??? Yritin tietenkin tänään parhaani ja hammastapurren tein työn, hyvin sujui.. ongelma vain oli ettei ollenkaan ollut kokemusta potilaan pyörittelystä yksin.. ja tuntuu että pitäisi jo osata??? Miten selviäisin näistä tilanteista?

Koulussa opetetaan kahdestaan, kannattaisi tehdä kahdestaan mutta käytännössä joissain paikoissa tehdään yksin, joko pääsääntöisesti tai joillain potilailla. Itse ainakin olen kokenut että hoitoalan työhön kuuluu vähän sen sietäminen että ei oikein osaa kun uuteen paikkaan menee. Sitten se pikkuhiljaa alkaa sujua. Hoitajilla on kai aika usein kovat vaatimukset itseään kohtaan (olen ollut huomaavinani) ja sitä että on ihan käsi on vaikea sietää.

Miten työpaikalla usein otetaan vasta valmistunut työyhteisöön? Sillä minusta on tuntunut jo parinpäivän ajan että olen vain taakkana.. En tietenkään ole mikään onneton, mutta kun kuitenkaan en ole pitkään aikaan harjoitellu haavahoitoa jne..

Todennäköisesti oletkin taakkana. Tämä on ihan normaalia ja minusta jokaisen kuuluisi se tajuta että näinhän se vähän väkisinkin menee ja sitten pikkuhiljaa opit. Nopeammin tai hitaammin. Vastaanottohan vaihtelee ihan työporukan mukaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

kannattaisi tehdä kahdestaan mutta käytännössä joissain paikoissa tehdään yksin,

Ei pidä suostua tekemään yksin, kenenkään ei voida edellyttää rikkovan selkäänsä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

kannattaisi tehdä kahdestaan mutta käytännössä joissain paikoissa tehdään yksin,

Ei pidä suostua tekemään yksin, kenenkään ei voida edellyttää rikkovan selkäänsä.

Mä en itse koe vuodepesuja vaikeaksi yksin. Eri asia on siis, jos on raskas potilas. Käännän poikkarin avulla potilaan kyljelleen ja tyynyillä tuen niin, että pysyy kyljellään. Ei se oikeastaan sen enempää rasita ainakaan itseäni, pariin otteeseen joutuu edes takas kääntämään. Tosin jos vuodevaatteet pitää vaihtaa, niin sitten mieluiten joku toinen. Alkaa sähellykseksi menemään muuten.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mä en itse koe vuodepesuja vaikeaksi yksin. Eri asia on siis, jos on raskas potilas. Käännän poikkarin avulla potilaan kyljelleen ja tyynyillä tuen niin, että pysyy kyljellään. Ei se oikeastaan sen enempää rasita ainakaan itseäni, pariin otteeseen joutuu edes takas kääntämään. Tosin jos vuodevaatteet pitää vaihtaa, niin sitten mieluiten joku toinen. Alkaa sähellykseksi menemään muuten.

Riippuu ihan hirveästi potilaasta kyllä, muitakin semmoisia tekijöitä on kun pelkkä paino, kuten yhteistyökyky ja potilaan jäykkyys ja kivuliaisuus. Yksin tekemisessä on kyllä semmoinen etu mikä minut saa aina joskus niin tekemään jos se vaan on mahdollista, se on nimittäin helposti nopeampaa. Kun ainakin omalla työpaikalla (nykyisellä ja aikaisemmilla) tuntuu että yksi iso ajanhukka on siinä kun odottaa että joku toinen ehtii auttamaan.

Olen aina joskus lakanatkin vaihdellut yksin kun en jaksanut odottaa että joku pääsee kaveriksi. Onhan se vähän epäergonomista usein. Ja aina kaikki siihen huomauttavat että ei pitäisi tehdä yksin mikä on ihan totta. Mutta en kyllä ole selkävaivojakaan vielä saanut, en koe että tämä sinällään mitenkään voimalaji olisi. Paitsi niitten painavien potilaiden kanssa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Australiassa on kohtuukateva systeemi tahan TKon "odotteluongelmaan". Alalle kouluttamattomia (usein maahanmuuttajia, joille matalapalkkaisempi duuni kelpaa) on palkattu Hospital Service Assistant-nimikkeella tai vastaavalla kaantoavuksi, potilaskuljettajaksi jne. Toimii usein hakulaitteiden avulla, tai sit osastolla on kiireaikaan nimettyna useampi. Tyot buukataan nettiharpakkeeseen parilla klikkauksella, ilmoitetaan kellonaika kun apua tarvitaan (heti, tunnin paasta jne..) ja mita tehdaan. Jos esim. tarvii isompi potilas kuivattaa, niin samalla kun keraat tarvittavat valineet ja liinavaatteet, teet tuon pyynnon HSA:sta, ja naet, monta duunia on jonossa ennen omaa pyyntoa ja vaikka teet jonkun muun jutun odotellessasi. Sitten saat apukadet paikalle. Heilla ei oo hoidollista vastuuta, vaan sh ohjeistaa mita haluaa tehtavan jotta saa kuivitettua. HSA suuntaa seuraavaan tehtavaan apukasiksi ja sh korjaa sotkut. Helpotti elamaa osastoduunieni aikana paljon!

Pain heals. Guys dig scars. Glory - Lasts forever.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On se myös eettinen kysymys, lähteäkö hoitamaan vuodepotilasta yksin. Ei pelkästään, että se voi rasittaa omaa selkää, mutta on se varmasti myös epämiellyttävää myös potilaalle. Itse en periaatteesta vuodepotilaita lähde yksin hoitamaan. Sen kyllä huomaa kenellä on "liukuhihna mentaliteetti", että pestä mahdollisimman paljon potilaita, mahdollisimman paljon yksin ja mahdollisimman äkkiä. Kun se ei ole tämän työn tarkoitus. Ja sitä oppii myös katsomaan mustelmia, ihorikkoja ym. potilaissa. Näkee kyllä yleensä potilaista missä paikoissa yksin tehdään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On se myös eettinen kysymys, lähteäkö hoitamaan vuodepotilasta yksin. Ei pelkästään, että se voi rasittaa omaa selkää, mutta on se varmasti myös epämiellyttävää myös potilaalle.

Riippuu ihan potilaasta, väitän.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...