Meikun ppkl, työpaikkakiusaaminen

[Keep the faith]

http://www.hs.fi/kotimaa/Poliisi+tutkii+ep%C3%A4ilty%C3%A4+kiusaamista+Meilahden+sairaalassa/a1305562731315

Tämän aamun HS:n paperiversiossa oli juttua, kuten jo aiemmin nettisivustolla (katso yst. ylle)

Kuulostaa tosi epämääräiselle tai sitten sisälukutaidoissani on puutteita.

Hienoa on kuitenkin se, että omilla nimillä ja kasvoilla tullaan esille.

[Aadelheid]

Kuulostaa tosi epämääräiselle

Ei varmaan voi kauheasti yksityiskohtia jaella ympäriinsä kun vasta tutkitaan. Ja muutenkin ettei yksilöidy liikaa keistä on kyse.

Hyvä kuitenkin että asian ovat asianomaiset tuoneet esiin, työpaikkakiusaamisesta ja kiusaamisesta ylipäätään puhutaan aivan liian vähän eikä sille uskalleta tehdä mitään.

[Jinxy]

Kiusaamisasiat on niin monisyisiä, että jo niistä jutun nostaminen vaatii kanttia. Hatunnosto niille, jotka ovat kissan pöydälle nostaneet.

[Pöllö]

Noo hyvä, että menee ulkopuoliseen selvittelyyn, oli totuus täällä tai tuolla. Sisäiset haavat, uskomukset ja valta-asetelmat kun voivat joskus olla sellaisia, ettei tilanteita enää omin voimin ratkota, tai niihin ei saada kokonaiskuvaa ilman riippumattoman ulkopuolisen arviota. Valitettavasti viime kädessä se voi olla poliisi.

Liian vähänhän Suomessa kiinnitetään huomiota henkiseen väkivaltaan, joka voi olla yhtä - tai jopa tuhoisampaa kuin - fyysinen väkivalta. Työpaikkakiusaamiseen liittyy kuitenkin ahdistusta, masennusta, jopa itsemurhayrityksiä ja itsemurhia, puhumattakaan valtavasta inhimillisestä täysin turhasta kärsimyksestä. Lisäksi kiusaamiseen liittyy eriarvoisuutta, usein työpaikan sääntöjen ja lakien - tai ainakin näiden hengen - rikkomista. Ja edelleen, työntekijöiden vaihtuvuus ja sairastavuus voi kasvaa, työteho laskea, työpaikan dynamiikka, tiedonkulku ja työteho laskea, työturvallisuus samoin. Suomessahan kaikki mitataan rahassa, mutta kiusaamisen kustannuksia ei oikein haluta mieltää. Joskus vaikka sairaslomia, lääkärikäyntejä tai työntekijän vaihtumista ollaan laskeskeltu, mitä ne oikeasti yksityisellä puolella ovat tulleet maksamaan, ja yllättävän suuriin summiin päädyttiin. Tietenkään raha ei voi olla henkisen hyvinvoinnin mittari, mutta kun viestit eivät enää tule kuulluksi, ellei sano, että työpaikkakiusaamisen hinta on hyvin nopeasti laskettavissa tuhansissa euroissa, laajemmat ja pitkäkestoisemmat tapaukset kustantavat kymmeniä tuhansia euroja.

Itse nostaisin esille kaksi asiaa. Toinen on se ikävä asia, että aika kovaakin kiusaamista ja henkistä väkivaltaa vain vaaditaan Suomessa sietämään. Ainakin kolme kollegaa on ajettu itsemurhan partaalle, yksi selviytyi täysin sattumalta ts. tilanne oli kriittinen viikkoja, toinen tavoitettiin ennen tajun menetystä ja pyörähti tehovalvonnan kautta. Ei tällaista voi selitellä naisvaltaisella alalla, vaatimuksilla ihmisten sietokyvystä tai sillä, ettei kaikkea "leikinlaskua" ollut tarkoitettu vakavastikaan. Myöskään ahdistusta, painostusta tai eriarvoisuuttakaan ei voi puolustella. Kääntöpuolella on toki ihmisiä, jotka kokevat asioita hyvin henkilökohtaisesti ja negatiivisesti, mutta eipä kiusaamista voi selittää silläkään. Ja joka tapauksessa ne hyvin negatiiviset, sisäsyntyiset ja täysin subjektiivisetkin kokemukset tulisi purkaa auki.

Ja tuosta aukipurkamisesta päästään siihen toiseen esille nostettavaan asiaan. Kiusaamiseen ei puututa, vaikka se nostettaisiin esille. Siinä missä jopa kymmenet työntekijät ovat saattaneet lähteä yksiköstä vaikkapa esimiehen käyttäytymisen vuoksi, se esimies istuu pallillaan, ja uhri joustaa ja menettää jopa työpaikkansa. Hallinnolliset keskustelut, huomautukset tai varoitukset eivät todellakaan aina riitä, vaan joskus se kiusaaja täytyy laittaa maksamaan maksimissaan, eli mieluummin kenkää sille kiusaajalle kuin uhrille. Aivan käsittämättömästi suojellaan joitain vanhoja, kokeneita työntekijöitä tai vaikkapa osastonhoitajia. On niiin vaikeaa saada yhtä kokenutta osastonhoitajaa tai työntekijää - samalla tuhotaan paljon mahdollisuuksia ottaa uusia ihmisiä kasvamaan töihin, kun yleensä fiksuimmat ihmiset toteavat, että kaikki eivät ole kohdallaan, ja nostavat kytkintä. Jäljelle kun jäävät vain järjestelmän suojatit, muualle kykenemättömät, aloitekyvyttömät, kuppikuntien jäsenet, he, joilla ei ole vaihtoehtoja - ja toki myös he, jotka joko eivät ole kiusaamisen kohteena tai ovat kyenneet nousemaan henkisesti sen yläpuolelle. Kun parissa paikassa on nähnyt jonkinmoista menoa, niin niissä myös miettii, ketä suojatteja on esimerkiksi esimiestason yläpuolella - sieltä ei haluta puuttua tavalla, joka muuttaisi asioita. Miksi? Eräässä tapauksessa työyhteisö on ottanut esimiehen käyttäytymisen useillakin foorumeilla esiin, eri tasoilla, mutta ei, muutosta käytöksessä ei tapahdu, ja esimies jatkaa tehtävässään. Organisaatio ehkä vaikeimmassa tapauksessa pyrkii keksimään toisen työtehtävän, ehkä parhaimmillaan alaisia on vähemmän tai ei lainkaan, mutta miksi pitää tällaista ihmistä organisaatiossa, jos käytös ei muutu - vain uhrit vaihtuvat?

Yksi väärä, jopa sairas ilmiö on myös se, että selkeisiin epäkohtiin tarttuminen on oman pesän likaamista. Yksikön maineen likaantuminen julkisesti tai epäkohtien esiintulo on jotenkin "pahempi" asia kuin vaikka työntekijän ajautuminen itsemurhaan. Näissä yksiköissähän asiat pyritään käymään sisäisesti läpi, ja hyvin sulkeutuneen, tiiviisti kapeiden seinien sisäpuolella käyty keskustelu sitten ikäänkuin ratkaisee ongelman, ja kaikki on taas hyvin eli kaikki jatkuu kuten ennenkin. Mikään ei muutu, mutta on väistetty alitajuinen pelko julkisesta häpeästä. Hyvin epälooginen, irrationaalinen ja tuottamaton tapa "käsitellä" asioita. Terve organisaatio kykenee ottamaan vastaan kritiikkiä, jopa keskustelemaan siitä julkisesti ja myöntämään, että ei olla täydellisiä. Kukaan tai mikään ei ole, ja tärkeintä on se kyky oikeasti muuttua, kasvaa ja sallia moniarvoinen, joskus haastavakin keskustelu. Maailman huippuorganisaatiothan altistavat itsensä jatkuvalle ja avoimelle arvioinnille, jotta kaikki epäkohdat ja itselle näkymättömät ajatusvirheet tunnistettaisiin. Arvokkain timantti muodostuu hiomalla, eikä latelemalla tyypillisiä itsevalheita ympäristöön, miten ollaan erinomaisia ja maan parhaita, edelläkävijöitä ja osataan käsitellä asioita ja vastaanottaa kritiikkiä, vaikka kaikki merkit viittaavat oikeasti päinvastaiseen.

Verkostoissa se tieto joka tapauksessa kulkee aina ulospäin ja vaikuttaa huomattavasti julkisuuskuvaan, riippumatta siitä, miten tiukasti organisaatiota yritetään markkinoida tai kritiikkiä käsitellä sisäisesti. Vai uskooko joku lukijoista Pohjois-Korean olevan väitetty paratiisi ja Suuren Johtajan oikeasti olevan maineensa mukainen henkilö? Aika uskomattomia henkilökulttejakin työpaikoilla voidaan luoda, täysin kritiikittä niissä ollaan mukana. Mikä sitten värjää samantien monta muutakin asiaa. Jos jotakuta kyseisessä työyhteisössä kiusataan, niin ajatuskin voi tuntua uskomattomalta, asiat kääntyvät nopeasti päinvastoin, vika onkin uhrissa.

Yksi vaikea asia työyhteisössä voi olla myös myöntää, ettei se ole täydellinen, ja että siellä on epäkohtia. Tuohan se kuormaa, vaikeasti mietittäviä ja suhteellistettavia asioita. Stressiä ja ristiriitoja, kun alkaa miettiä, pitäisikö itse puuttua tai ottaa kantaa johonkin, ja johtaako se rangaistukseen. Tietysti suhteellisuudentajuakin pitää olla, aina kaikkiin asioihin ei tarvitse puuttua, mikään ei ole täydellistä, joten jotain täytyy myös hyväksyä, eikä aina tilanne ole se, että todellakaan voi, pitää tai kannattaa lähteä ristiretkelle työpaikkakiusatun puolesta. Jos on vaikeutta hahmottaa asian syvyyttä tai laajuutta, on hyvin järkevää silloinkin pysyä ulkopuolisena. Tärkeintä on, että itse pohtii omaa toimintaansa, eikä edes tietämättään ala kiusaajaksi. Hyvät peruskäytöstavat, toisen huomioiminen, sanan anteeksi käyttö ja ymmärtäminen, siinä mitä jokaisen pitäisi osata. Jos työpaikalla on kiusattu, riittää, ettei lähde siihen mukaan, ei antaudu uskomusten ja kuppikuntien vietäväksi. Itse ei tarvitse lähteä vetämään juttuja työsuojelupiirille tai poliisille, vaan kollegaa voi tukea monella muullakin tavoin. Yksinkertaisimmillaan siten, ettei lähde henkiseen väkivaltaan mukaan. Jos toista jaksaa kohdella ihmisenä saati edes rivien välissä jollain tapaa osoittaa, ettei hyväksy kaikkea käytöstä häntä kohtaan tai pitää jotain vääränä, niin ei liene liikaa vaadittu. Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta paikoin todellisuus on sitä tarua ihmeellisempää. Valitettavasti.

[dino]

http://areena.yle.fi/video/1337021572993

[Aadelheid]

Toivottavasti tämä esimerkki rohkaisee muitakin työpaikkoja tuomaan kiusaamisasiat esiin. Kyseessä kuitenkin yllättävän yleinen asia aikuistenkin ihmisten keskuudessa.

[-VF-]

Jos menee televisiossa ja lehdessä väittämään esimiehiään kiusaajiksi, niin täytyy olla melko varma siitä, että oikeus on asiasta samaa mieltä. Jos tuomiota ei tule, niin hyvin suurella todennäköisyydellä väitteiden esittäjien työsuhde päättyy kuin seinään ja pahimmassa tapauksessa puidaan kunnianloukkausjuttua oikeudessa.

Asiaa ei yhtään helpota se, että lehden mukaan aluehallintovirasto ei edes ottanut koko kiusaamisväitettä työsuojeluviranomaisten käsittelyyn.

Kuitenkin toivon, että kaikenlainen kiusaaminen ja epäasiallinen kohtelu saadaan loppumaan kokonaan. Toivottavasti oikeus toteutuu tässä tapauksessa.

[Aadelheid]

Jos menee televisiossa ja lehdessä väittämään esimiehiään kiusaajiksi

Näinkö uhrit itse ovat toimitukseen yhteyttä ottaneet?

[-VF-]

Jos menee televisiossa ja lehdessä väittämään esimiehiään kiusaajiksi

Näinkö uhrit itse ovat toimitukseen yhteyttä ottaneet?

Sitä en tiedä, mutta televisiossa ja lehdessä he kuitenkin väitteet esittivät. On kai se teoriassa mahdollista, että he eivät olisi itse tuoneet asiaa tiedotusvälineiden tietoisuuteen.

[Piikkis]

Mä haluaisin nähdä vielä joskus elämässäni sen, että (meidän alalla) johto myöntäisi että kyllä, meillä on ongelma, ja pyrimme parhaamme mukaan ja kaikin voimin sitä selvittämään ja ratkaisemaan, sen sijaan että joku aina taputtelee asian että eihän asiat oikeasti mitenkään huonosti ole.

Sen enempää tästä tapauksesta tietämättä, ja tähän tapaukseen muuten kantaa ottamatta.

[Pöllö]

Jos menee televisiossa ja lehdessä väittämään esimiehiään kiusaajiksi, niin täytyy olla melko varma siitä, että oikeus on asiasta samaa mieltä. Jos tuomiota ei tule, niin hyvin suurella todennäköisyydellä väitteiden esittäjien työsuhde päättyy kuin seinään ja pahimmassa tapauksessa puidaan kunnianloukkausjuttua oikeudessa.

Asiaa ei yhtään helpota se, että lehden mukaan aluehallintovirasto ei edes ottanut koko kiusaamisväitettä työsuojeluviranomaisten käsittelyyn.

Totta ja tässä kannattaa olla hyvin tarkkana. Tosin mikäs on aluehallintoviraston resurssitilanne tällä hetkellä ts. mahdollisuudet ottaa kaikkia ilmoituksia käsittelyyn? No, itsellä ei ole tietoa todellisuudesta, niin turha kaataa vettä myllyyn tai ottaa vettä pois myllystä.

Ja vähän Off-topiccia:

Oma haastava tonttinsa on sitten se valtava harmaa erittäin hyvien vuorovaikutustaitojen ja rikoslain rikkomisen välillä, joita myös pitäisi kyetä työyhteisössä hyvässä hengessä käsittelemään. Ihmisissähän on ajoittain väsyneitä, arkoja, haavoitettuja tai vaikkapa ylireagoivia, sensitiivisiä ihmisiä, tai itse kullakin karuja elämän kokemuksia, joita työelämässä kohdatut tapahtumat muistuttavat - ja tällöin voi sisällä laueta varsin negatiivinen tunnekokemus reaktioineen. Toisaalla viestijöissä on myös napakoita, väsyneitä, suoria tai hyvin vahvan, dominantin kuvan itsestään antavia. Joskus ihmiset tulevat raskaista työ- tai kehitysympäristöistä, joissa tietynlainen pintakovuus on ollut pakko, jotta sieltä olisi ylipäätään selvitty, henkilö voi olla vahva. Joku toinen voi nähdä epäkohtia runsaasti, ja olla negatiivinen. Ja poikkeustapauksissa sitten sisäinen vertailu toimii siten, että pienikin epäkohta tai vääryyden kokeminen voi olla suorastaan hyökkäys ihmisen syviä perusarvoja tai minuutta vastaan - syystä tai toisesta. Vaikka itsessään varsinaisesta kiusaamisesta ei olisi kysymys, niin henkilökemiat törmäävät ja joskus varsin raskaastikin. Ja lisäksi - kun työelämään tulee, ja on pakko tulla, uusia työntekijöitä, joita pitäisi perehdyttää, usein toiminta on aliresursoitua, ja samankaltaisiin ongelmakohtiin työn sisällössä törmätään jatkuvasti, niin turhautumista, väsymistä ja joistain asioista luovuttamistakin tulee.

Tällä harmaalla alueella itsesäätelyssä ehkä olisi paljon tekemistä. Tunteita ja pieniä ryöpsähdyksiähän väistämättä tulee esiin, mutta niissä sitten on myös se tietty raja, yli ei pitäisi mennä, anteeksi pitää osata pyytää, eikä vaikkapa henkilökohtaisuuksiin tulisi edelleenkään mennä. Selän takana negatiivinen puhuminen, saati asioiden värittäminen tai muuntelu, erityisesti väritettynä ylöspäin vieminen eivät myöskään kuulu hyviin käytöstapoihin. Pedanttius on tietyllä tapaa hyvä asia monella tontilla, mutta siinäkin voi sitten suorittaa vähän säätelyä, vaatiiko pedanttiutta itseltä vaiko koko työyhteisöltä. Näitä asioitahan on valtavasti, ja valtavasti juurikin tällä laajalla harmaan eri sävyjen alueella olisi hoitoalalla tekemistä. Tälläkin palstalla on välillä pähkäilty näitä käyttäytymissääntöjä - positiivisessa mielessä, joten niitä voisi nostaa taas esiin. Tällöin voitaisiin välttyä melkoiselta joukolta tilanteita, jotka kuluttavat, uuvuttavat ja voivat tuntua jopa kiusaamiselta, vaikkeivät sitä vaikkapa juridisesti ole.

Erityisesti itsensä läpi on hyvin vaikea nähdä, ja eipä sitä ihminen yleensä kovin hyvin hahmota edes omia negatiivisten reaktioiden syntymekanismeja. Ja kun näin on, niin voi olla hankalaa taas nähdä muidenkaan läpi, kun sitä tunnemekaniikkaa ei aina kykene nappaamaan, vaikka siinä voisi ymmärrettävä mekaniikka takana ollakin. Vaan kun sekin on hankalaa nähdä läpi, niin... No, mitäs siinä sitten, aina voi vähän miettiä, mitä sanoo ja miten muita kohtelee, ja sitten joskus suodattaa muiden sanomisia - ja yrittää nähdä vähän läpi. Joskus on jännä, kun itse olen pärjännyt hankalana henkilönä tunnetun ihmisen kanssa, mutta itse ilmeisesti ymmärsin hänen sisäistä maailmaansa eikä sitä myötä hänen käytöksensä ollut niin provokatiivista. Ja taas toisin päin, itse olen ollut karvat pystyssä tai kilahtanut kunnolla jostakusta, jota taas moni muu pitää hyvänä tyyppinä. Vaan mites sitten siirrät sitä ymmärrystä ihmiseltä toiselle, kun vähän omien tottumusten orjia usein ollaan...?

Reclaimer 1: Kommentti ei pyri vähättelemään ihmisten kokemuksia tai kiusaamista, vaan muistuttamaan, että kiusaamisen lisäksi puuhaa vuorovaikutuksen parantamiseen voi olla laajemminkin.

Reclaimer 2: Väsyneenä ei taas pitäis kirjoittaa, tulee A4 asiasta, jonka voisi ilmaista yhdessä kappaleessa.

[-VF-]

http://www.hs.fi/kaupunki/Husin+kiusaamisep%C3%A4ilyist%C3%A4+ei+tule+syytteit%C3%A4/a1399088289579