Hoitajat.net Posted May 11, 2012 Share Posted May 11, 2012 Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitoksella työskentelevä Matti Purhonen on Vuoden ensihoitaja 2012. Vuonna 1977 uransa aloittanut 59-vuotias Purhonen työskentelee edelleen ensihoidon etulinjassa. Kun Espoossa tarvitaan ambulanssia, saattaa potilas saada hoitajakseen kaverillisen ammattilaisen, ensihoitaja Purhosen. Päätyönsä lisäksi Purhonen on ollut monessa mukana, kuten ensihoidon kouluttajana sekä lastensuojelutyössä. Hän on myös työpaikkansa tehyläinen luottamusmies. Purhonen haluaisikin nuorten osallistuvan enemmän myös ay-toimintaan. - Tämä järjestelmä on rakennettu siten, että ammattiyhdistyksille on paikat neuvottelupöydissä. Jos halutaan vaikuttaa ja saada vaikkapa uusia virkoja, se tapahtuu ay-liikkeen neuvottelupaikan kautta. Joukossa on voimaa. Tämä huomataan parhaiten vasta sitten, kun joukkoa ei ole tai siitä lipsutaan, toteaa Purhonen. Purhonen on antanut kasvonsa ensihoitajan työlle myös Pelastajat TV-sarjassa, josta hän on saanut paljon palautetta. Hän oli yksi Espoossa kuvatun tuotantokauden päähenkilöistä. - Ihmiset lähettelivät paljon palautetta sähköpostiin. Se oli yllättävää, mutta tuntui myös hyvältä. Vieläkin kadulla ihmiset moikkaavat ja jotkut tulevat juttelemaan, kertoo Purhonen. Tunnustus myönnetään Pelastusopiston EH12 -opintopäivillä Kuopiossa. Vuoden ensihoitaja -valitsijaraati: - Suomen Anestesiologiyhdistys - Ensihoidon opettajat - Suomen Ensihoitoalan liitto - Tehy - Systole ensihoidon erikoislehti Lähde http://www.tehy.fi/tehy/ajankohtaista/?x22250=22610582 Link to comment Share on other sites More sharing options...
Janne Posted May 11, 2012 Share Posted May 11, 2012 Onnea Purtsille tunnustuksesta! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Janne Posted May 18, 2012 Share Posted May 18, 2012 Systolen tekemä Matti Purhosen haastattelu: http://www.youtube.com/watch?v=l2ukn-cuRMg&feature=colike Link to comment Share on other sites More sharing options...
Tuitukka Posted May 22, 2012 Share Posted May 22, 2012 Hienoa kun annetaan tällaisia tunnustuksia! Onnea! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.