Jump to content
MAINOS

Lapsipotilaan rauhoittaminen


Esa

Recommended Posts

Jos pitää leuasta suturoida haava ja pikkuinen on päättänyt että no way, vaikka kuinka on yritetty smooth talkia, kietasen lapsen paksuun lakanaan, pussilakanaan tms. Siinä saa ihan kivasti puuduteltua ja sitten ommeltua, kun jalat ja kädet on tiukasti kapaloituna. Yksi hoitaja pitää sitten päästä kiinni ja vanhempi tai hoitaja kapaloidusta vartalosta. Näin on vältytty usein keskussairaalan reissulta ja kaikki on tyytyväisiä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 76
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Joo, kapalo toimii tommoseen parivuotiaaseen asti. Monasti vanhemmat ei uskalla pitää lasta niin jämäkästi kuin tarvetta olisi, silloin on paree pistää vanhemmat vaikka pihalle siksi aikaa kun operoidaan. Kapalo toimii oikeastaan kaikissa jutuissa joissa pitää olla paikallaan, tipanlaitossa ym. Makuulla kiinnipitämisessä paras asento on kyljellään, selällään lapsi saa nostettua lantiontansa ja kiemurreltua enemmän, mutta kun laittaa kyljelleen ja pitää kiinni lantiosta, ei haittaa vaikka jalat vähän heiluisikin (siis jos operatsuuni ei kohdistu niihin, tietysti) ja sitten pitää kädet rinnan päällä. Yksikin hoitaja saa pidettyä lapsen paikallaan tällä tavoin esim. tipanlaiton ajan, kun "makaa" päällä, ts. vartalolla pitää lantion ja jalat kurissa ja käsivarsilla pään paikallaan ja käsin pitää kädet paikallaan. Joskus on silti aikamoista painia, ja aina tietysti pitää varoa se ettei vahingossa tuu murtumia nilkkoihin, ranteisiin tms. koska voimaa joutuu käyttämään... kaksivuotiasta esim. ei välttämättä pitele millään. Jos homma venyy, oon katsonut parhaaksi välillä "vapauttaa" lapsen, koska sitten taas jos se tenstää itsensä ihan hikiseksi, tipan kiinnittämisessä on hommaa... eikä muutenkaan tietysti pidellä väkisin yhtään enempää kuin on pakko.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

No huh huh en voi muuta kuin toivoa, että omat lapsenlapseni eivät joudu moisten kutsumustyötä tekevien empaattisten sairaanhoitajien käsiin! Siis todella loppuun asti ajateltua hommaa ja miksiköhän ne lapset pelkää sairaaloita, lääkäreitä ja hoitsuja?  ;D  KAMALAA!!!

Tottakai työ on tehtävä mutta kai nyt vähän lempeämpiäkin konsteja löytyy! Saahan aikuisetkin esilääkkeitä, jotta ovat kuin ellun kanat toimenpiteeseen mennessä.  ;)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vanhemmat ei ole yleensä kovin halukkaita jäämään sairaalaan odottelemaan että sen rauhoittavan vaikutus menee ohi... jos esim. suturaatiota ajatellaan. Ja lapset reagoi esim. Dormicumiin joskus paradoksaalisesti, eli alkaa hillumaan entistä enemmän ja on sekaisin kuin seinäkellot. Ja se lääkkeen ottaminenkin on joskus sirkus sinällään...

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Joo. Oman muksuni kohdalla kävi just noin. Eli vaikutus oli päinvastainen ja sitten sitä vasta olikin tekemistä lapsen rauhoittelemisessa/sängyssä pitämisessä ennen toimenpidettä. 

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Yökkönen : ihan äitinä sanon että mitä varmemmat ja tiukemmat otteet sen parempi lapselle. Tuo turvallisuuden tunteen.Pahinta on jos henkilökunta tai äiti alkaa maarittelemaan ja höpöttämään tilanteessa joka kuitenkin pitää tehdä. Aikuinen määrää ja pitää huolta että toimenpide turvallinen. Kahden lapsen kokemuksella homma toimii. Maarittelu kuuluu ihan muualle kuin hoitotoimenpiteisiin.

- elämä on asenne kysymys -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ihan kahden lapsen äitinä ja ammatiltani sairaanhoitajana ja myös lasten kanssa työtä tekevänä olen edelleen samaa mieltä kuin aiemmin. Itse en suostu käyttämään em kuvattuja otteita lasten kanssa eikä kukaan ole koskaan saanut käyttää em otteita minun lapsiini eikä kukaan tule koskaan käyttämään em otteita lapsenlapsiini. Jokainen voi hiljaa mielessään miettiä, onko kyseessä välttämätön hoitotoimenpide vai onko kysymys jostain ihan muusta, kenties vakavammasta asiasta. Raja on hiuksenhieno jos ei ole lupaa kyseiseen toimintaan, mustaa valkoisella.  angry.png

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ihan kahden lapsen äitinä ja ammatiltani sairaanhoitajana ja myös lasten kanssa työtä tekevänä olen edelleen samaa mieltä kuin aiemmin. Itse en suostu käyttämään em kuvattuja otteita lasten kanssa eikä kukaan ole koskaan saanut käyttää em otteita minun lapsiini eikä kukaan tule koskaan käyttämään em otteita lapsenlapsiini. Jokainen voi hiljaa mielessään miettiä, onko kyseessä välttämätön hoitotoimenpide vai onko kysymys jostain ihan muusta, kenties vakavammasta asiasta. Raja on hiuksenhieno jos ei ole lupaa kyseiseen toimintaan, mustaa valkoisella.  angry.png

Jos 1-3 vuotiaalta lapselta kysytään että "ommellaanko haava vai ei", tai "otetaanko lasinsiru jalkapohjasta pois" niin vastaus on useinmiten kielteinen. Joskus muutaman minuutin juttutuokio sekä lahjonta auttaa mutta ei aina; silloin on homma hoidettava rauhallisesti mutta määrätietoisesti - vaihtoehtoja ei yleensä ole. Mitä kokeneempi ja määrätietoisempi ote on lasta pitävällä hoitajalla/vanhemmalla, niin sitä nopeammin on operaatio ohitse ja sitä vähimmillä henkisillä traumoilla selvitään. Suurimmat pelkotilat ja traumat kyllä syntyvät lapselle yleensä epävarmoista vanhemmista ja heidän puheistaan ja käyttäytymisestään.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mitähän toimintaa yökkönen nyt tarkalleen tarkoittaa? Eipä ole vielä kukaan vanhempi tähän mennessä kyseenalaistanut lapsen kiinnipitämistä toimenpiteen yhteydessä. Joitain äitejä saattanut itkettää kun lapsikin itkee, mutta ovat itse sanoneet että menevät siksi aikaa pois, kun homma on kumminkin tehtävä. Tottakain puhumalla ensin, mutta kuten dino sanoi, vastaus on todennäköisesti ei. Rauhoittavatkaan ei aina ole oiva vaihtoehto, puhumattakaan että lähdettäisiin suoraan anestesiassa ottamaan sitä lasinsirua jalkapohjasta jos lapsi kieltäytyy ja vanhemmat ei halua että otetaan väkisin taitavien ihmisten toimesta, turvallisesti. Meillä ainakin on ihan tarpeeks päivystysoperaatioon odottavia ilmankin, eikä lapsen nukuttamiseen lähdetä ihan pikku indikaatiolla.

Mitäs yökkönen siitä on mieltä, kun hypospadialeikatut parivuotiaat pojat sidotaan käsistä ja jaloista sänkyyn, etteivät pääse kääntymään/koukistamaan jalkojaan? Lapset sopeutuvat tähänkin päivässä. Aika tietysti käy pitkäksi, kun sängystä ei voi nousta, mutta se on eri ongelma kuin sitominen.

Määrätietoisesti toteutettuna "pakkotilanne" on lapselle vähemmän traumaattinen kuin joopas-eipäs -arpominen. Tietty jos ei hommasta kertakaikkiaan mitään tule (niinkuin meillä kerran ruokatorven ph-rekkarin laitto 6-vuotiaalle) niin sitten voidaan tehdä humautuksessa, mutta useimmiten se tietää toimenpiteen siirtämistä ja uuden ajan varaamista hamaan tulevaisuuteen JOS ei ole välitöntä tarvetta tehdä sitä mitä oltiin tekemässä.

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lisään vielä sellaisen jutun, että vanhempien poistuminen tilanteesta on siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että kun "pahat tädit ja sedät" = hoitajat ja lääkärit on tehneet mitä tekevät, vanhemman rooli on lapsen lohdutus. Näin lapsi tietää edelleenkin mistä saa turvan, eikä koe että vanhemmat ovat häntä satuttaneet.

Mä olen aina sanonut että lapsi saa olla meistä hoitajista ihan mitä mieltä lystää, kunhan kokee vanhempien olevan "omalla puolellaan".

"Olkaapa hetki paikallanne, kun otetaan sydänfilmiä."

"Jaa KUHANSILMIÄ?!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Dino hyvä puheenvuoro .

Yökkönen " Välttämätön hoitotoimenpide vai jotain muuta " hmmm en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit sillä.  :)

- elämä on asenne kysymys -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 5 vuotta myöhemmin...

Hyviä ehdotuksia nämä viimeisimmät. Mielestäni lasta ei ensiksi ruveta huumamaan mutta kipulääkettä annetaan koska lapsi on arvokas kuten kaikki muutkin ihmiset. Määrätietoinen toiminta tuo turvallisen olon koska lapsikin näkee että on varmoissa käsissä. Jutellaan rauhoittavasti ja pidetään lujasti kiinni muttei tietenkään saa satuttaa. Täytyy muistaa että lapsi on herkkä ja ettei aiheuteta turhaan traumoja. Ihmettelen silti ensimmäisten kommentteja koska ei lapsi ole ikinä niin mahdoton (itselläni psyykkisesti sairas yksi lapsistani) ja kyllä luulisin kuitenkin että alalla opetetaan miten kuuluu missäkin tilanteessa toimia, nyt en syyllistä ketään mutta yleisesti aika outoa

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kerran oli mielenkiintoista seurata potilaana päivystyksessä toimintaa yhden lapsipotilaan kanssa. Isä ja äiti oli lapsen kanssa. Lapsella epäiltiin pyelonefriittiä (tms). Verinäytettä ottamaan tullut labrahoitaja jaksoi kyllä alkuun hyvin lapsen kanssa keskustella, mutta alkoi myöhemmin kiire painamaan päälle (päivystys täynnä potilaita ja traumoja oli kanssa ihan mukavasti) ja huudon kanssa otettiin verinäyte. Isä valitti labrahoitajalle siitä, että pitäisi lasta huomioida enemmän jne. Siinä oli vaan sellainen, että vanhemmat olivat menneet lapsen kanssa "kiristys ja uhkailu" -linjalla viimeiset puolituntia. Eli olisi se isä saanut ihan sitä omaa toimintaansa katsoa.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hyviä ehdotuksia nämä viimeisimmät. Mielestäni lasta ei ensiksi ruveta huumamaan mutta kipulääkettä annetaan koska lapsi on arvokas kuten kaikki muutkin ihmiset. Määrätietoinen toiminta tuo turvallisen olon koska lapsikin näkee että on varmoissa käsissä. Jutellaan rauhoittavasti ja pidetään lujasti kiinni muttei tietenkään saa satuttaa. Täytyy muistaa että lapsi on herkkä ja ettei aiheuteta turhaan traumoja. Ihmettelen silti ensimmäisten kommentteja koska ei lapsi ole ikinä niin mahdoton (itselläni psyykkisesti sairas yksi lapsistani) ja kyllä luulisin kuitenkin että alalla opetetaan miten kuuluu missäkin tilanteessa toimia, nyt en syyllistä ketään mutta yleisesti aika outoa

Hoitotoimenpiteen tekeminen ei ole sama asia kuin se, että touhuilee oman muksun kanssa. Lapsi saattaa olla todella mahdoton, varsinkin jos taustalla on trauma ja sen tuottamat kivut stressireaktioineen. Kiinnipito tai sedaatio on ainoa vaihtoehto tehdä joitain toimenpiteitä.

Tietty löytyy sitten niitä rauhallisempiakin yksilöitä toiseen ääripäähän saakka. Tovi sitten yksi kaatui pyöräilyä harjotellessaan ja kadotti hampaita reissussa. Siinä se sitten yltäpäältä veressä hymyili mulle ikenillään rauhassa samalla kun äiti oli kauhusta kankea ja seikkaili jossain tajuttomuuden rajamailla :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Harkassa on itselleni tullut monta lapsipotilasta vastaan, joista osa niitä alle kaksivuotiaita. Vastaan ovat panneet uskomattoman kovaa (itse olin näissä tapauksissa pitelemässä kiinni), mutta onneksi näissä tilanteissa vanhemmat ovat pitäneet jämäkästi kiinni ja jalat ovat pysyneet polvien välissä ja rintakehä paikallaan.

Mietin sitä vain, että auttaako rauhoittava hymyily sellaisessa tilanteessa ollenkaan vai lisääkö tämä vain pienen lapsen pelkoa ja mahdollisesti tulevaisuudessa lapsi voisi yhdistää hymyilevän valkopukuisen henkilön sairaalassa tuohon ikävään toimenpiteeseen? Itse en ole uskaltanut vielä hymyillä tuollaisessa tilanteessa juuri tämän pelon takia.

"Defibrillators are a little like Sean Connery: suave and sexy in movies, but pretty unimpressive in real life (also very old and hairy)."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Omista kokemuksistani ole oppinut seuraavaa: lapsille tulee kertoa, ikätason mukaisesti, mitä tapahtuu ja kuka tekee mitä. Lapset ovat rehellisiä, ollaan mekin heille. Jos tietää että nipistää tai sattuu niin kerrotaan että niin käy. Muistetaan myös kertoa että se ei kestä kauaa ja jos sen jälkeen on luvassa jotain mukavaa (kotiin, lelu, tarra jne) niin siitäkin kerrotaan. Ei kannata tehdä turhia mutkia, sinne vaan niin on nopeammin ohi.

"Kiltti hämäys" on täysin sallittua tosin, aikaisemmin mainittiinkin jo aku ankan lukeminen.

Toki lapsissa on eroja, onhan aikuisissakin. Tilanteen mukaan täytyy mennä. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Ja ihan pieni, mutta hyvin mieleenjääänyt, esimerkki elävästä elämästä. Tyttö oli kaatunut pyörällä, ikää n. 5v. Polvet ja kämmenet auki, ei onneksi tikattavia mutta puhdistettavia kuitenkin. Suurimpaan osaan jouduttiin laittamaan hieman isompaa peitettä mutta pariin naarmun sentään riitti peruslaastari. Koko ajan lapsi itkee ja koittaa huitoa auttavia käsia kauemmas, kunnes otan esiin lastenlaastarivalikoiman: "Tahdotko nalle puhia vai tarzania vai olisiko dinosaurus paras?" Hiljaisuus, lapsi valitsee, vaikea valinta kun on monta mieluista. Tällä välin kollega pääsee putsaamaan polvia ja peittämään niitä. "Nalle puh" päättää lapsi ja yhdessä laitetaan laastari paikoilleen, haava sopivasti jo putsattu ja lapsi sai itse vielä laittaa laastarin paikoilleen. "Katso äiti! Mä sain laittaa laastarin!" Mukaan vielä pari vaihtolaastaria ja eikun matkaan. Ja kappas, lapsi ja äiti lähtevät hymy huulilla! =)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Lässytykset ja muut venkoilut on ihan turhia. (Paitsi ehkä jossain osastolla?) Pakolliset hoitotoimenpiteet tehdään reippain ottein kysymättä lupia lapselta, se tuo turvallisuuden tunnetta, kun ei lapsen itse tarvitse määritellä ajankohtaa ja antaa lupia. Ärsyttävää välillä joku pika-CRP:n ottaminen joltain hysteerisen äidin hysteeriseltä lapselta, kun äiti ensin haluaa selittää 10kk ikäiselle mitä tapahtuu ja näyttää välineitä ja kysyy lupaa koska voi pistää. :blink: Sitten lapsi ei tietenkään tykkää, että kiinni pidetään niin äiti ei saa lasta paikoilleen niin että yhden tipan verta sais edes otettua. Lapsi juoksee ympäri huonetta ja pelko kasvaa. Ottamalla kiinni oikein ottein, se ois ohi ja lapsella turvallinen olo siitä, että vanhemmat hyväksyy sen mitä tapahtuu...

Ja suturoitavat haavat. Kyllä mun mielestä AINA vanhemman hädän ja epävarmuuden näkee lapsesta. Lapsi saa jopa huutaa toimenpiteessä, huuto ei oo vaarallista, mutta kaikkein kamalinta on nähdä lapsessa se pelko kun se huomaa, että vanhempi ei tuo sitä turvaa jota se siinä tilanteessa kaipaa. Nykyään on kyllä outo ilmiö (vai onks se vaan täällä maalla) että vanhemmat ei halua olla paikalla...

Jonkin verran lapsia pystyy rauhoittamaan myös sillä että ottaa sen valkoisen paidan pois. (Mulla on yleensä oma paita alla.) Katsekontakti, rauhallinen puhe, varmat otteet. Lapselta ei kysytä haluaako se jotain toimenpidettä eikä anneta lapsen tehdä päätöstä koska pistetään tms. Kyllä se vastuu päätöksistä täytyy olla aikuisella. Ja rehellinen kannattaa olla, mutta ihan kaikkea ei tarvitse ääneen sanoa.

Lääkkeetkin otetaan, ei niistä neuvotella lapsen kanssa.

Yhet vanhemmat kieltäytyi kerran maskista, kun piti antaa spiralla salbutamolia vauvalle. Lääkäri oli hössö ja antoi ohi ohjeeks pitää sitten suun edessä sitä pilliä, niin että lapsi sit hengitteli höyryjä mitä nyt siinä suun edessä sattui olemaan. Määräsi lääkettä tietenkin tuplasti enemmän mitä paino oli eikä voi sanoa paljonko meni perille. Lapsi huusi kurkku suorana joka tapauksessa. Mä kun en olisi antanut vanhemmille edes muuta vaihtoehtoa kuin maskin, koska itku ja huuto ei siinä haittaa. (Ja kokemuksesta tiedän, että lapsi yleensä rauhoittuu sen maskin kanssa, kun lääke alkaa vaikuttaa.)

Ja lapsen kipu kannattaa hoitaa hyvin. Kuumeinen, kipeä, kipulääkkeetön lapsi muuttuu yhteistyökykyisemmäksi, kun antaa kipulääkkeet asiallisesti. (Monesti vanhemmat tuo niitä lääkärin luo ilman lääkityksiä, kun kuvittelevat ettei heitä oteta tosissaan jos lapsi ei oo kipeän näköinen. Vaikka siitä olis oikeasti lääkärille apua, kun pähkäilee onko virus vai bakteeri. Virusinfektioissa kipulääkkeet helpottaa vointia ja laskee kuumetta.)

Jaa niin, ja tärkeää on se, että jälkikäteen "pui" kokemuksen lapsen kanssa lyhyesti. Myöntää, että on inhottava, mutta pakollinen tutkimus tai pahan makuinen lääke tms. (Ei siihen isompia löpinöitä tarvitse, mutta ettei ainakaan vähättele lapsen subjektiivista kokemusta.)

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minä kun en lapsipotilaita hoida, niin ei kokemusta kuin omista ja vieraiden.

Omat on olleet tyyliin päällämaattavia(kuopus 2v ja korva repeyti takaa irti) sekä aivan asiallisesti hoidettuja, puheella ja määrätietoisuudella.

Kovimpaan "testiin" on joutunut kaverin lapsen kautta, siitäkin selvittiin.

Mutta oma etu on toki se, että mikään ei ole tehnyt pahaa,veri jne. Sekä se, että noin niinku johtotähtenä olen pitänyt sitä, että osaa ei voi kysyä lapselta, oman terveytensä takia...repimistä jne se ei toki tarkoita, mutta kyllähän 2v vaatii kaksi aikuista päälleen makaamaan, kun meinaa lähteä litomaan suturoinnin alta.

carpe diem

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Minä kun en lapsipotilaita hoida, niin ei kokemusta kuin omista ja vieraiden.

Omat on olleet tyyliin päällämaattavia(kuopus 2v ja korva repeyti takaa irti) sekä aivan asiallisesti hoidettuja, puheella ja määrätietoisuudella.

Kovimpaan "testiin" on joutunut kaverin lapsen kautta, siitäkin selvittiin.

Mutta oma etu on toki se, että mikään ei ole tehnyt pahaa,veri jne. Sekä se, että noin niinku johtotähtenä olen pitänyt sitä, että osaa ei voi kysyä lapselta, oman terveytensä takia...repimistä jne se ei toki tarkoita, mutta kyllähän 2v vaatii kaksi aikuista päälleen makaamaan, kun meinaa lähteä litomaan suturoinnin alta.

3v tarvitsee 3 aikuista. Eilen testattu. Kaksi raavasta miestä ja mä ja tarkoitus siis pitää kyljellään jalat koukussa, joku peräsuolen tähystyskuvaus tms. (Jotain tarkkuutta vaativaa juttua, kun kauheesti ei sais liikkua ja kyllähän tollainen hirmustunut lapsi voimia löytää. ) Pojalla kokoakin vain 12kg, mut ne lyijypuvut päällä tuli kyllä H I K I. (Ja mä kyllä oikeesti jo pelkäsin, et olkapää murtuu, mut heti se radiologi älähti et liikahti liikaa, jos hellitti otetta.)

Anna muutokselle aikaa. Eihän mikään voi kasvaa pellossa, jota jatkuvasti kynnetään.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Ketjua lukiessani vahvistui ajatus, että koskaan en jätä lapsiani hetkeksikään sairaalaan ilman vanhempien valvontaa, siellä kun voi tapahtua ihan mitä vaan... Kylmät väreet menevät iholla...

Esittäisinkin kysymyksen näille lakanaan käärijöille ja päällä makaajille, että onko teillä itsellänne lapsia?

Kertaluonteisestihan kyseiset "keinot" saattavat mielestänne olla erittäin toimivia. Entäpä sitten kun on esim. jostain synnynäisestä seikasta tai sairaudesta johtuvia , tai tapaturma-alttiin lapsen, useita käyntejä sairaalassa, niin kuinka on seuraavien käyntien laita kun on annettu näin "mukavat" muistot lapselle? Ei ole ihme, että on näitä "valkotakkisia" pelkääviä lapsia,jos muistijäljistä kyseistä historiikkia löytyy.

Itse kannatan lasten kanssakin mahdollisimman pitkälle rehellisyyttä, kerrotaan todenmukaisesti mitä tulee tapahtumaan, tarvittaessa myös kerrotaan, jos jokin satttuu, mutta se helpottaa. Myös lahjonta on käytössä ollut. Kipua tuottavissa toimenpiteissä mielestäni riittävä kipulääkitys ja tarvittaessa "taju kankaalle" jollakin tropilla.Näillä "väkisin" hoitamisilla saatetaan se kerta pärjätä hyvin, mutta se ei pidemmän päälle ole kovin kantava voima, seuraavalla kerralla todellakin tarvitsette 2-vuotiaallekin 5 isoa miestä kiinni pitäjäksi.

Itse en lapsia työkseni hoida, mutta turhan paljon on kokemusta "kollegojen" toiminnasta lapseni hoidossa...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ketjua lukiessani vahvistui ajatus, että koskaan en jätä lapsiani hetkeksikään sairaalaan ilman vanhempien valvontaa, siellä kun voi tapahtua ihan mitä vaan... Kylmät väreet menevät iholla...

Luin myös ketjun läpi enkä löytänyt mitään kylmiä väreitä aiheuttavaa. Ne harvat kerrat jolloin olen lapsipotilaita hoitanut, niin hoito on sujunut paljon paremmin kun vanhemmat ohjataan lapsen luota pois hösäämästä.

Vanhemmilta tuntuu katoavan järkevä ajattelu päästä sillä sekunnilla kun lapselle ollaan tekemässä jotain mikä saattaa aiheuttaa pientäkään kipua tai epämiellyttävää oloa.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vanhemmissakin varmasti on eroja, mutta voisin väittää, että lapsella kuitenkin on turvallisempi olo kun oma venhempi on läsnä kuin se, että hänet jätetään yksin pelottavaan tilanteeseen vieraiden ihmisten kanssa. Kyllähän tuolla pelolla tietysti pystytään lapsi "lamauttamaan", jonka tietysti sitten voi tulkita niinkin, että tilanne hoitui mukavammin ilman vanhempia.

Ja vielä tuosta miksi en mielelläni jätä lasta ilman valvontaa niin se, että väittäisin vanhemman tuntevan ja huomaavan lapsensa tilassa tapahtuvat muutokset huomattavasti paremmin kuin hoitajan jolla on kiire ja lukematon määrä muitakin hoidettavia...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kertaluonteisestihan kyseiset "keinot" saattavat mielestänne olla erittäin toimivia. Entäpä sitten kun on esim. jostain synnynäisestä seikasta tai sairaudesta johtuvia , tai tapaturma-alttiin lapsen, useita käyntejä sairaalassa, niin kuinka on seuraavien käyntien laita kun on annettu näin "mukavat" muistot lapselle? Ei ole ihme, että on näitä "valkotakkisia" pelkääviä lapsia,jos muistijäljistä kyseistä historiikkia löytyy

Itse olin lapsena tapaturma-altis, korvatulehduskierteessä ja vieläpä astmaatikko. Minut on kääritty lakanaan korvanpuhkaisun yhteydessä 5 vuotiaana. Paikalla oli neljä ihmistä pitämässä kiinni ja lääkäri. Eipä tuosta mitään traumoja jäänyt, muistan lapsena kertoneeni ylpeenä kuinka monta ihmistä tarvittiin pitämään kiinni minusta. En koskaan muista pelänneeni lääkäriin menoa ennen tai jälkeen tuon "kauhean sitomisen". Ja tulihan musta itsestäkin hoitsu.

P.S. ja kaikilla jotka pitivät kiinni oli omia lapsia, myös sillä lääkärillä.

"Mutta tohtori..." "Hoitaja on vaiti ja tekee työnsä!"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kertaluonteisestihan kyseiset "keinot" saattavat mielestänne olla erittäin toimivia. Entäpä sitten kun on esim. jostain synnynäisestä seikasta tai sairaudesta johtuvia , tai tapaturma-alttiin lapsen, useita käyntejä sairaalassa, niin kuinka on seuraavien käyntien laita kun on annettu näin "mukavat" muistot lapselle? Ei ole ihme, että on näitä "valkotakkisia" pelkääviä lapsia,jos muistijäljistä kyseistä historiikkia löytyy

Itse olin lapsena tapaturma-altis, korvatulehduskierteessä ja vieläpä astmaatikko. Minut on kääritty lakanaan korvanpuhkaisun yhteydessä 5 vuotiaana. Paikalla oli neljä ihmistä pitämässä kiinni ja lääkäri. Eipä tuosta mitään traumoja jäänyt, muistan lapsena kertoneeni ylpeenä kuinka monta ihmistä tarvittiin pitämään kiinni minusta. En koskaan muista pelänneeni lääkäriin menoa ennen tai jälkeen tuon "kauhean sitomisen". Ja tulihan musta itsestäkin hoitsu.

P.S. ja kaikilla jotka pitivät kiinni oli omia lapsia, myös sillä lääkärillä.

Luojan kiitos ajat ovat muuttuneet ja näitä korvanpuhkaisuja tehdään nykyään enää äärimmäisen harvoin....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...