Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

elina02

Määräaikainen sijainen

Recommended Posts

elina02

Olen lähihoitajana kaupungin kotipalvelussa, ollut jo nyt neljä vuotta, mutta koko ajan määräaikaisena. Milloin mistäkin syystä. Nyt olen ollut pari vuotta seniorikeskuksessa töissä, mutta nyt minulle on tarjottu siirtoa toiseen pisteeseen. En ole tästä ollenkaan innoissani, pikemminkin kiukkuinen sillä haluaisin kovasti jatkaa tässä seniorikeskuksessa nykyisiä töitäni. Olen tehnyt kantani esimiehille hyvin selväksi. Onko heillä kuitenkin valtaa siirtää minut toiseen pisteeseen? Tiedän sen, että jos eivät jatka sopimustani minun paikalleni ei voi ottaa ketään. Saisinko neuvoja ja vinkkejä, että miten minun kannattaa toimia tämän asian kanssa, Sanooko liitto tähän mitään?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Mulla ainakin on lukenut jokaisessa kaupungin kirjoittamassa työsopimuksessa ensisijainen sijoituspaikka ja jossain muussa kohdassa että sitoutuu tekemään myös muuta hänelle sopivaa työtä. Jos sulla lukee samalla tavalla niin työnantaja voi siirtää sut mihin tahansa toimipisteeseen johon lähihoitajan koulutus on sopiva.

Voihan sitä koittaa riitauttaa, varsinkin jos päiväkeskuksen toimintaa ei ajeta alas vaan tilalle palkataan joku toinen, mutta mikään varma voitto se ei nähdäkseni ole.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
elina02

tässä on vain se, että nykyinen sopimukseni päättyy 31.12. ja en ole tietoinen ensi vuoden sopimuksesta tai sen pituudesta. Tämä siirto tulisi ensi vuonna tapahtumaan, jos tapahtuu.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jätti

Miksi eivät voisi sinun paikallesi ottaa ketään, jos eivät sinun sopimustasi jatka? Määräaikaisuus on määräaikaisuus ja sen päätyttyä työntantaja on vapaa käynnistämään uuden haun jos haluaa. Aivan eri asia, jos sinut irtisanottaisiin vaikkapa tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Mikään ei pakota antamaan seuraavaa määräaikaisuutta samalle työntekijälle, mikäli ylipäätään määräaikaisuuden perusteet on lailliset.

Ja kannattaa nyt lukea se voimassa oleva työsopimus että mitä siinä sanotaan. Kuten jo edellä Julma sanoi, niin yleensä sopparit kirjoitetaan muotoon että työn suorituspaikka aloitushetkellä on x ja jossain kohtaa vielä lisälauseke, että työnantaja voi siirtää työntekijän muihinkin toimipisteisiin. Hyvin yleinen ja laillinen käytäntö tämäkin. Eli aika heikoilla olet, jos päätät kieltäytyä siirtymästä. Sitä suuremmalla syyllä työnantaja sitten valitsee seuraavaan määräaikaisuuteen jonkun, joka pystyy työn siellä seuraavassa toimipaikassa suorittamaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
maloppi

Kyllä toiseksi jäät, ole vaan mielissäsi, että saat töitä jostakin pisteestä. Ei vakinaisillakaan ole monessa työpaikassa valtaa itse päättää omasta sijoituksestaan, työntekijä on "yhteistä omaisuutta" ja sijoituspaikka on työnantajan päätettävissä. Jos se ei kelpaa työntekijälle, voi olla että kohta kuulee, että "tuossa on ovi", työttömiä useimmiten riittää oven takana.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
elina02

sen verran asiaan on selvennyt enemmän tietoa, että en ole ainoa jota siirretään. Meitä on siinä keskuksessa 4 vakkaria (he jäävät sinne) ja sitte 6 sijaista. Nämä kaikki kuusi sijaista siirrettäisiin muualle ja heidän tilalleen tulisi uudet työntekijät. Liitto on asiasta hyvin kiinnostunut ja on selvennyt, että sopimukseni eivät ole kaikki laillisia tältä ajalta millä olen ollut töissä siellä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Ihmettelen kyllä miksi työnantaja haluaisi siirrellä pitkäaikaisia sijaisiaan jos niiden tilalle kuitenkin pitäisi palkata uudet. Monesti kun työnantajakin tykkää siitä, että kuviot on selvillä ja työt sujuu suuremmitta ongelmitta.

Vai onko siinä taustalla sellainen syy, että muihin sijaisuuksiin ei ole hakijoita niin nykyistä työvoimaa siirretään toisaalle ja tähän nykyiseen paikkaasi odotetaan tulevan sitten enemmän hakemuksia?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×