Jump to content
MAINOS

Ihmiselämän turhasta pitkittämisestä.


Laara

Recommended Posts

Mietin usein minkä vuoksi varsinkin vanhuksia makuutetaan vuodeosastoilla vuosikausia, vaikka sairaudet ovat jo vieneet liikuntakyvyn ja kognitiiviset taidot lähes nollaan. Missä vaiheessa elämä loppuu? siinä vaiheessa, kun sydän pysähtyy? Mielestäni ihmisellä on oikeus hyvään kuolemaan. En tarkoita nyt mitään armokuolemia, vaan ihan ylipäätään sitä, miten voitaisiin lyhentää tällaisten "toivottomien tapausten" jäljellä olevaa elinaikaa. Tietenkin asiaa tulee miettiä AINA potilaskohtaisesti, mutta näin yleistettynä? Pelkkä elvytyskielto ei mielestäni hirveästi auta asiaa, varsinkin kun potilaille syötetään elintoimintoja ylläpitäiviä lääkeaineita kourakaupalla ja tietysti ravitsemuksesta huolehditaan vaikka potilas ei enää ikinä pystyisi omin suin syömään. Missä menee raja?

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

No elämähän lyhenee vaikka kuinka monella tavalla, eipä siinä ihmeitä. Kysymykset kuka ja milloin ovat paljon mielenkiintoisempia. Elämänhallinta ja tyytyväisyys ovat varsin abstrakteja suureita joista ei voi oikein puhua mittareina tällaista asiaa päätettäessä, toisaalta ne ovat myös niitä asioita mitkä merkkaa sen onko elämä elämisen arvoista vai ei.

Suunniteltu eutanasia olisi oikeudenmukaisin ratkaisu potilasta kohtaan. Tietysti tähän eivät kaikki saa mahdollisuutta, joskus se vakava sairastuminen tai vammautuminen tapahtuu äkisti, joskus se tapahtuu jo ennen syntymää. Aloittaja otti viestissään käsittelyyn vanhukset, mutta entä lapsi joka saavuttaa tietoisuuden ainoastaan kivusta ennen hidasta kuolemaansa alta vuoden ikäisenä. Ei sitäkään voi ihan reiluna pitää. Elämää voisi mielestäni tietyissä tapauksissa lyhentää aktiivisestikin, mutta kuka siitä kantaa sen vastuun harteillaan. Tarttee olla kylmähermonen kaveri, mielipiteestäni huolimatta luulen että musta ei olisi mestaajaksi vaikka laki soisikin sen.

Lääkkeiden annon, nesteiden ja ravitsemuksen lopettaminenhan on mahdollista joko potilaan itsensä tai häntä hoitavan lääkärin toimesta, tällöin puhutaan saattohoidosta, joka on ihan yleisesti hyväksyttyä. Potilas voi itse myös aktiivisesti päättää päivänsä jos vaan on vielä sen verran virtaa ranteissa.

Ps. Luulen että foorumilta löytyy joitain ketjuja aiheesta ja ainakin sen vierestä, jos haluat selailla aiempia keskusteluja.

Link to comment
Share on other sites

Avustettu itsemurha/kuolema on Suomen rikoslain mukaan sallittu, mutta kuinka moni sitä haluava on asiasta tietoinen? Ja kuinka moni lääkäri asiaan suostuu?

Link to comment
Share on other sites

Avustettu itsemurha/kuolema on Suomen rikoslain mukaan sallittu, mutta kuinka moni sitä haluava on asiasta tietoinen? Ja kuinka moni lääkäri asiaan suostuu?

Olen missannut kokonaan taman asian. Milloin eutanasia on Suomessa tullut lailliseksi?

A common mistake that people make when trying to design something completely foolproof was to underestimate the ingenuity of complete fools.

- Douglas Adams

Link to comment
Share on other sites

Avustettu itsemurha/kuolema on Suomen rikoslain mukaan sallittu, mutta kuinka moni sitä haluava on asiasta tietoinen? Ja kuinka moni lääkäri asiaan suostuu?

Olen missannut kokonaan taman asian. Milloin eutanasia on Suomessa tullut lailliseksi?

Ei eutanasia vaan avustettu itsemurha. Näissä asioissa pitää katsoa millä käsitteillä puhuu ja mitä mikäkin käsite tarkoittaa. Avustetussa itsemurhassa lääkäri voi määrätä tappavan annoksen kuolemaa jouduttavaa lääkettä, kunhan potilas kykenee sen itse nauttimaan ja nielemään ilman apua. Tätä ei ole rikoslaissa kriminalisoitu. Yllättävä fakta oli itsellekin kun siihen taannoin törmäsin, Suomi on yksi viidestä paikasta maailmassa jossa kyseinen asia ei ole kriminalisoitu. Vaikka kyseistä tekoa ei olekaan kirjattu kielletyksi lakiin, on se ymmärrettävistä syistä hyvin ongelmallinen aihe ja siinä liikutaan harmaalla alueella.

Eutanasiasta puhuttaessa tulee erottaa puhutaanko passiivisesta vai aktiivisesta eutanasiasta. Passiivista eutanasiaahan toki Suomessakin harrastetaan, sitä on esimerkiksi antibioottien lopettaminen keuhkokuumeen hoidossa saattohoitovaiheessa olevalta potilaalta. Tai se että potilaan niin halutessa esimerkiksi syöpähoidot jätetään antamatta. Aktiivinen eutanasia sen sijaan on kiellettyä Suomessa, sitä on siis esimerkiksi se jos ensin mainitsemassani tapauksessa lääkäri antaisi potilaalle suuhun ne tabletit tai vaikkapa ruiskeena sen lääkkeen joka päättää elintoiminnot.

Aktiivisen eutanasian sallimista Suomessa ovat erinäiset tahot ajaneet, mm. Exitus Ry. Joidenkin mittausten mukaan jopa 80% suomalaisista kannattaisi aktiivisen kuolinavun sallivaa lakia.

Link to comment
Share on other sites

Avustettu itsemurha/kuolema on Suomen rikoslain mukaan sallittu, mutta kuinka moni sitä haluava on asiasta tietoinen? Ja kuinka moni lääkäri asiaan suostuu?

Olen missannut kokonaan taman asian. Milloin eutanasia on Suomessa tullut lailliseksi?

Avustetussa itsemurhassa lääkäri voi määrätä tappavan annoksen kuolemaa jouduttavaa lääkettä

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä kertoo, että:

10 § "Lääkkeitä määrätessä on noudatettava myyntilupaan perustuvia tai toimivaltaisen viranomaisen muutoin määräämiä rajoituksia." Lisäksi reseptiin, sekä potilasasiakirjoihin tulisi merkitä käyttötarkoitus ja -ohje.

Teknisesti ei liene mahdollista, en tiedä mitä tuomioita tuosta sitten jaettaisiin. Itsemurhassa avustamisella tarkoitettaneen esim. köyden luovuttamista hirttäytyjälle jne.

En muuten löytänyt rikoslaista avustetun itsemurhan sallivaa kohtaa, missä se siellä on?

Link to comment
Share on other sites

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkkeen määräämisestä kertoo, että:

10 § "Lääkkeitä määrätessä on noudatettava myyntilupaan perustuvia tai toimivaltaisen viranomaisen muutoin määräämiä rajoituksia." Lisäksi reseptiin, sekä potilasasiakirjoihin tulisi merkitä käyttötarkoitus ja -ohje.

Kyseessä lienee enemmänkin rikoslain 21 luvun tulkinta - itsemurhassa avustamista ei liene mainittu rikoslaissa. Toisekseen en ole ihan varma, voiko lääkäri todella kirjoittaa itsemurhaan suoraan lääkemääräyksen, vaan olisiko enemmänkin sitä, että muuten laillisesti ja perustellusti "muuhun käyttötarkoitukseen" annettu lääkemäärä lopulta mahdollistaa itsemurhan tekemisen.

Aiheesta olisi hyvä kyllä saada laki ja selkeät pelisäännöt. Itse olen alkanut kunnioittaa ihmisen toivoa kuolla - kahdessa duunikaverin itsemurhayrityksessä on tullut oltua mukana - toisessa eka paikalla ja toisessa sitten the-day-after -kokemukset, ja kyllä sitä on nuoremmankin ihmisen ajatuksia alkanut kunnioittaa sen verran, että sallisin tietyissä tilanteissa avustetun itsemurhan tai kuoleman nopeuttamisen. Tänä keväänä on tullut yksi vihjaus, jonka voi lukea monella tavalla - myös ajatteluna täältä lähtemisestä.

Haasteena on sitten vetää se raja, jolloin jokin kipu tai tuska on ratkaistavissa tai hoidettavissa, tai vaikeassakin tilanteessa on toivoa - ja tulevassa elämässä kenties vielä paljon mahdollisuuksia. Kristallipalloa kun ei omista, niin ei tiedä, mitä saatavaa olisi ja annettavaa muille - ihmisen kuolema kuitenkin koskettaa aina ystäviä ja läheisiä. Joskus vain tuntuu siltä, ettei voi päättää toisen puolesta.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Link to comment
Share on other sites

Avustetussa itsemurhassa lääkäri voi määrätä tappavan annoksen kuolemaa jouduttavaa lääkettä, kunhan potilas kykenee sen itse nauttimaan ja nielemään ilman apua. Tätä ei ole rikoslaissa kriminalisoitu. Yllättävä fakta oli itsellekin kun siihen taannoin törmäsin, Suomi on yksi viidestä paikasta maailmassa jossa kyseinen asia ei ole kriminalisoitu.

Mutta mites tämä nyt sitten erotetaan tilanteesta, että lääkäri on vahingossa määrännyt tappavan annoksen lääkettä? Vastuussahan hän on silloin määräyksestään. Vai pitääkö reseptissä lukea että avustettua itsemurhaa varten, että vastuu siirtyy lääkkeen nauttijalle???

Mä en halua olla töissä enää, mä en ikinä riitä.

Mä raadan ja raadan mutta kukaan ei nää,

kukaan ei kiitä

- Maija Vilkkumaa-

Link to comment
Share on other sites

En muuten löytänyt rikoslaista avustetun itsemurhan sallivaa kohtaa, missä se siellä on?

Niinkuin kirjoitin, niin itsemurhassa avustamista ei ole rikoslaissa kriminalisoitu. Eli sitä ei siis ole kirjattu lakiin kiellettynä asiana.

Itsemurhassa avustamisella tarkoitettaneen esim. köyden luovuttamista hirttäytyjälle jne.

Tai niiden pillereiden antamista sille itsemurhan tekijälle ;)

Avustetussa itsemurhassa lääkäri voi määrätä tappavan annoksen kuolemaa jouduttavaa lääkettä, kunhan potilas kykenee sen itse nauttimaan ja nielemään ilman apua. Tätä ei ole rikoslaissa kriminalisoitu. Yllättävä fakta oli itsellekin kun siihen taannoin törmäsin, Suomi on yksi viidestä paikasta maailmassa jossa kyseinen asia ei ole kriminalisoitu.

Mutta mites tämä nyt sitten erotetaan tilanteesta, että lääkäri on vahingossa määrännyt tappavan annoksen lääkettä? Vastuussahan hän on silloin määräyksestään. Vai pitääkö reseptissä lukea että avustettua itsemurhaa varten, että vastuu siirtyy lääkkeen nauttijalle???

Niin, miten se muuten erotettaisiin?

Aika jännän vähän löytyy näistä asioista oikeaa keskustelua ja tietoa, vaikka aihe kuitenkin on ollut aina olemassa :huh:

Ehkä aiheen arkuuden ja vaikeuden vuoksi siihen ei oikein asiantuntijapuolella haluta kauheasti ottaa kantaa.

Link to comment
Share on other sites

Itsemurhassa avustamisella tarkoitettaneen esim. köyden luovuttamista hirttäytyjälle jne.

Tai niiden pillereiden antamista sille itsemurhan tekijälle ;)

Pillereissä ja köydessä on vaan se ero, että köysi ei ole minkään luvan varaista luovuttaa, käyttää tai omistaa, toisin kuin reseptilääkkeet. Ja mitä ymmärsin tuolta laista lääkkeen määräämisestä niin indikaatioluetteloa ja suurinta turvallista annostusta tulee kunnioittaa. Lääkelaitos ei ole millekään lääkkelle laittanut käyttötarkoitukseksi lopettamista, kuten esimerkiksi eläimille on erikseen indisoitu kyseiset eläinlääkkeet. Lääkäri siis rikkoo lakia määrätessään ihmiselle kuolettavan annoksen mitä tahansa lääkettä.

Link to comment
Share on other sites

OT mikä annostelutapa eläimellä on i.p

Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!

Link to comment
Share on other sites

Mietin usein minkä vuoksi varsinkin vanhuksia makuutetaan vuodeosastoilla vuosikausia, vaikka sairaudet ovat jo vieneet liikuntakyvyn ja kognitiiviset taidot lähes nollaan. Missä vaiheessa elämä loppuu?

Toki ihmisiä ylihoidetaankin monin paikoin, mutta ei se ole niin yksiselitteistä että vuodehoitoinen pitkäaikaishoitopotilas tuosta vaan kuolee. Ei näitä potilaita siis mitenkään tarkoituksella makuuteta - tämä pätee erityisesti loppuvaiheen muistihäiriöpotilaisiin. Yllättävän moni selviää virtsatieinfektioista ja keuhkokuumeista jopa lääkkeettä, nimenomaan näistä pitkälle dementoituneista vanhuksista. Elimistö selviää hyvin pienellä liekillä mikäli rasitus puuttuu ja perustarpeet tyydytetään eli ruoka ja juoma ja suolen toiminta. Em. toiminnoista sentään ei paljon voi alkaa säästelemään niin kauan kuin luonnollista reittiä onnistuu. Jos asioita jollain voi "nopeuttaa", niin ironista kyllä kuntouttavalla työotteella, eli tuomalla fyysistä rasitusta. Itse pitkään geriatrista hoitotyötä tehneenä en aktiivista eutanasiaa kannata, se sisältää liikaa eettisiä ongelmia. Hoitolinjaukset on sitten asia erikseen.

Itseä eniten risoo trendi, että lähes jokainen ei vielä laitoshoidossa oleva yritetään akuuttitilanteessa pelastaa ennusteesta riippumatta, esimerkkinä nyt vaikka useampaan kertaan tehohoidetut aivoinfarktipotilaat, voimakkaan muistihäiriöiset, joista luodaan hiljalleen täysin laitoshoitoisia. Jos ihminen tietäisi millainen loppusuora odottaa, niin moni varmaan valitsisi toisenlaisen tai edes jonkinlaisen hoitotahdon. Jossain vaiheessa tuntui että lähes kaikki olivat liuotuskandidaatteja, kokeillaan!, ja seuraukset näkyivät sitten jatkohoidon puolella. Maltillisempaan suuntaan ehkä ollaan menossa tässäkin taas.

Mutta mitään yksiselitteistä ohjenuoraa on käsittämättömän vaikea luoda. Paljon riippuu myös hoitavan tahon kokemuksesta ja rohkeudesta tehdä päätöksiä tilanteiden muuttuessa.

Kunnallisessa koiranvirassa.

Link to comment
Share on other sites

Olen itsekin tässä alkanut miettiä tuota elämän pitkittämistä. Ennen kuolema tapahtui useinmiten kotona, se oli normaali ja luonnollinen osa elämänkaarta. Nykyisin kuolema on "ulkoistettu", ihmiset eivät enää saa kuolla kotiinsa tai edes laitokseen, vaan heidät pitää ehdottomasti lähettää sairaalatason hoitoon. Onko mahdollisimman pitkä elinikä ainut tavoite, elämänlaadusta piittaamatta? Itse eläisin mielummin vaikka vähän lyhyemmän elämän, mutta onnellisen ja sellaisen, jossa toimintakykyni olisi edes kohtuuhyvä, sen sijaan että makaisin 5-10 vuotta dementoituneena tk:n vuodeosastolla.

Potilas on maannut 25 vuotta vuodeosastolla ollessaan autokolarissa alle 20-vuotiaana. Lääketiede teki kaikkensa potilaan pelastamiseksi: mahdottomalta tuntuvia leikkauksia, siirtoja eri sairaaloihin ja erittäin pitkä tehohoitojakso; Pitihän kaikki yrittää kun potilas oli nuori. Lopputulos: 25 vuotta vuodeosastolla vihanneksena, ei kykene liikkumaan, kommunikoimaan, syömään, juomaan, on täysin toisten armoilla. Luultavasti ei ymmärrä maailman menosta mitään, tai mistäs sitä voi koskaan lopulta tietää..

Ihmettelin kovasti, kun saattohoidossa LAITOKSESSA oleva terminaalivaiheen syöpäpotilas tuli meille päivystykseen, ja vielä laitoksen lääkärin lähetteellä pneumoniaepäilynä. Ko. potilas oli pitkälle dementoitunut, ei kommunikoinut, elvytyskielto sekä saattohoitopäätös tehty. Omainen oli aivan tyrmistynyt ja soitti, että miksei ihmisen anneta kuolla? No, ko. potilas sitten kotiutui laitokseen, kipulääkitys tehostettuna ja antibiottihoito. No, seuraavana päivänä ko. potilas oli taas ambulanssilla polilla. Ja sinnehän se kuoli. Itse olisin halunnut viettää viimeiset hetket elämästäni tutussa ympäristössä, niin että perushoito olisi ollut mahdollisimman tehostettua ja minimoitu rasitteet, kuten pitkät automatkat ambulanssissa.

Kuinkas sitten määritellään elämän "turha pitkittäminen". Jos potilas tehnyt hoitotestamentin, jossa ilmaisee "jos minä vakavan sairauden tai onnettomuuden seurauksena menetän

oikeustoimikelpoisuuteni, esimerkiksi tajuttomuuden tai vanhuuden heikkouden vuoksi, ei

minua hoidettaessa saa käyttää keinotekoisesti elintoimintoja ylläpitäviä hoitomuotoja ellei

tilani korjautumiseen ole selkeitä perusteita. Jos toivorikkaana aloitettu hoito osoittautuu tuloksettomaksi, siitä on välittömästi luovuttava." Potilas oli vaikeasti dementoitunut, DNR-päätös tehty, eli hoitokodissa. Yt heikentynyt, tuli päivystykseen, taustalla aivoinfarkteja ja sydänsairauksia. Yleislääkäri teki konsultaatiopyynnön sisätautilääkärille, koska ei osannut päättää olisiko nesteytys eettisesti oikein, ja toisaalta yleistilan heikkenemiselle ei syytä heti löytynyt(Plv puhdas, crp normaali, ei sydänmerkkiainepäästöjä). Potilasta nesteyteltiin päivä, jolloin hoitava lääkäri päätti, ettei potilasta ole oikein suonensisäisesti nesteyttää, vaan hän saa juoda p.o. Kontrolli plv:ssä vti:n merkit, sai tähän ab kuurin ja palasi laitokseen.

Mielestäni hoitotestamentissa voisi vielä selkeämmin rajata sen, mikä on elämän pitkittämistä ja mikä ei.Koska joissan tilanteissa raja voi olla häilyvä.

Link to comment
Share on other sites

Itsemurhassa avustamisella tarkoitettaneen esim. köyden luovuttamista hirttäytyjälle jne.

Tai niiden pillereiden antamista sille itsemurhan tekijälle ;)

Pillereissä ja köydessä on vaan se ero, että köysi ei ole minkään luvan varaista luovuttaa, käyttää tai omistaa, toisin kuin reseptilääkkeet. Ja mitä ymmärsin tuolta laista lääkkeen määräämisestä niin indikaatioluetteloa ja suurinta turvallista annostusta tulee kunnioittaa. Lääkelaitos ei ole millekään lääkkelle laittanut käyttötarkoitukseksi lopettamista, kuten esimerkiksi eläimille on erikseen indisoitu kyseiset eläinlääkkeet. Lääkäri siis rikkoo lakia määrätessään ihmiselle kuolettavan annoksen mitä tahansa lääkettä.

Lääkärihän voi toki oman harkintansa mukaan määrätä lääkettä virallisen indikaation tai annostuksen vastaisesti. Mutta tällöinkin on oltava perusteltu syy tai yleisesti/kokemusperäisesti hyväksyttävä syy poiketa virallisista ohjeista. Joten teknisesti se ei vielä lain rikkomista olisi. Se että määräisi tappavan annoksen potilaalle olisi lääkärin etiikalle aika mahdoton ajatus.

Too much emergency medicine interferes with natural selection.

Link to comment
Share on other sites

Jos lääkäri määrää potilaalle tietoisesti tai vahingossa kuolettavan annoksen x lääkettä, eikö hoitajalla tai apteekin henkilökunnalla ole kanssa jotain vastuuta? Tarkoitain vain, että jos lääkärillä olisinkin oikeus määrätä lääkettä kuolettava annos, tuleehan jonkun se antaa potilaalle (hoitajan/apteekin henkilökunnan), joten miten käy heidän eettisten ohjeiden kanssa, saavatko sen tehdä? Harvemminhan niitä lääkkeitä suoraan lääkäriltä saadaan.

joo, en ole hoitaja tai apteekissa töissä tai muutenkaan lääkkeiden kanssa en työskenetele. Että ajatteluni/kysymykseni eivät ole ammattitaidottomuutta.

Link to comment
Share on other sites

Niin no, lienee tulkinnanvaraista. Kyllähän apteekista luovutetaan kuolettavia annoksia esim. asa-tuotteita ihan päivittäin kertaostoksena. Selkeästi kuolettavaksi merkittyyn annokseen kyllä pitää lääkkeen luovuttavan tahon puuttua. "Lääkäri käski" ei vapauta vastuusta. Epäilen tosin, että näissä tapauksissa lääkepakkauksen ohjeeksi ei merkitä annostusta joka johtaa todennäköisesti kuolemaan, vaan reseptissä on riittävä määrä lääkettä ylipäätään. Ja uskon että lopulta on aika harvassa ne ammattihenkilöt, jotka tällaiseen ryhtyvät, vaikka se teoriassa laillista olisikin. Niin kauan kuin aktiivinen eutanasia on tässä maassa laitonta, niin keskustelu lienee melko teoreettinen. Eiköhän se lääkeaineiden saaminen ole prosessin pienin ongelma lopulta jos sairaalla ihmisellä on vakaa tarkoitus päättää elämänsä.

Ihmettelin kovasti, kun saattohoidossa LAITOKSESSA oleva terminaalivaiheen syöpäpotilas tuli meille päivystykseen, ja vielä laitoksen lääkärin lähetteellä pneumoniaepäilynä. Ko. potilas oli pitkälle dementoitunut, ei kommunikoinut, elvytyskielto sekä saattohoitopäätös tehty. Omainen oli aivan tyrmistynyt ja soitti, että miksei ihmisen anneta kuolla? No, ko. potilas sitten kotiutui laitokseen, kipulääkitys tehostettuna ja antibiottihoito. No, seuraavana päivänä ko. potilas oli taas ambulanssilla polilla. Ja sinnehän se kuoli. Itse olisin halunnut viettää viimeiset hetket elämästäni tutussa ympäristössä, niin että perushoito olisi ollut mahdollisimman tehostettua ja minimoitu rasitteet, kuten pitkät automatkat ambulanssissa.

Tästä on kyllä luettavissa niin monta hoitoketjussa tapahtunutta virhettä, että itku pääsisi ja jos omalle omaiselle tapahtuisi, niin potilasasiamies saisi kyllä kilautuksen kaverilta. Hyödyttömän luultavasti tosin. MUTTA, näitä välillä valitettavasti tapahtuu. Usein taustalta löytyy kuolevan läheiset, jotka eivät vielä ole hyväksyneet tilannetta, syystä tai toisesta, tai hyvin epävarma lääkäri. Tai molemmat yhdessä. Joskus toki epävarma ja paniikkiin mennyt hoitajakin. Ikävä kyllä jos omaisesi päättävät olla kunnioittamatta hoitotestamenttiasi tahi muita loppuelämää ja sen pituutta ja laatua koskevia yksityiskohtaisiakin ohjeita, vaikka kuinka virallisesti olisi laadittu, etkä itse enää ole kykenevä kantaasi puolustamaan, niin valtavan suuressa osassa tapauksia jäät häviäjän asemaan. Pystyn urani aikana laskemaan yhden käden sormilla ne tapaukset, joissa lääkäri on kunnioittanut hoitotahtoa yli omaisten siitä eroavan tahdon. Siihen taas ei riitä sormet eikä varpaat, kun lääkäri on kunnioittanut omaisten tahtoa yli hoitotahdon. Mikä on hurjan turhauttavaa ja surullista. Ja hoitotyönkin näkökulmasta haaste ja osaamista vaativa tilanne. Melko suurelle osalle kuolevan läheisistä kuitenkin tulee ainakin ohikiitävä paniikki ja avuttomuus kun se kuoleman hetki on käsillä. Ja tunnepuoli haluaa että vielä kerran yritetään. Siinä on hoitotyön edustajien ja lääkärin yhteinen linja ja läheisten tukeminen korvaamatonta.

Kunnallisessa koiranvirassa.

Link to comment
Share on other sites

Mielestäni eutanasia tulisi sallia ja sitä pitäisi myös käyttää. On epäreilua, että eläimet saa päästää kärsimyksistään eikä niiden tarvitse kitua ja kärsiä kun taas ihmisen on. Kuinka moni oikeasti haluaa päätyä tilaan jossa ei tajua mistään mitään, tekee tarpeet vaippohin, on syötettävä? Ei varmaan kukaan. Kuka siitä hyötyy, että tämmöistä ihmistä ei päästetä pois?

Dementiatyössä näkee kovin selvän kaaren jossa elämä pikkuhiljaa tuhoutuu. Monet ovat hoitokotiin tullessaan vielä täynnä elämää muistihäiriöstä huolimatta. On äärimmäisen surullista kun se sama ihminen jossain vaiheessa lakkaakin käymästä vessassa, persoonallisuus muuttuu, tulee ahdistuneisuutta ja käytöshäiriöitä, menee liikuntakyky ym. Ja sitä vaihetta voi kestää vuosia. Se on tuskaa asukkaalle itselleen sekä omaisille. Kaikkein riipaisevinta on aina se kun asukas itse sanoo, että haluaa pois ja itse hoitajana tietää, että vielä vuosia paljon huonommassa kunnossa on luultavasti edessä. Mitä ihmeen järkeä on pitkittää elämää kun se ei selkeästi enää johda mihinkään?

Kummastuttaa myös oikein huolella se, että jos vanhus joka on vaipoissa, syötettävä, muistihäiriöinen ja jolla on DNR joudutaan lähettämään sairaalaan (ettei tule mitään syytteitä...) niin siellä ruvetaan lääkitsemään suonensisäisillä antibiooteilla! Taitaa sielläkin olla kyseessä vastuuasiat mutta kyllähän lääkäri voisi halutessaan määrätä, että mitään ei tehdä.

Meillä yksi todella huonoon kuntoon mennyt mummo jouduttiin laittamaan sairaalaan. Sieltä soitettiin, että mummo on nyt ihan viittä vaille menossa. Sitten kuitenkin heti aloitettu suonensisäinen antibiootti auttoi ja kas- mummo on jo 6kk meillä ollut takaisin vaipoissa ja syötettävänä. Jokainen aamu alkaa taisteluna koska mummo luulee, että tapamme hänet kun sängystä nostetaan. Kannattiko? Olisko sen antibiootin voinut jättää antamatta ja antaa mummon mennä?

Link to comment
Share on other sites

Tästä oli puhetta joskus, kun olin eräässä yksityissairaalassa pitkäaikaisosastolla harjoittelussa. Nimittäin sillä paikalla oli sellainen maine, että sinne haluttiin, koska siellä vanhukset saivat parent. ravitsemusta ja antib. kun taas esim. paikallisessa kaupunginsairaalassa niitä jaeltiin nihkeämmin. Omaiset nimittäin niitä halusivat mummeleille. Ilmeisesti kuoleman väistämättömyyden hyväksymisessä oli ongelmia, mutta mielestäni ei enää eettisesti oikein.

Eräskin mummo 101v, ei enää kommunikoinut, toistuvasti veti tippaletkut irti, pani suun suppuun enteraaliselle ravitsemukselle ja huusi aina kun häneen kosketti (ei tod.näk. kuitenkaan kivusta). Monet nivelet olivat jo jäykistyneet sikiöasentoon ja mummo oli tyytyväisen näköinen, aina kun mitään ei yritetty tehdä. Tytär ja tyttärentytär halusivat ehdottomasti että mummua hoidetaan "kunnolla" ja mm. vaativat puhelimitse lääkäriltä antib. reseptin yms.

Huohheh, let go please <_< Kyllä tuon ikäisenä aivan oikeasti saa jo kuolla, tehdään niitä ER- ja saattohoitopäätöksiä alle viiskymppisillekin...

Link to comment
Share on other sites

Niin no, lienee tulkinnanvaraista. Kyllähän apteekista luovutetaan kuolettavia annoksia esim. asa-tuotteita ihan päivittäin kertaostoksena. Selkeästi kuolettavaksi merkittyyn annokseen kyllä pitää lääkkeen luovuttavan tahon puuttua. "Lääkäri käski" ei vapauta vastuusta. Epäilen tosin, että näissä tapauksissa lääkepakkauksen ohjeeksi ei merkitä annostusta joka johtaa todennäköisesti kuolemaan, vaan reseptissä on riittävä määrä lääkettä ylipäätään.

Näin mie sitten sen päässänikin lopulta käänsin kun ajattelin asiaa :) että ei määräisi kerta-annoksena, vaan pidemmäksi aikaa ja kun kerralla ottaa niin se on sitten hei hei.

Link to comment
Share on other sites

Nykyisin elämä usein pitkittyy turhaan PEG-letkun ja erinomaisten letkuravinteiden ansiosta. 70-luvulla jos potilas ei kyennyt nielemään, laitettiin hänelle usein nenämahaletkun kautta erilaisia nesteitä ja ohuita vellejä. Ne olivat ravintoarvoltaan heikkoja, eikä potilas elänyt montaa kuukautta. Nyt letkuruualla eletään vuosia "vihanneksena", ihokin säilyy ehjänä hyvän ravinnon ja tehokkaan decubituspatjan ansiosta. Lääkäreiden kannattaisi tarkkaan miettiä potilaan ennustetta ja tulevaa elämänlaatua ennen PEG-letkun laittoa.

Link to comment
Share on other sites

Olen joutunut tätä kysymystä miettimään hyvinkin paljon. 3 vuotta sitten minulla oli ihana touhukas 3v poika (ei biologisesti minun, vaan perhehoidossa, mutta ihan omalta lapselta tuntui) joka tukehtumisen seurauksena sai aivovaurion. Lääkärit sanoivat että ei selviä, pidettiin tiopentaali-anestesiassa päiviä jne jne mutta selvisi kuitenkin. Tuloksena se että poika makaa sängyssä, ei puhu, ei liiku. Todella kipeä ympäri vuorokauden, morkkua menee tarvittaessa, muutoin 2-3xvrk panadolit+pronaxenit listalla. Lääkkeitä on toista kymmentä, menevät 2-4h välein, suurin osa epilepsialääkkeitä (kohtaukset alkoivat vähän onnettomuuden jälkeen)+ lihasrelaksanttia ja vaikka mitä. DNR päätös tehtiin heti onnettomuuden jälkeen, ja pari kuukautta myöhemmin myös päätös siitä että infektioita ei lähdetä enää aktiivisesti hoitamaan, Ts. vain sellaiset hoidot jotka helpottavat oloa/eivät tuota lisää kipua.

Pojalla on ollut useita pneumonioita+muutamia muita infektioita, yhtäkään antibioottia ei ole syönyt. Siltikin selvinnyt näistä kaikista vaikka usemapi lääkäri sanonut että "tämä on varmaankin viimeinen päivä" ja "tästä tuskin enää selviää". Poika on koko ajan kipeä, tekee pahaa katsoa vierestä kun lapsen elämänlaatu on nolla, eikä se tule siitä paranemaan, päinvastoin. Miksi elämä on niin epäreilua? Miksi pieni ihminen joutuu kärsimään suhteettoman paljon?

Tätä on siis jatkunut nyt 3 vuotta. Pahinta tässä kaikessa on se, että ei tiedä yhtään paljonko aikaa on jäljellä. Niin hyvässä kuin pahassa...

Miksi olla vaikea kun voi vähällä vaivalla olla täysin mahdoton?

Link to comment
Share on other sites

Itse olen myös hoitajan näkökulmasta seurannut tässä hetken aikaa omaisten suurta tarvetta pitää omaa mummoa hengissä. Vieläpä kotihoidossa. Mummo ei syö eikä juo itse. Ei puhu, ei liiku eikä edes silmiä avaa tai ääntä päästä. Lusikkaa kun yrittää laittaa suuhun mummo väistelee viimeiseen asti. Omaiset päättivät että mummolle laitetaan nenämahaletku ja ravinto sitä kautta. Herää kysymys missä menee eettisyyden raja. Jos nenämahaletkua käydään viikon välein laittamassa uudestaan sairaalassa koska mummo repii sen pois. Muuten makaa siis sikiöasennossa sängyssä ja nukkuu, mutta yllättäen voimat riittävät letkun pois repimiseen. En todellakaan kannata eutanasiaa tai mitään itsemurhan avustamista missään muodossa, mutta sitä meiltä olen että jossain tapauksessa voisi jo luovuttaa.

Link to comment
Share on other sites

Eutanasia pitäisi sallia Suomessakin. Esim Sveitsin malli on todettu toimivaksi.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...