Jump to content
MAINOS

Kesäloma - Mikä se on?!

zibrus

Recommended Posts

Posted

Haluaisin mielenkiinnosta tietää kokemuksianne/muistojanne ensimmäisten kesälomien kertymisestä. Itsellä palkallinen kesäloma on vielä haaveena, ja 7. täysi kesä sairaalan seinien sisällä lähtee nyt käyntiin. Toki opiskelin tuossa välissä, etten koko em. aikaa ole ollut täyspäiväisesti sijaislistoilla.

No, joulukuussa valmistuin uuteen ammattiin intoa ja toivoa puhkuen - olihan sairaanhoitajia kunnioitettu sijaisina aina enemmän kuin lähihoitajia koskien myös sijaisuuksien ja lomien järjestymisiä työyhteisössämme. Laskeskelin että n. viikko olisi vapaapäivien kanssa kertynyt lomaa kesäksi ja olin siitä iloinen. MUTTA. Kaksi kohtalokasta päivää katkoa työsuhteessa helmikuun aikana riittivät polttamaan kaikki kertyneet päivät. Ei lomarahat paljon lämmitä näin monen työkesän jälkeen, kaipaisi jo ihan oikeaa ihmisten lomaa.

Miten teillä on käynyt, onko vastaavia "parin päivän pakollisia" katkoja lomien kustannuksella? Alkaa pikkuhiljaa keittämään (varmaan näistä helteistäkin johtuen, heh!) ainaiset ylihoitajan selitykset työntekijöiden pohjista ja vaikeuksista järjestää sijaisuudet yhteneväisiksi ajanjaksoiksi. Toivon todella että muissa sairaaloissa em. asiat on hoidettu toisella lailla! Kertokaa :)

Meillä lomajanojen pitää olla yhtenäiset juuri sen takia, että sijaisille saadaan määräaikaisuudet ilman katkoja. Käsittääkseni HUSissa laajemminkaan ei tuota määräaikaisten työsopimusten katkomista harrasteta.

Posted

Meillä ei katkota, enää. Kiitos liitolle ja hyvälle luottamusmiehelle. Lisäksi omalla osastollani uusille työntekijöille annetaan mahdollisuus kesällä viikon palkattomaan lomaan, jos virallisia lomapäiviä ei ole ehtinyt kertymään. Lomaillut työntekijä jaksaa paremmin.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Posted

Meillä ei parin päivän katkosta pala lomat, ilmoitetaan vain palkkalasketaan, milloin uusi soppari alkaa ja missä yksikössä. Kaikille työntekijöille annetaan mahdollisuus 1-2 viikon lomaan /palkattomaan. Tänä kesänä meille on tullut pari "kesäsijaista", jotka eivät lomia ole halunneet pitää, mutta mielestäni kaikki alkuvuodesta aloittaneet pitävät jonkun lomanpätkän.

Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja

Posted

Mun mielestä sijaisen kesäloma on sillon kun sijainen itse haluaa. Kun määräaikainen sopimus päättyy voi sen jälkeen pitää lomaa ulosmaksetuilla lomakorvauksilla. Työntekijöistä alalla on pulaa joten ei liene vaikea löytää uutta työtä loman jälkeen mikäli joku saa palkokasvin nenäänsä.

Elämä on - Suuri seikkailu

Posted

Lyhyiden katkojen ei pitäisi enää vaikuttaa loman kertymiseen. Ei ainakaan meillä ole enää vaikuttanut. Pitää vilkaista tessiä.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...