Jump to content
MAINOS

Palomiehille lähihoitajan koulutus


dino

Recommended Posts

Päivän Keskisuomalainen kertoo että sisäasiainministeriö esittää opetusministeriölle, että palomiehille järjestettäisiin sovellettu lähihoitajakoulutus. Ministeriön esityksen mukaan pelastaja €â€œlähihoitaja-yhdistelmätutkinto olisi laajuudeltaan kolmen vuoden mittainen.

Puolet koulutuksesta eli pelastajan perustutkinto suoritettaisiin nykyiseen tapaan Kuopion pelastusopistossa.

Perustutkinnon jatkoksi palomies voisi hankkia lähihoitajan tutkinnon. Lähihoitajiksi palomiehet opiskelisivat työn ohessa ja opiskelua ohjaaviksi terveydenhoitoalan oppilaitoksiksi hyväksyttäisiin todennäköisesti useita kouluja eri puolilta Suomea.

Palomiehistä moni työskentelee sairaankuljettajina, joten koulutusmuutos selkeyttäisi heidän oikeudellista asemaansa terveydenhuollon työntekijöinä. Yhdistelmätutkinto tuplaisi ajallisesti palomiesten peruskoulutuksen, mutta lyhentäisi opiskeluaikaa verrattuna nykyiseen malliin.

Nykymallissa osa palomiehistä on hankkinut itselleen pelastaja-tutkinnon jälkeen oma-aloitteisesti sairaanhoitajan tai ensihoitaja amk:n pätevyyden.

Sisäasiainministeriön suunnitelmapapereissa uudistuksen eduksi mainitaan myös, että kunnoltaan heikentyneet palomiehet voisivat siirtyä töihin hoitolaitoksiin. Maininta liittyy alan tulenarkaan eläkeikäkysymykseen.

Pelastusalan miehistö-, alipäällystö- ja päällystökoulutukset ovat kaikki uudistusten pyörteissä Pelastajatutkinnon laajennus antaisi palomiehille jatko-opintomahdollisuudet terveysalalle. Jo uudistetun päällystökoulutuksen jatkoksi ministeriö haluaa jatko-opintoväylän korkeimpiin yliopistotutkintoihin asti.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS
  • Vastauksia 53
  • Aloitettu
  • Uusin vastaus

Taitavat ihan oikesti kuvitella ministeriössä että joku "kunnoltaan heikentynyt palomies" siirtyisi eläkepäivien odotteluun hoitolaitoksiin. Minä haluan nähdä sen ihmeen kun 55 vuotias ikänsä pelastuslaitoksen leppoisissa hommissa aikansa viettänyt palojulli lähtee vanhainkodin aamukierrolle.

Ei taida kantaa tuo kuningasajatus suunnitelma-astetta pidemmälle.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

taitaapi taustalla olla myös pelko siitä että tulevaisuudesssa Kela ei korvaa keikkoja (eritoten X) jos ei ole terveydenhuollon tutkintoa ja samoin jonkinlaista esitystä on vireillä jossa sairaankuljetukseen saa osallistua vain terveydenhuoltotutkinnon omaavat. ihan hyvä juttuhan tuo olisi?? kai?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Samainen asia oli viikonvaihteessa Savon-Sanomissa. Lisäksi siinä puhuttiin, että alettaisiin  kouluttaa palomaistereita olikohan se Tampereella. Aika outoa, että tämä koulutus ei sitten tapahtuisi Kuopiossa, koska tänne on nyt keskitetty palopuolen insinööri amk koulutuskin. Toinen asia mikä pisti ihmettelemään oli se, että kunnoltaan heikentyneet palomiehet lähtisivät sairaalaan/tk:hon töihin. Ei mitään järkeä. Miten ne siellä koko päivän jaksaisivat olla kääntämässä ja vääntämässä, jos eivät jaksa palomiehen työtä. Samoja paikkoja se mummojenkin kääntely kuormittaa. Kerta kuormitus vaan jää monasti pienemmäksi, kuin palomiehen hommissa, mutta päivän aikainen kuormitus voipi olla moninkertainen sairaalassa. No eipä ole ensimmäinen järjetön ajatus tässä suomen maassa.

Opettaja jumalan armosta...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ei asiassa tarvitse niinkään edes miettiä sitä jaksamista vaan motivaatiota. Jos monilla palomiehillä on nytkin hoitopuolelle erittäin huono motivaatio - mennään vain, koska on pakko kun pomo käskee - voimme vain kuvitella, mitä se on, jos terveydenhuoltoalan peruskoulutus tulee pakolliseksi heille. Toki kokemukseni mukaan tuo huono motivaatio löytyy yleensä vanhemmilta palomiehiltä, jotka ovat olleet 20+ vuotta hommissa.

God save the king - cause no-one else will!

- Black Adder

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

hei hei hei!! älkääs solvatko pelastajien ammattikuntaa. Pelastusopistosta ja pelastuskoulusta valmistuu tosi hyviä perustason sairaankuljettajia (l. pelastaja) joilla motivaatio on kohdallaan kumpaankiin hommaan.. sekä palo että sairaskuljetus. poikkeuksia toki löytyy mutta ei saa yleistää

vanhat eläkeikää hipovat palomiehet ovat asia erikseen mutta ei niitä kiinnosta enää sammuttaminenkaan

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Päivän Keskisuomalainen kertoo että sisäasiainministeriö esittää opetusministeriölle, että palomiehille järjestettäisiin sovellettu lähihoitajakoulutus. Ministeriön esityksen mukaan pelastaja €â€œlähihoitaja-yhdistelmätutkinto olisi laajuudeltaan kolmen vuoden mittainen.

Asiaa! Ei muuta kuin asbestilapaset tk-vuodeosastolle vääntämään mummoja. ;D Jos haluaa tehdä hoitotyötä, siihen pitää olla hoitajan koulutuskin, IMO.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

hei hei hei!! älkääs solvatko pelastajien ammattikuntaa. Pelastusopistosta ja pelastuskoulusta valmistuu tosi hyviä perustason sairaankuljettajia (l. pelastaja) joilla motivaatio on kohdallaan kumpaankiin hommaan.. sekä palo että sairaskuljetus. poikkeuksia toki löytyy mutta ei saa yleistää

vanhat eläkeikää hipovat palomiehet ovat asia erikseen mutta ei niitä kiinnosta enää sammuttaminenkaan

Pahoittelen yleistystä - olisi ehkä pitänyt tarkentaa enemmän noihin vanhoihin. Toki, nuoristakin löytyy niitä, joita ei hoitaminen kiinnosta, ihan yhtälailla kuin vanhoistakin löytyy erittäin motivoituneita ensihoitajia.

God save the king - cause no-one else will!

- Black Adder

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Taitavat ihan oikesti kuvitella ministeriössä että joku "kunnoltaan heikentynyt palomies" siirtyisi eläkepäivien odotteluun hoitolaitoksiin. Minä haluan nähdä sen ihmeen kun 55 vuotias ikänsä pelastuslaitoksen leppoisissa hommissa aikansa viettänyt palojulli lähtee vanhainkodin aamukierrolle.

Heh, tuon haluaisin miekin nähdä  :D Liikaa tuskaa tuntui tuottavan jo hallin lattian lakaisu tai riviin järjestyminen, saatikka jos joutui ihan kahvit keittämään  ;D

"You can't be as an tourist in your own life"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kommentoisin lyhyesti, että yleistämään ei jälleen kerran kannata lähteä. Ihmettelen erityisesti ninnun kommenttia. Itse en alkaisi kovin rajusti "kertomaan" nettipalstoilla jonkun toisen ammatista / ammattitaidosta / motivaatiosta / työn sisällöstä / ammatin "leppoisuudesta" etc. jos en ole sitä työtä itse tehnyt !! Suosittelen kaikille "leppoisan" työn perään halajaville hakeutumaan palo- ja pelastusalan koulutukseen ja sitä kautta "leppoisiin" töihin palokuntaan !

Onneksi alan arvostus on pikku hiljaa noususuunnassa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Kommentoisin lyhyesti, että yleistämään ei jälleen kerran kannata lähteä. Ihmettelen erityisesti ninnun kommenttia. Itse en alkaisi kovin rajusti "kertomaan" nettipalstoilla jonkun toisen ammatista / ammattitaidosta / motivaatiosta / työn sisällöstä / ammatin "leppoisuudesta" etc. jos en ole sitä työtä itse tehnyt !! Suosittelen kaikille "leppoisan" työn perään halajaville hakeutumaan palo- ja pelastusalan koulutukseen ja sitä kautta "leppoisiin" töihin palokuntaan !

Onneksi alan arvostus on pikku hiljaa noususuunnassa.

Näin voi olla.Työkokemusta brankkarin hommista ei ole, mutta seurailin toimintaa sivusta jonninaikaa ja 2 kk:n aikana pojat haki 1 kissan puusta, tiirikoi autonavaimet autoon unohtaneelle ihmiselle ovet auki, kävi 2 kertaa tarkastamassa automaattihälytyksen aiheuttanman aiheettoman palohälytyksen.

Sakuvuorot eivät tosiaan olleet kovassa huudossa, syytä en halua arvailla etten provoilisi liikaa palomiesten silmissä.

"You can't be as an tourist in your own life"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse en alkaisi kovin rajusti "kertomaan" nettipalstoilla jonkun toisen ammatista / ammattitaidosta / motivaatiosta / työn sisällöstä / ammatin "leppoisuudesta" etc. jos en ole sitä työtä itse tehnyt !!

Kuten hyvin tiedät suuri osa varsinkin akuutille puolelle kouluttautuneista hoitajista on harjoitellut tai työskennellyt pelastuslaitoksella jossakin päin suomenmaata, eli jonkinlainen näppituntuma hoitajallakin voi olla laitoksen toiminnasta. Ja kyllähän se on niin että STM:n ehdotuksessa puheena olleet eläkeikää lähestyvät huonokuntoiset palomiehet eivät juurikaan joudu paitaansa työmaalla kastelemaan. Mutta se ei ole minun mielestäni mitenkään negatiivista tai väärin, palomiehen työ on yksi niistä ammateista joissa pitäisi ehdottomasti olla 55-vuoden eläkeikä ettei tarvitsisi suunnitella tuollaisia kuolleena syntyneitä ideoita.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

2 kk:n aikana pojat haki 1 kissan puusta, tiirikoi autonavaimet autoon unohtaneelle ihmiselle ovet auki, kävi 2 kertaa tarkastamassa automaattihälytyksen aiheuttanman aiheettoman palohälytyksen.

Onko käväissyt mielessä, että 1. kaupunkeja on erikokoisia 2. palokuntia on erikokoisia 3. hälytysmäärät korreiloivat jollain tasolla kylän koon mukaan ?

Heiti nimittäin niin ala-arvoisen ja tyhmän kommentin, että oli ehkä paras jopa tällä palstalla pitkään aikaan.........mutta se siitä. Asia osaltani loppuun käsitelty !!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

2 kk:n aikana pojat haki 1 kissan puusta, tiirikoi autonavaimet autoon unohtaneelle ihmiselle ovet auki, kävi 2 kertaa tarkastamassa automaattihälytyksen aiheuttanman aiheettoman palohälytyksen.

Onko käväissyt mielessä, että 1. kaupunkeja on erikokoisia 2. palokuntia on erikokoisia 3. hälytysmäärät korreiloivat jollain tasolla kylän koon mukaan ?

No jos Suomen n. 7. suurinta kaupunkia kutsuu kyläksi... ja sopimukset tehty myös naapurin pikkukuntien kanssa... eli populaa n. 70 00...

"You can't be as an tourist in your own life"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

hahaa suomen 7. suurin  ;D eli toisiksi pienin  :D

kyllä 50 000 asukkaan kunnassa jo tarvitaan palokuntaa ihan oikeasti ja siitä väestöpohjaa ylöspäin.. keikkoja melkein samassa suhteessa. joku tilasto olemassa että esim Mikkelissä 1 palokeikka - Helsingissä 10 palokeikkaa. ts. x 10 .. ja jos 10 automaattihälytystäkin on päivässä niin kyllä riittää ihan 24 tunniksi hommia. pikkukaupungeissa toki saa olla rauhassa kummallakin puolella palo/saku

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hesassa onkin sitten useampi asema...

Sori kun lupasin jättä tämän topicin jo omaan arvoonsa mutta stadin asemista (ympärivuotisista) kaiklla seitsemällä päivystää mm. sammatusautoksikin kutsuttu hööki. Keikkamäärät edellämainituilla toki vaihtelevat mutta keskimäärin JOKAINEN hööki ajaa vuoden aikana yli 1000 hälytystä...........

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tarkennusta tuohon uutiseen: Onko siis tarkoitus järjestää uusille, valmistuville pelastajille opistovaiheen jälkeen vielä lh-koulutusta? Siis esitys ei tarkoita sitä, että jo olemassa olevat Suomen palomiehet/pelastajat laitetaan uudelleen koulutukseen? kommentoikaa...sillä muutoin:

Olen varma siitä, että jo eläkeikää odottelevaa palomiestä ei niin vain saada lähtemään (vapaaehtoisesti ainakaan) lh-opintoja suorittamaan. Kaikki ne, jotka ovat nähneet palokuntakulttuuria tietävät mitä tarkoitan. Jotta jo työelämässä olevat ja eläkkeelle pääsyä odottelevat palomiehet lähtisivät ko opintoja suorittamaan täytyisi ainakin seuraavien kohtien täyttyä:

1. opiskelun tulee olla työnantajan kustantamaa (siis ei kuluja työntekijälle)

2. opiskelun tulee tapahtua työvuorossa palvelusaikana (ei siis klo 18 jälkeen...)

3. opiskelun tulee näkyä palkassa l. lisää liksaan

4. jos vapaalta joutuu kouluun--> vapaata tunti tunnista ja opiskeluajalta ylityöpalkka

5. opiskelu ei saa haitata vapaa-ajan harrasteita l. metsälle, kalallle tms. on päästävä normaalisti

6. Mahd. lh-tutkinto ei saa olla myöhemmässä vaiheessa menolippu ykköslähdön ambulanssiin -->

  vanha palomies ei todellakaan nouse yöllä kyydille, riittää, että prostata juoksuttaa öisin...

7. mahd. vuodeosastoilta täytyy päästä normaaleille kahvi- ja ruokatunneille omalle asemalle (muuten siellä on joku pelastajan nilkki tai kesuri vanhan palomiehen istumapaikalla...)

8. päivittäiset  työtehtävät eivät saa lisääntyä (kts. kohdat 4,5 ja 6)

No miten luulette, että toteutuu? minä veikkaan, että aika huonosti.

Luulisi, että tämänhetken palo- ja pelastustoimen päivittäisillä vuorovahvuuksilla olisi järkevämpää pitää työntekijät rivissä eikä laittaa heitä vaippoja ja lakanoita vaihtamaan hoitolaitoksiin jos meinataan turvata lakisääteiset palo-ja pelastustoimen palvelut kuntalaisille.

Ja kai kaikilla ammattiin ja työtehtäviin katsomatta on oikeus päästä arvokkaasti eläkkeelle omasta ammatistaan/työtehtävistään? eikö?

a flöjt

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tarkennusta tuohon uutiseen: Onko siis tarkoitus järjestää uusille, valmistuville pelastajille opistovaiheen jälkeen vielä lh-koulutusta? Siis esitys ei tarkoita sitä, että jo olemassa olevat Suomen palomiehet/pelastajat laitetaan uudelleen koulutukseen?

Sitä ei uutinen kertonut mutta enpä jaksa uskoa että niin toivottomaan projektiin lähtisivät.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

pikkukaupungeissa toki saa olla rauhassa kummallakin puolella palo/saku

Sakuiluja oli n. 10 /24 tunnin vuoro/ 191 ja palopuolella nuo surullisenkuuluisat...

Palopuolen ihmiset olivat turhautuneita itsekin ja tottakai ajot vaihtelevat jo vuodenaikojenkin mukaan ( metsäpalot yms. )

Ja kysehän oli alunperin tässä keskustelussa noista yli 50-vuotiaista "rättivarasto vastaavista", joilla parhaimmat urheiluvuodet jo takana ja kuntotestit läpäisemättä. Mutta kunnia kuitenkin myös heille, kaikkihan tässä vanhetaan väistämättä ja vanhemmat jullit tuntuivat tuovan työyhteisöön kokemusta ja samalla varmuutta nuoremmille virkaveljille. Mutta tuskin motivaatiota siirtyä vuodeosastoille lähihoitajiksi vanhemmilla palomiehillöä kuitenkaan on. Tai siis ei saa yleistää...

"You can't be as an tourist in your own life"

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

mun kristallipallo näkee tulevaisuudessa sellaisen vision että

1) pelastustoimi siirtyy valtiolle, eläkeikä tippuu samalla

2) kiireellinen sairaankuljetus säilyy pelastuslaitoksilla, mutta eriytyy (oma miehistö. hoitotasolla sh/eh)

3) uudet palomiehet koulutetaan pelastusopistolla myös lähihoitajiksi jotta pystyvät hoitamaan perustason sairaankuljetusta

totuushan se on että palomies ei kestä työkuntoisena 50 ikävuoteen vaikka treenaisi kokoajan. palomiehen työ on fyysisesti erittäin rasittavaa. helposti kuin saada pientä kuvaa kun ajattelee että 3000m cooperin testissä vastaa 10 minuuttia savusukellusta. Jos et ole riittävän kovassa fyysisessä kunnossa, etä pysty tekemään sammutus-raivaus-pelastustöitä ja olet myös riski työkavereille (tehtävässä)

puheet siitä että brankkarit vaan nukkuu; Palokunta on kriisinhallintaorganisaatio joka on puolustusvoimien tapaan olemassa VARMUUDEN VUOKSI! Jos syttyy tulipalo, tulee öljyvahinko, vaarallisten aineiden rekka kaatuu ja myrkyt valuu luontoon, tapahtuu liikenneonnettomuus maalla tai merellä jne jne.. silloin tarvitaan palokuntaa. Näkymätöntä työtä jota on hemmetin helppo arvostella mutta-- kun pajalan puuro palaa vanhainkodin keittiössä pohjaan - verhot syttyy tulee ja samalla koko talo - joudutaan evakuoimaan 200 vanhusta ja ne suurimpaan ääneen palomiehiä halveksineet hoitajat... itseasiassa korvaamaton porukka kun jotain sattuu

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

luulen että vuodeosastoille ei ole kukaan menossakaan. palomies on palomies. lähihoitajaksi kouluttaminen liittyy varmasti muihin seikkoihin (kelan muutokset, ehkä jopa lajiuudistukset jatkossa??)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...