Persoonallisuuden arvostelu

[Mallihoitaja]

Kotihoidossa ainakin oma persoonallisuus on jatkuvasti arvostelun kohteena. Varmaan muuallakin, mutta epäilen, ettei niin suoraa palautetta ja omaan henkilöön kohdistuvaa arvostelua saa yhtä henkilökohtaisesti kuulla. Se on joskus rasittavaa ja pitkien työputkien jälkeen aika ahdistavaakin. Milloin on liian kiltti (työkavereiden mielestä) milloin taas kylmä eikä riittävän avoin (asiakkaan mielestä). Tiedän, ettei kaikkia voi miellyttää, mutta kyllä välillä ärsyttää.Eikö riitä, että hoidan työni hyvin ja olen ammatillinen ja ystävällinen.Pitääkö minun vielä leperrellä ja kertoa omia asioitani? Tämä on vaikea aihe eikä siihen löydy yhtä oikeata vastausta,mutta toivottavasti otatte kantaa.

[Julma]

Eikö riitä, että hoidan työni hyvin ja olen ammatillinen ja ystävällinen.Pitääkö minun vielä leperrellä ja kertoa omia asioitani? Tämä on vaikea aihe eikä siihen löydy yhtä oikeata vastausta,mutta toivottavasti otatte kantaa.

Mua ei ainakaan kiinnosta juuri kertoilla asioitani potilaille, enkä edes oikeastaan tykkäisi kauheasti kuunnella heidänkään sukuhistoriaansa 1600-luvulta tähän päivään. Se ei ole mitenkään hedelmällistä varsinkaan työssä jossa hoitosuhde kestää alle 2 tuntia. Esim. pitkäaikaisosastolla jossa potilas on 20 vuotta niin asianlaita on hieman eri. Senkin verran olen vielä tekopyhä että en osaa kohdella potilaita tasa-arvoisesti noissa tilanteissa, vaan kyllä sen iloisen tervejärkisen ihmisen asiat kiinnostaa enemmän kuin ärräpäitä päästävän juopon.

Kokonaisvaltainen (fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen) hoitaminen on nyt päivän sana ja usein potilaan kanssa onkin perusteltua viettää aikaa ja jutustella jotain, mutta se ei tarkoita sitä että itse tarvitsee mitään henkilökohtaisia asioita jutella. Usein asiakkaiden kysymykset ja puheenaiheet liittyvät työhön sen jälkeen kun ilmoitan olevani vieraalta paikkakunnalta, eivätkä he tunne minua, sukulaisiani tai ystäviäni entuudestaan enkä minä tunne tältä paikkakunnalta ketään.

Eli kyllä täällä on muitakin sinunlaisia hoitajia, itse koen ainakin olevani hyvä hoitaja...mitä se sitten koskaan tarkoittaakaan. Valtaosa potilaistani on saanut apua ongelmaansa ja kaikkia olen pyrkinyt auttamaan jotenkin. Voin väittää vieläpä välittäväni potilaistani, en nyt perheenjäsen tasolla, mutta terveellä tavalla. Koitan kehittää ammatillista osaamistani ja siinä samassa vielä yritän työilmapiiriä parantaa omalla toiminnallani. En kertoile potilaiden asioita sellaisille kenelle ne eivät kuulu. Työnantajaakin koitan ottaa huomioon toiminnassani. Kai siinä ne tärkeimmät on?

[SHV]

Tärkeää olisi työyhteisössä jutella tarkasti pelisäännöt, mitä esim. asiakkaiden luona tehdään ja kukaan ei niistä sitten lipeäisi. Sillä estettäisiin helposti ne hyvä/huono hoitaja-väittelyt ja väitän, että ammatillisuuden säilyttäminen hoitosuhteissa parantuisi. Kotihoidossa voi olla pitkiäkin hoitosuhteita ja onhan se intiimimpi tilanne olla asiakkaan kotona ja siten asiakas tulee väistämättä lähemmäs.

Oma kokemukseni ksh:ssa työskentelystä sisälsi juurikin sitä, että minä olin se huono hoitaja, kun en juottanut "ohikulkiessa" lehmiä, tai etsinyt kissanpennuille koteja tai ajanut ylimääräisesti hakemaan kaupasta jotain tms. Myös itse pidin/pidän yksityiselämäni omana tietonani ja itseasiassa aikamoiset herneet vedin nenään, kun kolleegani kertoi niitä sitten minun puolestani asiakkaille. Osalle hoitajista asiakkaat saattoivat soittaa vapaapäivinä kotiin ja taas jotain ylimääräistä extrahommaa ihan omalla ajalla tekivät ja "hyvän hoitajan" kruunu kirkastui.

[Vieras: Toni X]

Jos mun persoonaa arvostellaan, sanon että pitäkää tunkkinne ja vaihdan työpaikkaa. :nauraa:

Kyllä asiakkaiden kanssa toimeen tulee aina, ja asiakkaan kanssa voi jutella niitä asioita mistä asiakas haluaa puhua.

Päihdehoidon puolella voi sitten enemmän ihmetellä, että mitenkäs paljon sille asiakkaalle omia asioitaan jakaakaan. ::)

[Pöllö]

Kotihoidossa ainakin oma persoonallisuus on jatkuvasti arvostelun kohteena. Varmaan muuallakin, mutta epäilen, ettei niin suoraa palautetta ja omaan henkilöön kohdistuvaa arvostelua saa yhtä henkilökohtaisesti kuulla. Se on joskus rasittavaa ja pitkien työputkien jälkeen aika ahdistavaakin. Milloin on liian kiltti (työkavereiden mielestä) milloin taas kylmä eikä riittävän avoin (asiakkaan mielestä). Tiedän, ettei kaikkia voi miellyttää, mutta kyllä välillä ärsyttää.Eikö riitä, että hoidan työni hyvin ja olen ammatillinen ja ystävällinen.Pitääkö minun vielä leperrellä ja kertoa omia asioitani? Tämä on vaikea aihe eikä siihen löydy yhtä oikeata vastausta,mutta toivottavasti otatte kantaa.

Silloin kun pomo ja asiakas haukkuvat, on siinä kultaisessa keskitiessä onnistunut hyvin eli tehnyt eri osapuolten välillä parhaan mahdollisen kompromissin. ::)

Ihmisethän ovat erilaisia, ja persoonallisuuksiakin on erilaisia. Persoonallisuus on varsin pysyvä ominaisuus, joten en nyt väen väkisin lähtisi sitä muuttamaan. Tietysti kommunikaation keinoja aina voi kehittää. Potilaskin on asiakas, ja hänen lähestymistapojaan ja tarpeitaan on hyvä kuulla. Niihin ei kannata lähteä aina mukaan ja myydä omaa itseään pois, mutta toki erilaisia asiakkaita voi tunnistaa ja myötäillä. Asiaton smalltalk voi joskus auttaa kummasti asiakasta ja hoitajaa - asiakas saa pitää oman reviirinsä ja omat tapansa, hoitaja voi viestiä, että potilaan maailma on huomioitu, mutta samalla voi hakea vähän hyväksyntää omallekin lähestymistavalle.

Itse en kerro omasta elämästäni, perhesuhteista, kodista, harrastuksista tai vastaavista mitään kenellekään asiakkaalle koskaan. Ihmisillä on oikeus yksityisyyteen, potilaiden lisäksi myös työntekijöillä. En koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä, joiden elämäntehtävä on elää muiden elämiä, yrittää tunkeutua ja tietää niistä kaikki ja vielä juoruta yksityisyyteen kuuluvia asioita sellaisille, joille ne eivät todellakaan kuulu. Jos ihminen itse ei halua kertoa historiaansa potilaalle, niin muiden työntekijöiden ei myöskään pidä sitä tehdä. Ihmisillä voi olla myös henkilökohtaiset syynsä olla hiljaa. Onneksi harvoin potilaiden/asiakkaiden seassa on häiriköitä, jotka käyttävät jokaista tietoa hyväksi, mutta valitettavasti tällaisistakin tarinoita tulee valitettavasti vastaan. Omaan tuttavapiiriini on kuulunut henkilö, jolla oli suoraan sanoen pakonomainen tarve kertoa ulkopuolisille osastolla ja talossa vastaantulleita potilastapauksia hyvinkin yksityiskohtaisesti. Antoi erittäin huonon kuvan koko talon ammattilaisuudesta, jos jokin vähän erikoisempi asia on valtavan naislauman juoruttavissa yli hoitosuhderajojen, eikä ammattitaito kykene käsittelemään potilastapausta ilman, että siihen liittyy joku käsittämätön tarve päteä sosiaalisesti - minäpä tiedän, minä olen kuullut, minulle on kerrottu -pisteitä keräten.

En myöskään ymmärrä ihmisten tunkemista samanlaiseen muottiin ja vaatimusta olla samanlaisia ja tehdä jokainen asia samalla tavalla. Meillä hyödynnetään sitä, että ihmiset tietävät eri asioita ja heillä on vähän omia osaamisalueitaan. Asioita voi tehdä eri tavoilla ja lähestymistapoja on monia. Jokainen persoona ja ihminenhän on ainutlaatuinen, ja jokainen tilanne vähän erilainen. Kun joku pyörittää jotain juttua hyväksi kokemallaan tavalla, sitä ei turhaan kannata sorkkia - ainoastaan, jos tilanne johtaa konfliktiin tai vaaralliseen tilanteeseen, niin tietysti sitten voi sopivalla tavalla huomauttaa.

Joillakin on ihan hitosti aikaa töissä muiden tarkkailemiseen ja arvostelemiseen. Eipä tule mieleen ketään elämäntapakriitikkoa, joiden omaa ammattitaitoa tai sosiaalisia kykyjä olisin kovin kummoisesti itse arvostanut. Lähes aina alan miettimään, mikä on ihmisen sisäinen maailma, jos muiden työnteon haukkuminen tai tarkkailu on se elämän ykköstehtävä.

[aqualife]

Erilaisuudesta sakotetaan joka paikassa. Aina löytyy työyhteisöstä joku jolla on marisemista toisen persoonallisuudesta. Pakko sitä on itsensä puristaa samaan muottiin ja samoihin ajatusmaailmoihin ettei joudu silmätikuksi ja johtajan kynsiin. ::)

[Julma]

Pakko sitä on itsensä puristaa samaan muottiin ja samoihin ajatusmaailmoihin ettei joudu silmätikuksi ja johtajan kynsiin. ::)

V*tut. Ei koskaan. Kynsikööt jos siltä tuntuu. Useimmiten tosin ihmiset arvostaa toisia yksilöitä joilla on kykyä ajatella itse.

[Vieras: Toni X]

Yx nainen puhui mulle joskus "sukupuoliedusta", eli miespuolinen hoitaja saa yleensä paljon vähemmän kritiikkia kuin nainen. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta olen tullut aina kaikkien kanssa toimeen: sekä työkaverien että etenkin sen tärkeimmän, eli asiakkaiden/potilaiden.

Jos joku työkaveri rupeaa mun persoonasta marisemaan jotain ilman että olen tehnyt mitään väärin, niin mie sanon nitsivoo ja lähen pois. Kyllä töitä aina löytyy. :nauraa:

Senkin verran olen vielä tekopyhä että en osaa kohdella potilaita tasa-arvoisesti noissa tilanteissa, vaan kyllä sen iloisen tervejärkisen ihmisen asiat kiinnostaa enemmän kuin ärräpäitä päästävän juopon.

No ne ärräpäitä päästelevät juopot on mun omaa asiakasryhmää, ja kuuntelen kyllä työssä mieluummin sairaan ihmisen tuntemuksia kuin iloisten terveiden ihmisten tuntemuksia. Kun niitä sairaita vartenhan mie siellä töissä oon. :smile: