Suomalainen hoitotiede, kenelle?

[Pöllö]

Yritän, Cardina, jossain välissä kirjoittaa vähän rakentavammin AMK-opinnoista. Ei ole järkeä vain haukkua, vaan oikeasti kirjoittaa mielipiteitä, joita voi sitten kritisoida paremmin perustein tai hyvällä onnella löytää jokin ahaa -elämyskin opetuksen kehittämiseksi. Meillä on ollut jonkinmoisia ongelmia opetuksen laadussa, syvyydessä, sovellettavuudessa, aihealueissa ja kohderyhmälle suuntaamisessa.  Yritän joku hetki löytää aikaa, jotta saisi edelleen vain tunnevoittoiset ajatukset koottua asialliseksi tekstiksi. Tälläkin hetkellä aihe on ajankohtainen, kun eräs ystäväni opintojen loppusuoralla on sitä mieltä, ettei viitsi hakata päätään seinään, ja näyttää siltä, että opinnot loppuvat tähän.

Hoitotieteestä ei tietenkään löydy sitä syyllistä AMK-opetuksen ongelmiin.

[Cardina]

Silloin kun hoitotieteellinen tutkimus tuo jotain käytännön hoitotyöhön, on se tervetullutta. Et ei se ihan suorilta roskakoppaankaan mun mielestä jouda. Mut just nää fenomenologis-eksistentialismi-jutut ei oo sitä mitä meidän ala tarvitsee. Linkki sinne käytäntöön pitää löytyä.

Siinä olen kanssa samaa mieltä, että hoitotiede ei saisi ottaa liikaa tilaa käytännön harjoittelulta, joka on kuitenkin se meidän ykkösjuttu.

Mun ihan oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että tutkimuksia pitää oppia AMK:ssa kriittisesti lukemaan (tuntuu, että toistan itseäni...) ja jossain määrin soveltamaan sekä jeesaamaan kehittämisessä, mutta AMK:ssa EI ole tarkoitus tehdä minkäänsoritn tutkimusta!!! Joten menetelmäopinnot, tieteenfilosofia yms. kuuluvat edelleenkin yliopistoon, vaikka toki tiedän montakin AMK-opettajaa, jotka aivan himona opettavat viimeksi mainittuja juttuja ja pitävät niitä tuikitärkeinä sairaanhoitajillekin.

Sairaanhoitajat tarvitsevat työssään monialaista teoreettista tietoperustaa. AMK:n "hoitotieteelliset" opinnot eivät missään tapauksessa saisi viedä tunteja kliinisestä hoitotyösä. Koulutuksessa pitäis muistaa mikä on ko ammatissa työn substanssi!

hyvällä onnella löytää jokin ahaa -elämyskin opetuksen kehittämiseksi. Meillä on ollut jonkinmoisia ongelmia opetuksen laadussa, syvyydessä, sovellettavuudessa, aihealueissa ja kohderyhmälle suuntaamisessa.  Yritän joku hetki löytää aikaa, jotta saisi edelleen vain tunnevoittoiset ajatukset koottua asialliseksi tekstiksi. Tälläkin hetkellä aihe on ajankohtainen, kun eräs ystäväni opintojen loppusuoralla on sitä mieltä, ettei viitsi hakata päätään seinään, ja näyttää siltä, että opinnot loppuvat tähän.

Loppusuoralla olevia opintoja ei missään tapauksessa kannata keskeyttää, vaan hammasta purren, sisulla loppuun. Aikoinani itsekin mietin lähes jokapäivä turhautuneena lopettamista juuri Pöllön mainitsemista syistä, mutta onneksi opiskelijakaverit pitivät "kaidalla tiellä"; "Sua harmittaa sitten, kun me valmistutaan."

Pöllö; sä olet idealisti! Hae ihmeessä opettajakoulutukseen (tai minähän en tiedä mikä sun tausta on, mutta päättelin). Itsekin silloin aikoina olin NIIN turhautunut ja toivoin sairaanhoitajakoulutuksen kehittyvän. Voi, jos olisin silloin tiennyt, että kehittymistä tulee tapahtumaan -  ja paljonkin, mutta kaikki kehittyminen ei ole positiivisesti progressiivista!  ;)

[marevan]

"Terveydenhuolto- ja hoitoalalla työskentelee yli 100 000 ammattilaista. Jokainen heistä joutuu jatkuvasti kehittymään työssään. Kehittymistä varten tarvitaan tutkimustietoa, jota terveystieteet, kuten hoitotiede tuottavat" (Eriksson ym. Hoitotiede)

Näitä kirjoituksia lukiessa minua huvittaa kolleegoiden jopa vihamielinen suhtautuminen hoitotieteeseen. Itse olen pitänyt urani alustalähtien itsestään selvänä, että hoitajat tarvitsevat hoitotiedettä kuten esim. lääkärit lääketiedettä. ( Kiitos tietenkin parhaalle opettajalleni, joka osasi kertoa asiat ymmärrettävästi,  ja osasi perustella sanomansa.) Hoitotiede on oma itsenäinen tieteenala, koska sillä on oma käsitteistö, käsitys tavoiteltavasta hoitotyöstä yms. Hoitotyö tutkii hoitajien antamaa hoitoa jotta hoitotyö perustuisi tutkittuun tietoon. Itse olen sitämieltä, että hoitotiedettä tarvittaisiin nykyään huomattavasti enemmän. Tieto lisääntyisi ja luulot poistuisivat. Mielestäni on käsittämätöntä, että moni kolleeganikin uskoo uskomus hoitohin jotka on useita kertoja todettu täysin tehottomiksi esim. homeopatia ja vyöhyketerapia.

[selena]

Mulla ei ole mitään hoitotiedettä vastaan , mutta se pistää vihaksi että hoitotieteiden opinnot vievät järestäen joka lukuvuosi tilaa kliinisiltä tunneilta. Se on aivan hanurista, itseäni ainakin NOLOTTI mennä harjoitteluun kun käytännön opit olivat jääneet aivan minimiin, eikä elintärkeitä perusasioita oltu opetettu kunnolla.

[Cardina]

" -- Kehittymistä varten tarvitaan tutkimustietoa, jota terveystieteet, kuten hoitotiede tuottavat" (Eriksson ym. Hoitotiede)

Mielestäni on käsittämätöntä, että moni kolleeganikin uskoo uskomus hoitohin jotka on useita kertoja todettu täysin tehottomiksi esim. homeopatia ja vyöhyketerapia.

Tuota noin... Ei pelkkä tieteellinen tutkimustieto riitä missään ihmissuhdeammatissa - ei myöskään hoitotyössä. Tarvitaan päätä, kättä ja sydäntä Erikssoniniin minäkin viitaten. Eli tarvitaan kaikkia Carperin tiedonlajeja tieteellisen tiedon lisäksi (prgamaattista, eettistä ja persoonallista).

Kuka määrittelee mikä auttaa potilasta Potilas itse vaiko hoitaja? Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta esim. homeopatiasta tai vyöhyketerapiasta tms., mutta jos joku niistä avun saa, niin siittä vaan. Tosin en ammatillisessa mielessä ota kantaa puolesta enkä vastaan. Itse uskon horoskooppeihin  ::)

Mulla ei ole mitään hoitotiedettä vastaan , mutta se pistää vihaksi että hoitotieteiden opinnot vievät järestäen joka lukuvuosi tilaa kliinisiltä tunneilta. Se on aivan hanurista, itseäni ainakin NOLOTTI mennä harjoitteluun kun käytännön opit olivat jääneet aivan minimiin, eikä elintärkeitä perusasioita oltu opetettu kunnolla.

Joka työssä, ammatissa ja koulutuksessa pitäisi olla tosi kirkkaana työn substanssi ja päätavoite. AMK:n tavoite on opettaa hyviä sairaanhoitajia. No, mikä on sitten hyvä sairaanhoitaja? Ammattitaitovaatimuksista on muissa viestiketjuissa tosi paljon, mutta sanoisin ihan omin sanoin, että semmonen vähimmäisvaatimus ettei ole itselleen eikä potilaille vaarallinen ja pitää potilaat hengissä, silloin kun se potilaan tilanteen kannalta on mahdollista.

Olen leikkausjonossa ja toivon sydämestäni, että saisin jälleen kerran itseäni hoitamaan samat taitavat lähi- ja sairaanhoitajat kuin aiemminkin. Hoitotiede ei tietenkään "pilaa" heidän taitavuuttaan, mutta näkisin, että ensin pitää osata hoitaa käytännössä potilasta ja vasta sen jälkeen voi alkaa tutkimaan hoitotyön ilmiöitä. Sellaiset tutkijat, joilla ei ole käytännön kokemusta eivät osaa arvioida tutkimustensa soveltuvuutta käytäntöön. Toki hekin voivat tehdä ansiokasta tutkimusta esim. THL:ssä tai Kansanterveystieteenlaitoksella.

[selena]

Hoitotiede ei tietenkään "pilaa" heidän taitavuuttaan, mutta näkisin, että ensin pitää osata hoitaa käytännössä potilasta ja vasta sen jälkeen voi alkaa tutkimaan hoitotyön ilmiöitä. Sellaiset tutkijat, joilla ei ole käytännön kokemusta eivät osaa arvioida tutkimustensa soveltuvuutta käytäntöön. Toki hekin voivat tehdä ansiokasta tutkimusta esim. THL:ssä tai Kansanterveystieteenlaitoksella.

Näinpä juuri! Omalla kohdalla valitettavasti kaikki hoitotieteen opettajat ovat olleet kukkahattu-täti-osastoa joiden viimeisin kliinisen hoitotyön kokemus ajoittuu johonkin kultaiselle 80-luvulle... On todella turhauttavaa yrittää selittää tällaiselle ihmiselle hoitotyön nykykäytäntöjä kliinisessä hoitotyössä. Toinen asia joka saa sappeni kiehumaan on se, että tähän tutkimusmenetelmäosaamiseen on ainakin minun ammattikorkeakoulussani käytetty älyttömän paljon aikaa ja resursseja jotka olisi ihan yhtä hyvin voitu laittaa elintärkeisiin käytännön tunteihin ja esimerkiksi anatomian, fysiologian jne opiskeluun. Sen sijaan harjoittelemme 10op edestä SPSS-ohjelmaan lukujen syöttämistä. Missä järki?

[Pöllö]

Mut just nää fenomenologis-eksistentialismi-jutut ei oo sitä mitä meidän ala tarvitsee.

Joissain tutkimuksen muodoissa fenomenologia on sinänsä järkevä lähestymistapa. Pitäisikö ammattiKORKEAKOULUopetuksessa sitten osata vielä enemmän, on toinen jutska.

Meillä opetuksessa sitten vain unohtuikin kvantitatiivinen, suhteuttava, mekanistinen ajattelutapa, joka on ihmisen hoitamisessa myös äärimmäisen tärkeää. Ihminen on kuitenkin myös soluja ja molekyylejä, ja jos hoitaja tuuppaa lääkettä suoneen, mittaa verenpainetta tai ihmettelee hengitystaajuuden nousua, niin tarttis kanssa tietää aika perusteellisesti, mistä kyse, ja paljonko on oikeasti paljon - ja miten sen voisi ehkä itse arvioidakin.

Itse kaipasin myös kvantitatiivisen tieteen selittämistä ja opettamista. Kuitenkin hoitoalaan liittyy myös kvantitatiivisen tieteen tekemistä ja sen soveltamista, vähintäänkin vastaan tulee tietoa, jossa tulokset tehdään raa'alla matematiikalla. Ei se riitä - todellakaan, että opetetaan, että on tällaisia hienoja ohjelmia, mihin voi syöttää lukuja ja sitten ohjelma kertoo valmiit tulokset. Opiskelija vetää siitä lähinnä sellaisia johtopäätöksiä, ettei homma kiinnosta koulua, aihetta ei haluta opettaa eikä ilmeisesti osata opettaa kunnolla. Ja tämä mm. monen lukiosta tulleen suusta, lukiossa sentään vaadittiin kuulemma jotain.

Itsestäni tilastomatematiikan alkeet kuitenkin antaisivat välineitä ymmärtää kvantitatiivista tiedettä, hieman suhteuttaa asioita määrällisesti - ja erityisesti arvioida vastaan tulevan kvantitatiivisen tieteen aineistoa. Tämä lähestymistapa onkin sitten ilmeisesti jo niin vaativaa, että sitä käsitellään paikoin vasta ylemmistä AMK-tutkinnoissa tai tohtoritasolla?

Eräässä putiikissa yksinkertainen matematiikka ja numerot tuntuivat olevan niin vaikeita, että kun työssä ehdottomasti tarvittavia matemaattisia malleja alettiin kouluttamaan, niin naisvaltaisen työpaikan työntekijät vaativat ehdottomasti materiaaleja, joissa ei saa missään nimessä olla ensimmäistäkään matemaattista kaavaa... Ja ko. henkilöt kuitenkin olivat ohjaavassa ja päättävässä asemassa. Tavallisessa kenttätyössä se tarkoittaisi verenpaineen mittaamista ilman numeroita. Voihan verenpainearvot ilmoittaa vaikka väreinä, ei siinä mitään...

Satuin olemaan noissa edellisen kappaleen rooleissa myös asiakkaan asemassa, ja oli se välillä vaikeaa. Vaatimukset olivat aivan utopistisia, kvantitatiivista suhteellisuuden tajua ei ollut - mikä on paljon, mikä vähän, vaatimustasot olivat utopistiset, vähintään kertaluokkaa (!) liian kovalla tasolla ja oli hyvin vaikeaa yrittää viestittää maailmalla aiheessa käytettäviä päätöksenteon kvantitatiivisia menetelmiä, koska ko. henkilöt kävelivät myös oman organisaationsa raja-arvo-ohjeiden ja niiden takana olevien mallien ylitse. Käytännössähän sitten asiat jäivätkin usein toteutumatta, tai ne tehtiin, kun oli pakko, ja joku maksoi 5 - 10 kertaiset kustannukset, mitä meiltäkin vaadittiin... Oma kuviomme eteni auktoriteetteja käyttämällä. Tutkimustiedon sijaan päättäjä vetosi auktoriteetteihin. Joten pyydettiin lausunto eräältä auktoriteetilta, ja kun lausunto alkoi suunnilleen sanoilla "hullujako olette" (sic!), niin... Päätöstä ei tullut, vaan vastuu siirrettiin vielä eteenpäin, mutta seuraava asiaa pyöritellyt taho oli käsiteltävissä toisin keinoin.

Tuli vain anekdoottina mieleen, miltä se meno näyttää sitten käytännön hommissa, kun matemaattinen suhteellisuudentaju pitkälle puuttuu, päättäjiksi päätyi joitain auktoriteettiuskoisia henkilöitä, joilla ei ollut kykyä ymmärtää edes peruslaskutoimituksilla tuotettua tietoa. He itse olivat mielestään auktoriteetti, jos se ei riittänyt, vedottiin muiden sopivien tahojen auktoriteetteihin.

Aihe on näkynyt opetuksessa välillisesti esim. lääkelaskuista, ja TEO on 2000-luvulla ottanutkin kantaa asiaan. En tosin tiedä, onko kyseessä johtopäätös yksittäisistä ajatus- tai huolimattomuusvirheistä, vai onko TEO systemaattisesti arvioinut perusmatemaattisten taitojen opetusta.

[Cardina]

Mut just nää fenomenologis-eksistentialismi-jutut ei oo sitä mitä meidän ala tarvitsee.

Joissain tutkimuksen muodoissa fenomenologia on sinänsä järkevä lähestymistapa. Pitäisikö ammattiKORKEAKOULUopetuksessa sitten osata vielä enemmän, on toinen jutska.

Niin, ylipäätäänhän tutkimusmenetelmän - olipa sitten määrällinen tai laadullinen -  valinta riippuu tutkittavasta ilmiöstä, tutkimuksen tarkoituksesta ja tavoitteesta. Voihan sitä myös yhdistellä laadullista ja määrällistä. Mutta AMK ei ole se oikea tutkimuksentekopaikka.

Meillä opetuksessa sitten vain unohtuikin kvantitatiivinen, suhteuttava, mekanistinen ajattelutapa, joka on ihmisen hoitamisessa myös äärimmäisen tärkeää. Ihminen on kuitenkin myös soluja ja molekyylejä, ja jos hoitaja tuuppaa lääkettä suoneen, mittaa verenpainetta tai ihmettelee hengitystaajuuden nousua, niin tarttis kanssa tietää aika perusteellisesti, mistä kyse, ja paljonko on oikeasti paljon - ja miten sen voisi ehkä itse arvioidakin.

Hmm... pärjäiskö noissa kysymyksissä, jos on fysiologia hallussa. Paljonko on oikeasti paljon TÄLLE potilaalle perustuu hyvin usein kuitenkin työkokemukseen (ns. "kliininen silmä")

Ja miksi sairaanhoitajien opetuksesta poistettiin AMK:ssa kemia ja kliininen kemia, kun eikös AMK pitäisi olla kuitenkin jotain paljon hienompaa ja vaativampaa kuin sairaanhoitajaopisto

Itsestäni tilastomatematiikan alkeet kuitenkin antaisivat välineitä ymmärtää kvantitatiivista tiedettä, hieman suhteuttaa asioita määrällisesti - ja erityisesti arvioida vastaan tulevan kvantitatiivisen tieteen aineistoa. Tämä lähestymistapa onkin sitten ilmeisesti jo niin vaativaa, että sitä käsitellään paikoin vasta ylemmistä AMK-tutkinnoissa tai tohtoritasolla?

Uskallan epäillä ettei ylemmissä AMK-tutkinnoissa, mutta tilastomatematiikkaa, SPSS:ä ja kaikenlaisia tutkimusmenetelmiä saa kyllä yliopistossa opiskella ihan sielunsa kyllyydestä niin paljon kuin rahkeet kestää. Toiset vaan sielläkin tietty suorittaa sen pakollisen minimin joskin nekin melko kattavat, ja jokuhan oppii 6 ov:ssa enemmän kuin toinen... Tohtoritasolla ei välttämättä menetelmäopinnot enää ole niin kauhean vaativia, kun vedotaan siihen, että maisteriopinnot ovat jo perustalla. Ja jos hyvin käy, ja pääsee tekemään väikkäriä tutkimusryhmään, niin hyvässä lykyssä joku toinen kerää aineiston (keskussairaaloissa sh:t saavat kerätä lukuisan määrän "kivoja" näytteitä), tallentaa sen ja vielä kolmas tekee ajot.

Tiedän meinaan yhden lääketieteen väikkäriä tehneen, jolla oli suuria vaikeuksia selittää edes mitä "hypoteesi" tarkoittaa. Ja siinä kvantitatiivisessa tutkimuksessa se ei ollut edes mitenkään vaikea selittää... (syntymäpainon vaikutus myöhempään sairastuvuuteen)

Eräässä putiikissa yksinkertainen matematiikka ja numerot tuntuivat olevan niin vaikeita, että kun työssä ehdottomasti tarvittavia matemaattisia malleja alettiin kouluttamaan, niin naisvaltaisen työpaikan työntekijät vaativat ehdottomasti materiaaleja, joissa ei saa missään nimessä olla ensimmäistäkään matemaattista kaavaa...

:nauraa: "naisvaltaisen työpaikan työntekijät" eli siellä saattoi siis olla joku mies, joka vänkyröi vastaan... Sinänsä matemaattiset kaavat, niiden käyttö tai ymmärrys  tuskin liittyy sukupuoleen. I hope so.

Aihe on näkynyt opetuksessa välillisesti esim. lääkelaskuista, ja TEO on 2000-luvulla ottanutkin kantaa asiaan. En tosin tiedä, onko kyseessä johtopäätös yksittäisistä ajatus- tai huolimattomuusvirheistä, vai onko TEO systemaattisesti arvioinut perusmatemaattisten taitojen opetusta.

Perusmatemaattisten taitojen opetus... eikös ne perusmatemaattiset taidot pitäisi olla hallussa kaikilla peruskoulun suorittaneilla? Ja lääkelaskuthan pääasiassa perustuvat peruskoulun 4 lk:n matematiikkaan (katsokaapa vaikka oppikirjoja). Aivan oma lukunsa sitten ovat erillaiset oppimisvaikeudet, jotka ovat kuin AVH-potilaalla neglect; kun ei pysty hahamottamaan, niin ei pysty. Älykkyysosamäärä on kuitenkin ihan tavistasoa, että tyhmyydestä ei siis ole kyse, mutta tarvitsee oppiakseen ihan erityisiä menetelmiä, yksilöopetusta ja paljon enemmän aikaa kuin OPS antaa myöten, mutta oppii kuitenkin ja pärjää työelämässä.

[Pöllö]

(tutkimusmenetelmistä)

Mutta AMK ei ole se oikea tutkimuksentekopaikka.

Kovasti vain meillä hoitotieteen maisterit viittaavat tieteeseen (valitettavasti vain hyvin suppeaan osaan sitä) ja osa yrittää tehdä väitöskirjaakin. Lähinnä tilastotieteen alkeet ja muutamat peruskäsitteet olisi varsin hyvä opettaa siksi, että luettaessa sitten muuta kuin kvalitatiivisilla menetelmillä tehtyä tiedettä, ymmärrettäisiin mitä oikeasti on tehty, miten - tai mitä tulokset edes tarkoittavat. Se on aivan sama, opetetaanko menetelmätieteitä raskaalla kädellä sitten millä tasolla, alkeelliset perusasiat voisi monen hyvä osata muuallakin. Tietysti jos halutaan päästä helpolla, sulkea myös "kova" tilastotiede hoitotieteen ja hoitotyön ulkopuolelle, niin saahan sitä silläkin tavalla hommat helpommiksi, vastuut vähäisemmiksi ja laput tiiviimmin silmille.

Hmm... pärjäiskö noissa kysymyksissä, jos on fysiologia hallussa. Paljonko on oikeasti paljon TÄLLE potilaalle perustuu hyvin usein kuitenkin työkokemukseen (ns. "kliininen silmä")

Ja totta on, että osan asioista oppii vain näkemällä, kokemuksella ja tekemällä. Kaikkea ei tosin kannata kokemuksellisessa maailmassakaan oppia kantapään kautta. Ei sitä potilasta kannata ensin päästää menehtymään ja sitten muistella, mitä ennusmerkkejä ehkä oli nähtävillä (ja tämä sanamuoto on valittu erittäin tietoisesti). Maailmassakin näkee ja kokee huomattavasti enemmän asioita, jos tietää paremmin, mitä ulkoisten merkkien taustalla oikeasti tapahtuu ja mitä se tarkoittaa, ennakoi - ja miten sitten hoitokin ihan oikeasti siihen paljain silmin näkymättömään vaikuttaa.

Perusmatemaattisten taitojen opetus... eikös ne perusmatemaattiset taidot pitäisi olla hallussa kaikilla peruskoulun suorittaneilla?

Pitäisi olla, mutta eivät näköjään ole. Jokusessa oppilaitoksessa onkin tätä taidettu ihmetellä ääneen, ja kas kummaa, kun perusopintoihin kuuluu sitten matematiikan kurssi. Kertaa matematiikan alkeet ja jatkaa siitä sitten ammatissa tarvittavaan matematiikkaan. Palaahan siihen taas pari opintopistettä, mutta olettamukset ovat tyrimisen perusta.

Mutta ihan turha tätä sanailua täällä on jatkaa. Mun koulussani jatkavat parit kädettömät ja jalattomat maisterit, jotka opettavat erikoisaloja, eivätkä tiedä, miten lääkkeet vaikuttavat ko. alan sairauksissa, tai jotka julistavat, että jos sattuu elvytys, soittakaapa ambulanssi. Ja koulutusohjelman pitäisi liittyä akuuttiin hoitotyöhön, jopa siihen sairaalan ulkopuoliseen, jossa pätevöidytään ambulanssissa toimimiseen. Tai tarkoittikohan se maikka, että lanssissa saattaisi paikalle tulla ammattitaitoinen pelastaja tai lähihoitaja eikä hoitotieteiden maisterin kouluttama AMK-tason henkilö?  Lääkelaskuja koulutti mm. henkilö, joka itse laski eräät laskut systemaattisesti väärin.

Arvosteluasteikolla 4 - 10 mun arvosana koulutuksen sisällölle, laadulle, osuvuudelle ja asiantuntevuudelle on tällä hetkellä 0, mikä varmasti näkyy asenteessa ja kommenteissa. Skolessammehan on myös vaadittu, ettei sitä saa kritisoida julkisesti, vaan moisesta seuraa erottaminen. Ja monella muullakin seurauksella on uhkailtu.

Saa kokeilla tuota viimeistä, sen jälkeen tuttavia juristeja alkaa puuttumaan peliin aika monenkin lakipykälän nojalla, ja erään tv-kanavan varsin mukavassa asemassa oleva henkilö asuu naapurissa. Ja on kovasti kiinnostunut ajatuksistani.  :nauraa:

AMK-koulutuksen sisältö ja taso ei kuulu suoraan hoitotieteeseen, mutta jos eteen tulee Hoitotieteen Maisteri, paistattaa tutkinnollaan, mutta hyvin kapean sektorin ulkopuolelta ei osata yhtään mitään, niin jotain on jossain mennyt erittäin pahasti pieleen. Suoraan sanoen resurssien hukkaamista, erittäin epämotivoivaa - ja ääneen sanoen myös hengenvaarallista, kun kliinisen silmän kehittyminen vaatii mahdollisesti vaaratilanteen tai useammankin.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa jotenkin meillä on oletettu, että opiskelija oppii valtavasti käytännön logiikkaa ja osaamista harjoitteluissa. Harjoittelupaikoissa taas oletetaan, että oppilaitos on opettanut teoreettiset ja kädentaitojen perusasiat hyvin ja osaaminen on laaja-alaista. Nyt se osaaminen jää kyllä kapeaksi ja aika paljon sen laaja-alaisuuden saamisesta jää suoraan sanoen oman aktiivisuuden tai sattuman varaan.

[Cardina]

Kovasti vain meillä hoitotieteen maisterit viittaavat tieteeseen (valitettavasti vain hyvin suppeaan osaan sitä)

Pyydä, jos sä saisit opettaa sitä laajempana  ::)

ja osa yrittää tehdä väitöskirjaakin.

Tuntuu, että kaikki AMK-maikat tekee väitöskirjaa. AMK tukee sitä niin hyvin. Ja kyllä suurin osa myös yrittäessään saa sen valmiiksikin (en siis oikeasti tiedä ketään, joka olisi jättänyt kesken).

Tietysti jos halutaan päästä helpolla, sulkea myös "kova" tilastotiede hoitotieteen ja hoitotyön ulkopuolelle, niin saahan sitä silläkin tavalla hommat helpommiksi, vastuut vähäisemmiksi ja laput tiiviimmin silmille.

Missä se on suljettu pois? Varmaankin ihan yksittäisen oppilaitoksen opetuksessa? Mutta ei tota väitettä voi yleistää.

Hmm... pärjäiskö noissa kysymyksissä, jos on fysiologia hallussa. Paljonko on oikeasti paljon TÄLLE potilaalle perustuu hyvin usein kuitenkin työkokemukseen (ns. "kliininen silmä")

Ja totta on, että osan asioista oppii vain näkemällä, kokemuksella ja tekemällä. Kaikkea ei tosin kannata kokemuksellisessa maailmassakaan oppia kantapään kautta. Ei sitä potilasta kannata ensin päästää menehtymään ja sitten muistella, mitä ennusmerkkejä ehkä oli nähtävillä (ja tämä sanamuoto on valittu erittäin tietoisesti). Maailmassakin näkee ja kokee huomattavasti enemmän asioita, jos tietää paremmin, mitä ulkoisten merkkien taustalla oikeasti tapahtuu ja mitä se tarkoittaa, ennakoi - ja miten sitten hoitokin ihan oikeasti siihen paljain silmin näkymättömään vaikuttaa. 

... jos EI ole sitä kokemuksen myötä kehittynyttä kliinistä silmää (kaikillahan se ei kehity vaikka olis 50 vuotta työssä), niin silloin siihen yksinomaan EI pidä luottaa. Ja taitava hoitaja osaa käyttää monenlaista tieteellistä tietoa ja useampia tiedonlajeja tilanteeseen sopivalla tavalla. Kliinisestä kemiasta ja fysiologiasta on ihan oikeasti hyötyä, JOS sitä osaa soveltaa (= tietämisen korkein ja vaativin aste).

Perusmatemaattisten taitojen opetus... eikös ne perusmatemaattiset taidot pitäisi olla hallussa kaikilla peruskoulun suorittaneilla?

Pitäisi olla, mutta eivät näköjään ole. Jokusessa oppilaitoksessa onkin tätä taidettu ihmetellä ääneen, ja kas kummaa, kun perusopintoihin kuuluu sitten matematiikan kurssi. Kertaa matematiikan alkeet ja jatkaa siitä sitten ammatissa tarvittavaan matematiikkaan. Palaahan siihen taas pari opintopistettä, mutta olettamukset ovat tyrimisen perusta.

Kyllä joskus aikoinaan pääsykokeissa karsittiin rankalla kädellä kaikki, joilla EI perusmatikka ollut hallussa. Hakijamäärätkin oli kyllä aivan eri luokkaa... Mutta eipä sitten sisälle päässeiden aika mennyt siihen, mitä oli jo aikoinaan opiskeltu...

Mutta ihan turha tätä sanailua täällä on jatkaa. Mun koulussani jatkavat parit kädettömät ja jalattomat maisterit,

Niimpä. "Teot ovat kauneinta puhetta" eli mitä ajattelit itse tehdä näille huomaamillesi epäkohdille? Voin sanoa, että itsellänikin on erittäin huonoja kokemuksia AMK:sta. Voisin sanoa, että paljon, paljon huonompia sillä perusteella, että niillä vaikutti liian moneen asiaan ja liian kauan - ei pelkästään 3,5 vuotta. Niistä on nyt kohta tasan 4 vuotta ja niistä aikoinaan tänne kirjoitin, joten tällä kertaa en enää toista itseäni. Mutta yritän omalla toiminnallani tehdä edes jotain, edes pienenkin siivun.

Skolessammehan on myös vaadittu, ettei sitä saa kritisoida julkisesti, vaan moisesta seuraa erottaminen. 

AMK:ssa on oikeasti opiskelijoista pula, joten jos yksi sulkee ovensa, niin toinen avaa. Ja Suomessa on edelleenkin sananvapauslaki, jota ei edes suuren ja mahtavan AMK:n tutkintosääntö pysty kumoamaan. Mutta kyllä olen saanut itsekin kokea vastaavanlaista uhkailua aikoinaan... eivätkä ne kyllä jääneet edes uhkailuksi.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa jotenkin meillä on oletettu, että opiskelija oppii valtavasti käytännön logiikkaa ja osaamista harjoitteluissa. Harjoittelupaikoissa taas oletetaan, että oppilaitos on opettanut teoreettiset ja kädentaitojen perusasiat hyvin ja osaaminen on laaja-alaista. Nyt se osaaminen jää kyllä kapeaksi ja aika paljon sen laaja-alaisuuden saamisesta jää suoraan sanoen oman aktiivisuuden tai sattuman varaan.

Tästä olen täysin samaa mieltä. Vaikka opiskelija olisi miten aktiivinen, mutta ei saa hänelle sopivaa harjoittelupaikkaa (joku lusmu on varannut sen Jobstepin kautta vaikkei menekään), niin eihän hän pääse tavoitteisiin.

Ehkä AMK-opetusta napakoittaisi ja laatua nostaisi valtakunnalliset arviointikriteerit, jotka olisi tehty yhteistyössä työelämän kanssa. Eli esim. mitä asioita oikeasti pitää osata ensimmäisen harjoittelun jälkeen, ja miten koko prosessi etenee. Nythän sairaanhoitajilla on hyvin yleisellä tasolla olevat ammattitaitovaatimukset, mutta AMK ei taida niitä juurikaan noteraata opetuksen kannalta. Mutta sitten jokainen opettajakin voisi tarkistaa kurssiensa sisällön ja päivittää tarpeen tullen omaa kliinistä osaamistaan, varmistaakseen kriteerien mukaisen opetuksen laadun.

Ja kun puhutaan näyttöön perustuvasta hoitotyöstä, niin opettajienkin tulisi muistaa näyttöön perustuva opetustoiminta. Ei se, että pistetään opiskelija harjoitteluun hyvin epävarmana omista kliinisistä taidoistaan, tuota syvällistä oppimista harjoittelussa eikä se ole sitä PBL:n soveltamista. Se lyhyt harjoitteluaika vaan hassaantuu sellaisiin asioihin, joita olisi koulussakin voitu ensin laboroida (esim. verenpaineen mittaus ja EKG:n rekisteröiminen) ja sitten päästäisiin harjoittelussa vähän pitemmälle kuin että "mihin ne elektrodit nyt pitikään laittaa". Pahimmillaan opiskelijan kokema epävarmuus johtaa turhautumiseen ja erittäin negatiivisiin kokemuksiin koko alasta.  :-

[Pöllö]

Kommentoinpa aiheesta enää lyhyesti sen verran, että oppilaan uhkaileminen, opintojen tai valmistumisen vaikeuttaminen, harjoittelupaikkojen evääminen, puhuminen selän takana työnantajalle tms. on varsin riskialtista. Tiedossa on itse asiassa Suomessa yksi case, jossa opiskelijasta on esim. annettu väärään suuntaan negatiivista informaatiota. Mielipiteiden asialliseen ilmaisuun on sananvapaus, vaikeuksien järjestäminen voi olla syrjintää, tietyissä tilanteissa voi syyllistyä myös rekisteririkkomukseen, ja virkasuhteisilla henkilöillä on hieman erityisiä velvoitteita ja vastuitakin.

Oppilaitoshan on oikeushenkilö, jonka tulee oikeuskäytännössä sietää julkistakin, perusteltua kritiikkiä. Hyvien käytöstapojen mukaista on tietysti tehdä se asiallisesti. Mutta, aihe on jännä, tyytymättömyyttä opetuksen sisältöön ja joskus myös laatuun on runsaasti, mutta hirveästi siitä ei keskustella. Itse olen purkanut turhautumista voimakkaasti, ja se auttaa henkilökohtaisesti. Mutta aivan totta, ei vie eteenpäin. Joten jätetään areena sellaisille, jotka osaavat perustella, pohtia, nähdä asioista läpi, tuoda positiiviset havainnot esiin, ideoida ratkaisuja... Cardinalta erinomainen pointti, ei pitäisi vain korostaa negatiivisia asioita foorumilla, vaan yrittää itsekin tehdä jotain asioiden hyväksi.

Olenko itse tehnyt ja saanut jotain aikaan... En?! Olenko tuonut positiivisia kokemuksia ja havaintoja? En! Olenko tuonut esiin asioita, joissa on yritetty? En... Olenko antanut oppilaitoksille mahdollisuuden puolustautua täällä, en! Olenko esittänyt jotain kehitysideoita, no enpä. Kykenenkö näkemään kaikkien takana olevien tavoitteiden läpi, tuskin...

Joten, kiittää ymmärryksestä ja mahdollisuudesta sanoa tuntemuksia ääneen. Ja mm. Cardinaa mukavista kommenteista. Jätetääs areena oikeasti asioita eteenpäin vieville ihmisille. Semminkin kun myös on miettinyt ja pelottanut, kannattaako mielipiteitä kirjoittaa. Jos tällaisista teksteistä jää kiinni, mikä on seuraus...

Loppukaneetiksi jääköön vertaus Puolustusvoimiin. Tarina kertoo korkea-arvoisesta upseerista*, jolla oli yksi ajatus: "varusmies on kuningas". Hierarkian pahnanpohjimmainen oli se Asiakas, jota varten se varuskunta oli olemassa. Kyllä sen huomasi, asiattomuuksia ei ollut, ovet olivat auki palautetta ja "surua, huolia ja murheita" varten virkaportaassa useampi pykälä ylöspäin, joka kysymykseen pyrittiin tarjoamaan asiallinen vastaus, ja koulutuksen laadusta ei kyllä tingitty.

Joskus kun näkisi AMK:n seinälle ilmestyvän tekstin "Opiskelija on kuningas", ja sen sisäistetyn, niin olispas kiva. Opiskelija on yleensä se oppilaitoksen tärkein asiakas, sidosryhmä, kohdehenkilö, tuote, mainos, tuleva kouluttaja - ja työntekijä, opiskelija tekee myös palkatonta työtä oppimisensa eteen (tai KELA:n avustuksella..). Jos organisaatio ei satsaa 110 % efortilla tuon opiskelijan hyvinvointiin, kehittymiseen, palautteeseen, niin mikä olikaan AMK:n tehtävä? Olla vaan duunipaikka, jossa käydään luennoimassa ja välillä muuten valvotaan niitä hemmetin typeriä tunareita, joista ei ole kuin harmia ja haittaa?

Sketseissä ja vitseissä Puolustusvoimat nähdään aina kankeana ja typeränä organisaationa, mutta toisaalta sieltä on lähtenyt mm. syväjohtaminen (everstiluutnantti, kasvatustieteiden tohtori Vesa Nissinen luoma johtamis- ja ajattelumalli). Ja jatkuvasti johtamis- yms. järjestelmiä on rakenneltu vastaamaan tulevaisuuden taistelukentän skenaarioita. Puolustusvoimien johtamisoppeja ei suoraan kannattane AMK:ssa soveltaa, mutta johtamistavan muutosta voi viedä eteenpäin ilman, että hukataan se työn perustarkoitus ja perusosaaminen.

*Googlaamalla löytyi nimikin henkilölle: prikaatinkenraali Kauko Taskila, menehtynyt sairaskohtaukseen 2003, toiminut mm. Sotakorkeakoulussa kouluttajana, joten sieltä tainnut sitten yksi tarina lähteä eteenpäin.