Jump to content
 
Piupa

Vanhusten ruokailuvälisuositus 10-11 tuntia

Recommended Posts

Piupa

Eilen (21.10.10) oli uutisissa juttua vanhustenhoitopaikoista, ja yhtenä epäkohtana nostettiin esille ruokailujen väliset ajat. Vain joka kymmenennessä hoitopaikassa toteutuu suositus että ruokailujen välinen aika on korkeintaan 10-11 tuntia. Nyt haluaisinkin kysyä teiltä, joilla suositus toteutuu, miten olette käytännössä järjestäneet ruokailuajat? Muutkin saa toki antaa vinkkejä! Meillä aamupala on klo8:00 ja iltapala klo18:00-19:00, eli paastoajaksi tulee n.13-14 tuntia. Eli 3-4 tuntia pitäisi puristaa jotenkin pois. Aamupala-aikaa ei voi oikeastaan aikaistaa, koska aamupesut ja -pukemiset ottaa oman aikansa. Päinvastoin, joskus menee jopa klo8:30 saakka, että saamme kaikki vanhukset aamupalapöytään ja syömään. Myös iltapalan myöhäistäminen tuntuu hankalalta, koska teemme iltatoimet vasta iltapalan jälkeen, ja pari tuntia täytyy vähintään varata aikaa iltatoimiinkin. Onko hyviä ehdotuksia miten ongelma ratkaistaan?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Iltatoimia voi aloittaa jo ennen iltapalaa ja aamutoimia jättää aamupalan jälkeen ja ohjata asukkaat syömään tohveleissa ja aamutakeissa. Tosin se väli useimmiten ainakin sen 12 tuntia tuppaa olemaan, vaikka tuolla tavoin organisoisikin. Tosta mallista kuitekin sekin hyöty, että kaikkia potilaita ei tarvitse kovalla tahdilla käydä läpi, vaan aamutoimet voi hoitaa jouhevasti esim. 07-10 ja iltatoimet 18-22.

Toinen vaihtoehto olis se, että iltavuoroa venytetään vaikka 23 asti ja aamuvuoro aikaistetaan tulemaan 06, enkä usko että se on työntekijöiden toiveiden mukaista.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Tuo iltapala kuudelta ja aamupala kahdeksalta systeemi on kyllä syvältä, harva elää kotona tuolla rytmillä. Ja syynä on vain vanhat luutuneet perinteet, ei voi olla mahdotonta muokata hieman keittiön ja osaston työvuoroja vastaamaan järkevämpää ruokailurytmitystä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Asswiper

Joissain paikoissahan on jo niin, että yöhoitajat jakavat iltapalan esim. klo 21.30 Tämä on se helpoin tapa päästä siihen alle 11 tunnin syömistaukoon. Tosin useissa paikoissa yököillä on juuri tuolloin kaikkein kiireisin aika meneillään, joten mitenkään ongelmatonta se ei ole.

aamupalan aikaistaminen olisi toinen vaihtoehto, mutta jos aamuvuoron työaika alkaa klo 7, on tosi vaikea siirtää aamupalaa alkamaan ennen klo 7.30. Yökköjen vastuulle sitä aamupalan tarjoilua ja mahdollista syöttämistä ei oikein voi delegoida. Tulisi liian raskaaksi ja hankalaksi.

Ei ole tosiaan helppoa toteuttaa näitä suosituksia, kun työvuorot ovat melkein joka paikassa suunnilleen: a 7-14 i 13-21 y 21-7.

Iltavuoron myöhäistäminen tulee varmaankin tästä ja monista muistakin syistä useissa yksiköissä lähivuosina ajankohtaiseksi. Ainakin meillä on töissä hyvin havaittavissa, että ihmisten käsitys normaalista vrk- rytmistä on siirtynyt myöhäisemmäksi. Iltavuoroissa on aina vain kiireisempää, kun iltatoimet siirtyvät yhä myöhemmäksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
astraalihoitaja

Meilläkin on iltapesut ja vaihdetaan pyjamat ensin päälle, sitten vasta iltapalalle. Vuodepotilaat syötetään ihan viimeiseksi klo 20 jälkeen.

Toki laitostuneet vanhuksemme purnaavat kuka ei halua esiintyä ihmisten ilmoilla yöpaita päällä, kuka haluaa iltapalansa jo kuudelta eikä tajua miksi eivoi sitä vielä saada.

Aamulla kyllä pyritään ne aamupesut tekemään ensin ainakin heille jotka inkontinenssisuojaa käyttää. Ei oo kiva aamiaista syödä kusisissa vaipoissa kuten tilanne oli kun nuorna tyttönä tein hommia pitkäaikaisosastolla -90 luvun alkupuoliskolla. Käytännössä aamupala on silloin klo 8.Aamulla meillä on kyllä niitäkin jotka haluavat ja saavat nukkua pitkään siinä sitä syöttövälissä riittääkin miettimistä.

Ollaan mietitty että jos meille tulisi jonkinlaisia "välivuoroja". jolloin joku hoitajista olisi esim sinne 21:30 asti jolloin iltasyötön voisi sinne vielä myöhäistää.

Mutta en minäkään kotona syö just ennen nukkumaanmenoa ehkä pari tuntia ennen ja aamuvuorossa aamupalan vasta klo 10 kun on oma kahvitauko.

Pitäisihän näitäkin juttuja voida miettiä yksilöllisemminkin. Ja onneksi joku aina välillä miettiikin niinkuin se yöhoitaja joka laittaa voileivän aikaisin heräävälle. Jos ei ihan tulipalokiire ole niin yksinkertaistahan se on.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Mutta en minäkään kotona syö just ennen nukkumaanmenoa ehkä pari tuntia ennen ja aamuvuorossa aamupalan vasta klo 10 kun on oma kahvitauko.

Sulla on vähän eri rytmit kuin keskimääräisellä vuodeosaston papalla, ne kun on tottuneet syömään iltapalan illalla yhdeksältä ja aamusumpit pitää saada viimeistään aamukuudelta..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Papunen

Meillä on päivällinen klo 18 ja aamiainen on klo 8. Eli väliksi tulee hurja 14h, onneksi lähes kaikki asukkaat syö itsekseen iltapalaa vielä tämänkin jälkeen (20-22 välillä) omassa huoneessaan ja parille tarjotaan (kun ei itse pysty tekemään). Eli varmaan pisimmillään väli on todellisuudessa 11h tienoilla.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Piupa

Kiitos vastauksista, samansuuntaisesti olen asiaa itsekin ajatellut.. Jotenkin vaan tuntuu "hullulta" tehdä ensin iltapesut, vaihtaa vaipat yms. ja sitten vasta yöpaidassa iltapalalle ja sitten taas omaan huoneeseen ja sänkyyn. Ainakin hampaidenpesu lienee järkevintä tehdä vasta iltapalan jälkeen. Luulisin että sitten on taas vessaankin asiaa, kun on käynyt iltapalan syömässä/juomassa. Mutta voi olla ihan tottumiskysymyskin, että ei sitten enää tuntuisi hullulta kun aikansa tekee. Vaikeuksia voi alkuun myös tulla vanhusten motivoinnissa myöhäisempään iltapalaan, koska nytkin jo huomauttelevat jos vähän ollaan myöhässä aikataulusta. Meillä on muutamia omatoimisia vanhuksia ja hekin kyllä menevät omasta halustaan yöunille viimeistään klo19-20, myöhempään eivät jaksa valvoa. Vielä kiinnostaa tietää, onko jossain paikkoja jossa suositus täysin toteutuu, eli jos aamupala klo8, niin iltapala olisi oltava klo22?

Siitäkin olisi toki kovasti apua, jos hoitajamäärä olisi edes suositeltavalla tasolla, niin olisi mahdollista toteuttaa muitakin suosituksia käytännössä!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
astraalihoitaja

Totta puhut Piupa. Kyllä suosituksia toteuttaisi ilomielin kun riittäisi porukkaa vuoroon. Ja muutakin niinkuin läsnäoloa, riittävästi aikaa potilaille ja sitä yksilöllistä hoitoa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
gartsu
Yökköjen vastuulle sitä aamupalan tarjoilua ja mahdollista syöttämistä ei oikein voi delegoida. Tulisi liian raskaaksi ja hankalaksi.

Täällä yks yökkö joka tarjoilee illalla iltapalaa hereillä oleville, sekä myös aamupesut + aamupalaa aamulla hereillä oleville. :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Korilla

Kyllä meilläkin antaa yökkö aamupalaa jos joku tulee niin aikaisin ja yöpalaa saa myös yökukkujat. On kuitenkin myös sellaisia jotka nukkuvat sen 12 tuntia eivätkä halua syödä sinä aikana. Ei pakoteta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
spiderview
Vielä kiinnostaa tietää, onko jossain paikkoja jossa suositus täysin toteutuu, eli jos aamupala klo8, niin iltapala olisi oltava klo22?

Meillä menee tällä hetkellä iltapala seittemältä ja aamupala kaheksalta, mut lähiaikoina kiristetään iltapala kaheksaan. Eli lähelle mennään onnistumista!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
pocis

Kesältä 09. Metsonkodissa Vantaalla aamupalaa tarjottiin 7.30 -> osalle syötettiin vuoteeseen tai avustettiin asentoon vuoteeseen syömään itse. Iltapalaa ei saanut tarjota ennen 20. Iltatyöntekijän vuorokin oli 22 asti, ei perinteiseen 21. Just sen takia että ruokaväli ei tuu niin pitkäksi. Eli aamuhommia jätettiin reilusti aamupalan jälkeen. Jotenkin siellä selvis 1 hoitaja siitä 7 asukkaasta melko hyvin, voi sanoa että ehti hoitamaan hyvin. Ehkä kyseessä oli se että tilat oli kätevät + oli 1 vippari joka auttoi koko osastoa n. 28 asukasta (?).

Kustiksessa homma ei menny ihan niin tanssillisesti. Viimeiset sai ylös vuoteista joskus 11.30, eli lounaalle, ensimmäiset itki kun ei hoitaja ehdi viemään vessaan. 1:llä oli se 7-8 asukasta hoidettavana, ei vierekkäisistä huoneista vaan ympäriinsä osastoa sieltä täältä. Joku saattoi siis saada ruokaa n. 12, päivällisen 16 ja hyvällä tuurilla iltapalaa 18-19 aikaan... Jotenkin ei homma toiminut ... :-o Mut eipä oo kustis sen jälkeen minua kutsunut :) Arkena oli 5-6 asukasta / hoitaja, se vielä meni.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
mannapuuro

Kuuluuko yösyöminen vanhuuteen? Ajattelisi, että esimerkiksi iltakahdeksasta aamukahdeksaan menisi oikein hyvin ruoatta ellei kuku yötä tai herää aamuyöstä. Kuitenkin puhutaan yöpaastosta ja ruokailuväleistä.

Jotkut vanhukset kyllä heräävät kukonlaulun aikaan ja olisi mukava, jos heillä olisi mahdollisuus saada esimerkiksi kahvia yöaikaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
maloppi

Ei kait vanhukset yleensä jaksa syödä yöllä, se on nukkumista varten. Tarpeen mukaan meillä saa pientä syömistä (voileipää, maitoa, soppaa, jogurttia) yöllä, jollekin on aamuyöstä keitetty kahvia. Meillä on iltaruoka 18-19, aamupala 8.15. alkaen, ei toteudu suositukset. Ajatuksena on ollut, että pienen lisäpalan voi jättää pöydälle ja antaa myöhemmin, mutta meillä menenvät nukkumaan jo viimeistään 21-22.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Kuuluuko yösyöminen vanhuuteen? Ajattelisi, että esimerkiksi iltakahdeksasta aamukahdeksaan menisi oikein hyvin ruoatta ellei kuku yötä tai herää aamuyöstä.

Mun lähipiirin +75 vuotiaat syövät iltapalansa yhdeksän, kymmenen välillä ja menevät nukkumaan joskus ennen puolta yötä. (riippuen tv-ohjelmista) Ja aamukahvit porisee tietysti kuuden jälkeen, eli rytmi on säilynyt työvuosilta ihan samana. Jos nämä seniorit joutuu sairaalaan niin nälkähän heille tulee...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
mrs bean

Heissan!

Olen yökkönen ja aloitan klo 21 kierron tarjoamalla hereillä oleville mehukeittoa. Usein kierto vie aikaa tunnin verran, koska samalla kuivittelen, vien loput yölääkkeet, yms. Myöhemmin yöllä em. lisäksi esim. kuivituksen yhteydessä herätetyille tarjoan/juotan. Osa asukkaista on hyvin omatoimisia ja tulevat aamulla jo jopa klo 5 aamupalalle, joten heille ei välttämättä ole syytä edes tarjoilla, muutama heistä haluaa silti mehukeiton pöydälleenkin. Osa on huonoja syömään/juomaan mitään yön aikana, mutta edes pikkuisen hörpyn usein onnistuu tarjoamaan jossain vaiheessa yötä. Mielestäni tämä meille uusi muutamia kuukausia ollut käytäntö on mukavampi kuin vanha, jossa syötin aamulla asukkaita vuoteeseen klo 5 - 7 välillä. Aamurumba ei ole niin kova kuin ennen ja se on työssäjaksamisen kannaltakin jo parempi ja mielestäni on hienoa, että asukkaat saavat nauttia rauhassa aamupalansa.

Tällaista:)

Hyvää työiloa! :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
maloppi

nojaa..... meillä ei ole montakaan itse liikkuvaa... paitsi dementiaosastolla muutama villi :itkee: neljää osastoa yöllä hoidetaan kahden hoitajan turvin, tehdään se pakollinen, vuodeasukkien asentohoito, kuivitukset, kelloihin vastaaminen, joskus näytteitä...niin ja sitten lääkkeiden tarkistus, jauhaminen + litkut kippoihin, ruokapuoli enimmäkseen on päivävuoron tehtävä, annetaan tietysti pikkupalaa hätätapauksessa

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Caby

Heissan!

Olen yökkönen ja aloitan klo 21 kierron tarjoamalla hereillä oleville mehukeittoa. Usein kierto vie aikaa tunnin verran, koska samalla kuivittelen, vien loput yölääkkeet, yms. Myöhemmin yöllä em. lisäksi esim. kuivituksen yhteydessä herätetyille tarjoan/juotan. Osa asukkaista on hyvin omatoimisia ja tulevat aamulla jo jopa klo 5 aamupalalle, joten heille ei välttämättä ole syytä edes tarjoilla, muutama heistä haluaa silti mehukeiton pöydälleenkin. Osa on huonoja syömään/juomaan mitään yön aikana, mutta edes pikkuisen hörpyn usein onnistuu tarjoamaan jossain vaiheessa yötä. Mielestäni tämä meille uusi muutamia kuukausia ollut käytäntö on mukavampi kuin vanha, jossa syötin aamulla asukkaita vuoteeseen klo 5 - 7 välillä. Aamurumba ei ole niin kova kuin ennen ja se on työssäjaksamisen kannaltakin jo parempi ja mielestäni on hienoa, että asukkaat saavat nauttia rauhassa aamupalansa.

Tällaista:)

Hyvää työiloa! :)

Meillä myös näin. Mietittiin joku aika sitten, että miten me saataisiin se tauko sinne max 11 tuntiin. Mietittiin ja pohdittiin ja päätettiin kokeilla sitä että yökkö jollain kuivituksellaan syöttää vuodepotilailaille esim jugurtin tai kiisselin ja mehun. Yleensä menee, joskus ei, mutta tarjottu on. Käveleville tai vessassa käytettäville sitten tarjotaan se mehukeittolasillinen ja kaikille se on yleensä kelvannut.

 

Aamupalaa tarjolla joustavasti klo 7-10, miten asukkaat heräilevät. Viimeistään kymmeneltä pyritään herättelemään että saavat aamulääkkeet hyvissä ajoin ennen lounaslääkkeitä. Päivällinen on klo 17 ja iltatee klo 20, jossa sitten tarjolla jugurttia ja voileipiä lisäksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Tinttuli

Mä luulen kanssa että tota iltavuoroa vaan pitäis myöhäistää ainakin tunnilla. On se tietysti kustannuskysmyskin. Hampaitten pesu tossa on ongelmana, mutta pitäiskö sittenkin jättää sängyn viereen joku pieni iltapala, vaikka yks voileipä. Nostaahan sekin riittävästi verensokeria jos nälkä yllättää tai sen vois syödä ikään ku iltapalan jälkiruokana. Aamupalaa ei oo kiva syödä märissä vaipoissa, mut jos pesut kuitenki myöhästelee niin se vois sittenki olla pienempi paha. On nimittäin vielä ikävämpää odotella vaipoissa nälkäisenä verensokerit alhaalla niitä aamutoimia että sais ruokaa. Jos mahollista, niin ei se nyt mahdotonta olis järjestää niin että kysyttäis potilaalta haluuks se aamupalan tai ees osan siitä heti sänkyyn ja toimittais sen mukaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
scoubi

Tää on ikuisuuskysymys. Meillä on kyllä niinkin hölmösti (dementiaosasto, 16 asukasta) että päivällinen on 16.30 ja iltapala 18.30-19.00. Aamiaista saavat sitten 8.30 lähtien, mutta viimesethän siitä pääsee nauttimaan joskus kymmenen kieppeissä. Eli ruokailuväli on keskimääräisesti 14 tuntia, joillain enemmänkin. Iltavuoro päättyy hoitajilla joko 20.00 tai 21.00. Mutta kun on roskien vienti ja tiskit ja kirjaaminen jne jne. niin ei voi sitä iltapalaa kovin myöhään jättää. Kiinnostais kyllä tietää, että onko tuo 14 tuntia kuinka yleinen muualla.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
stabiili

Meillä on sovittu että klo 10 mennessä kaikki saavat aamupalan sekä aamulääkkeet. Tosin aamiaista on saatavilla jo klo 7:00- 7:30 lähtien.

 

Osa käy syömässä ennen "aamutoimia" syötettäville viedään sänkyyn ja tehdään muut kuviot sitten myöhemmin.

 

Kyllähän se ateriaväli välillä liian pitkäksi luiskahtaa, yökkö antaa yöpalaa tarpeen mukaan jos joku sitä haluaa, harvemmin haluaa...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Petite Infirmieré

Vanha keskustelu jo, mut entisessä keikkapaikassani tarjoiltiin iltapala n. 18.00 ja jogurtti 20.00 (iltahoitajan toimesta, jakoi samalla viimeiset lääkkeet). Aamupalaa sai kahdeksasta lähtien (8-10.00, mut kyllä kympin jälkeenkin sai vielä ainakin kahvia ja leivän jos ei enää puuroa). Yleensä aamutoimet tehtiin ensin (tai osa oli itsenäisiä), joskus vietiin jollekin ensin aamupala huoneeseen. 

Yöllä sai vielä halukkaat leipää ja kaakaota ym., jos joku pyysi.

Tuleehan tosta siltikin vähintään 12h, mutta noh... Harvemmin ainakaan aamulla kuului suurempia valituksis, että olisi nälkä? Toki miten sitten unen laatu jne... Mut osalle oli myös pakko tarjota jo noin aikaiseen, koska osa oli jo ihan selkeästi väsynyt. Ja osa taas tykkäsi nukkua aamulla. Ja osa oli molempia, sekä ilta- että aamu-unisia.

 

Mun mielestä karmeinta ikinä oli eräs paikka, jossa aamupala tarjoiltiin kaikille siinä 7.30. Jos et silloin herännyt, niin se oli suurin piirtein voi voi sitten. Toki suurin osa meidän asukkaista oli aamuvirkkuja ja hereillä jo melkein ennenkin aamuvuoron saapumista. Mut silti. Toki yritettiin, että tarjottaisiin jotain leipää tms. myöhemminkin, mutta kun heti aamupalan jälkeen oli aamupesut ja suihkutukset, ja lounas taas oli jo kuitenkin 11.00... Silloin kun sinne ekaa kertaa menin, sanottiin että aamupalaa on tarjolla joustavasti, mut käytäntö oli aikalailla jotain ihan muuta...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
nor

Monesti ruokailujen ja hoitojen pitää pyöriä osaston ohjelman mukaan. Isoihin joustoihin ei joka paikassa ole varaa. Jos joku ei syö aamupalaa, seuraava kunnon ateria on lounas. Väliin toki voi tarjota pientä purtavaa yms. Mutta jos tälläisiä aamupalan ohi nukkujia on useampi niin jokaista ei voi välttämättä erikseen palvella. Muistan jonkun parkkilaisen aamukankean jonka ruuanjauhantakoneiston ja koko vaarin herääminen kesti niin kauan että lounas tarjoiltiin aamupalana. Joku liotettava parkkilääke valutettiin hampaiden välistä aamupalalla. Laitoshoidossa kuitenkin osaston on pyörittävä tietyn aikataulun mukaan. Aikaa vievin perushoito on ajoitettava aamuun, jo pelkästään sen takia että silloin on eniten väkeä töissä. Ja eniten väkeä on aamuisin töissä koska silloin henkilöstökulut ovat pienimmät. Eikä sitä aamupuuroa voi eikä ole mitään järkeä pitää lämpösenä aamuseiskasta lounaaseen asti. Ei hotellissakaan saa enää kympin jälkeen lämmintä puuroa, on odotettava lounaaseen jos on nälkä. 

Meillä 22 asukkaan ruokkiminen vie n. pari tuntia. 17-18 syöteltävää, 3-4 "perään katsottavaa" ja vain yksi joka syö ilman mitään apuja. Päivällistä kun alat viideltä tarjoileen, on viimeinen suupala nielastu hieman ennen seitsemää kun kolme ihmistä on iltavuorossa. Tämän jälkeen pitäisi saada vaipat vaihdettua, muutama ihminen siirrettyä petiin, hampaat pestä ynnä muuta. Ja ainii, se iltapala.. Iltavuoro kun päättyy klo 21 niin jokainen voi laskea miten siinä ehtii. Varsinkin jos tulee jotain ohjelman ulkopuolista, joku oksentaa, aspiroi, kipuilee tai on saattohoidossa.. 

Kyllähän meilläkin joustoa on. Kokemuksesta tiedämme kenelle kannattaa mennä ensin syötteleen ja kenelle viimeisenä. Aamupalan tarjoilu alkaa n. klo 7:30 ja vie aikaa yhdeksään asti. Aamu-uniselle ei kannata ekana mennä. 

Johtava hoitajakin meitä aina muistuttelee noista ruokailuajoista, ymmärtämättä osaston tilannetta. Vaikka on itse kenttäkokemuksensa hankkinut vastaavanlaisessa paikassa. 

 

Sukulaiseni oli kolme vuotta vanhainkodissa jossa kehuttiin iltapalaa ja lyhyttä paastoaikaa. Iltapala oli veteen tehtyä kiisseliä.. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Petite Infirmieré

Niin, paikkoja on hirveän erilaisia, kaikki ei edes toimi kaikkialla. Mun edellisessä kesätyö/keikkapaikassa kun ruokailu vei noin tunnin, syötettäviä oli toisella puolella (jossa noin 40 eri kuntoista asukasta) about 3 + kaksi, jotka tarvitsi silloin tällöin avustusta ja toisella puolella saman verran. Toki välillä oli siis enemmänkin ja oli saattohoitoa ja muuta kanssa, jolloin meni tietty enemmän aikaa, mutta toi oli tilanne nyt tässä keväällä. Ja yleensäkin niin kyllä kaikki yleensä ehti lounaan ja kahvin välillä levollekin (lounas klo 12 ja kahvi 14). Hoitajia aamussa toisella puolen viisi ja toisella kaksi, illalla lukemat 3 tai 4 ja kaksi.

 

Mutta vaikka tuolla oli tosiaan hyvä tilanne, niin välillä siltikin kävi niin, että jonkulta jäi aamupala välistä. Tai sitten aamupala oli pelkkä kiisseli, jotta saatiin aamulääkkeet napattua vielä kiireesti ennen lounasta. Tai tosiaan leipä ja kahvi, jos oli kuitenkin vähän pidemmälti aikaa. 

Mut toisaalta, onko se edes niin vakavaa? Jos siis silloin tällöin jää aamupala välistä. Ja kun tuollakin osa nukkui todella sikeästi vaikka miten pitkään, niin sitten ajatteli että no antaa nyt taas nukkua, jaksaa ehkä sitten paremmin olla päivän, ja menen herättämään jonkun muun aamupuurolle tässä ensin. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoji are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×