Jump to content
MAINOS

Työvuoron peruuntuminen

anski

Recommended Posts

Onko kenelläkään tietoa, minkälaisella aikataululla keikkalaisen työvuoron saa perua?

Olin lupautunut tekemään yövuorot la-su, su-ma ja ma-ti yksityisessä hoiva-alan laitoksessa. Yövuoroja edeltävänä yönä sairastuin oksennustautiin joten aamulla soitin ja ilmoitin että en pääse seuraavana yönä. Lupasin ilmoitella seuraavista öistä mahdollisimman pian. Tautini oli nopeasti ohimenevää lajia ja sunnuntaiaamuna ilmoitin olevani työkunnossa ja pääseväni yöksi keikalle. Minulle ilmoitettiin, ettei tarvitse tulla koska yövuoro on jo mennyt toiselle. Sairaudellehan ei mitään voi, mutta eikös suullinen sopimus ole pätevä myös keikkalaisen työsopimuksen kohdalla?

Kirjoitelkaa jos on kokemusta vastaavasta!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Sairauslomalle jäädessäsi työnantaja on todennäköisesti pyytänyt sijaisen kaikkiin sun vuoroihin, koska kuitenkin ne olivat peräkkäin ja vattataudista puhuit. Kuitenkin sijaisen vuorot olisi pitänyt sitten perua, jos sinä olisitkin mennyt töihin. Työvuoroluettelon muuttamisesta on useimmissa työehtosopimuksissa kuitenkin säädetty, että lopullisten listojen tulee olla nähtävillä viimeistään viikkoa ennen kyseisen palkanmaksukauden alkua ja sen jälkeen niihin voi tehdä muutoksia pakottavasta syystä, kuten esim sairauslomat tai yksikön toiminnassa ennakoitu ruuhkahuippu tms.

Onko sinun tapauksesi pakottava syy, on vähän kintaalla. Toisaalta ilmoitit vain yhdestä sairauspoissaolosta, toisaalta yleensä vatsataudissa ollaan työpaikalta pois useampi päivä, jolloin työnantaja on voinut olettaa, ettet ole työkykyinen vielä eilen ja tänään, jolloin on fiksua hommata sijainen heti, eikä muutamaa tuntia ennen vuoroa. Fiksu esimies tietenkin olisi ilmoittanut siitä ensi tilassa, kuten työehtosopimuskin edellyttää. Itse en kuitenkaan viitsisi lähteä nostamaan meteliä parista vuorosta, ilman sopimusta ja sitten kun sopassa oli vielä tuo sairausloma.

Suullinen sopimus sinänsä on yhtä pätevä, jos työehtosopimus sen sallii. Mielestäni yksityisen sosiaalialan tes:n alla voidaan olla suullisen sopimuksen varassa...kuinka fiksua se on niin on eri asia, useimmiten kun kiista on sana sanaa vastaan. Paperille kaikki niin ei ole epäselvyyksiä.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Suullisten sopimusten ongelmahan on se, että niitä et pysty todistamaan. Yleensä nämä sopimukset tehdään esimiehen ja työntekijän välillä, ja jos esimies päättää olla piru niin voi rikkoa suullisenkin sopimuksen. Toiselta alalta minulla on tästä kokemus. Suullisesti oli tehty työsopimus, sovittiin että kirjalliset kirjoitetaan sinä päivänä kun aloitan - eli muutaman päivän päästä. Noh, minä marssiin töihin ja tadaa, rouva johtajatar ilmoitti että päättivätkin ottaa jonkun toisen. Harmi etten silloin tajunnut vaatia työsopparin tekoa heti. Myöhemmin sain tietää että suullinen työsopimukseni purettiin kateellisen ihmisen juoruilun takia. Juoruilu oli tässä tapauksessa valehtelua. Pelkäsi vissiin oman työnsä puolesta, minä kun olin tehtävään täysin pätevä mutta häneltä puuttui alan koulutus.

Vatsataudista kun on kyse, saattaa olla että halusivat vain sinun varmasti saavan rauhassa parannella itseäsi. Olisipa meilläkin noin. ::) Vaan kun pitäisi mennä vaikka pää kainalossa töihin... Se mikä sitten oikeasti syy vuorojen peruuttamiseen oli, sen tietää vain esimies itse. Ainahan ne voi yhtä sanoa ja ajatella toista. Mut ku aina pitäs ajatella positiivisesti... (minä sitte inhoan tuota lausetta.) :huh:

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mutta kannattaa muistaa, että jos nimi on laitettu työvuorolistaan, niin se käsitetään sopimukseksi. (Siis työnantajan puolelta. Jos ilman työntekijän suostumusta on laitettu se nimi listaan, niin silloin se ei sido työntekijää).

Yksi esimerkki asiasta on mm sellainen tapaus, jossa oli saman vakituisen työntekijän sairasloman ajan vuorot laitettu työvuorolistaan kahdelle eri henkilölle. Ensiksi oli henkilölle A suunniteltu lista (ja lista oli vahvistettu tämän jälkeen) ja sitten oli tajuttu, että henkilö B:llä on oikeus tehdä ne vuorot, koska hän oli tehnyt jo pari vuoroa sen vakituisen sairaslomasta. Mutta koska lista oli A:lle ilmoitettu ja vahvistettu ja B:llä oli oikeus sijaisuuteen, niin nyt työnantajalla oli kaksi työntekijää tekemässä samaa sijaisuutta. Töitä kyllä oli ihan molemmille tehtäväksi (noin määrällisesti), mutta ilman tätä kämmiä, olisi ollut vain yksi henkilö töissä.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 4 vuotta myöhemmin...

Kävi näin. Työantajan kanssa sovittu vuorot kuukautta aikaisemmin ja työantaja laittaa edellisenä iltana viestin että ei tarvitse tulla vuoroon koska asiakkaita on niin vähän paikalla. Vuorot on vahvisttu listalle niin niitähän ei voi enää muuttaa muutakuin työntekijän suostumuksella. Työvuoronhan voi perua vain todella painavasta syystä ja asiakkaiden vähyys ei taida olla ihan sellainen.

Eikös

Ainoastaan työntekijän suostumuksella tai erittäin painavasta syystä, kyllä mää väittäsin että asiakkaiden vähyys ei ole mikään erittäin painava syy. 

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Näin minäkin sen ajattelin. Elikkäs ollaan kotona sitten ja nautitaan palkasta jos työantaja sano kerta että ei tarvii tulla.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 1 kuukausi myöhemmin...

Arvatkaapa onko tullut työvuorokutsuja tämän keissin jälkeen kun en suostunut vapaata pitämään palkattomana. :rolleyes:

Niinpä ja kaikki kun toimisivat kuten sinä niin tämä kuivana kakkoseen vetely loppuisi.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Aina välillä tulee esille tämä, että työvuorolistaa voi työnantaja muuttaa vain erittäin painavista syistä. Mikä on esimerkiksi tällainen syy?

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Voisin kuvitella että työpaikan palaminen maan tasalle tms force majeur tyyppinen voisi kelvata syyksi perua työvuoroja?

Työpaikan tulipalo, yleislakko tai luonnonkatastrofi kelpaa varmasti syyksi muokata työvuoroja, potilaiden määrän/laadun muutokset tai työntekijöiden sairauslomat ei kyllä täytä näitä kriteereitä.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tässä taas tulee ero virassa ja toimessa olevan välille. Virassa oleva voidaan määrätä työhön.

"Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki."

- A. Hellaakoski -

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Ihmettelijä

Olisko laittaa linkkiä tuohon, että virassa oleva voidaan määrätä työhön? Mitä jos se virassa oleva ei kotona ollessaan vastaa puhelimeen kun töistä yritetään soittaa?

Työaikalaki 18 §: "Jos lisä- tai ylityön tekeminen on työn laadun ja erittäin pakottavien syiden vuoksi välttämätöntä, ei julkisen yhteisön virkamies tai viranhaltija saa kieltäytyä siitä."

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Vieras: Tittidiiiiii

Itse keikkaa tehdessäni ei mitenkään ollut tavatonta, että soitettiin töihin määräajaksi x, mutta pari tuntia siitä tulikin puhelu, ettei tarttekaan tulla!! 

Kumoaako laki kuitenkin sen, ettei työvuorolistoihin saa tehdä muutosta, ilman työntekijän suostumusta?! Kun vapaapäivä on merkattu työvuoroluettoloon, voiko tosiaan esimies pakottaa tulemaan töihin?! Työntekijähän voi ja saa olla vaikka iironkäkkärässä viettämässä vapaapäiväänsä, ja näin ollen ei pääse edes töihin!! Jos taas ajatellaan että kotona päivystää " mitäs jos soitetaan töihin vapaapäivältä", eikös se mene jo varallaolon piikkiin, ja sitä pitäisi saada korvaus.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

On tullut vastaan myös semmoisia esimiehiä ketkä on muistanut kyllä työvuoroista kieltäytymisen silloin kun on lomatoiveita alettu kesälle toivomaan. Ottaneet nokkiinsa kun työntekijät ei pomppineetkaan pillin mukaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Itse keikkaa tehdessäni ei mitenkään ollut tavatonta, että soitettiin töihin määräajaksi x, mutta pari tuntia siitä tulikin puhelu, ettei tarttekaan tulla!! 

Kumoaako laki kuitenkin sen, ettei työvuorolistoihin saa tehdä muutosta, ilman työntekijän suostumusta?! Kun vapaapäivä on merkattu työvuoroluettoloon, voiko tosiaan esimies pakottaa tulemaan töihin?! Työntekijähän voi ja saa olla vaikka iironkäkkärässä viettämässä vapaapäiväänsä, ja näin ollen ei pääse edes töihin!! Jos taas ajatellaan että kotona päivystää " mitäs jos soitetaan töihin vapaapäivältä", eikös se mene jo varallaolon piikkiin, ja sitä pitäisi saada korvaus.

Ei kai kenenkää tarvii vapaalta vastata puheluihin, ja aina voi sanoa ottaneensa häppää. Mutta joo, periaatteessa työnantaja voi muuttaa jo vahvistettuja työvuoroja erittäin painavasta syystä. Erittäin painavaksi syyksi voitaisiin katsoa esim. jos 10 hengen työyksikössä 6 henkeä yhtäkkiä ilmoittaa olevansa mahataudissa ja työantaja ei keikkalaisia saa mitenkään töihin. Ainahan toki sitten arvioidaan tapauskohtaisesti se mikä on ollut tämä "erittäin painava syy". Satunnaisen työntekijän sairasloman ei kait yleensä ole katsottu sellaisen olevan. 

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Silloinkin helposti tarttee laittaa ne ylimääräiset ennemmin ylitöiksi kuin siirrellä jo sovittuja muita vuoroja. Mikäli työntekijä ei muiden sovittujen vuorojen rukkaamiseen nimenomaisesti suostu.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mikään ei tosiaan velvoita työsopimussuhteista päivystämään puhelimessa. Jos töistä siis soitetaan, niin voi ihan hyvin olla vastaamatta jos ei halua tilannettaan ja syitään selitellä. Ja jos työpaikan ilmapiiri ei kestä totuuden puhumista, ettei vain jaksa aina joustaa ja tehdä ylimääräistä, niin on hyvin aikaa kehitellä joku vaalea valhe sitä varten kun asia tulee esille seuraavan kerran töihin mennessä :)

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Mutta monta monessa, kun ilmoitat vaikka lapset vapaapäivälle, lakisääteisesti vkoa aiemmin, ja heille ei sitten tunnissa löydykkään hoitopaikkaa, tai päivässä, koska laki pätee..kuka ne lapset hoitaa kun vpainavat velvollisuudet kutsuu hoitajaa!! Noh sepä se, kun hoitajalla kai ei oleteta olevan muuta elämää kun päivystää pitäskö taas mennä töihin..

Niinku tuossa ylhäällä sanottiin, mikään ei velvoita työsuhteista päivystämään työnantajan saatavilla. En kyllä nää niin mulkkua työnantajaa missään, että toi kaltaisesi tilanne syntyisi, mutta luvaton poissaolohan se loppupeleissä sitten olisi kun äkillisesti muutettuun työvuoroon et lapsen hoitojärjestelyjen takia tule.

Itse lähdin viime kesänä yksityiseltä työnantajalta lätkimään ko. ongelman takia, työvuoroja veivattiin multa kysymättä niin että hups, vapaapäivälle olikin merkittynä työpäivä yhtäkkiä kun työkalenteria katsoin, kun asiasta pomolle mainitsi alkoi vihjailu potkuilla samoin tein "pitää sitten vähän miettiä tätä sun motivaatiota tähän työhön", ja siis kyse ei ollut mistään pakottavasta syystä miksi noita vuoroja veivattiin vaan huonosta työaikasuunnittelusta. Myöskään jakeluun ei mitenkään päin mennyt esimiehelle se että hoitovuorot pitää ilmoittaa etukäteen päiväkotiin, mulle oli tehtynä 0-sopimus mutta silti mun piti olla täysin työnantajan käytettävissä enkä voinut vaan ilmoittaa että tiettyinä päivinä en ole käytettävissä jne.. 

nimimerkillä ei enää ikinä yksityisen leipiin  :rolleyes:

Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...