xsa Posted September 25, 2010 Posted September 25, 2010 Kiinnostaisi tietää itseä tässä valmistumisen kynnyksellä eri liittojen hyvistä ja huonoista puolista. Valmistumassa olevat lähihoitajat saavat äänestää sitä, mihin aikovat liittyä valmistuttuaan varsinaiseksi jäseneksi. Kertokaa mikä ko. liitossa on hyvää, ja jos joku niin mikä on huonoa.
Julma Posted September 25, 2010 Posted September 25, 2010 - Mulla oli tehystä hyvä kuva etujeni ajajana, eli ainoa vakavasti otettava liitto joka pitää jossain määrin asiastaan kiinni - Kävivät asiallisesti opiskeluaikana esittäytymässä, mutta propaganda ei ollut liian hyökkäävää - Tehyn medianäkyvyys on isompi kuin muiden - Tehy lienee suurin - Ainoana ammattiliittona tehy on kiinnostunut sairaankuljettajien työoloista ja samalla ainoana ammattiyhdistyksenä se tekee yhteistyötä Sehlin kanssa, - Aion tulevaisuudessa jatkaa opiskelujani alalla, joten liiton vaihto olisi kuitenkin ollut edessä, vaikka ei kai mikään laki kielläkään sairaanhoitajaa kuulumasta muuhun liittoon Tehyltä saa myös erinomaista henkilökohtaista palvelua jäsenasioihin liittyen, sekä lainopillisia neuvoja tulee ammatti-ihmisiltä sähköpostiin päivän parin kuluttua siitä kun apua on pyydetty. Veloituksetta tietenkin. Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
Inflikted Posted September 25, 2010 Posted September 25, 2010 Ennen sh-opintojen alkua vaihdoin Superista Tehyyn. Syynä mm. Superin haluttomuus minkäänlaiseen muutokseen hoitajien palkka-ja työsuhdeasioiden hoitamisen suhteen. Tehyllä moderni ote. Fear Campaign
*BB* Posted September 25, 2010 Posted September 25, 2010 Kiinnostaisi tietää itseä tässä valmistumisen kynnyksellä eri liittojen hyvistä ja huonoista puolista. Valmistumassa olevat lähihoitajat saavat äänestää sitä, mihin aikovat liittyä valmistuttuaan varsinaiseksi jäseneksi. Kertokaa mikä ko. liitossa on hyvää, ja jos joku niin mikä on huonoa. Super nimi on vain isoa ::) JHL oli vain pakko päästä pois superista ja tää oli yks vaihtoehto = en voi suositella eivät toimittaneet tarvittavia papereita ja maksut meni aika hyvin pieleen.... Tehy nykyinen ja ongelmaa ei ole ollut ja apua jos tarvii sitä varmaan saa ( ei henk,kohtaista tarvetta vielä tullut) Ainoastaan liittymisessä oli ongelmaa muuten mennyt jees.... :)
xsa Posted September 25, 2010 Author Posted September 25, 2010 Mietin oikeesti esim. JYTYä ja JHLää että ne ajaa niin eri asioita monesti ku ite haluais, että en tajua miks hoitoalan ihmiset on niissä liitoissa. Enkä oikeasti ymmärrä kuka haluaa olla enää muun kuin Tehyn jäsen esim. korkeamman palkan vuoksi :unsure:
Julma Posted September 25, 2010 Posted September 25, 2010 Mietin oikeesti esim. JYTYä ja JHLää että ne ajaa niin eri asioita monesti ku ite haluais, että en tajua miks hoitoalan ihmiset on niissä liitoissa. Enkä oikeasti ymmärrä kuka haluaa olla enää muun kuin Tehyn jäsen esim. korkeamman palkan vuoksi :unsure: Luulen kyllä ettei kymmenen vuoden päästä enää paljon muita oikeita liittoja olekaan kuin tehy. Super menettää maksavat jäsenensä eläkkeelle ja toivon mukaan tehyn rekrytointipolitiikka vetoaa tuleviin hoitajiin niinkuin minuunkin. JHL:ään liittynee joku murto-osa hoitajista tulevaisuudessakin. Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
Inflikted Posted September 25, 2010 Posted September 25, 2010 Mietin oikeesti esim. JYTYä ja JHLää että ne ajaa niin eri asioita monesti ku ite haluais, että en tajua miks hoitoalan ihmiset on niissä liitoissa. Enkä oikeasti ymmärrä kuka haluaa olla enää muun kuin Tehyn jäsen esim. korkeamman palkan vuoksi :unsure: Kai niin suurelle osalle riittää se, että kuuluu johonkin liittoon. Mikä on tietenkin jo itsessään hyvä asia, järjestäytyminen. JHL ja JYTY on kokemukseni mukaan vanhemman kaartin liittoja. Em.liitot ovat varmasti aikoinaan olleet hoitajallekin hyviä vaihtoehtoja. Eikä sitä enää jaksa vaihdella ja hössöttää, kun on työvuosia enemmän takana kuin edessä, ajattelisin näin. Näistä kahdesta ajankohtaisemmasta Super on vain niin vakuuttunut omasta voimastaan ja halusta olla itsenäinen liitto, että se alkoi jo potuttaa. "Ei tarvetta yhdelle hoitoalan liitolle", pöh sanon. Fear Campaign
hanneli Posted September 29, 2010 Posted September 29, 2010 Superiin kuulun mä... tarkoituksena vaihtaa tehyyn, nyt kun sh-opiskelut on menossa :)
Torlohka Posted September 29, 2010 Posted September 29, 2010 Loimaan kassa. No tosin opiskelijajäsenyydet on tehys ja superis.
sissi Posted September 30, 2010 Posted September 30, 2010 Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa.
-VF- Posted September 30, 2010 Posted September 30, 2010 Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Mielenkiintoisia väitteitä. Löytyisikö näille perusteita? Failure is always an option
OldOne Posted September 30, 2010 Posted September 30, 2010 Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Ihanasti pidät oman liittosi puolia, se on oikein ja toki ihan ymmärrettävää! Muuten, tiesitkö että me tehyläiset olemme mm mukana valvomassa että lähihoitajakoulutus vastaa sille asetettuja tavoitteita? Kts esim: http://www.tehy.fi/?x20043=18603430 . Tervetuloa mukaan vaan "sissi", meillä on lähihoitajille oma yhdistyskin. Sen tehtävä on huolehtia lähihoitajien ammatillisesta edunvalvonnasta: http://www.suomenlahihoitajat.fi/ . Ainoa joka tätä sairaanhoitaja-lähihoitaja vastakkainasettelua edelleen tekee, on vanhat perushoitajat jotka eivät valitettavasti näe nenäänsä pidemmälle. Onneksi nuorissa on tulevaisuus ja he ymmärtävät että isossa joukossa on voimaa :) Tehyssä on iso joukko kouluasteenkin hoitajia, heitä löytyy Tehyn hallituksestakin. Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Mielenkiintoisia väitteitä. Löytyisikö näille perusteita? Faktaa ei varmaan tälläkään kertaa löydy, tunnepohjalla nämä asiat tuntuvat monesti menevän. Sekin on ihan ymmärrettävää :)
Julma Posted September 30, 2010 Posted September 30, 2010 Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Mielenkiintoisia väitteitä. Löytyisikö näille perusteita? Itseäkin kyllä kiinnostaisi tietää mistä on kysymys, tehyläisenä lähihoitajana olen käsittänyt toisin. Ja ainakin osa tehyläisistä tuntuu arvostavan lähihoitajiakin: Lähihoitajan erityisosaaminen korostuu puolestaan henkilökohtaisessa potilastyössä. - Lähihoitajilla on laaja-alaista osaamista. He hallitsevat perushoidon lisäksi apuvälineosaamista, lääkehoito-osaamista ja ravitsemukseen sekä terveyden edistämiseen liittyvää osaamista. Heidän työpanoksellaan on merkittävä rooli vanhusten kuntoutuksessa ja itsenäisessä selviytymisessä. Oleellista Ruontimon mukaan on se, että molempien ammattiryhmien koulutus ja osaaminen on Suomessa korkeatasoista, mutta sitä ei osata hyödyntää riittävästi. (Lähde) Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
Inflikted Posted September 30, 2010 Posted September 30, 2010 Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Palkka taitaa olla Tehy:n neuvottelemana paperilla parempi lähäreilläkin? :P Superin mielestä lähihoitajat hoitaa vain ja ainoastaan vanhuksia, näkeehän sen jo liiton lehdestäkin. Valitan, mutta ei ollut mun makuuni. Fear Campaign
Odobenus Rosmarus Posted September 30, 2010 Posted September 30, 2010 Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Palkka taitaa olla Tehy:n neuvottelemana paperilla parempi lähäreilläkin? :P Superin mielestä lähihoitajat hoitaa vain ja ainoastaan vanhuksia, näkeehän sen jo liiton lehdestäkin. Valitan, mutta ei ollut mun makuuni. Tässähän tämä tuli kiteytettynä. Tehy nyt tuntuu olevan aika hyvin kartalla ja dynaamisempi.
Vapaa Posted October 1, 2010 Posted October 1, 2010 Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Nyt kun tässä maassa on yhdistymisvapaus ja on mahdollista kuulua moneen ammattiliittoon, niin kysynkin sinulta sissi, että mitä superi voisi tehdä minun, sairaanhoitajan eteen, että minun kannattaisi kuulua myös teihin? Ja maksaa tehyn 1,1% jäsenmaksun sijasta jotain "hieman" enemmän?
Välittävä hoitaja Posted October 1, 2010 Posted October 1, 2010 Kuulun Superiin, mutta olen pettynyt liittooni. Saamatonta touhua vaikka apua kaivattu lukuisia kertoja. Asioita vireillä, mutta sopivan ajan kuluttua ilmoitetaan ettei näyttö riitä riitauttamiseen. Asia painetaan villaisella. Mm vaatehuoltoraha on vapaaehtoinen maksu työnantajalle liiton näkökulmasta vaikka se työehtosopimuksen perusteella kuuluisikin maksaa.
Julma Posted October 2, 2010 Posted October 2, 2010 Kuulun Superiin, mutta olen pettynyt liittooni. Saamatonta touhua vaikka apua kaivattu lukuisia kertoja. Asioita vireillä, mutta sopivan ajan kuluttua ilmoitetaan ettei näyttö riitä riitauttamiseen. Asia painetaan villaisella. Mm vaatehuoltoraha on vapaaehtoinen maksu työnantajalle liiton näkökulmasta vaikka se työehtosopimuksen perusteella kuuluisikin maksaa. ;D Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
sissi Posted October 3, 2010 Posted October 3, 2010 Super on ainoa oikea liitto jos olet lähihoitajaksi opiskeleva tai jo valmis. Liittona Super ajaa oman ammattikunnan asioita niin palkkauksessa kuin ammatillisessa mielessä. Tehy ei ole kiinnostunut kuin sairaanhoitajien työn keventämisestä muiden kustannuksella ja haluaa väheksyä lähihoitajien ammattitaitoa. Mielenkiintoisia väitteitä. Löytyisikö näille perusteita? Itseäkin kyllä kiinnostaisi tietää mistä on kysymys, tehyläisenä lähihoitajana olen käsittänyt toisin. Ja ainakin osa tehyläisistä tuntuu arvostavan lähihoitajiakin: Lähihoitajan erityisosaaminen korostuu puolestaan henkilökohtaisessa potilastyössä. - Lähihoitajilla on laaja-alaista osaamista. He hallitsevat perushoidon lisäksi apuvälineosaamista, lääkehoito-osaamista ja ravitsemukseen sekä terveyden edistämiseen liittyvää osaamista. Heidän työpanoksellaan on merkittävä rooli vanhusten kuntoutuksessa ja itsenäisessä selviytymisessä. Oleellista Ruontimon mukaan on se, että molempien ammattiryhmien koulutus ja osaaminen on Suomessa korkeatasoista, mutta sitä ei osata hyödyntää riittävästi. (Lähde) Hei enpä olisi uskonut näin voimakkaita tunteita asian herättävän, kun kysytään kumpaan liittoon kannatta kuuluua.Totesin että SuPer on ainoa liitto lähihoitajille ja nyt kun niin moni kyselee perusteita niin; Tehy on määrätietoisesti yrittänyt lyhentää koulutusta, jolloin ei olisi niin osaavia lähihoitajia. Se on liittona monta kertaa tuonout julki halunsa muuttaa lähihoitajan työtä avustavaksi, jolloin itsenäinen tai tasavertoisena tiimissä työskentely potilaan kanssa olisi mahdotonta. Ammatillisena edunvalvojana Tehy tekee kaikkensa ettei lähihoitajalle kuuluuvaa arvostusta tulisi julki. Muutama totesi että SuPer on vain vanhushoitajien liitto. Vanhusten puolella on paljon lähihoitajia, mutta myös sairaalamaailmassa on paljon joten ei ihan pidä paikkaansa että vain vanhuspuolen asiat kiinnostavat. Mutta niin uin edellä ollut hlö toteaa, meillä on hyvä kolutus ja sen tuomaa ammattitaitoa ei osata riittävästi hyödyntää ja miksi ei siinä vasta kysymys. Raha on aika merkittävä tekijä työssä ja ikävä kyllä Suomen perustuslain mukaan ja parin muunkin ei palkan peruste ei ole liitto vaan työ, joten ne paikat joissa Tehyläisillä on SuPerilaisia pienempi palkka saavat he oikean palkan työnsä mukaan SuPerin nostaman kanteen takia. Niitä on muuten myös paljon, joten ONNEA molemmille.
Satu Posted October 3, 2010 Posted October 3, 2010 ne paikat joissa Tehyläisillä on SuPerilaisia pienempi palkka saavat he oikean palkan työnsä mukaan SuPerin nostaman kanteen takia. No voi LOL, vetää kyllä sanattomaksi. :unsure: Arguing on the internet is like running in the Special Olympics. Even if you win you're still retarded.
OldOne Posted October 3, 2010 Posted October 3, 2010 Tehy on määrätietoisesti yrittänyt lyhentää koulutusta, jolloin ei olisi niin osaavia lähihoitajia. Se on liittona monta kertaa tuonout julki halunsa muuttaa lähihoitajan työtä avustavaksi, jolloin itsenäinen tai tasavertoisena tiimissä työskentely potilaan kanssa olisi mahdotonta. Ammatillisena edunvalvojana Tehy tekee kaikkensa ettei lähihoitajalle kuuluuvaa arvostusta tulisi julki. Sen sijaan että heitetään asioita hatusta, toivon että jatkossa tätä keskustelua ohjaa faktat. Jos esitetään näin vahvoja väitteitä, varmasti löytyy mustaa valkoisella näiden väitteiden tueksi. Niitä odotellessa.
Julma Posted October 3, 2010 Posted October 3, 2010 Tehy on määrätietoisesti yrittänyt lyhentää koulutusta, jolloin ei olisi niin osaavia lähihoitajia. Se on liittona monta kertaa tuonout julki halunsa muuttaa lähihoitajan työtä avustavaksi, jolloin itsenäinen tai tasavertoisena tiimissä työskentely potilaan kanssa olisi mahdotonta. Ammatillisena edunvalvojana Tehy tekee kaikkensa ettei lähihoitajalle kuuluuvaa arvostusta tulisi julki. Sen sijaan että heitetään asioita hatusta, toivon että jatkossa tätä keskustelua ohjaa faktat. Jos esitetään näin vahvoja väitteitä, varmasti löytyy mustaa valkoisella näiden väitteiden tueksi. Niitä odotellessa. Itseasiassa Tehy on mm. koittanut saada lähihoitajakoulutusta (ainakin ensihoidon osalta) muokattua niin, että kaksivuotiset perusopinnot käytäisiin vuoden aikana, jonka jälkeen oman suuntautumisen opiskeluun olisi käytettävissä kaksi vuotta. Siitä luonnollisesti seuraa hoitajia, jotka tietävät vähemmän piirilauluja, vesiväritekniikoita ja kehitysteorioita, mutta toisaalta hallitsisivat paremmin oman suuntautumisensa mukaista hoitotyötä. Kyllähän se työ opettaa, ei siinä mitään. Mutta mun mielestä kouluajankin vois käyttää hyödyksi, kun se kuitenkin on istuttava. Lähde: Kannanotto ja esitys aiheesta (PDF) Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle!
SirLucas Posted October 5, 2010 Posted October 5, 2010 Muutama totesi että SuPer on vain vanhushoitajien liitto. Vanhusten puolella on paljon lähihoitajia, mutta myös sairaalamaailmassa on paljon joten ei ihan pidä paikkaansa että vain vanhuspuolen asiat kiinnostavat. Miksi Super ei osallistu millään lailla sairaankuljetukseen liittyviin asioihin ja TES-neuvotteluihin jos kerta pyrkii edustamaan kaikkia lähihoitajia? Tehy kyllä osallistuu aktiivisesti http://retropelaaja.nettisivu.org
Inflikted Posted October 5, 2010 Posted October 5, 2010 Muutama totesi että SuPer on vain vanhushoitajien liitto. Vanhusten puolella on paljon lähihoitajia, mutta myös sairaalamaailmassa on paljon joten ei ihan pidä paikkaansa että vain vanhuspuolen asiat kiinnostavat. En kirjoittanut näin, vaan: Superin mielestä lähihoitajat hoitaa vain ja ainoastaan vanhuksia, näkeehän sen jo liiton lehdestäkin. Minulle, lähihoitajana erikoisairaanhoidossa psykiatrialla, Superin vanhustyöpainoitteisuus ei anna mitään. Haluan liitolta muutakin, kuin työttömyyskassan ja edunvalvonnan, joten vertailin liittojen tarjoamia asioita ja Tehy vei voiton, monestakin syystä. Vanhustyötäkään en tietenkään kritisoi, vaan Superin hyvin yksipuolista asioiden esiintuomista sekä kaavoihin jämähtämistä. Makuasioita, sano kissa kun pyllyään nuoli ;) Fear Campaign
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.