Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Reportteri

Professori: Pandemrixin ja narkolepsian välinen yhteys epätodennäköinen

Recommended Posts

Reportteri

Infektiosairauksien klinikan professori Ville Valtonen Hyksistä pitää Sikainfluenssan torjuntaan tarkoitetun Pandemrixin ja narkolepsian välistä yhteyttä epätodennäköisenä. -Asia pitää tietysti selvittää, mutta tämän hetken tiedon valossa pitäisin todennäköisempänä sitä, että syy-seuraus -yhteyttä ei tule löytymään, sanoo Valtonen MTV3:n haastattelussa. Sikainfluenssarokotusta Valtonen pitää erittäin tärkeänä tekijänä epidemian torjumisessa.- Esimerkiksi Meilahden sairaalassa 85 prosenttia koko tehohoidon kapasiteetista meni nuorten sikainfluenssapotilaiden hoitoon. Jos olisi ollut muutamakin potilas enemmän, meidän tehohoitokapasiteettimme ei olisi riittänyt ja olisi tullut ylimääräisiä kuolemantapauksia. Valtonen muistuttaa myös siitä, että Suomessa yksikään raskaana oleva nainen ei kuollut tai edes joutunut tehohoitoon pandemian aikana. - Maailmalla tällaisia traagisia kuolemantapauksia oli runsaasti. Kaikissa hoidoissa pitää aina punnita hyödyt ja haitat. Kaikkiin hoitoihin liittyy aina jokin pieni ja teoreettinen sivuvaikutuksen riski. Influenssarokotteissa hyödyt ovat aina olleet monikymmenkertaiset haittoihin nähden.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1176572

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Tänään 27.8.2010 HS nosti aihetta jopa pääkirjoitukseen kommentoimalla "Rokotetutkimuksen pitää olla avointa.". HS pohtii runsaasti julkisuudessa esiintyneen neurologi Markku Partisen tutkimusryhmän toimintaa. "On hyvin erikoista ja eettisesti kyseenalaista, jos tutkijat kuukausikaupalla pitävät omana tietonaan asiaa". Lisäksi HS pohtii, että jo maaliskuussa HUS:n lastensairaalassa pohdittiin mahdollista rokotteen ja narkolepsian välistä yhteyttä, mutta ensimmäinen haittavaikutusilmoitus tehtiin vasta toukokuussa. Toisaalla HS kommentoi, että "vielä erikoisemmaksi tilanne muuttui torstain kuluessa, kun osa Partisen tutkimusryhmästä ilmoitti julkisesti sanoutuvansa irti tutkimusraportista." - osa ihmisistä ei Mediuutisten mukaan ollut kuullut koko tekstistä.

Nytpä ei enää ihan meinaa maallikko ottaa selviää, onko kyse mistä: ihmisten hyvinvoinnista, avoimuudesta, kriittisyydestä vai jostain muusta. Yksi mielessä käväissyt ajatus on myös mediahakuisuus, taustalla tietysti sellaisellakin voi olla hyvää tarkoittava syy. Melkoinen lööppijuhla aiheesta on saatu. No, niinpä se pandemiauhkakin sai aikaan melkoisen - ja eräillä medioilla myyntiä nostattavan - rumban. On myös muistettava, että sikainfluenssa myös teki tuhoja, virallisesti todistettuja menehtyneitä oli muistaakseni 44, THL:n mukaan todellisuudessa ehkä kolminkertainen määrä. Muita haittoja sitten koki moninkertainen määrä ihmisiä, ja torjuntatyöllä saatiin myös estettyä epidemian leviämistä, uudistumista ja riskiryhmissähän ennaltaestettiin influenssan lievänkin muodon aiheuttamia komplikaatioita melkoinen joukko.

Edelleen, narkolepsia on ikävä sairaus, ja aihe on syytä penkoa perusteellisesti. Ei kuitenkaan myyntiä, kiiltokuvien ylläpitämisiä tai huomiota tavoittaen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×