Jump to content
MAINOS

kun "omia" potilaita kuolee useita


Asswiper

Recommended Posts

Onko kellään muulla ottanut koville, kun useampia ns. "omia" potilaita kuolee useita pienen ajan sisällä? Meidän yksikössä`on ollut viime viikkoina puolet vakihenkilökunnasta lomilla, joten suruviestien kertominen ja saattohoito on jäänyt muutamien harvojen vakinaisten hoitajien kohdalle. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kesätyöläisiä ei voi laittaa kaikkein pahimpiin paikkoihin, ja ne harvat vakituiset, jotka eivät ole lomilla, joutuvat toimittamaan suruviestejä kaiken muun kiireen keskellä liian usein.

Koville ottaa, mutta sellaista kai elämä on.

1/12800

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Kyllä mun täytyy tunnustaa, että ihan tässä jonkin aikaa sitten piti pari kyyneltä tireauttaa, että "vitsi me ollaan hyviä hoitajia, kun kaikki potilaat vaan kuolee, kukaan ei parane"... Sellaista se elämä ja hoitajan työ joskus on. Tsemppiä ja muista että työpaikalla on runsaasti heppuja joiden kanssa voi puhua asioista ihan matalalla kynnyksellä!

Veripalvelu kaipaa kipeästi hengenpelastajia!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Äitini väittää vanhainkodin veteraani yökkönä että vainajia tulee aina ryppäinä, ei koskaan vain yhtä kerrallaan. Hänen mukaansa "taivaan portit on auki" tuollaisina hetkinä (ei, mutsi ei ole uskovainen).

Mä oon huomannut ton ryppäinä tulemisen fetus mortus-tapauksissa.. Saattaa mennä monta kuukautta ilman, ja sitten tuleekin viikon sisällä kaksi, tai pahimmillaan edellisessä työpaikassa 3 yhden viikonlopun aikana.. Meitä ne lähinnä työllistää vaan sen julmetun labramäärän takia, mitä näistä äideistä otetaan, ja siksi kiinnittää labrassa huomiota.

Ne on kummia juttuja nuo.. No joo, OT:ksi meni taas.

Toivo on puoli elämää, välinpitämättömyys on puoli kuolemaa.

-Kahlil Gibran

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Äitini väittää vanhainkodin veteraani yökkönä että vainajia tulee aina ryppäinä, ei koskaan vain yhtä kerrallaan. Hänen mukaansa "taivaan portit on auki" tuollaisina hetkinä (ei, mutsi ei ole uskovainen).

Mä oon huomannut ton ryppäinä tulemisen fetus mortus-tapauksissa.. Saattaa mennä monta kuukautta ilman, ja sitten tuleekin viikon sisällä kaksi, tai pahimmillaan edellisessä työpaikassa 3 yhden viikonlopun aikana.. Meitä ne lähinnä työllistää vaan sen julmetun labramäärän takia, mitä näistä äideistä otetaan, ja siksi kiinnittää labrassa huomiota.

Ne on kummia juttuja nuo.. No joo, OT:ksi meni taas.

Tämä on kanssa huomattu. Yleensä kun yksi tulee, niin sitten odotetaan niitä kahta seuraavaa lähiaikoina.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä on töissä kiinnitetty samaan huomiota. ja usein sanotaanki ettei kahta ilman kolmatta.. rankkoja juttuja kaiken kaikkiaan :(

Todellakin, olet aina liikaa tai liian vähän, mutta vain itsellesi.

Muille olet juuri sopiva.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oonkohan mä sitten ainoa, jota ei saattohoito tai kuolevat potilaat ahdista? Lienen niin sinut asian kanssa, ettei se aiheuta mussa suurempia tunnereaktioita, kun kyseessä on oma potilas. Toki joskus on haastavia omaissessioita kuolevien potilaitten hoitotyössä, jotka saattavat nostaa tunteita pintaan, mutta itse kuolevan hoito menee ihan siinä missä muukin hoitotyö. Olen jopa joskus ajatellut, että haluaisin työskennellä saattohoitokodissa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Meillä on töissä kiinnitetty samaan huomiota. ja usein sanotaanki ettei kahta ilman kolmatta.. rankkoja juttuja kaiken kaikkiaan :(

meillä sanonta menee näin: ei kahta ilman kolmatta, eikä kolmas ilman paria...

kuten s-hookin ei minua kuolevat ahdista, otan työn työnä. haastavuuden työhön tuo omaiset ja miten heitä kohtelee yksilöllisesti, kun suru itselle on arkipäivää.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

  • 2 kuukautta myöhemmin...

S-hoo ja Hoistu, älkää ihmeessä menkö saattohoitokotiin töihin. En tarkoita veetuilla enkä olla ilkeä, mutta minusta saattohoitohoitsulla pitäisi olla semmoista herkkyyttä ja myötäelämisen kykyä, mitä teillä ei ilmeisesti ole. Saattohoitokodissa ei varmaankaan oteta kuolemaa noin vain että joo, siinäpähän meni yksi taas. Perustan väittämäni siihen, kun jonkun verran tutkin asiaa tehdessäni esseetä kuolevan kohtaamisesta ja haastattelin siihen saattohoitohoitsuja. Olivat harvinaisen empaattisia ja kykeneviä syvään myötätuntoon ja eettiseen potilaan kohtaamiseen kaikilla tasoilla, ihan jokaisen potilaan kohdalla. Koska jokainen potilas on jonkun isä, äiti, tytär, poika tai ystävä; vaikka eivät merkitsisi sille hoitsulle yhtään mitään, niin jollekin merkitsevät ja ovat hirmuisen tärkeitä. Ja jokainen elämä on tärkeä ja ainutkertainen, ja sen päättyminen on aina jollainen tasolla surullista.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oonkohan mä sitten ainoa, jota ei saattohoito tai kuolevat potilaat ahdista?

kuten s-hookin ei minua kuolevat ahdista, otan työn työnä.

S-hoo ja Hoistu, älkää ihmeessä menkö saattohoitokotiin töihin. En tarkoita veetuilla enkä olla ilkeä, mutta minusta saattohoitohoitsulla pitäisi olla semmoista herkkyyttä ja myötäelämisen kykyä, mitä teillä ei ilmeisesti ole. Saattohoitokodissa ei varmaankaan oteta kuolemaa noin vain että joo, siinäpähän meni yksi taas.

Miksi saattohoitopotilaan hoidon pitäisi ahdistaa hoitajaa, jotta työnsä pystyisi hoitamaan hyvin? Paha kuvitella hoitajaa, joka on yhtä hajalla kuin kuoleva potilas itse ja jälkeenpäin yhtä tiedoton ja avuton kuin omaiset. Kaikkien muiden hoitajien tavoin saattohoitajan tulee olla empaattinen ja kyetä tilanteeseen sopivaan vuorovaikutukseen niin potilaan kuin omaistenkin kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuolevien potilaiden tuskaa ja omaisten surua koettaisi itse elää.

Ero työssäjaksavan ja jaksamattoman hoitajan välillä saattohoitotyössä on yhtä kuin empatian ja sympatian ero.

EDIT: Tähän topicciin sopisi varmaan eräs kysymys jota pohdin tuossa taannoin kun jouduin työmaalla tilanteeseen, jossa piti kertoa omaiselle puolison kuolleen. Onko teillä asiaan liittyen kokemuksia, neuvoja, vinkkejä jne? Musta tuntuu, etten sanonut asiaa tarpeeksi suoraan ja toisaalta taas, että yhtään suorempaa sitä ei voi sanoa kuulostamatta täysin kyyniseltä.

Muistaakseni suora lainaus oli jotenkin "Me teimme kaiken mikä näissä olosuhteissa oli mahdollista, mutta siitä ei ollut apua." Puolessa välissä lausetta omainen hyppäsi kaulaan kiinni itkien, jäi vähän epäselväksi oliko se kiitos vai halusiko tukea..jäi nimittäin fiilis että hän luuli puolisonsa selvinneen kunnes tuli katsomaan ja tajusi lakanan alla makaavan puolisonsa vaihtaneen hiippakuntaa. Vaikka kai se järkytys muutenkin konkeritisoituu vasta siinä kohtaa kun oikeasti sen asian näkee omin silmin.

Asia ei sinänsä vaivaa yöuniin saakka, mutta ammattitaidossa on kuitenkin selkeä aukko tuon osaamisen kohdalla. Työparin kanssa asiasta keskustelin myös ja hän tuumasi, että olisi varmaan jotenkin samalla tavoin ilmaissut asian. Siihen päädyttiin molemmat, että kuolema -sanaa ei ehkä olisi järkevää käyttää tuossa kohtaa.

Lisäksi varmaan on suotavaa kertoa potilaalle että kaikki tapahtui äkisti, eikä tuskaa ehtinyt kokea? Ainakin tuo sanomani lause tuntui toistuvan puheluissa joita omainen soitti muille, kun odottelimme poliisia hänen kanssaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Äitini väittää vanhainkodin veteraani yökkönä että vainajia tulee aina ryppäinä, ei koskaan vain yhtä kerrallaan. Hänen mukaansa "taivaan portit on auki" tuollaisina hetkinä (ei, mutsi ei ole uskovainen).

OT. yhdyn täysin edelliseen. tääl sveitsissä vanhuskodissa sanotaan ihan samalla tavalla.. menee kauan ei kukaa kuole, sit ku yks delaa ja pari alkaa suremaan sen kuolemaa niin neki lähtee toiselle puolelle. mun ex työpaikalla heitti 6 potilasta 22:sta luut kaappiin 1kk aikana. OT

I´am Wizard

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

S-hoo ja Hoistu, älkää ihmeessä menkö saattohoitokotiin töihin. En tarkoita veetuilla enkä olla ilkeä, mutta minusta saattohoitohoitsulla pitäisi olla semmoista herkkyyttä ja myötäelämisen kykyä, mitä teillä ei ilmeisesti ole. Saattohoitokodissa ei varmaankaan oteta kuolemaa noin vain että joo, siinäpähän meni yksi taas. Perustan väittämäni siihen, kun jonkun verran tutkin asiaa tehdessäni esseetä kuolevan kohtaamisesta ja haastattelin siihen saattohoitohoitsuja. Olivat harvinaisen empaattisia ja kykeneviä syvään myötätuntoon ja eettiseen potilaan kohtaamiseen kaikilla tasoilla, ihan jokaisen potilaan kohdalla. Koska jokainen potilas on jonkun isä, äiti, tytär, poika tai ystävä; vaikka eivät merkitsisi sille hoitsulle yhtään mitään, niin jollekin merkitsevät ja ovat hirmuisen tärkeitä. Ja jokainen elämä on tärkeä ja ainutkertainen, ja sen päättyminen on aina jollainen tasolla surullista.

Itse koin "ahdistava" sen ku appi makas pedissä ja omatkin fiilikset ihan siellä aallon pohjalla niin joku hoitaja siinä linssi märkänä yrittää jotain kertoa... Joillekkin se on helpotus päästä pois ja suru & kuolema kuuluu asiaan mut kyllä vuorossa oleva hoitajan pitää olla ammattilainen ja pystyä omat tunteensa pitämään kurissa. Hyvä vaan että jotain myötätuntoa tulee mutta liika on liikaa....

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

S-hoo ja Hoistu, älkää ihmeessä menkö saattohoitokotiin töihin. En tarkoita veetuilla enkä olla ilkeä, mutta minusta saattohoitohoitsulla pitäisi olla semmoista herkkyyttä ja myötäelämisen kykyä, mitä teillä ei ilmeisesti ole. Saattohoitokodissa ei varmaankaan oteta kuolemaa noin vain että joo, siinäpähän meni yksi taas. Perustan väittämäni siihen, kun jonkun verran tutkin asiaa tehdessäni esseetä kuolevan kohtaamisesta ja haastattelin siihen saattohoitohoitsuja. Olivat harvinaisen empaattisia ja kykeneviä syvään myötätuntoon ja eettiseen potilaan kohtaamiseen kaikilla tasoilla, ihan jokaisen potilaan kohdalla.

Puhutteko samoita asioista? Se, ettei aihe nostata yhdessä roolissa ja yhdenlaisessa ympäristössä huikeasti tunteita, ei tarkoita, ettei toisenlaisessa potilaskontaktissa tai tilanteessa löytyisi osaamista ja havaintokykyä monilla tunnetasoilla. Toisekseen joissain ympäristöissä ja potilas/omaiskohtaamisissa ei välttämättä ole hurjasti varaa kuormittaa itseään liikaa tai tuoda omia tunteitaan liiaksi näkyville, koska perustehtävä kuolevan potilaan kohdalla tai yleisesti voi olla aivan jotain muuta kuin saattohoito. Edelleen esim. omaisten kohtaamisessa voi olla hyväkin, että omaa herkät aistit, empatian, mutta ei lähde liikaa mukaan, vaan omat tuntemukset eivät kuohu, objektiivisuus omaisen tunteiden havaitsemiseen ja siihen kommentoimiseen säilyy. Samoin voi se objektiivinen potilaan hoito ja potilaan tarpeille reagoiminen säilyä, vaikka ei sitten itse kokisi potilaan hoitamista ahdistavana, kuten S-hoo nimenomaan kuvasi. Kommentoinnista jäi kuva, että täytyy ahdistua, että voi olla empaattinen ja tehdä hyvää hoitotyötä? :) Omassa mielessä pyörii yksi erinomainen esimerkki kuolleen omaisten lähestymisestä, missä hoitajaa ei kuolema vaivannut, mutta ote kohtaamiseen oli aivan upea, omaisten reaktion saattoi lukea suoraan kasvoilta.

Jos potilas on sekavampi kuin meidän yksikössä hoitajansa, kuuluu potilas sairaalahoitoon...

Ylpeiksi jumalat tekevät ensin heidät, jotka jumalat haluavat tuhota.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Asia ei sinänsä vaivaa yöuniin saakka, mutta ammattitaidossa on kuitenkin selkeä aukko tuon osaamisen kohdalla. Työparin kanssa asiasta keskustelin myös ja hän tuumasi, että olisi varmaan jotenkin samalla tavoin ilmaissut asian. Siihen päädyttiin molemmat, että kuolema -sanaa ei ehkä olisi järkevää käyttää tuossa kohtaa.

Lisäksi varmaan on suotavaa kertoa potilaalle että kaikki tapahtui äkisti, eikä tuskaa ehtinyt kokea? Ainakin tuo sanomani lause tuntui toistuvan puheluissa joita omainen soitti muille, kun odottelimme poliisia hänen kanssaan.

Itse käytän aina kuolema sanaa, tuollaiset kiertoilmaisut kun tuppaa menemään reisille, kuten itse edellä kerroit. Kuollut on sellainen sana, jota ei yleensä ymmärretä väärin sekavankaan omaisen toimesta.

Luonnollisesti kuolleen ja nukkuvan näköisen vainajan omaisille tulee sanottua nuo lohdutukset rauhallisesta ja levollisesta kuolemasta, jos omainen arvuuttelee kuoleman kivuliaisuutta, niin vahvistetaan tätä omaisen näkemystä. Vanhempien vainajien omaisten kanssa tulee usein puhuttua siitä, että monet vanhat ihmiset toivovat kuolevansa kotona, ilman pitkiä laitosjaksoja. Usein omaisetkin kokevat hyvänä sen, että kuolema on tullut kotona, vaikka sitten yllättäenkin, mutta niin, että vainaja ei jäänyt "kitumaan".

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oonkohan mä sitten ainoa, jota ei saattohoito tai kuolevat potilaat ahdista? Lienen niin sinut asian kanssa, ettei se aiheuta mussa suurempia tunnereaktioita, kun kyseessä on oma potilas.

Tuo kertoo ammattitaidon lisäksi siitä että todennäköisesti itse olet joutunut joskus luopumaan läheisestäsi ja tekemään surutyön jossakin elämänvaiheessa. Itsellä ainakin loppui ahdistus potilaiden kuolemasta ja omaisten kohtaamisesta oman äidin kuolemaan ja sen jälkeiseen surutyöhön.

Itse koin "ahdistava" sen ku appi makas pedissä ja omatkin fiilikset ihan siellä aallon pohjalla niin joku hoitaja siinä linssi märkänä yrittää jotain kertoa...

Sanat ei ole tärkeitä, läsnäolo ja kuuntelu riittää lähes aina.
Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ookoo, ehkä en ilmaissut itseäni ihan selkeästi. En missään nimessä tarkoittanut, että pitää ahdistua. Jotenkin vain välittyi kuva kommentista "suru on arkipäivää" (tai jotain sinnepäin) että tämä ihminen ei ole empaattisimmasta päästä. Ja mitä se tarkoittaa, empatian ja sympatian ero? Kumpi on parempi olla? Kumpi ei saa olla, ettei mene överiksi? Itselläni vain on semmoinen vakaumus, että kuoleminen (niin luonnollista kuin onkin) ja sen kohtaaminen on yksi herkimpiä alueita ihmiselämässä. Sitä ei pitäisi sivuuttaa olankohautuksella. Se jättää aina jälkeensä jonkun, joka on hirvittävän surullinen. Pitäisi ajatella itseään siihen tilanteeseen. Se voisit olla sinä. Se voisin olla minä. Niin omaisena kuin kuolevanakin.

Mitä tulee tähän toiseen asiaan, niin itse olen sitä mieltä, että kun käyttää sanaa "kuollut" -vaikka se voi tuntua vähän kurjalta kun ihminen on ihan sekaisin- niin silloin hän ainakin ymmärtää mistä on kysymys. "Nukkunut pois" , "muuttanut taivaan kotiin" ym. muut kiertoilmaukset saattavat traumaattisen sokin kourissa olevalle ihmiselle tarkoittaa jotain ihan muuta ja herättää turhaa toivoa.

Ja ei, mie en osaa tehdä niitä lainauksia :blink: Joku vois vähän opastaa?!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Oonkohan mä sitten ainoa, jota ei saattohoito tai kuolevat potilaat ahdista? Lienen niin sinut asian kanssa, ettei se aiheuta mussa suurempia tunnereaktioita, kun kyseessä on oma potilas.

Tuo kertoo ammattitaidon lisäksi siitä että todennäköisesti itse olet joutunut joskus luopumaan läheisestäsi ja tekemään surutyön jossakin elämänvaiheessa. Itsellä ainakin loppui ahdistus potilaiden kuolemasta ja omaisten kohtaamisesta oman äidin kuolemaan ja sen jälkeiseen surutyöhön.

Kyllä, Dino, sinäkin osuit oikeaan.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hoitaja voi esittää välittävänsä, yleensä menee ihan hyvin läpi sureviin omaisiin.

Näinhän se on. Paras ja toimivin tapa.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Ja mitä se tarkoittaa, empatian ja sympatian ero? Kumpi on parempi olla? Kumpi ei saa olla, ettei mene överiksi?

Empaattinen ihminen tunnistaa toisen ihmisen tunteita, osaa tarkastella tilannetta toisen ihmisen näkökulmasta. Tunneälykäs.

Sympaattinen ihminen taas omaksuu toisen ihmisen tunteet, elää niitä.

Eli kun empaattinen ihminen näkee itkevän lapsen, jolta on pudonnut jäätelöpallo maahan, hän tietää että lapsella on kurja fiilis. Sympaattinen ihminen taas alkaa itsekin itkeä sen jäätelöpallon perään.

Empaattisuus yleensä mainitaan positiivisessa mielessä, mutta empaattinen ihminen voi myös käyttää taitoaan väärin ja näin onnistua esimerkiksi kusettamaan massia hurmaamiltaan ihmisiltä tms. Empaattisuus ei terminä tietääkseni siis määrittele sitä, miten ihminen reagoi ympäriltään havaitsemiinsa tunne-elämyksiin. Sympatiassa tavallaan se määritys seuraa valmiina. Psykan kurssista siis sääliykkönen, edellämainittua tietoa saa korjata.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

S-hoo ja Hoistu, älkää ihmeessä menkö saattohoitokotiin töihin.

Mä oon vissiin sitten ihan väärässä paikassa töissä kun meillä on koko ajan noita saattohoitopotilaita ja kuolema on joka päiväistä.

Sanoin että kuolema on meille, hoitajille arkipäivää. mikä on totta meidän työmaalla. Olin myöskin laittanut että omaisille sen ei tarvitse näkyä. ja näin se onkin.

Mä koen ton sun kommenttis jotenkin niin että väität mua ammattitaidottomaksi. Mitä en koe olevani. Mutta en myöskään vie töitä kotiin. Ja olen pidetty sekä potilaiden että omaisten keskuudessa. Ne vuolaat henkilökohtaiset kiitokset olkoon siitä todisteena.

jotenkin tuntuu että sun ei pitäs mennä sinne saattohoitokotiin töihin. Vois tulla elämä rankaksi.

anteeks nyt aivan asiaton kirjoitus. mut tää on täällä aivan raivona.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Hoitaja voi esittää välittävänsä, yleensä menee ihan hyvin läpi sureviin omaisiin.

Näinhän se on. Paras ja toimivin tapa.

Totta. Itsekin yritän aina näytellä, että minua kiinnostaisi potilaan kuoleminen ja yritän olla empatian tulivuorena omaisille. Kyllä sellaisiakin kollegoita on, jotka itkevät ja surevat tapausta pitkään ja ovat suunnilleen työkyvyttömiä kun joku kuolee. Mielestäni sellaisen hoitajan paikka ei ole yksikössä jossa kuoleminen on arkipäivää.

Failure is always an option

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

"Kyllä keuhkokuume on vanhuksen paras ystävä"

Osastonhoitaja kahvihuoneessa 90-luvulla.

Keuhkokuume tunnetaan "vanhan miehen ystävänä". Niin meille opetettiin.

"If you ain't part of a solution, you are solid or gas."

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

MAINOS

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

×
×
  • Luo uusi...