Jump to content
 

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Virmas

Miten lähestyä katkeraa ja sulkeutunutta?

Recommended Posts

Virmas

Minulle vihjaistiin työpaikalla, että voisin ottaa asiakseni yrittää päästä kontaktiin erään nuoren kanssa, joka on ollut hyvin hankala lähestyttävä jo alusta saakka. Aikamoinen haaste minulle, joka on ihan uusi työpaikalla ja muutenkin tällaisten asioiden parissa...

Halu auttaa on kova, mutta pelkään sanovani jotakin, joka vain pahentaisi nuoren oloa. Kyseisen nuoren menneisyys on vaikea, eikä helppoa ole nytkään. Hän on menneisyydessään nähnyt paljon väkivaltaa ja kokenut vastikään pariin otteeseen väkivallan uhkaa. Hän on katkera ja ehkä vihainenkin, pelkää, eikä hänellä ole läheisiä ihmisiä tukenaan. Hän kokee, että ammatti-ihmiset eivät ole ottaneet hänen avunpyyntöjään tosissaan, ja että hänet on tavallaan jätetty oman onnensa nojaan. Nyt hän ei halua enää puhua, eikä ottaa vastaan tarjottua apua, kun puhumisesta ja avunpyynnöistä ei hänen mielestään ole ennenkään ollut apua.

Mitä teen? Miten päin lähestyn kyseistä nuorta? Hän tuntuu ärsyyntyvän jo siitä kun näkee, että yritän hakeutua juttusille. Vaivaannun itsekin, kun pitää tavallaan tuppaantua vastoin hänen tahtoaan. Se vaivaantuminen valitettavasti vaikuttaa olemukseeni, eikä se todellakaan auta jo valmiiksi vaikeissa asetelmissa.

Kuinka suoraan asioista uskaltaa puhua? Onko väärin ottaa melko kiertelemättä puheeksi mahdolliset itsetuhoiset ajatukset? Nuori haluaisi muuttaa muualle, kun muualla olisi hänen mielestään helpompaa. Minä olen sitä mieltä, että muualla hän voisi aivan samalla lailla joutua samojen ongelmien eteen kuin täällä. Mitä sitten? Voinko sanoa nuorelle mielipiteeni siitä, että "pakeneminen" ei todennäköisesti ratkaise mitään? Voinko sanoa, että avusta kieltäytyminen tekee hallaa vain hänelle itselleen?

Monet asiat, joita olen ajatellut sanoa, ovat varmasti nuorelle itselleenkin ihan itsestäänselviä. Onko siksi tyhmää sanoa niitä? Kaikki mitä osaan sanoa, on omien kokemusteni ja mielipiteideni värittämää. Entä jos muu työryhmä onkin kokonaan eri mieltä kanssani? Toisaalta, itsepähän ovat minut hommaan laittaneet, joten heidän täytyy vain kestää, jos en ole ajatellut asioita aivan samalla lailla kuin he.

Olisi mukavaa, jos te palstalla pyörivät kokeneemmat konkarit (tai muuten vaan ihmissuhdeälykkäät) osaisitte antaa vähän vinkkiä, miten aloittaa tutustuminen ja vaikeisiin asioihin pureutuminen. En haluaisi epäonnistua tässä, vaikka tuskin kukaan ihmeitäkään minulta odottaa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

En ole mikään psykologian mestari, mutta itse lastensuojelutyössä sain lapset juttelemaan siten, etten ihan suoraan kysynyt mitään suoraan itse asiasta, vaan juttelin ihan niitä näitä. Jossain vaiheessa lapsi/nuori alkaa etsiä luottamuksen rajoja kertomalla tiettyjä asioita itsestään ja tarkkailee reaktioitasi. Olet vain ymmärtäväinen etkä missään tapauksessa puhu tuomitsevaan sävyyn, vaikka keskustelussa voikin ihan hyvin tuoda esille ettei pidä esim. huumeiden käyttöä mitenkään fiksuna asiana.

Jossain kohtaa kun olet ymmärtäväisesti kuunnellut niitä kännäystarinoita ja sen kun lapsi haukkuu kaikki aikuiset ihmiset joihin hän on jossain kontaktissa joskus ollut, niin pääset sinne sisäpiiriin ja voi kysellä vähän suoremmin asioista. Kovin hyökkäävää puhetyyliä ei kannata käyttää, tällöin nuori helposti perääntyy. Hankala sitä oikeastaan on tarkemmin selittää miten tuollainen prosessi kulkee ja se on tottakai jokaisen nuoren kohdalla erilainen. Pitäisi osata vähän haistella miten tämän yksilön kohdalla kannattaa edetä.

Pari helposti toteuttevaa käytännön vinkkiä:

- Jos lapsi on vaikeasti lähestyttävä niin pidä fyysisesti jonkin verran välimatkaa aluksi. Katsekontaktikaan ei ole mitenkään välttämätön. Itse koin erään vaikean nuoren kanssa hyväksi että molemmat istui eri sohvilla naamat kohti telkkarin ruutua.

- Puhu matalalla ja rauhallisella äänellä. Se ilmeisesti jotenkin kuvastaa luottamuksellisuutta ja sellaista tietyntyyppistä aikuisuutta tms.

- Kysy kysymyksiä joihin ei voi vastata kyllä tai ei, muuten vastaukset jäävät usein lyhyiksi. Esim. "Mitä mieltä olet..." "Millaiselta se tuntui.." jne.

- Koita jollain keinoilla sanattomasti välittää viestiä että olet turvallinen aikuinen ja sulle voi kertoa mikä sitten mieltä painaakin.

Loppuun tahdon vielä korostaa että en tiedä psykiatriasta ja keskusteluterapiasta oikeastaan yhtään mitään, eikä nämä "metodit" varmastikkaan ole mitenkään ammattilaisten suosittelemia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Virmas

Kiitos Julmalle, vaikka et olekaan psykologian mestari. :)

Liian katsekontaktin välttäminen tässä tapauksessa on varmasti ihan hyvä. Kysymykset olenkin yrittänyt muotoilla niin, että vastaukseksi ei riitä pelkkä kyllä tai ei, mutta silti kovin hiljaista pitelee.

Sekin tuntuu hankalalta, että nuori jakaa asumuksensa muiden nuorten kanssa ja menee melko pitkälti omia menojaan päivällä. Juttutuokio pitää siis yleensä järjestämällä järjestää. Olisikin paljon luontevampaa, jos tilanteet syntyisivät kuin itsestään muun toiminnan ohella.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
aqualife

Entisenä hyvinkin syrjäytyneenä ja sulkeutuneena nuorena voin muutaman vinkin antaa.

-Älä vertaa omia kokemuksiasi hänen kokemuksiin, tai jonkun muun kokemuksia hänen kokemuksiin

-Voit olla empaattinen sanomatta "mä tiedän miltä susta tuntuu". Kukaan ei voi tietää miltä toisesta tuntuu koska jokainen on yksilö

-Ole enemmän kuuntelijan ja läsnäolijan roolissa kuin siinä joka puhua pölöttää. Jos nuori ei oo valmis puhumaan asioista niin hän ei puhu. Hän ei puhu välttämättä edes säästä jos ei halua. Ei niitä sanoja aina tarvita joka käänteessä.

-Luottamuksen saavuttaminen vie aikaa. Eli anna nuorelle aikaa tulla sua vastaan, ei ole hyötyä "tunkeutua" (kärkäs sana, anteeksi), hän tulee vastaan sitten kun on valmis ja jos on luottavainen sua kohtaan.

-Haavat ei parane hetkessä, toisilla ne vie vuosia. Ole nuorelle tukija, älä laupias samarialainen tai jokin muu pelastaja. Vaikka mieli varmasti tekisi.

-Jos nuori ei puhu sinulle tai luota sinuun, se ei johdu sinusta. Hänen kokemuksensa ovat sen aiheuttaneet. Luottamuksen ja puhumattomuuden voi pahentaa olemalla liian lähelle tuleva.

-Sitten kun hän luottaa ja puhuu sinulle, ole luottamuksen arvoinen. Ts. pidä suu supussa, työkavereille ei tuossa vaiheessa kannata kaikkea kertoa. Nuori kun sitä ei mitä luultavammin halua.

Nämä nyt omien kokemuksien pohjalta joilla ei ole mitään tekemistä kirjaopin kanssa. Riippuu niin tapauksesta miten "pitäisi" toimia. Noh, tulipa vastattua aiheeseen, vaikken minä mittää tieräkkää. 8)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Inflikted

Hyviä vinkkejä Julma antoikin jo. Tietysti en tunne työympäristöäsi, mutta voisin yrittää auttaa.

Ensimmäiseksi pidä tapaamiset sovituin ajoin kahdenkesken. Voit käyttää hyväksesi esim. ulkoiluja ym. Älä yritä liikaa, ainakaan jos olet nainen älä madalla ääntäsi :nauraa: . Nuori tai kuka tahansa ärtyy liiallsiesta yliyrittämisestä. Luonnollisesti vaan. Ja anna nuorelle AIKAA tutustua sinuun. Ei kannata terapiaa yrittää antaa, jos ei ole koulutettu terapeutti. Se on minun mielipide. Muista, että olet ammattilainen, suhtaudu siis ammatillisesti. Omat kokemukseni siis psykiatrian osastoilta. Toivottavasti jotain apua on. Ja tsemppiä!

-Sitten kun hän luottaa ja puhuu sinulle, ole luottamuksen arvoinen. Ts. pidä suu supussa, työkavereille ei tuossa vaiheessa kannata kaikkea kertoa. Nuori kun sitä ei mitä luultavammin halua.

Hyviä pointteja. Tämä lainattu onkin hieman hankala. Kokisin, ettei hirveästi kannata piilotella kollegoilta, tietenkin jotkut asiat voivat jäädä hoitajan ja asiakkaan välisiksi, joilla ei ole hoidollista merkitystä. Mutta tämäkin varmaan riippuu hoitoympäristöstä. Mielipiteitä?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Hyviä pointteja. Tämä lainattu onkin hieman hankala. Kokisin, ettei hirveästi kannata piilotella kollegoilta, tietenkin jotkut asiat voivat jäädä hoitajan ja asiakkaan välisiksi, joilla ei ole hoidollista merkitystä. Mutta tämäkin varmaan riippuu hoitoympäristöstä. Mielipiteitä?

Itse oon pitänyt siinä vähän sellaista että jos se ei vaikuta siihen nykytilanteeseen mitenkään niin ei siitä kaikkien tarvitse tietää, esimerkiksi jotkut kertomukset petipuuhista tai huumekokeiluista. Ei sinänsä hirveästi arvoa hoitokertomukseen merkattuna, varsinkin jos nuoren yleinen käyttäytyminen on tiedossa. Yksityiskohdat harvoin ovat olennaisia.

Tottakai se kollegiaalinenkin vastuu ja luottamus pitää muistaa, mutta mun mielestä sitä duunia tehdään enemmänkin sen nuoren hyväksi kuin työkavereiden viihdyttämiseksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
aqualife

Sanotaanko tämmöinen esimerkki, että jos minä jollekin hoitoalan ammattilaiselle kertoisin kokemastani seksuaalisesta väkivallasta, niin en todellakaan haluaisi hänen kertovan sitä kaikille kollegoilleen tyyliin kuka, mitä, miten missä jne. Sen verran arka asia kun on kyseessä. Toki voi joku muu olla välinpitämätön sille kuinka jutut "leviää" - pahoittelen tuota väärää lausemuotoa.

Mutta vähän sen tilanteen mukaan ja että miten yksityiskohtaisesti lähtee asiasta kertomaan, on minusta huomioitava. Tietysti jos asia on akuutti, jos ihminen on esim. väkivallan uhan alla ollessaan hoitosuhteessa, on kyllä syytä asiasta tiedottaa jollain tasolla. Jo muidenkin turvallisuuden vuoksi - puhumattakaan asiakkaasta.

Tämä kyllä tapahtui vanhuksen kanssa, mutta vuosi takaperin hoidin erästä vanhempaa rouvaa, ja hän kertoi minulle asioitansa. Erään jutun yhteydessä hän sanoi, että "en ole pystynyt ja uskaltanut kertoa sitä kenellekään muulle kuin sinulle". En minä suin päin rynnännyt kertomaan yksityiskohtia mikä tämä asia oli, pääpiirteissään kerroin että kaikki ei ihan hyvin ole. Meillä synkkasi hoitosuhde valtavan hyvin ja muutama tippa siinä linssissä oli molemmilla kun hoitotyö osaltani oli päätöksessä ja hän siirtyi muualle jatkohoitoon. Tyytyväinen hän oli, kun olin keskustelumme pitäny omana tietonani.

Noh, enpä minä paljon näistä asioista tiedä, keltanokka kun olen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Inflikted

Sanotaanko tämmöinen esimerkki, että jos minä jollekin hoitoalan ammattilaiselle kertoisin kokemastani seksuaalisesta väkivallasta, niin en todellakaan haluaisi hänen kertovan sitä kaikille kollegoilleen tyyliin kuka, mitä, miten missä jne. Sen verran arka asia kun on kyseessä. Toki voi joku muu olla välinpitämätön sille kuinka jutut "leviää" - pahoittelen tuota väärää lausemuotoa.

Mutta vähän sen tilanteen mukaan ja että miten yksityiskohtaisesti lähtee asiasta kertomaan, on minusta huomioitava. Tietysti jos asia on akuutti, jos ihminen on esim. väkivallan uhan alla ollessaan hoitosuhteessa, on kyllä syytä asiasta tiedottaa jollain tasolla. Jo muidenkin turvallisuuden vuoksi - puhumattakaan asiakkaasta.

Noh, enpä minä paljon näistä asioista tiedä, keltanokka kun olen.

En suinkaan tarkoittanut, että yksityiskohtien kanssa tarvitse retostella, esim. mainitsemasi kokemuksen suhteen. Olen enemmänkin sitä mieltä, ettei kannata liikaa jättää asioita vain omaankaan tietoon. Minun työssäni esim. omahoitajakeskusteluista kirjataan aina potilastietoihin olennaisia tietoja. Mainitsen aina uudelle omapotilaalle, että keskustelu kirjataan. Muistutan myös hoitohenkilökunnan vaitiolovelvollisuudesta. Mutta kuten sanoin, näin toimitaan meillä. Lastenkodeissa ym.varmasti eri tavalla.

Hyviä mielipiteitä ja tietoa sinulla on. Tuo vaan mukaan keskusteluun, saadaan uutta näkökulmaa :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
aqualife

Jeps, halusin varmistaakin että ollaan samalla aaltopituudella asiassa.

Nuoriso- ja lapsiasioissa pohjaan antamiani "neuvoja" pitkälti omasta henk. koht. kokemuksesta. "Kovia" kokeneena nuorena ja lapsena ainakin jotain tietää asiasta, näin niiko asiakkaan näkökannalta. En omista kokemuksista sinänsä häpeä kertoa (tuokin ihan totta oli mitä sanoin), mutta niiden vuoksi herkästi syrjitään ja jätetään porukasta - näin on itselleni käynyt. Joten aina kun asioistaan kertoo, ottaa riskin. (Ja tuli hieman OT:ta.)

Enhän minä enää sinällänsä nuori ole, mutta tuohon haavojen paranemiseen voin sanoa että itselläni meni 20 vuotta vanhimmista kokemuksista toipuessa - ja niistä myöhemmin tulleista ei ole vieläkään toivuttu. Painotankin tuota ajan antamista, ainahan paras olisi kun nuori itse tekee aloitteen - tai sitten varovaisesti tuuppaamalla. Pahan olon ja tuskan poistumista ei voi juurikaan nopeuttaa, paraneminen käynnistyy sitten kun nuori löytää jonkun johon luottamuksella puhua.

Mullon nyt vähän poukkoilevat jutut, sattupa vain käymään perjantaina töissä "hassu juttu" kun työkaverit esimiestä myöten juorusivat mt-ongelmaisista entisistä kollegoista. En olisi varsinkaan esimiehestäni sitä uskonut. Ymmärtänette siis tämän luottamus-jutun josta tässä olen höyrynnyt...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Inflikted

Hyvä saada monenlaista näkökulmaa keskusteluun.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Virmas

Olipas tänne tullut monta asiallista vastausta! Olen hieman yllättynyt totuttuani seuraamaan himppusen vähemmän ystävällisiä keskustelupalstoja ::) .

Älä vertaa omia kokemuksiasi hänen kokemuksiin, tai jonkun muun kokemuksia hänen kokemuksiin

Tuohon minulla saattaa olla jossain määrin vaara syyllistyä. Olen kyllä tietoinen siitä, että kokemusten vertaaminen on yleensä vain ärsyttävää, ja silti olisi niin luontevaa kertoa, mitä itse on kokenut, ja että kaikesta voi selvitä ainakin jollakin tasolla. Henk.koht. pidän siitä, että ammattihenkilö tekee itsestään inhimillisemmän kertomalla jotakin omista kokemuksistaan, joten siksikin on välillä vähän vaikea ajatella, että omien kokemusten vetäminen mukaan voisi olla niin huono juttu. Ehkä niitä omia kokemuksia kuitenkin voi ja jopa kannattaa käyttää hyväkseen, kun tekee sen huomaamattomasti ja tilanteeseen sopivasti... Eli välttää tyyliä "kun minä silloin sitä ja tätä, niin kyllä sinunkin nyt pitää niin ja näin".

Ole enemmän kuuntelijan ja läsnäolijan roolissa kuin siinä joka puhua pölöttää.

Tuo ei olisi tavallisesti vaikeaa lainkaan, minä kun en ole ikinä ollut hyvä puhua pälpättämään liikoja. Kuitenkin, kun nuoren on varta vasten saanut raahattua kolostaan ulos, on tunne, että olisi pakko sanoa jotakin ja siihen päälle vielä vähän lisää.

Ole nuorelle tukija, älä laupias samarialainen tai jokin muu pelastaja. Vaikka mieli varmasti tekisi.

Suurin luonnevikani pienestä lähtien :P . Sitä törmää yhtenään omaan vajavaisuuteensa. Hyvin vähään riittää yhden ihmisen voimat ja kyvyt, mutta ei auta kuin elää sen todellisuuden kanssa.

Sitten kun hän luottaa ja puhuu sinulle, ole luottamuksen arvoinen.

On itsestäänselvyys, että minulle uskotut asiat eivät kuulu muille, ellei asianomainen itse halua jakaa kertomiaan asioita useampien ihmisten kesken. Toisaalta ammatillinen osa minussa vaatii jakamaan asioita myös työyhteisön kesken. Siinä sitä onkin pähkäämistä, miten paljon voi jättää sanomatta. Mutta niin kuin tuolla viestiketjussa tulikin ilmi, yksityiskohtiin ei tarvitse mennä. Olen nähnyt senkin, kun asiakkaan/potilaan sanomisilla on retosteltu sanasta sanaan. Aika rumaa :( . Pistää vähän miettimään, mitä ja miten omista asioistaan uskaltaa terveydenhuollon piirissä kertoa.

...mutta mun mielestä sitä duunia tehdään enemmänkin sen nuoren hyväksi kuin työkavereiden viihdyttämiseksi.

Tämä oli hyvin sanottu.

Tietysti en tunne työympäristöäsi...

Tämä onkin hieman hankalaa tässä. Joudun jättämään aika oleellista tietoa pois vinkkejä kysyessäni, ja se varmasti vaikuttaa jonkin verran saamiini vastauksiin. Hyviä vastauksia olen tosin saanut näin vajavaisilla tiedoillakin, kiitos siitä!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Inflikted

Vielä voisin vinkata. Opiskele näitä asioita, ihan perusjuttuja. Löytyy esim. mielenterveystyöhön liittyvistä kirjoista ja varmaan muitakin on. Muista,että kokemuksista oppii. Asiat helpottuu, kun saa sitä kokemusta. Jostain kaikkien on lähdettävä ja "virhearvioita" sattuu. Olemme ammattilaisia, hoitajia, mutta myös paljon muuta. Ja jos tuntuu hankalalta, sinun pitäisi pystyä nojautumaan työyhteisöösi tukea varten. Kyl se siitä!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Soulcaptain

Omia ajatuksia..

Nuorella aina tiedossa seuraava aika. Pyritään pitämään ajoista kiinni, pahoitellaan myöhästymisiä jne.

Tasavertainen suhde -- ihmetellään yhdessä asioita

Reflektoidaan takaisin nuoren kertomaa, heijastetaan takaisin myös lausumattomia asioita, tunteita.

Ei tehdä tulkintoja vaan esitetään nuorelle empaattisia arvauksia.

Kiinnostutaan, ymmärretään, otetaan aidosti vastaan.

Validoidaan myös häiriöllistä toimintaa.

Vahvistetaan myönteisiä asioita

Vahvistetaan ja oikeutetaan valideja tunteita ja kokemuksia

Tartutaan asioihin, joita nuori nostaa esille. Ei poimita asioita sairauskertomuksesta

"asiakas on aina oikeassa"

Jos mokaa - jutellaan asioista, pyydetään anteeksi.

Edetään rauhassa, lupa jutella ihan arkisista asioista. Ei pyritä lypsämään asioita.

Ei kiistellä, vakuutella, uhkailla, vedota arvovaltaan, tarjota suoria ratkaisuja, mielistellä, käyttäydytä epäammatillisesti, udella asioita liikaa, väheksytä, liioitella, tehdä itsestä esimerkkiä, tehdä tulkintoja.

Yleensä asiakkaille on vaikuttava kokemus, jos hoitava henkilö kykenee lämpimästi ja empaattisesti "ottamaan vastaan" asiakkaan esille tuoman haavoittuvuuden.

Nämä tuli nyt mieleen..

Jotkut potilaat ovat vain niin lukossa että eivät kykene keskusteleen vaikka kuinka empaattisesti, varovaisesti lähestyisi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
aqualife

Jotkut potilaat ovat vain niin lukossa että eivät kykene keskusteleen vaikka kuinka empaattisesti, varovaisesti lähestyisi.

Näinpä. Ihmisestä riippuen lähestymistapa voi vaihdella. Toisille voi suora lähestyminen olla parempi ja toisinpäin. Saa tuossa mt-työssä näemmä tuntosarvet olla herkimmillään, jotta näkee millaisia potilaat ovat ja mitkä heidän tarpeensa on (varsinkin kun eivät itse kerro) - mut siihenkin hoitaja kehittyy ajan myötä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
janina

Joitakin "neuvoja" voi tietysti yrittää antaa, mutta tärkein asia on hoitajan oma persoonallisuus. Muita työkaluja ei ole. Potilas kuin potilas vaistoaa hei, jos vuorovaikutus ei ole aitoa. Ihmisen kohtaaminen ihmisenä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Annis

Mäkään en ole mikään psykiatrian ammattilainen, mutta omia kokemuksiani voin toki jakaa. Näihinhän ei ole olemassa mitään yleispätevää vastausta, kaikki aina tapauskohtaista. Kannattaisi töissä jutella työpaikan käytännöistä ja sanoa ihan reilusti, että tilanne sinulle uusi etkä tiedä miten toimia. Meillä duunissa saa apua aina pyytäessä ja on erilliset tiimipäivät työntekijöille 2 x kk, jossa asioita käydään läpi.

Yks tärkeimmistä ohjeista on, että älä kiirehdi. Luottamus syntyy ajan kanssa. Mä pidin kuukauden ajan yksinpuheluita yhden pojan kanssa aina hänen häiriökäyttäytymisestään, istuin hänen huoneessaan ja ääneen mietin aina "mahtoiko sua jännittää kun...." Aina puhelin itsekseni hänen läsnäollessaan ja n. 1kk päästä sain vastaukseksi kerran hennon kuiskauksen "jännitti" ja muihin kysymyksiin vastasi jo nyökyttämällä tai puistamalla päätään. Mun kokemukseni mukaan nämä ns. "traumoja kokeneet" nuoret arvostaa kuitenkin myös suoruutta, oli ne kysymyksissä tai sitten missä vaan kommenteissa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

Aitous, ihmiseltä ihmiselle, suoruus mutta liian utelemisen välttäminen. Näillä mentiin mun oman masentuneen lapsen kanssa. En ole lastenpsykiatrian ammattilainen, mutta voin sen verran sanoa, että nämä jutut, edistymiset, toipuminen tapahtuvat hitaasti, edistyminen voi tuoda takapakkeja, paraneminen voi kestää vuosia. Mutta sen aidon ja lämpimän ihmisen kohtaaminen voi auttaa lasta luottamuksen rakentamisessa toiseen ihmiseen. Hiljaa hyvä tulee.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Virmas

Kiitoksia taas kaikille vastanneille.

Tämän mainitsemani nuoren kanssa edistyminen on valitettavasti ollut melko lailla olematonta :-/ . Vähän itseäni lohduttaa se, että joihinkin muihin nuoriin olen onnistunut luomaan luottamuksellisen suhteen, ja kehitystä positiiviseen suuntaan on tapahtunut. Ei se kuitenkaan sitä tosiasiaa poista, että tämä haastavampi nuori yhä kärsii kuoressaan kenenkään sinne pääsemättä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Hienoa että olet saanut myönteisiä kokemuksia kuitenkin muiden nuorten kanssa. Jotkut tapaukset varmasti ovatkin tosi hankalia ja valitettava tosiasia on sekin, että kaikkia ei vain pysty pelastamaan vaikka tekisi mitä. Tietenkään en tarkoita, että tälläisen reilun kuukauden jälkeen olisi mitenkään aika luovuttaa nuoren ihmisen kohdalla.

Mikäli koet omat keinosi riittämättömiksi, niin onko sulla mahdollisuutta kysyä neuvoa joltain alan erikoislääkäriltä, joka on varmasti kohdannut useita maintsemasi kaltaisia potilaita? Myös kirjallisuudesta voi hakea apua ja työkavereidenkin kanssa voi keskustella asiasta ns. aivoriihi-tyyppisesti. Mulle on hankalaa sisäistää näitä psykologian hoitokeinoja kun ne eivät useinkaan ole mitään konkreettisia toimenpiteitä tms, mutta varmasti silläkin puolella on jotain hyviä kikkoja jollain kokeneemmalla tarjota.

Siitä tahdon antaa erityismaininnan sinulle, että viitseliäästi olet pysynyt tiellä tämän ongelman ratkaisemiseksi ja samalla seissyt nuoren rinnalla, oma kärsivällisyyteni ei varmasti riittäisi noin pitkäjänteiseen työskentelyyn ilman pieniä onnistumisia matkalla. Todella hienoa että osaat sitoutua potilaasi hyvinvoinnin turvaamiseen jo opiskeluaikana noin hienosti. Vaikkakin se taito taitaa tulla kyllä luonteesta eikä koulusta :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Oinaspässi

Muutama kokeiltu juttu vuosien varrelta ja yleistä höpinää aiheeseen: ...Juttua syntyy jos on syntyäkseen. Ei se väkisin onnistu. Pitkää pinnaa, loputon kärsivällisyys ja pois joutava löpinä. Lääkitys ja sen kunnollinen seuranta ja tunteminen!! Puhumisen sijasta voi tehdä muutakin: ulkoilla, pelata jotain, katsoa leffaa, leipoa, askarrella...(hyvän, siis syömisen kautta saa monesti kontaktia syntymään).

Pitää muistaa myös, että jotkin ovat niin uskomattoman sairaita, että ns.lipuvat käsistä. Usein myös lasten tai nuorten häiriötila pahenee rankasti iän kasvamisen myötä, psykoosioireet kasvavat skitsofreniaksi, yms... Synkkää, mutta hoitotyön arkea.

Hoitajana kannattaa ja pitää unohtaa kaikenlaiset pelastusajatukset. Silloin uppoaa lillukanvarsiin ja syvälle suohon, ei etene hoito, tekee vaan haittaa potilaalle ja itselleen.

Yksin ei kannata liikoja, jos tilanne on pahasti jumissa. Moniammatillinen työryhmä on hyvä juttu, myös omien rajojen tunnistaminen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
HoitajaTitta

Minä tyttö se kerron aina miltä tilanne näyttää: kerro jos oon väärässä. Mulle tulee vaikutelma, että haluaisit ehkä olla yksin..../Oletko koskaan toivonut, että joku joskus ymmärtäisi?/ Haluaisin tutustua sinuun. Mikä olisi mielestäsi paras tapa käyttää huonetta, että voisimme olla puoli tuntia yhdessä nyt ensimmäisellä tapaamisella?

TMV

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×