Alaistaidot

[Sairaanhyvähoitaja]

Alaistaidot on nykyään kai jonkinlainen "muotisana ja -ilmiö"...Mitäs mieltä muut olette, onko alaistaidoilla vähän negatiivinen kaiku? Tietysti vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja opettaminen ei ole koskaan haitallista millään ammattiryhmällä ja -tasolla...Mutta jotenki tuo alaistaito kuulostaa sanana tosi negatiiviselta (tyyliin alaiset pysykööt ruodussaan).

[Piikkis]

Mua ainakin ärsyttää suunnattomasti jo sanana. Mutta ehkä mulle on itsestään selvää, että jos työnantaja on reilu ja rehellinen mua kohtaan, niin saa samaa myös takaisin. Mutta jos TA käyttäytyy epärehellisesti ja typerästi, en tasan tarkkaan minäkään pidä yllä lutusta julkisuuskuvaa TA:sta, vaan puhun asioista niiden oikeilla nimillä.

[Jio]

Nämä uusiosanat ja muut suoraan väkisin englannista väännetyt sanahirviöt voisi laajentaa omaksi topickikseen laajemmaltikin.

Itseäni nauratti ensialkuun tämä "voimaantuminen", joka on huolestuttavassa määrin alkanut jopa levitä kansan keskuuteen.

Olenkin mieltänyt sen synonyymyksi vittuuntumiselle.

[rms]

Minun linkki

Yllä olevan Tampereen Yliopiston nettisivujen näkemystä alaistaidoista minun on hyvin vaikea allekirjoittaa tämän hetkisen työpaikan meiningin mukaan. Meillä ehdottomasti on vallalla se, että työntekijät pysykööt ruodussaan, ei saa esittää asioita ylöspäin, ei negaatioita johtoa kohtaan tai kehitysehdotuksia ei voi tulla alhaalta päin ja positiivisen palautteen antaa vain esimies. Tämä ei edistä ainakaan minun työhön sitoutumista saati motivoi mennä työpaikalle joka päivä. Koen, että olemme työmyyriä, jotka tekevät raskaimman työn-ehkä sitä kautta pakosta olemme osa organisaation toimintaa, mutta ei tärkeä sellainen.Vaikka sitä yritetään joskus meille sanoa, että olemme tärkeitä, ei muutoksia työolosuhteuden ym. parannukseksi ole tarjota heti. Sanan merkitys jää silloin aika vaisuksi

Sairaaloiden organisaatiot ovat byrokraattisia ja hierarkisia, monessa sh-piirissä muutoksia menossa. Mutta johtamisen organisaation muutokset vaativat juuri alaisilta paljon, varsinkin jos epäselvyys johtoportaassa heijastuu päivittäiseen potilastyöhön. Toki kun käytäntö vakiintuu, mutta se kestää oman aikansa, kun vastuuhenkilöt hakevat paikkaansa. Silloinhan on hyvä johto, jos heitä ei tavallaan tarvita, homma toimii ja työntekijät ovat tyytyväsiä. Viestintä toimii alhaalta ylös, ei pelkästään ylhäältä alas.

Se työpaikka, jossa kohtaavat alaistaitojen ja esimiestaitojen harmonia on varmaan utopiaa.... Vai onko sellaisia olemassa? JOs on niin kertokaa ihmeessä.

[Aatu]

Alaistaidoillahan peräänkuulutetaan hyviä työntekijöitä. Edellisessä viestissä rms antoi ymmärtää olevansa töissä paikassa, jossa työntekijät ovat TA:aan kettuuntuneita työmyyrän ja orjan sekoituksia.

Tässä vielä lainaus Tampereen yliopiston määritelmästä:

"Henkilö, jolla on hyvät alaistaidot, toimii työyhteisössä rakentavalla tavalla. Hän on aktiivinen, ottaa vastuuta omasta työstään ja sen kehittämisestä sekä työympäristöstään. Alaistaitoinen työntekijä luo omalta osaltaan me-henkeä, johon liittyy toisten huomiointi, kohteliaisuus, arvostus ja kunnioitus."

Työpaikan henkeen vaikuttaa jokainen työntekijä omalla panoksellaan, vierestä naukuminen ja selkään puukottaminen ei ole järin rakentavaa. Jokaisen työntekijän on otettava aloite itse omiin käsiinsä ja koetettava vastoinkäymisistä huolimatta puskea eteenpäin. Valitettavasti joukon mukana on helpompi mennä, vaikka se johtaisikin huonompaan viihtyvyyteen.

Aktiivinen työntekijä, joka ottaa vastuuta tekemisistään ei mene joka asiasta vinkumaan esimiehelleen lupaa kysyäkseen, vaan menee ja tekee. Tämä on varsinkin nuorelle ihmiselle vaikea paikka, sillä kirves voi hyvinkin osua kiveen kun sopivuuden rajoja haetaan.

Persoonalla tehdään paljon työpaikalla. Hyvät käytöstavat ovat avainasemassa, kun tehdään yhdessä töitä. Erityisesti hoitoalalla työpaikan henki heijastuu potilastyöhön ja antaa kuvan hoidon laadusta.

Itse ainakin haluaisin olla taitava alainen olematta peen nuolija. Mielestäni taitavalla esimiehellä on taitavia alaisia.

[dino]

Vielä yksi lainaus tuosta määritelmästä:

Tukemalla, kannustamalla ja vastuuta kantamalla hän huolehtii myös työkavereistaan ja esimiehestään. Työilmapiirin vaaliminen ja kehittäminen on sekä esimiehen että työntekijän vastuulla; jokaisen on syytä aika ajoin pysähtyä miettimään omaa vaikutustaan työpaikan ilmapiiriin ja asennettaan työhön ja työtovereihin.

Tässä tuli esille yksi työntekijän tärkeimmistä taidoista, eli meillä jokaisella on iso vastuu siitä minkälainen työpaivä kollegalle tulee. Tiiviissä työyksikössä kuten esim sairaankuljetuksessa tämä etenkin tulee esille, mutta kyllä sitä omalla käytöksellä pystyy vaikuttamaan muihin ihmisiin lyhyemmissäkin kohtaamisissa.

Ihan asiapuhetta, mun mielestä juttua vaan huononnetaan turhaan käyttämällä keinotekoisia termejä kuten nyt tämä "alaistaidot", joka saa ainakin mulla karvat pystyyn..

[Oinaspässi]

Itseäni nauratti ensialkuun tämä "voimaantuminen", joka on huolestuttavassa määrin alkanut jopa levitä kansan keskuuteen.

Olenkin mieltänyt sen synonyymyksi vittuuntumiselle.

Samat aatokseet olleet myös täällä. Ei tohon totu ikinä, vaikka jotkin työkaveritkin sitä jo puheissaan (epäaidon kuuloisesti) viljelevätkin. Paremmin toi sopisi esim. sähkötekniikkaan, voimavirtapuolelle. Myös "myötätuntouupuminen" saa ihottuman nousemaan ärhäkästi, vaikka ei sanana ihan pahimmasta päästä olekkaan.

[Sistah]

Minusta on mukavaa, että keskustellaan alaistaidoista, mutta myös minun korvissani koko "alainen" -sana on niin negatiivisesti latautunut, että joku muu nimi pitäisi keksiä.

Voimaantumisesta (käytän myös termiä voimautuminen).... mitä muuta sanaa sitten voisi käyttää kuvaamaan ko. ilmiötä? Vaihtoehtona on monisanainen kuvailu. Minusta ihan äärettömän tärkeä ilmiö terveyteen ja yleensä elämänhallintaan ja ihmisten itsenäisyyteen liittyvissä asioissa. Ja väitän, että käytän sanaa aivan luontevasti :-)

[Selma]

Minusta alaistaidoista puhumista voisi olla enemmänkin työpaikoilla. Sanana alainen on kyllä tympeä ja sille voisi tosiaan keksiä jonkun synonyymin. Alaistaitoja opetetaan joissakin paikoissa ja eräässäkin laitoksessa alaistaitokoulutus oli kaikille uusille pakollinen. Minusta ei ole yhtään turhaa jos koko työyhteisö hyötyy siitä, että työntekijöille opetetaan esimerkiksi ryhmäprosesseihin liittyviä ilmiöitä. Niin sitä sitten oppisi paremmin mm. olemaan ottamatta henkilökohtaisesti asioita, jotka kuuluvat luonnolliseen ryhmäprosessiin.

Alaistaitojen opettamisella ei ehkä varsinaisesti tavoitella hyvää työntekijää, vaan tyytyväistä työntekijää. Niin minä ajattelisin.

Voimaantuminen, myötätuntouupumus, yhteisöllisyys, potilasturvallisuus...tuossa minun inhokkisanat!

[Pöllö]

Sanana alainen on kyllä tympeä ja sille voisi tosiaan keksiä jonkun synonyymin.

Työntekijä. Työntekijätaidot. Esimieshän on muuten myös yleensä jonkinmoinen työntekijä, joten monet työntekijätaidot koskevat myös häntä. Jos ei ole, niin sitten on käsite omistajataidot tai hallitustyöskentelytaidot, mikä se jäljelle jäävä rooli voi ollakaan.

Monella tapaa sana "alainen" jo määrää työntekijän paikan ja roolin. Alla, asiat määrätään ylhäältä, velvollisuus totella, eikä mitään muuta. Ei ehkä niitä lähtökohtia, joilla saadaan työntekijää motivoitumaan, käyttämään omia aivojaan, olemaan asiantuntija ja osaaja omassa työssään. Lisäksi sana alainen sisältää vain esimiehen ja alaisen välisen suhteen ja siinäkin on vain yksi malli - toinen aina ylhäällä, toinen aina alhaalla. Työpaikalla on monenlaisia muitakin suhteita, joissa jonkun oleminen ylempänä tai alempana ei aina ole kovinkaan järkevä tai hyvä asia. Edes työskentelyn tehon tai työn laadun kannalta.

Totta kai on monenlaisia määritelmiä, millainen on hyvä työntekijä työnantajan tai esimiehen näkökulmasta. Eipä ole ainoa näkökulma: työntekijä vastaa myös asiakkaalle, kollegoilleen, muille ammattiryhmille, voi olla kaikenlaista materiaalista ja immateriaalista vaikutusta moneen suuntaan. Jos hyväksi työntekijäksi muotoutuu alistuva alainen, jolta ei voi tulla ehdotusta, ajatusta, kysymystä tai jopa kritiikkiä ylemmäksi, tai pelkästään esimies/työnantaja - työntekijä -suhde on tarkastelun arvoinen, saati että alaisen pitää mielistellä, nuolla takamusta tai osallistua "huonojen työntekijöiden" selkäänpuukottamiseen tms., niin työpaikka ei todennäköisesti ole kovinkaan optimaalinen. Tietyssä mielessä tehokas se voi joillain mittareilla olla, mutta rehellisyys, avoimuus, erilaisen osaamisen arvostus tai ihan vain osaamisen pitäminen yksikössä, osaamisen uusiutuminen, organisaation kehittyminen, tietty jouhevuus, järjen käyttö yms. ovat todennäköisesti hutelikossa.

Totta kai työntekijällä on myös velvoitteensa, joita ei todellakaan voi vähätellä, mutta onpa työnantajallakin juridiset ja sopimukselliset velvoitteensa. Lisäksi voisi nostaa ihan vuorovaikutuksellisia, moraalisia ja käytännöllisiä velvoitteita - tai oikeammin lähestymistapoja, joilla työpaikan toimivuutta, joustavuutta, kehittymistä, työhyvinvointia ja myös tehokkuutta voidaan nostaa. Joskus yllättävän helpostikin.

Hoitoalallakin on nämä ääripäänsä, auktoriteetilla, pelolla johtavat henkisesti (ja eettisesti) aika pystyynkuolleet henkilöt, sitten esimiehet, jotka hankkivat alaistensa arvostuksen pitämällä sopimuksista kiinni, kuuntelemalla, kehittämällä - ja nimenomaan antamalla työntekijöille resursseja ja hyvät olosuhteet töiden tekoon. Niin opiskelussa kuin työnteossa pitää joskus muistaa motivaatiokin ja miten sitä pidetään yllä - motivoituminen kuulemma lisää opinnoissa tehoja, luulisi sen työelämässäkin lisäävän halua tehdä työtä, tehdä se hyvin, huomioida erilaisia asioita, antaa hyvää oloa muillekin, omatoimisuuskin voi kasvaa.

Muistelen eräästä harjoittelusta osastonhoitajaa, josta pidettiin erittäin paljon. Ei näkynyt potilashuoneissa, ei käytävillä, ja kyllähän hän lyhyesti moikkasi tullessani ja jossain vaiheessa jotain kävi kyselemässäkin. Ai mitä hän teki? Olisiko "järjestelijä" oikea termi - teki taustalla valtavasti töitä, että työnteon perusedellytykset ja resursoinnit olisivat mahdollisimman hyvät. Jos perustellusti jotain tarvitsi tai jotain piti muuttaa, niin sellaistakin työtä hän teki. Neuvottelukykyinen henkilö, joka kuunteli muiden mielipiteitä. Ilmapiiri oli hänellä tiedossa, samoin yksittäisten ihmisten ongelmat, jos joku halusi niistä oh:ta informoida. Paljonhan siellä oli puuhaa, mutta kumma kyllä, kuvio toimi, yksittäisissä tilanteissa sijaisten saaminen oli toki haaste. Perusedellytykset henkilöstön saamisesta lähtien oli aika hyvin hallussa. Putiikista puuttuivat monenlaiset henkilöt - ne, jotka tekevät minimin, työntävät töitä muille, eivät huomioi muiden töitä jne. Informaatio kulki ja mitä vain duunissa tarvitsi, niin ei paljoa tarvinnut etsiskellä. No joo pukuhuoneita hän(kään) ei pystynyt loihtimaan taloon enempää. :)

Asiantuntijaorganisaatioissahan johtaminen on aivan erilaista - ja itse asiassa mietin, miten paljon asiantuntijaorganisaatioiden johtamista ehkä pitäisi jo soveltaa hoitoalan nokkimisjärjestys -tyyppisessä johtamisessa. Asiantuntijaorganisaatioissa kun johtaminen on yhtä helkuttia. Kuulemma. Alainen voi tietää enemmän aiheesta kuin pomonsa, asiakassuhteet perustuvat alaisen osaamiseen ja hänen henkilökohtaisiin vuorovaikutussuhteisiinsa. Jos alainen kävelee ulos, kävelee usein asiakas hänen mukanaan. Lisäksi alaisella on yleensä jokin mielipide asiaan kuin asiaan, useimmiten vähän hänen omasta näkökulmastaan katsottu tai sitten jokin tiettyyn verkostoon tai sen etuun perustuva. Kääntöpuolena erikoistuminen voi olla tasolla, jossa kollegat taas tietävät muista asioista enemmän, eli kun oma osaaminen loppuu, tarvitaan aivan toisella tavalla kollegan - tai pomon - apua. Paras asiantuntijahan ei ole paras johtaja, ja asiantuntijaorganisaatioissa tasapainoilu voi olla vaikeaa. Hoitoalallakin työntekijä voi olla melkoinen asiantuntija tietyissä omissa töissään ja työprosessin pienten osien (miksei isompienkin) jouhevuudessa. Ja monta muutakin roolia työntekijällä on, henkilöstä riippuen. Siinä sitten sekalainen seurakunta johdettavaksi. Asiantuntija saattaa kaivata vähän sen oman osaamisen korostamista, joskus taas hyvällä tavalla pilvistä pudottamista, välillä haastetta ja välillä jotain muuta. Omatoimisuutta, aivojumppaa, välillä vähän helpompaa ja tutumpaa. Ja hitto vie jos joskus häntä ei kuunnella, niin siinähän on jo ristiriita itsessään.

Hoitoalalla on hyviä johtajia - kuten kaikilla aloilla, ja huonompia. Mikähän näkökulma toisi niille huonommille perspektiiviä? Huono tietysti voi olla huono monella tapaa, ainakin yksi kriteeri voisi olla se, että työntekijät ovat alaisia, joiden toimintaan voi ja pitää puuttua kaikin tavoin, esimieshän nyt on pätevämpi ja hänellä on jopa velvollisuutensa neuvoa toimimaan esimiehen oman kokemuksen ja tietämyksen mukaisesti. Piste. Eli ei osata kyseenalaistaa omaa itseään ja havainnoida mahdollista kritiikkiä ajattelutavassaan millään tavalla. Eikä omia virheitään voi tunnustaa mitenkään ääneen. Tai kysyä keneltäkään miten jokin asia pitäisi tehdä. Auktoriteetti, perustui se 1800-luvun tai 2000-luvun alun vanhentuneeseen tietoon, on kyseenalaistamaton alaisten suunnasta. Sama vikahan voi myös riivata työntekijää - eli oikeassa olemisen tarve ja erehtymättömyys voipi olla tautina myös sillä puolella.

Tällä viikolla on tullut kiellettyä, että olisi mokannut yhden jutun, vetosin siihen, että jos olisin ollut mä, olisin tehnyt asian eri tavalla, ja möhlin yleensä paljomman isommissa asioissa. *joku itsetunto pitää olla* Ja kun yksi kollektiivinen moka tehtiin, niin mikäs, omat kasvot peliin ja sanomaan ennen kuin asiakas edes ehtii sanoa mitään, että me mokattiin tämä täysin, virhettä ollaan korjaamassa ja iso sori meiltä kaikilta ja multa henkilökohtaisesti. Eka palaute oli muuten lämmin ja myötätuntoinen hymy ja kysymys että missäs oikeasti asian kanssa tällä hetkellä mennään. Selvitys siihen ja asia kunnossa, kiitokset päälle... Pahuksen hyvä homma olla organisaatiossa, jossa voi sanoa ääneen myös tyrineensä - ja saa tarvittaessa kollegoilta apua virheen korjaamiseen - toisaalla jotkut oikeasti nauttivat pienestä erilaisesta ongelmanratkaisusta, joka vähän rikkoo rutiinejakin, kunhan moista ei vain liiaksi tule. Onhan noita pomoja - joku on kuulemma joskus ääneen sanonut, että työpaikalla ei saa olla hauskaa. Eräs vastuuleguri taas kuulemma sanoi em. esimerkkiä mukaillen samassa organisaatiossa myöhemmin, että työpaikalla pitää olla hauskaa. Päivystysvuoronsa alussa muuten jamppa kävi kiertämässä vastuualueensa läpi ja kyselemässä, onko mitään pientäkään, mikä mietityttää tai jossa tarviis kysyä neuvoa. Niin sais levättyä paremmin seuraavan yön kun ei tarviis ihmetellä asioita sitten kun kaikki on jo mennyt pieleen, virne kasvoillaan - no joo, äijä kirjoittaa alastaan oppikirjoja ja kaffihuoneessa röhnöttää penkillä kädet niskan takana ja heittää läppää minkä jaksaa. Yksi lekuri hankki kannuksensa kaikissa ammattiryhmissä vastaamalla ystävällisesti kaikkeen mahdolliseen, mitä häneltä kysyttiin. Eli oli ongelmanratkaisija monella tasolla, kun osaaminen oli kohdillaan, niin tietolähde ja tavallaan näkymätön kehittäjä ja hyväntuulentuoja. Kynnys lähestyä oli niin matala, että hänelle saattoi - ja piti hänen ja vähän joskus muidenkin - potilaista kilautella kotiinkin. Joskus pyörähti työpaikalla vielä tekemässä mitä kukaan paikallaolija ei pystynyt tekemään. Varmasti sai myös takaisin muilta kiitosta ja muutakin. Tietysti esimiehellä on myös oikeus irtautua työstä ja tehdä joskus rauhassa omaa vastuutonttiaan. Jenkeissä emofirman yhteyshenkilö kuvasi puolihuumorilla omaa työkuvaansa esimiehenä: 29 päivänä kuukaudessa hän kyselee työntekijöiltä vointia, missä mennään, mitä ongelmia on edessä ja onko ajatuksia niiden ratkaisemiseksi, vai yrittääkö hän keksiä jonkin ratkaisun, onko resursseja riittävästi, voiko hän tehdä jotain työn sujumiseksi. 1 päivä kuukaudessa sitten on hänen vuoronsa purkaa, purkautua, laittaa asioita linjalleen rankemmalla tavalla, meuhkata viiveistä ja pieleen menneistä asioista täydellä laidalla, ladata kommentteja jos joku lipsuu tai menee väärällä asenteella. Siinä putiikissa kuulemma ihan toimiva suhde kuuntelemisen, ohjaamisen, määräämisen ja veetuilun välillä - eikä tuotakaan vakavalla naamalla sanottu. Tai pystynyt kuuntelemaan. :P

[Torlohka]

Tänään Tuuttori valoitti alais- eli työntekijätaitoja. Pääkohtana oli sitoutuneisuus. Tuuttorin sanoin: Hyvä työntekijä ei sairastele.

[Pöllö]

Tänään Tuuttori valoitti alais- eli työntekijätaitoja. Pääkohtana oli sitoutuneisuus. Tuuttorin sanoin: Hyvä työntekijä ei sairastele.

No sitoutuneisuudellahan työhön sitä estetään jänteiden repeämä sählykentällä tai kyetään estämään influenssaviruksen aiheuttama 40 asteen kuume... :blink:

Sitoutuneisuudella tietysti voi tarkoittaa sitä, ettei turhan vuoksi jää saikulle, mutta työntekijä voi olla työpaikkaansa hyvinkin sitoutunut jäädessään vamman tai tarttuvan sairauden vuoksi saikulle. Ei tartuta, ja paranee mahdollisimman hyvin - kokonaisuus varsinkin pitkällä aikavälillä saattaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Tietysti jos perspektiivi ei ulotu päivää pidemmäksi ja työpaikan suurimpia ongelmia on, että joku on ihan kipeä eikä tule töihin, niin sitten. Tosin ei silleen tarvitse ihmetellä, jos moisella johtamisella ei sijaisia saa ja henkilökunta herkästi hakee saikkua työnteon sijaan.

Jos johtamisen glooriaa on sanella tunteet ja näkemykset, niin hitusen on johtaminen silloin hukassa. Eikä ihan vain hitusen.

[Selma]

Mutta, mutta..alaistaitokoulutuksessa olisi hyvä käydä pelkkien työntekijäominaisuuksien lisäksi läpi myös erilaisia johtamistapoja, jotta osaa sitten "kunnon alaisena" suhtautua järkevästi myös autoritääriseen johtamistapaan. Siis siihen mitä Pöllö tuossa edellä valotti. Sillä muuttamalla omaa suhtautumista auktoriteetteihin saattaa yllättäen saada aikaiseksi myös auktoriteetin muuttumisen.

[Vieras: Del_User]

Törmäsin sanaan ihan vastikään. Alaistaidothan on hyvä sana. Käsitettä onkin hyvä miettiä joskus koska paljon puhutaan johtamistaidoista ja sitten unohdetaan kuinka esim. pyrkyri alainen voikin olla niin hankala kun ei osaa olla alainen. Kyllä alaistaitoja alainen tarvitsee siinä missä johtaja johtajan taitoja :)