Kuubalaisia hoitajia Suomeen

[Reportteri]

Henkilöstövuokrausyhtiö Varamiespalvelu alkaa tuoda entistä enemmän työntekijöitä ulkomailta Suomeen ostettuaan Work Control -yhtiön. Luvassa on muun muassa sairaanhoitajia Kuubasta. Suunnitelmissa on tuoda hoiva-alan työntekijöitä myös Filippiineiltä ja Vietnamista. Asiasta kertoo Taloussanomat http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/02/01/nyt-tulevat-kuubalaiset-sairaanhoitajat/20101517/12

[Individual Care Provider]

Jaa-a,että Cubalaisia hoitajia tulossa...no itse olen kyllä sitä mieltä,että suomalainen hoitajisto tarvitsee paljon nykyistä enemmän kannustusta - sekä konkreettista että henkistä.Niin monia ulkomaalaisia hoitajia suomessa työpaikoilla nähneenä (venäläiset,virolaiset,somalialaiset,ghanalaiset,vietnamilaiset,ukrainalaiset.......) on todettava,että ei hyvältä näytä tulevaisuus,ellei ulkomaalaistaustaisten hoitajien suomenkielen osaaminen sekä asenne hoitotyöhön merkittävästi muutu!Enkä ole rasisti vaan realisti.Kun viimeksi menin yökeikalle paikkaan jossa en koskaan ole ollut ja hoidettavana oli noin 25 dementoitunutta/käytöshäiriöistä vanhusta,oli minua vastassa somalialainen nais-lähihoitaja joka antoi raportin tyyliin:"Tälä mitä ola erityinen.Mina anna sinulle tässä lista potilaat siita sina katso.Kaksi viela vaelta muut ola vuode ja tama..tama..mies se saata olla joskus vihanen kun ola uusi hoitaja......"Täytyy sanoa,että ei voinut kuin nauraa ko. hoitajan lähdettyä kotiin.EI tämä ole ainoa esimerkki vastaavista tilanteista!Olen nähnyt myös monet kerrat kuinka ulkomaalaistaustainen hoitaja repii,tönii vanhusta tai puhuu hyvin epäsopivalla tavalla...koska ei ymmärrä kieltä ja koska vanhus ei ymmärrä kyseistä hoitajaa.Aina sanotaan,että meidän pitää oppia hyväksymään muita kulttuureja ja niistä löytyviä voimavaroja.Kyllä vain mutta entä miten nämä ulkomaalaistaustaiset hoitajat sitten ovat motivoituneet oppimaan suomalaista kulttuuria,suomalaista hoitokulttuuria - sanoisin että huonosti.Ongelma on hyvin tiedossa mutta siitä ei saa puhua koska silloin olet rasisti ja vaikka mitä.Totuus on kyllä se,että vanhustenhoidon taso tulee romahtamaan jos suurissa määrin suomalainen hoitajisto korvataan ulkomaalaistaustaisilla.Lopuksi on sitten todettava,että en yleistä sillä olen törmännyt myös aivan loistaviin ja todella ammattitaitoisiin  ulkomaalaistaustaisiin hoitajiin - moniin!

[Pöllö]

Kilpailuttaminen vaatii ostajalta taitoa

Enemmän mietityttää työn organisointi ostettaessa ulkopuolisia yhä vain kauempaa.

Rakennuspuolella talomme projektissa tuli nähtyä, miten mahdollisimman paljon ostettiin ulkopuolelta. On tietysti järkevää erikoistua ja ostaa työ tahoilta, joilla on siihen mahdollisimman hyvä kokemus - ja jos työn määrä tai sisältö vaihtelee, niin pitää itsellä vain se peruskuormitus ja ydinosaaminen. Ja tietenkin kilpailuttamalla voi saada toimijan, joka kykenee tekemään työn edullisesti.

Vaan näinhän asia ei aina toimi. Ostaminen on taitolaji, ja hinnan lisäksi pitäisi kyetä ostotilanteessa kirjaamaan erinomaisesti myös se, mitä oikeasti ollaan ostamassa. Ehdottomat tavoitteet, sisällöt ja minimivaatimukset. Laadut, välineet, työtavat - rakentamisessa eivät suunnitelmat voi olla liian tarkkoja, aina joku keksii muuten jonkun tavan tehdä työ toisin. Samoin pitäisi kyetä dokumentoimaan tehty työ ja jo kilpailutusvaiheessa näkyä sanktiot ja toimenpiteet, joihin ostaja voi ryhtyä, jos työ ei vastaa sovittua.

Kauttalaskutuksen kirot ja pyramiditeoria

Osa alihankkijoista edelleen ostaa työn ulkopuolelta, ja noiden tasojen väliseen sopimukseen ja tilaukseen ei päästäkään suoraan vaikuttamaan. Ja ainakin itse kun yritysmaailmassa toimin, niin "kauttalaskutuksesta" otettiin kyllä aina oma siivu. Jos tasoja on kolme, ja välistä ottaa kaksi kauttalaskuttajaa vaikka 15 % siivun, niin ollaan noin 30 % kauttalaskutuskuluissa, tuon verran on vähemmän resursseja varsinaiseen työn tekemiseen. Kannattavaa?

Ja kun pyrämidin kärjen yhden kiven alta löytyy yhä lukuisampia ja lukuisampia kiviä, kasvaa todennäköisyys sille, että projektissa on ainakin yksi hutiloija tai koijari. Miten hyvin se pyramidin päällimmäinen kivi näkee alimmaisen tason kiven? Lisäksi yksinkertainen projektiorganisaation laatikkopalapeli alkaa muistuttamaan enemmän jouluhimmeliä. Onko tällainen organisointi helpompi vai haasteellisempi johtaa? Ja kun kuvioon sotketaan vielä eri maista kotoisin olevia toimijoita, joilla on eri kieli, erilainen kulttuuri, jopa erilainen vaikkapa käsitys rakentamisen laadusta, erilainen kirjaus- ja piirustusjärjestelmä, ollaankin yhdessä työn hallinnan kannalta vaativassa haasteessa.

Tietysti omaa organisaatiota pidetään ohuena senkin vuoksi, että siihen sitoutunut pääoma pysyy pienenä, näennäisesti pääoman suhteellinen tuotto suurena. Mutta jos firma tuottaa 100 euroa ja tase on suurempi (suhteellinen pääoman tuotto pieni) tai jos firma tuottaa 100 euroa ja tase on pienempi (suhteellinen pääoman tuotto suuri), mikä olikaan ero...

Mikä sinfoniaorkesteri on?

Totta kai isoja asioita pitää pilkkoa pieneksi, osia pitää kuvata tarkkaan ja niitä kannattaa kilpailuttaa. Sinfoniaorkesterin saa soimaan kauniisti, jos jokainen soittaja on ammattilainen ja tuntee kuviot, ja kapellimestarilla (ostajalla) riittää osaamista ja kokemusta - sekä keppiä ja porkkanaa orkesterin jokaisen palan hallitsemiseen jokaisessa tilanteessa.

Säästöä vai ismejä?

Ulkoistaminen, riskin työntäminen organisaatiosta ulos ja joillain aloilla valtava hintakilpailutus on yhden aikansa -ismi, millä on saatu paljon hyvää kuin pahaakin aikaiseksi. Helsingin linja-autoliikenteen kilpailutus tuotti peräti n. 30 - 40 % säästöt, kun organisointi vedettiin tiukaksi, löysät lähtivät pois. Alkuun ongelmaa oli laadun ja työntekijöiden oikeuksien kanssa, tilanne on stabiloitunut, jos kovassa kisassa toimijat eivät pahemmin voittoa ole tehneet. Veronmaksajalle ja bussimatkustajalle tilanne on kyllä ollut suotuisa.

Jos kilpailutilanne ei ole ylikireä tai asetelmiltaan vääristynyt, voi olla myös työntekijälle suotuisaa, jos yritys kykenee itse optimoimaan omiin lähtökohtiinsa työn toteutuksen - pienyrityksessä joskus todellakin sai rakentaa työn haluamallaan tavalla, ja ostaja joskus osti meidän työmme. Toisenlaisena esimerkkinä on yli- tai sanelukilpailutus, esimerkki metsäteollisuus, jonka logistiikkakuljetukset ovat suuret, ja joka on paikallisesti hyvinkin suuri toimija. Mies ja rekka -yrityksiä on paljon, joku heistä aina nesteessä, ja jonkun on pakko myydä jopa tappiolla tai yrittäjän järjettömällä työkuormalla, tai muuten edessä on konkurssi. Paikoin on tietääkseni myös saneltu hinnat - ota tai jätä, ja jos kuljetusta ei ole seudulla muuten tarjolla, niin...

Ulkoistamisen ja kulurakenteen tiukentamisen -ismin keskellä mietityttää organisaation todellisen ydintoiminnan määrittäminen. Finnair on todennut, että matkalaukkujen käsittely on matkustajalentoliikenteen ydintoimintaa. Aivan, lentoyhtiö kuljettaa oikeastaan kahta asiaa, matkustajan ja hänen tavaransa. Ja nyt tavarankuljetus heitettiin ulos - mietittiinkö kaikki riskit, vai oliko tilanne taloudellinen pakko vaikeassa tilanteessa, kuluja on vain saatava alas... Pelätty Kiina-ilmiökään ei ole Euroopassa toteutunut, vaan tuotantoa on säilytetty yllättävän hyvinkin näillä kulmilla. Ongelmina ovat olleet laatu-, kuljetus- ja esimerkiksi tuotteen kopiointiin liittyvät ongelmat, mikä on kummasti heikentänyt muutoin edullisen kiinalaisen tuotannon kannattavuutta. Eli business-to-business -yritykset ovatkin sopeutuneet tilanteeseen siten, että kaikkea ei tehdäkään näennäisesti halvimmassa paikassa, koska hintalappu ei sittenkään kertonut kaikkea. Tuo on erittäin hyvä esimerkki siitä, että lopulta se tuote oli paljon muutakin kuin speksit (= spesifikaatiot, määritelmät) täyttävä tekninen laite, joka itsessään ehkä toimi luvatusti.

Vaihtuvuutta vai vakinaisia?

Itse olen vakikeikkalaisena nimeltä mainitsemattomassa pienehkössä yksikössä, jossa on lomaa, sairaslomaa, mammalomaa sun muuta limittäin. Nimellisesti uusia vakituisia ei haluta palkata, mutta vuokratyöfirman palveluissa on myös havaittu ongelmansa. Eipäs saadakaan tiettyihin tehtäviin hyvin sitoutunutta, yhtä henkilöä. Ja lisäksi vuokrafirma - vaikka tuottaa taloudellista hyvää tarjotessaan työntekijän vaikka vain yhden päivän tarpeisiin - ottaa siivunsa, vaikka työsuhde kestäisi pidempään. Palvelu on tietysti työnantajalle helpompaa kuin lähteä pystymetsästä huhuilemaan työntekijää tulemaan aina tarpeen mukaisesti.

Mutta kuitenkin, vaikuttaa siltä, että ehdottoman ydinhenkilöstön lisäksi on järkevää pitää suoraan palkattua, pitkäaikaista muutakin henkilökuntaa. Tutut työt ja tuttu tehokkuus, siinä kahden vakikeikkalaisen kilpailuvaltit. Oppirahat maksettu, ei kommunikointiongelmia, ja työn tehokkuus on itsellänikin vuodenkin aikana kasvanut, sitä on vanhan kuorman lisäksi hoksannut, mitä muuta ehtii tekemään työaikana. Ja jos kohtelu työnantajan suunnasta on hyvää, niin mikäs sitten tehdä oikeaa työtä vähän isompi osa nimellisestä työajasta. Vuokratyöfirmasta on kyllä tullut käsittämättömän osaavaa ja nohevaa väkeä, täytyy myöntää, mutta tietty jatkuva peruskuorma kannattaa näköjään yrittää saada oman, vakkarityöntekijän tehtäväksi. Välttyy siltä pieneltäkin kitkalta, minkä vaikutusta tuottavuuteen on vaikea laskea.

Onko tonni 880 kiloa - työnteon riskien hallintaa vai huutolaisten ostamista?

Suomalaisessa työn organisoinnissa on itsessään valtavasti vaikeuksia, ja joskus on ollut yritysmaailmassa suoraan sanottuna helpompaa toimia kansainvälistenkin toimijoiden kanssa. Tosin siksi, että kansainväliset toimijat ovat meillä olleet hyvin valikoituneita, eli toimijat ovat erottuneet osaamisensa ja kokemuksensa vuoksi - "kotiläksyjä" (taustojen penkomista) on yritetty tehdä, ja näin sitten yleensä toimijat ovat pitäneet hyvin sanansa. Mutta silti ongelmia on tullut - koulun penkiltä kun aloitti hommat ja tilasi kemikaaleja, niin sitä oletti, että eurooppalaisella tilaajan kohdalla mittajärjestelmä olisi 1 tonni = 1000 kg. Vaan ei, tavaraa lähti matkaan 1 tonni = 2000 paunaa. Ja kun hinnat oli lopullista asiakasta myöten ehditty laskea ja sopia metrisinä tonneina (1000 kg), niin tulipas vähän tappiota... Ja projektien kokonaissummat olivat kuitenkin kymmeniä prosenttia yrityksen vuotuisesta liikevaihdosta, liikkumatila kapea, joten hirveitä missejä ei voinut tehdä.

Tilanteesta kyllä selvittiin ammattimaisesti, ja paria vuotta myöhemmin pomomme heräsi hankkeiden riskienhallintaan, eli juuri yksittäisen projektin suuri koko vs. yrityksen liikevaihto sai miettimään riskejä, ja hyvä näin, oikeasti kartoitettiin muuten aika omillaan juosseiden hankkeiden riskit, rahat, rahoitukset sun muut. Eli realiteetit, hyödyt, haitat. Yksittäisen ja omillaan hommia tehneen työntekijän kannalta siinä oli se ilo, että yrityksen johto otti myös vastuuta asioista ja sieltä alkoi myös tulla tukea ko. tehtävien hoitamiseen. Mikä oli niin työntekijän kuin myös yrityksen - ja sen johdon - etu. Nyt kuvio alkoi näyttää ammattimaiselta, eikä ollut kuin vanhan ajan huutolaiskonttorilla kaupan käymistä - Helsingissä muuten Erottajan paloasema siirtyy remontin alta ns. Huutokonttoriin vanhalle satama-alueelle, siellä käytiin aikansa "ihmiskauppaa" työntekijöiden suhteen, päivittäin valittiin porukkaa sen mukaan, mitä tarvittiin. Mitä minäkin päivänä sai, oli sitten oma juttunsa. Jostain kumman syystä työn vaatimustason kasvaessa on tuosta huutokaupasta irtauduttu. Toivottavasti sitä ei nykyisissä alihankintaketjuissa enää palauteta.

Minkä tien hoitoala valitsee?

Parhaat organisaatiot hakevat jatkuvasti optimia, säilyttävät ydinhenkilöstöä, mutta pientä kokeilua ja muutosta siellä tapahtuu. Ulkopuolelta haetaan osaamista, vuorovaikutus estää umpioitumista - ja tavallaan jokainen on alttiina arvioinnille ja muuttuville vaatimuksille. Paikalle ei jäädä, mutta toiminnassa on myös asenne, jolla työntekijät viihtyvät ja antavat persoonansa ominaisuuksia työlle. Yritysmaailmassa menestyneiden alojen rakentaminen on perustunut monien toimijoiden vuorovaikutukseen, kaikkien toimijoiden alan erinomaiseen tuntemukseen - ja myös ostamiseen. Innovaattorit ovat koonneet ympärilleen toimivia tiimejä, joissa on viihdytty, työntekijät on huomioitu hyvin arvon- ja tuloksentekijöinä.

Ostaminen on ollut ammattimaista, tarkkaa, vaativaa, kustannustehokkuuteen pyrkivää - mutta esimerkiksi Suomen elektroniikkaklusterin nousu ei perustu vain kovaan hintakilpailuun. Ostoprosesseissa vaadittiin samalla kehittymistä ja laadukkaita ratkaisuja. Alan rakentumisessa oli myös yksi erikoisuus: myyjillä oli kuitenkin liikkumatilaa, innovointimahdollisuuksia ja työ toi myös taloudellista tulosta. Eräällä toisella toimialalla kävin keskustelua paikallisen yritysasiantuntijan kanssa, ja hän kertoi alan ostoperiaatteista: ne olivat sanelevat, raa'asti hintaan perustuvat ja that's it. Alueella nähtiin potentiaalia, mutta koskaan kasvua ja kehitystä ei tapahtunut, sillä faktisesti vain hinta ratkaisi. Rakenteellisesti ala jäi jonnekin 1980-luvulleen, eikä sieltä ole tänä päivänä noussut. Näin kuoli kenties yhden alan nousu eräällä alueella, ostajina oli yksittäisiä, suuria toimijoita, sanelupolitiikalla ja yhdellä ostokriteerillä.

Analogia hoitoalaan on aika selvä, ja nythän ollaan tienhaarassa, millainen hinta- ja erityisesti laatutaso terveydenhuoltoon valitaan. Lyhytnäköisesti Sulo Vilenin ratkaisu on varmastikin edullisin ja tuottavin, otetaan niin halpaa, ettei sitä voi olla ostamatta. Miten järkevä ostos se sitten oli, siitä Neil Hardwick rakensi yhden meitä suomalaisia parodioivan henkilöhahmon sarjaansa Tankki täyteen...

Päivän huomio

Suomalainen yhteiskunta on erittäin kova, säälimätön ja tuottavuushakuinen. Tämähän näkyy tulonsiirtojen ohjautumisessa tuottaville yksilöille, vaikkapa päihdehuolto tai lastenpsykiatria ei rahaa saa, koska mielikuvissa päihtynyt ei tee työtä, mt-ongelmaiset myöskään, lapset varsinkaan, ja ongelma lastenpsykiatriassa on kuitenkin sitä, että pitäisi laittaa yh-äideille ja alkoholistiperheille rahaa. Sehän nyt ei vain käy, on jotenkin moraalista olla hoitamatta alkoholistia päivystyksessä ja jättää hänen hoitoonohjauksensa toteutumatta - ja maksaa sitten vaikkapa vuosikymmenien saamatta jääneet verotulot tai kymmenet yhä uusiutuvat kerrat päivystyksessä ja monet muut kerrannaiskulut.

Yritän itse seurailla talousalan paria lehteä, ja täytyy sanoa ääneen, että seuraamani lehdet ovat tavattoman moniarvoisia ja fiksuja. Niissä puhutaan paljon muustakin kuin tuotosta ja rahasta. Niissä puhutaan arvoista, pitkäaikaisvaikutuksista, hyvinvoinnista, yhteiskunnasta. Valitettavasti täytyy sanoa ääneen, että jopa monitahoisemmin, ymmärtävämmin ja laadukkaammin kuin tavallisissa muissa medioissa - tai verrattuna vaikka terveydenhuollon johtamiseen monin paikoin. Yritysmaailma ei selviydy ilman arvoja, osaamista, hyvää mainetta - ja monien osasten kunnossaoloa työsopimusten kunnioittamisesta työturvallisuuteen, ympäristöön, laatuun... Asiakkaat eivät ole vain hinnan perässä. Eivätkä ostajat. Miten terveydenhuollossa?

Kun tuli kirjoitettua pitkä juttu taas tajunnanvirrasta, kokeilen kappalejakoa ja väliotsikoita. Aika ei riitä taas tekstin viilaamiseen oikeasti julkaisukelpoiseksi. Tai oon siis laiska enkä osaa organisoida ajankäyttöä optimaalisesti.