Avustustyö,logistiikka ja itsekkyys.

[pile]

Olemme kaikki huomanneet miten maanjäristys koetteli Haitia ja miten avustustyö ei pääse perille. Erittäin traagista loukkaantuneille.

Itse sain ilmoituksen lähteä Haitiin n. 20 t onnettomuudesta, lähtö ASAP. Meillä on teho-ja traumahoitoon oma tiimi, olimme valmiudessa. Punaisella Ristillä on omat kuvionsa ja he pyysivät ministeriön kautta meidän apua. Tarjosimme apua välittömästi. Meni vuorokausi eikä mitään kuulunut, meni toinen ja operaatio peruuttiin. Syynä lentokentän tukkeutuminen avustustöntekijöistä ja materiaalista. Tavaraa ei saatu toimitettua kentältä eteenpäin ja logistiikka aivan sekaisin. Jäimme siis kotiin, koska apumme olisi tullut aivan liian myöhään. Tehohoitoa vaativien potilaiden määrä pienenee joka tunti dramaattisesti...

Pahinta asiassa on se, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun logistiikassa tulee pullonkauloja. Sama tapahtui tsunamin, Iranin Bamissa maanjäristyksessä ja Pakistanin maanjäristyksessä. Eli kukaan ei ole oppinut mitään.

Mutta miten ihmeessä Kosovossa ja Afganistanissa, jossa sain kunnian palvella, homma toimi moitteetta?

Helppoa. Armeijalla on auktoriteettiä ja kykyä tehdä päätöksiä ja pysyä niissä. Siviilipuolella avustusjärjestöt eivät tee yhteistyötä ja yhteinen päättävä, koordinoiva taho puuttuu. Se on jo nähty että YK ei pysty tähän, vaan siihen tarvitaan NATOa. Hyväntekeväisyyttä voimalla? Kyllä, koska se on toistaiseksi ainoa toimiva instanssi joka saa tuloksia aikaan. Kosovossa avustusjärjestöt "pakotettiin" yhteistyöhön ja heille annettiin omat alueet toimia. Sama Afganistanissa. Ja se homma todellakin toimi. Näin saatiin apua jaettua laajalle alueelle vaikka avustusjärjesẗöt protestoivatkin äänekkäästi. Mutta katastrofialueella ei kaunistelu auta ja jonkun on otettava päätös/koordinointivastuu.

Avustusjärjestöt tekevät hyvää työtä, mutta tehottomasti. Uskokaa tai älkää, mutta heidänkin toimintaa ohjaa raha, ei pelkkä auttamisen halu. He ovat täysin riippuvaisia ulkopuolisilta, usein yksityisiltä tulevista lahjoituksista. Lahjoituksien turvaamiseksi he tarvitsevat medianäkyvyyttä katastrofialueella. Syrjäisimmät kolkat eivät aina ole niin seksittäitä kohteita... Kosovossa tämä oli varsin näkyvää. Heillä oli isot, hienot autot ja autoissa organisaation näkyvät tarrat. Muistan hyvin sen amerikkalaisen järjestön joka oli erikoistunut kotieläinten pelastamiseen/suojeluun katastrofialueella, He olivat aina siellä missä oli kamerat, jotta amerikan rikas kotieläimistä pitävä täti saa vastinetta rahoillensa. Parhaimmillaan alueella oli yli 1200 erilaista järjestöä. Jonkun on pakko koordinoida tuollaista soppaa, vaikka väkisin.

Punainen Risti ei ole sen parempi. Afganistanissa he eivät halunneet olla missään tekemissä meidän sotilaiden kanssa, mikä on ihan ymmärrettävää heidän riippumattomuutensa vuoksi. Mutta aika nopeasti he olivat pyytämässä ensin meiltä vettä, ruokaa ja lopuksi lentokonetta....

Mielestäni isot maat saisivat istua nyt pöytään ja alkaa tehdä konkreettisia suunnitelmia seuraavaa luonnonkatastrofia varten. Ensiksi tulisi lennättää paikalle rahtikoneella trukkeja, kuorma-autoja ja muuta pioneeritavaraa ja logistikkoja. On aikaa vievää hommaa purkaa rahtikoneita käsin ja varastoida niitä kiitoradan viereen. Ja niitä koneita tulee kymmeniä päivässä. On päivän selvää, että sen tavaran tulee liikkua nopeasti eteenpäin. Sotilaat osaavat tämän homman ja heillä on tarvittava kalusto. Mutta kun avustusjärjestöt ja YK eivät tällaista halua. Kaaosko on siis parempi, kunhan vaan saa itse päättää? Ei näin.

Tarkoitukseni ei suinkaan ole ylistää sotilaiden paremmuutta ja mahtia. Vaan se kun on tällä hetkellä ainoa toimiva systeemi, niin miksi siis ei käyttää sitä. Ja vain NATOlla on tällä hetkellä sellainen valmius. NATOa voisi siis käyttää myös siviilikriisinhallintaan ja avustustyön käynnistämiseen ja koordinointiin. YK on jo näyttänyt että se ei hommaan kykene.

Kun minun nyt olisi pitänyt olla jo 2 päivää Haitissa töissä niin sen sijaan kirjoitan tätä kotona turhautuneena. Jossain on jotain pielessä kun apu menee maapallon toiselle puolelle, mutta ei lentokentältä eteenpäin.

[OldOne]

Aika huolestuttavalta kuulostaa. Kun tätä ja tiettyjen SPR:n ihmisten juttuja lukee, ei voi kuin ihmetellä miten sinne yleensä saadaan mitään apua perille. Ymmärrän pile täysin turhautumisesi.

[selena]

Erittäin hyvä kirjoitus. Ongelma on todellinen, eikä asiaa ainakaan tule helpottamaan se, että luonnonkatastrofeja tulee tapahtumaan entistä enemmän tulevaisuudessa, näin ainakin luulen.

Mieheni on työskennellyt logistiikan parissa ja mietittiin yhdessä kerran että haluaisimme (sitten kun lapset ovat vähän vanhempia) lähteä mahdollisesti tekemään avustustyötä. Nimenomaan niin että minä hoitajana ja hän juuri logistiselle puolelle.

Onko muuten punainen risti suurin yksittäinen instanssi jonka kautta logistisia toimia toteutetaan tällaisissa suurkatastrofeissa?

[OldOne]

Avun saaminen perille maanjäristyksen uhreille takkuilee Haitissa

[Pöllö]

Onko muuten punainen risti suurin yksittäinen instanssi jonka kautta logistisia toimia toteutetaan tällaisissa suurkatastrofeissa?

Taitaa olla suurin ei-valtiollisista organisaatioista. Punainen Risti on markkinoinut etunaan myös todellisen avun tarpeen kartoittamista kansallisen punaisen ristin voimin, minkä jälkeen sitten lähetetään avustuspyyntö ja sitä aletaan kansainvälisesti koordinoimaan. Kulmista ja tapahtumasta riippuen myös YK, USAID tms. toimijat ovat näkyneet. Brittiläinen Oxfam nousee medioissa esiin, kun ajoittain kommentit ovat tainneet olla itsekriittisiä avuntoimittajien suhteen. Ilmeisesti YK:lta esim. WFP (World Food Programme) on toiminut kohtalaisesti.

Tuohan on aiemminkin julkisuudessa esiin noussutta tekstiä, että kansainvälisessä avustuksessa on monenlaista tekijää, kokonaiskoordinaatio ei aina toimi, ja kriisikohteeseen on tullut apua, jolla ei valitettavasti mitään saada aikaan. Haitissa logistiikkaa vaikeuttavat ilmeisesti myös tuhoutuneet liikenneyhteydet.

Terveysalan suuria toimijoita on esitelty asiallisesti esim. nettisivulla http://www.imva.org/Pages/orgbio.htm (Major International Health Organizations). Ja toisenlainen sivusto kertonee sitä todellisuutta: http://www.disastercenter.com/agency.htm (Disaster Relief Agencies) - eli toimijoita on monia.

Sotilasorganisaatioilla on tiettyjä etuja - yksi, järkkymätön komentoketju, kalusto ja osaaminen toimintaan haastavissakin oloissa, pyrkimys ja kyky huoltaa itse itseään, ja joskus se aseellinen suoja avustustehtävissä saattaa myös olla tärkeä asia. Suomessahan on vuosien aikana käyty keskustelua oman kuljetuskaluston hankkimisesta, mutta käytännössä ollut poliittinen mahdottomuus. NATO on ollut kirosana, vaikka on nimenomaan ollut läntisten ja eurooppalaisten arvojen viimeinen puolustusasema, omaa laajan osaamisen siviilien ja etenevästi ympäristön suojeluun jne. Mutta kun tosiasiallisesti olimme itäblokin etumaa, niin näin se menee.

Suomi nyt ei aina logistisesti ole valtava maa tai sijaitse muiden maiden avustuslentoreittien varrella. Yleensä henkilöstöä saadaan muulla keinoin kuljetettua paikkaan, josta he pääsevät eteenpäin, mutta välineistön osalta taitaa sitten tulla ongelmia? Esim. pelastustoimen FRF:llä on ollut tämä ongelma (rahoituskuvioiden lisäksi), toisaalla heitä ei ole kutsuttu kaikkialle, missä FRF on arvioinut itse olevansa hyödyllinen, toisaalla viiveet esim. maanjäristysuhrien etsintään ovat täältä niin suuret, että tulokset todennäköisesti olisivat vähän heikkoja. Ja isossa kuviossa maailmalla yksi FRF nyt on vain yksi tuhansista toimijoista. FRF sinänsä on tainnut varautua toimintaan haastavissa oloissa hyvin ts. kykenee selviytymään ilman ulkopuolista juomaa, ruokaa tai polttoainetta jonkin aikaa, tiedustelemaan ja liikkumaan itsenäisesti - jos vain kalusto saataisiin kokonaisuudessaan paikalle. Toki mieskin voi kantaa särvintä ja juomaa, mutta toiminta-aika rajoittuu.

Ikävimmillään avustustoiminta on kaoottista, useiden toimijoiden hyvään pyrkivää, mutta koordinoimatonta, itseorganisoituvista ja omilla tavoitteillaan toimivista ryhmistä ja maista koostuvaa toimintaa. Joskus vain paistaa läpi se pisteiden keruu, jossa yritetään toimia jollain tavalla. Tosin kelpo katastrofiin kuuluu, että tieto on puutteellista, tietty apu pitäisi saada paikalle nopeasti, koordinoimiseen ja keskustelemiseen on vähän aikaa. Esim. YK:sta on kuullut juttua, että byrokratia on melkoista, ja oikeutukset, rajaukset sun muut joissain kriiseissä tekevät toiminnan vaikeaksi - Jugoslaviassa hollantilaiset katsoivat joukkosurmaa vierestä.

Tokin on useita ammattitaitoisia putiikkeja, jotka osaavat logistiikkaa, tehdä oikeansuuntaisia nopeita ratkaisuja, pyrkivät reagoimaan uuden tiedon pohjalta, ja joilla aiemmat kokemukset itsekriittisesti muuttavat toimintatapoja. Eikä ole realiteetti, että katastrofialueelle saataisiin päivässä apua, tai että kansainvälinen apu olisi se paras tapa toimia. Paikallinen apu on usein lähimpänä, asiantuntevinta, reagoi nopeimmin - ja silläkin menee katastrofissa se 1 - 2 päivää rakentua ja päästä kunnon resurssein toimintaan. Näiltä kulmilta ensitiedusteluun, uhrien etsimiseen raunioista tai ensihoidon antamiseen harvemmin taidetaan ehtiä, mutta ensivaiheen jälkeiseen esim. terveydenhuollon toiminnan ylläpitämiseen tai palauttamiseen, jälleenrakentamiseen yms. taas ajallisesti ehtii hyvin. Tietysti jos avuntarve on sellaista, että telttaa, huopaa, ruokaa, saniteettitoimintojen rakentamista yms. tarvitaan vaikka "viikkojen" kuluttua tapahtumasta, niin... Nythän Haitissa ollaan 3 - 4 päivässä tapahtuneesta. Lentoteitse vain pystytään tuomaan ihmisiä, välineitä, ruokaa yms. nopeasti, mutta melko hitaasti - valtavat massat liikkuvat yleensä laivalla ja kuorma-autoilla, eli lentäen tuleva apu on kapeaa leipää, läheltä tulevalla avulla saadaan leveää leipää nopeammin. Tietysti suuressa tilanteessa apua tarvitaan kautta maailman, ja toiminnan optimoimiseksi kokonaiskoordinointi olisi tärkeää. Miten apua tarvitseva maa pystyy apua pyytämään ja koordinoimaan alueelle tulevia toimijoita, lieneepi myös keskeistä.

Kirjoittaja ei ole töskennellyt kansainvälisessä avustustyössä, mutta edellä omaa suomalaista käsitystä. Pile ja muut ammattilaiset oikokoot ja kertokoot, mitä mahdollisuuksia Suomessa olisi toimia toisin.

[OldOne]

Amerikkalaisjoukot ovat Haitin hallituksen suostumuksella ottaneet hallintaansa maan päälentokentän. Pyrkimyksenä on saada järjestystä eri puolilta maailmaa saapuviin avustuslentoihin ja vauhdittaa avun jakelua kentältä. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010011610938878_ul.shtml

[Jone03]

No juuh. Pile puhuu osittain ihan asiaa tuosta toiminnan yhteisestä organisoinnista. Sitä yhteistyötä tapahtuu itseasiassa paljonkin valtioista rippumattomien järjestöjen ja muiden toimijoiden välillä tuollaisissa kriisitilanteissa. Tosin noin massiivisen tapahtuman saaminen järkevästi organisoitua heti alusta saakka ja kaikkien toimijoiden tehokas koordinoiminen katastrofitilanteessa, jonka laajuus selviää vasta vähitellen on suorastaan mahdotonta ihan alkuvaiheessa. Monia toimijoita tarvitaan, joskin "turhiakin" toimijoita paikalle valitettavasti aina vääntäytyy.

Jotenkin Pile tuosta tekstistäsi saa sellaisen kuvan, että olet katkeroitunut siitä, ettei juuri sinua ja sinun hyvää organisaatioitasi päästetty mukaan. Olenko aivan väärässä? Toisten järjestöjen toiminnan analysoimiseen sinulla taitaa olla kuitenkin vielä aika vähän kokemusta ainakin noiden katastrofitilanteiden suhteen... :nauraa:

[{BS}]

Se on järjetöntä, että ekana lähtee osa järjestöistä rahtaamaan paikalle jälleenrakennusvermeitä ja samalla henkiä pelastava toiminta saa odottaa. Samoin järjetöntä on se, että eri valtiot lähettävät ministeridelegaatioita paikalle, kun niidenkin kuljettamiseen ja turvaamiseen tarvittava henkilöstö ja kalusto olisi tarpeellista muualla. Nämä delegaatiot vievät myös elintärkeää lentokenttäaikaa.

[Pöllö]

Samoin järjetöntä on se, että eri valtiot lähettävät ministeridelegaatioita paikalle, kun niidenkin kuljettamiseen ja turvaamiseen tarvittava henkilöstö ja kalusto olisi tarpeellista muualla. Nämä delegaatiot vievät myös elintärkeää lentokenttäaikaa.

Joissain valtioissa vain pitää saada se edustaja paikalle, että päätösvaltainen henkilö antaa luvan tehdä päätöksiä tai että tilannekuva hahmottuu konkreettisesti. Toimittajilla on joskus myös tärkeä rooli, tiedon välitys koko maailmalle. Osalla toimittajia ja uutisverkostoja on nopeammin ja ympärivuorokautisemmin toimivat verkostot ja henkilöt kuin joillain valtioiden päättävillä virastoilla. Ja osa päättävistä toimijoista seuraa uutiskanavia, jotta saa esim. konkreettista kuvaa paikalta. Miten systemaattista, todellisuutta kuvaavaa yms. tieto on, on toinen juttu, mutta ensi vaiheessa jokin CNN voi olla reitti hoksata, että jotain tapahtunut, ja ehkä jonkin suuruusluokan juttu. Jos jonkin banaanivaltion pitää saada korkeatasoinen edustusryhmä lomalle kriisialueelle, niin ohhoijjakkata vaan, näitäkin kyllä taitaa olla.

Ruotsalaisen dokumentin tsunamista katselin, ja siellähän ministeri lenteli kopterilla raunioiden yllä. Varmasti kopterilla olisi ollut muutakin käyttöä, mutta paljonhan jo siinä vaiheessa Thaimaassa tapahtui, ja Kansankodin edustajalla viimeistään silmät avautuivat - Ruotsissahan alussa matkatoimistot ja jokin yksittäinen ulkoministeriön virkamies oli sitä mieltä, että avun tarve on suuri. (No, suomalainen ulkoministeriön merkkihenkilö totesi, että kun jostain Banda Acehista ei ollut saatu mitään viestiä, asiat ovat siellä kunnossa - katastrofissa kun viestiyhteydet voivat vikaantua, ja se, että mitään viestiä ei tule, voi olla merkki juuri pahimmasta...)

Jos esim. reittilennot toimivat kohteeseen tai toimittajat pääsevät paikalle omia reittejään, niin voisi kysyä, miksei ko. välineitä ole organisoitu tehokkaammin kuljettamaan avustusoperaatioita paikalle? Kriisin alkuvaiheessa voi olla tosin hetkiä, jolloin kuljetuskapasiteettia on, mutta avustusjärjestöt käynnistelevät toimintaansa. Mutta jos kapasiteetille olisi käyttöä, sitä on vähän, niin sitten pelastustoimet ensin, mediat sun muut sitten. Ministerit paikalle, jos se on tarpeen kokonaisvaltaisen edun kannalta, eli isompi avustusoperaatio käynnistyy sillä. Estoniassa taidettiinkin aiheesta keskustella, koska medialle on tilaa koptereissa...

Ja joskus sivullisesta voi näyttää, että avun järjestys on väärä. Ei maanjäristyksessä eloonjääneitä montaa löydy muutaman päivän kuluttua, ja jälleenrakennuskalustonkin saaminen nopeasti paikalle voi olla tarpeen - jos vedenpuhdistus-, energiantuotanto-, viemäröinti-, terveydenhuolto-, kulkuyhteys-, viesti- yms. infra on poikki, niin varsin suuria tarpeita on saada nekin pelaamaan nopeasti - mitä suuremmin isot järjestelmät toimivat, niin sillä saadaan välillisesti vaikutettua joskus aika monenkin ihmisen elämään - ja ihmishenkiin. Ja siksi taitaa eritasoista apua lähteä limittäin, alkuun yhden tyyppinen painottuen, myöhemmin toisen tyyppiset. Joskus järjettömältä näyttävästä toiminnasta pitää myös yrittää löytää se järki.

Kansainvälisestä avustustoiminnasta voi ääneen sanoa senkin puolen, että joskus apu on näennäistä, sillä kerätään pisteitä, poliittista vaikutusta valtaa avustettavassa kohteessa tai halutaan mainetta, että ollaan tehty mukamas jotakin. Ääneen onkin keskusteltu jonkin verran, millainen apu oikeasti on tarpeen, miten toimijat ovat onnistuneet avun määrittelyssä ja oikean avun perille toimittamisessa - Britanniassa ilmeisesti tällaista kritiikkiä on enemmänkin.

Kehitysyhteistyössä (joskus työssä moista sivunnut) asiantuntijat kertoilivat, että siellä paljon on juuri maineenkalastelua, näennäistuloksia, monumentteja, lyhytnäköisesti ratkaistuja hankkeita - myös Suomen sanoivat tehneen kehitystyötä, jossa rahaa käytettiin Suomessa tehtyyn työhön. Osa kehitysyhteistyötä on maailmalla ollut myös vientiä tai viennin edistämistä, ylijäämätavaroiden dumppaamista... Suomihan valitsi kehitysyhteistyökumppaneikseen maailman köyhimpiä maita, mutta siinä taas jamppa kertoili, että välillä työn järkevyyttä oli vaikea arvioida, koska kohdevaltion rakenteet ja olosuhteet nopeasti mitätöivät tehdyn työn.

Toisaalla kaupallisuus voi edistää myös kehitysmaan kehittymistä, ja nopeasti ulosmitattavat tulokset tuovat lisää tuottavuutta, joka sitten nopeuttaa kehitystä, luo periaatteessa hyvinvointia ja jaettavaa lisää. Ja oppirahoja on myös maksettava, jos muuten ei ole käytettävissä tietoa, mikä olisi optimaalinen työtapa. Itse en ole noiden juttujen pohjalta henkilö, joka olisi vaatimassa 0,7 %:a Suomen BKT:sta kehitysapuun, pienempikin summa kelpaa, tärkeämpää on, miten se oikeasti käytetään. Ja oli organisaation tai minkä tahansa kehittämisestä kyse, en mielellään kanna vettä kaivoon, vaan jotenkin omaehtoisesti, osin oma-aloitteisesti ja myös omia resursseja käyttäen tahtoisin sitä kehitystä tapahtuvan. Näkyy joskus mm. Suomen aluepolitiikkaa kuvaavissa kommenteissa, sitä on syntymäkulmilla seurattu, ja Haitin avustustoiminnat ovat varsin järkevän ja perustellun oloisia pahimpaan - vai pitäisikö sanoa tyypillisimpään - rahan polttamiseen verrattuna...

Suomessa tsunamin yhteydessähän hiillostettiin mm. Punaista Ristiä, joka toikin melko hyvin apumenetelmänsä julkisuuden arvioitavaksi. Silloin myös sanottiin ääneen se, että kaikkea apua ei ko. tilanteessa ollut enää järkevää tuoda ensiapuna, koska tapahtuma sai runsaasti huomiota ja resursseja oli käytössä hyvin, eli apua kohdennettiin ja jaettiin ajallisesti pidemmälle ajalle. Mikä sai kritiikkiä, koska moni haluaa avun HETI eikä esim. jälleenrakennuksessa vuosien varrella. Myös avustusvarojen rahastointi tuottamaan odotusajaksi oli kritiikin kohteena - kuitenkin ko. toiminnalla tehdään tavallisissa oloissa hieman lisää avustusrahaa jaettavaksi.

Tämmöistä tekstiä. Kuitenkin osa - tai moni - valtioista ja avustusjärjestöistä toimii varsin koordinoidusti, hyvällä osaamisella ja hyvällä hyötysuhteella. Kritiikkiä ja avoimuutta pitääkin olla, jotta voi sitten valita sen oikean avun tavan ja toimitustavan. Sinisilmäisyys ei avustusasioissakaan ole hyväksi, vaikka tahto olisi hyvä. Kerran näpeilleen saanut, rahaa-antanut kansalainen muistaa kyllä, ja vetää kukkaron nyörit herkästi kiinni.

(edit: Pitkiä kappaleita jaettu kahtia. Koskahan oppisi kirjoittamaan lyhyesti?)

[{BS}]

Samoin järjetöntä on se, että eri valtiot lähettävät ministeridelegaatioita paikalle, kun niidenkin kuljettamiseen ja turvaamiseen tarvittava henkilöstö ja kalusto olisi tarpeellista muualla. Nämä delegaatiot vievät myös elintärkeää lentokenttäaikaa.

Joissain valtioissa vain pitää saada se edustaja paikalle, että päätösvaltainen henkilö antaa luvan tehdä päätöksiä tai että tilannekuva hahmottuu konkreettisesti.

Mutta nykyaikaisen median, tekniikan, tieteellisten menetelmien ja tiedustelupalvelujen aikakautena se tieto saadaan nopeammin ja laajemmin, kuin siten, että laitetaan se oma edustaja paikalle. Vielä kun on alueita, joihin ei turvallisuuden takia ei päästetä ja maassa ei pääse matkustamaan eri paikkoihin.

[jeejee]

Itse asiassa tuo voimien keskittäminen mediaseksikkäsiin kohteisiin ei ole pelkästään avustusorganisaatioiden ongelma.

Palkkasotilas/turvallisuusfirmoja kritisoidaan "kerman kuorimisesta" keikoista kriisialueilla. Ottavat vain tehtäviä joissa voiton maksimointi onnistuu välittämättä kokonaiskuvasta. Esim maanteiden miinanraivaus on helpompaa + tuottoisampaa kuin vaikka peltomailla.