mamimami Posted January 3, 2010 Posted January 3, 2010 Kyselen tässä mielenkiinnosta, että mitä toimenpiteitä sairaanhoitajalle kuuluu tk päivystyksessä. Ajattelin nyt lähinnä pientä kylää, jossa on päivystyspoli?
TippaIitu Posted March 8, 2010 Posted March 8, 2010 Itse en ole sairaanhoitajana ollut pienen kunnan TK:ssa, mutta lähihoitajana kylläkin päivystyspolilla. Työnkuva oli jokseenkin sama. Karkeasti päivän kulku oli seuraava: klo 8 ovet auki ja puhelin pois siirrosta. "Puhelinrallia" pari tuntia, kun ihmiset varasivat päivystysaikoja (k.o tk:ssa päivystysvastaanotto toimi ajanvarausperiaatteella). Toinen hoitaja otti samanaikaisesti vastaan ilmoittautumisia sekä omalääkäriin että päivystysajoille tiskin takana. Mikäli potilaita tuli, esimerkiksi rintakipuista, oksentelevaa, ahdistavaa tms. potilasta hoidetaan tarkkailuhuoneessa. Lisäksi tehtäviin kuului esimerkiksi tikkauksissa avustaminen, lääkkeiden antaminen, lähihoitajalle myös kipsaus. Työ oli monipuolista ja vaatii osaamista. Pidin työyksiköstä kovasti, enkä näe mahdottomaksi olla menemättä uudelleen tällaiseen paikkaan töihin. Nyt työskenetelen isommassa päivystysyksikössä. - Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran -
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.