Synnytyspelkoinen kätilö?

[Satu]

Tämän ehkä olisi voinut kirjoittaa tuonne jonnekin muuallekin mutta en oikein keksinyt paikkaa. Onko tullut vastaan synnytyspelkoisia kätilöitä? Miten heihin suhtaudutaan synnyttäjinä?

[Julma]

Luulisi, että kätilöt ovat kaikkein pelokkaampia, kun ovat nähneet kaiken mikä voi mennä pieleen. Ihmisen luonto kun on vielä sellainen ainakin useilla, että kaikki pahin tapahtuu juuri minulle. Tieto lisää tuskaa, sanotaan.

Mielenkiintoinen aihe kylläkin.

[PublicHealthNurse]

Niin, onhan niitä neula- tai verikammoisia hoitsuOPISKELIJOITA ainakin tavannut ja nähnyt. Näissä tapauksissa asiasta päästään joko yli tai sitten opiskelut jäävät siihen.

Erään tapauksen tiedän, jossa sh-opiskelija jätti opintonsa kesken perusharjoittelun puolivälissä, kun ei kestänyt, että potilasta pestään alasti suihkusängyssä..  :-

Itse opiskelen terkkariksi, ja sanottaisko, että ei yhtään innostais ens vuonna mennä synnärille muutamaks viikoks kattelemaan synnytyksiä. Ihan tarpeeks kammoan katella noita synnytysvideoita netistä!  ;D

[Julma]

Itse opiskelen terkkariksi, ja sanottaisko, että ei yhtään innostais ens vuonna mennä synnärille muutamaks viikoks kattelemaan synnytyksiä. Ihan tarpeeks kammoan katella noita synnytysvideoita netistä!  ;D

Ole huoletta. 0 synnytystä kokeneena (ellei omaa syntymää lasketa) voin kertoa, että kiitollisten ja onnellisten tuoreiden vanhempien palaute palkitsee sinut hyvin, vaikka sitä edeltäisikin vähän rujompi tapahtuma :)

Ite menisin halulla katsomaan jos olis mahdollisuus tarjolla. Kai sitä voisi ppkl-jaksolla kysyä, että saako yhdeksi päiväksi mennä sinne katselemaan vaikkapa hätäsynnytysopiskelun varjolla. Todennäköisyys saku-jaksolle osuvasta synnytyksestä lienee aika olematon.

[Aadelheid]

Niin, onhan niitä neula- tai verikammoisia hoitsuOPISKELIJOITA ainakin tavannut ja nähnyt. Näissä tapauksissa asiasta päästään joko yli tai sitten opiskelut jäävät siihen.

Mä olen aina ollut ja tulen aina olemaan erityisen neula/toimenpidekammoinen kun itse potilaaksi joudun enkä kestä oikein sitäkään jos itse esimerkiksi jonkin vamman seurauksena saan verta vuotavan haavan tms.

Mutta se ei estä mua toimimasta hoitajana, voin ihan hyvin pistää toista ihmistä ja suorittaa mitä tahansa toimenpiteitä, ei se työn tekeminen mua pelota vaikka itse kohteena olemista pelkäänkin. Ja kestän nähdä verta ja vaikka mitä vammoja ym. niin kauan kun ne ovat toisen ihmisen. Eli siis ainakaan mun tapauksessa kammot ei ole mikään este, päinvastoin koen sen vahvuutena koska osaan asettautua potilaidenkin asemaan ja tiedän mikä saattaisi helpottaa pelkoja kun mietin itseä.

Vai meinasitko sitä että opiskelija ei kestä pistää potilasta/nähdä potilaan verta? :nauraa:

[Keep the faith]

Onko tullut vastaan synnytyspelkoisia kätilöitä? Miten heihin suhtaudutaan synnyttäjinä?

Olis aivan käsittömän ihmeellistä, jos ei olisi esim. pelkopolin asiakkaana koskaan ikinä yhtään kätilöä.

Miten tämä ammatti suojaa omaa koskemattomuutta ja kivun kokemusta, on vaikea sanoa.

Eritteet on eritteitä, oman kontrollin menettäminen oma juttunsa ja pelot omia.

Vai enkö mä ymmärrä kysymystä?

Toivottavasti joku th/klö osaa foorumilta vastata esim. neuvolamaailmasta tai "suoraan salista" asiaan.

[PublicHealthNurse]

Vai meinasitko sitä että opiskelija ei kestä pistää potilasta/nähdä potilaan verta? ;)

Tarkoitin ettei kestä mitään piikkejä / verta. Yksi kaverini on erittäin verikammoinen. Oma ja toisen veri kammoksuttaa. Tulee huono oloiseksi jo siitä, kun verestä puhutaan. Hän ei kylläkään siis ole hoitaja :) (OT: Samainen henkilö pelkää muuten kuollakseen RR-mittauksiakin../OT)

Mulla on muuten sama juttu kuin sulla, että itse toimenpiteitä tehdessäni en jännitä / kammoksuta. Mutta auta armias kun mua pistetään tai mulle tehdään jotain toimenpidettä.. Sydän hakkaa ulos rinnasta :nauraa:

[Kerde]

Onko tullut vastaan synnytyspelkoisia kätilöitä? Miten heihin suhtaudutaan synnyttäjinä?

Vai enkö mä ymmärrä kysymystä?

En mäkään sit vissiin ymmärrä. Kyllähän nyt omaa synnytystään saa pelätä, eihän sen pitäis vaikuttaa siihen millainen sä olet kätilönä. Mäkään en kestä nähdä omaa tai lasten verta ilman, et hiki nousee pintaan, mut jonkun vieraan päässä ollut kirves ei tehnyt tiukkaakaan. Vai onkohan tää nyt vaan sitä myötätuntouupumusta...  :-

Töissä on se hyvä puoli, että sä vaan toimit ja teet asiat niin kuin ne pitää. Sitten kun siinä on potilaana itse tai lähiomainen, niin väkisinkin kuoleman pelko tulee ajatuksiin tms eikä järki liiku. Toki se, että tietää enemmän asioista vaikuttaa sen verran, että se informaatio ja lohduttaminen on erilaista.

Esim, kun itselläni istukan reuna irtosi ja soitin appiukolle (lääkäri) ambulanssia odotellessa, että onko tää nyt pakosti istukan irtoamista, kuten pelkäsin, niin appiukko totesi, että mitä suurimmalla todennäökisyydellä se on sitä. (Senhän mä tiesin itsekin ja pelkäsin kuollakseni, että sikiö on jo kuollut ja mun kuolema on edessä.) Sen sijaan ambulanssista soitin sitten vielä Maarialle, joka osasi kertoa mitä muuta se voi olla ja vasta sen jälkeen alkoi järki palata päähän ja pystyin keskittymään tilanteeseen. Ja taisi todeta senkin, että kun kipua ei ole enää, niin hyvä tilanne. Ts. sellaiselle joka tietää asioista enemmän ei voi rauhoitella millään normaalilla "hyvin kaikki menee, kun ambulanssi on jo tossa" vaan se pitää olla perustellumpaa ja koittaa löytää ne muutkin vaihtoehdot, vaikka se pahin olisikin se todennäköisin. (Tai tässäkin pahin olisi ollut se istukan kokonaan irtoaminen kotona.)

Maallikkohan yleensä taitaa jonkin verran rauhoittua ambulanssin tulosta, mulla taas takoi päässä vain se, että vasta NKL:lla mä oon turvassa, kun tiesin, ettei istukan irtoamisille kotioloissa mitään voida.

[Vieras: Student Midwife]

Mielenkiintoinen kysymys. Vuoden kokemuksella sype-aikoja varanneena täytyy todeta, että yhtään kätilöä ei ole siihen otokseen osunut. Muita hoitoalan ammattilaisia sitten jonkin verran.

Suurin osa synnytyspelosta johtuu siitä, ettei tiedä, miten asiat menee ja että pelätään kipua. Eipä taida olla syvällisempää koulutusta synnytyksen koukeroihin kuin kätilön, joten tiedon puutteesta johtuva pelko on hyvin hyvin harvinaista. Kaikkien kätilöksi valmistuneiden kun on ollut ihan pakko olla kaksi harjoittelua synnärissä ja olla hoitanut omin kätösin ne min. 40 ulosauttoa, niin synnytyksen kulku on aika hyvin selkäytimessä. Samaten näiden harjoitteluiden aikana on joutunut pohtimaan omaa suhtautumistaan ja ajatuksiaan synnytyskivusta, kontrollin menettämisestä jne.

Mutu -tuntuma on, että kätilöt ovat haluttomampia toimenpiteisiin ts. mieluummin annetaan mennä raskauden yli 42+1, toki hyvässä seurannassa ja otollisin olosuhtein, kuin toivotaan käynnistystä. Harvemmin kätilöt myöskään haluavat sektioita. Tästä on mun mielestä ollut ihan tutkimuskin, että jos saisi vapaasti valita oman synnytystapansa, niin haastatelluista kätilöistä lähes 100% valitsi alatiesynnytyksen, kun taas esim. miesgyneistä suurin osa olisi valinnut omalle puolisolleen sektion.

Mielenkiintoinen kysymy ja otan asian puheeksi meidän kaffepöydässä, jos tilaisuus vaan siihen tulee.

[Vieras: Student Midwife]

Niin, jatkaisin vielä hieman hajanaista ajatustani, että minusta on luonnollista jännittää omaa synnytystään. Pelkääminen on minusta jo patologista.

[{BS}]

Mielenkiintoinen kysymys. Vuoden kokemuksella sype-aikoja varanneena täytyy todeta, että yhtään kätilöä ei ole siihen otokseen osunut. Muita hoitoalan ammattilaisia sitten jonkin verran.

Mutu -tuntuma on, että kätilöt ovat haluttomampia toimenpiteisiin ts. mieluummin annetaan mennä raskauden yli 42+1, toki hyvässä seurannassa ja otollisin olosuhtein, kuin toivotaan käynnistystä. Harvemmin kätilöt myöskään haluavat sektioita

Itsellä on samat kokemukset. Yhtään kätilöä en SyPe-polilla ole nähnyt ja myöskään en ole kuullut sellaisesta. Yhdestä gynestä vuosien takaa olen kuullut.

Synnyttävistä ja juuri synnyttäneistä kätilöistä on sellainen kokemus, että ovat kotona mahdollisimman pitkään, käyttävät aika vähän "kovia" kivunlievityksiä, eivät halua kovin helpolla sektiota jne.

[Hentovalkoinen]

Omakohtaista kokemusta on nyt yhdestä omasta synnytyksestä ja täytyy sanoa, että en osannut pelätä synnyttämistä juurikaan. Kätilön urani aikana on kuitenkin tullut nähtyä vaikka mitä ja alkuraskaudessa vähän mietinkin, että tieto lisää tuskaa. Loppuraskaudessa tuli kuitenkin sellanen fiilis, että synnytys menee niin kuin on mennäkseen ja sillä mennään. Toivoin vaan, että saisin alakautta synnyttää. Luotin ihan täysillä synnytystä hoitaneeseen kätilöön eikä mieleen tullut missään vaiheessa, että jotain voisi mennä pieleen. Sitä kuitenkin on sitten siinä synnytyksen aikana sellaisessa omassa maailmassa, ettei sitä paljoakaan mitään ajattele (tai siis ainakin näin mulla..).