Jump to content
Blogi

Voiko herkkyydestä olla haittaa?


Emmi Sivonen

Tällä kertaa kirjoitan ajatuksiani herkkyydestä, joka on myös itselleni ominainen luonteenpiirre. Herkkyys on parhaimmillaan voimavara, jota voi hyödyntää päivittäisessä arjessa. Pahimmillaan se voi olla suuri taakka. Tänään tahtoisinkin pohtia herkkyyttä erityisesti hoitotyön näkökulmasta: onko kyseessä hyöty vai haitta?

 

Voiko tunteet horjuttaa?

Herkkyys ilmenee usein tunteikkuutena sekä taipumuksena nähdä yhteyksiä asioiden, tunteiden ja ihmisten välillä. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että pyrin usein aistimaan muiden ihmisten tunnetiloja ja lähes automaattisesti myös sopeutumaan niihin. Hilpeän henkilön kohdatessani iloisuus tarttuu minuunkin, huolimatta siitä millä raajalla olen itse kyseiseen päivään herännyt. Minun on myös mahdotonta murjottaa, jos vieressäni on hymyilevä ihminen. Herkkyys ilmenee kohdallani myös siten, että minua koskettaa suuresti nähdä toinen ihminen aitoine ja suurine tunteineen. Kyllä vain, minä olen siis juuri se tyyppi, joka liikuttuu kyyneliin katsellessaan televisiosta kuinka joku voittaa kilpailun tai synnyttää. 

Kuinka vahvasti tunteva siis pärjää hoitotyön parissa, jossa kohtaa vähemmän voittajia ja ollaan usein kipeiden asioiden äärellä? Muistan kirkkaasti kuinka kauan sitten eräässä harjoittelussa ollessani kohtasin potilaan, jonka elämäntilanteen lohduttomuus ja epäoikeudenmukaisuus tuntui fyysisesti palana kurkussani ja puristavana kourana vatsassani. Mainittuani asiasta ohjaajalleni hän kysyi minulta, että olenko kokenut herkistymisen vaikuttavan toimintakykyyni potilastilanteissa esimerkiksi siten, että oman reaktioni vuoksi toimisin tai jättäisin toimimatta tietyllä tavalla. Hyvä kysymys, jota jokaisen hoitoalalla työskentelevän kannattaisi edes silloin tällöin pohtia.

 

Herkkyys -  hyöty vai haitta?

Yllättävää kyllä, en ole kokenut omien tunteideni vaikuttaneen haitallisesti tekemääni työhön. Koen, että omista tunteistani huolimatta pystyn tavoittamaan potilaan tai asiakkaan tarpeen ja toimimaan sen mukaan rauhallisesti ja ammattimaisesti. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan koskaan olla etäinen tai kolkko, sillä aidot vuorovaikutustilanteet potilaiden ja asiakkaiden kanssa ovat mielestäni koko hoitotyön suola – niin hyvässä kuin pahassakin.

Hoitotyössä herkkyyttä on helppo hyödyntää, sillä toisen asemaan asettuminen ja sen näyttäminen saattaa tuoda suurta lohtua sitä tarvitsevalle. Vaikeissa tilanteissa mieleeni muistuu äidiltäni saamani oppi siitä, että ihmiselle on tarkoituksella luotu kaksi korvaa, jotka kuuntelevat sekä vain yksi suu, joka puhuu. Hoitotyötä tehdessäni pyrin siis kuuntelemaan, tukemaan ja hoitamaan parhaan osaamiseni mukaan, mutta kotiin lähtiessä pyrin aina nollaamaan kovalevyni. Välillä se on vaikeampaa, välillä helpompaa. 

Mikäli työpäivän päättyessä ajatukset hakeutuvat yhä työasioihin, saattaa herkkyys muodostua jopa taakaksi. Minulla itselläni oli erityisesti opintojen alussa taipumusta pohtia työpäivän aikana kohtaamiani ihmisiä vähintään kotimatkan ajan, jonka vuoksi kotiin saapui usein hyvin uupunut ihminen. Olen joskus tehnyt myös sen virheen, että lohduttoman kohtalon omaavan potilaan kohdatessani olen kuvitellut läheisimpiäni hänen tilalleen. Mitä tekisin, jos tuossa olisikin minun veljeni tai avopuolisoni? Tarpeettoman hajottavia ajatuksia, joista ei ole mitään hyötyä. Hoitotyön parissa liikuttavia ja surullisia tilanteita tulee vastaan aivan varmasti jatkossakin, mutta eihän kukaan jaksaisi tässä työssä, jos se seuraisi aina kotiin. Mielestäni jokaisen hoitoalalla työskentelevän on oleellista ymmärtää, kuinka tärkeää on pyrkiä tietoisesti suojelemaan itseään, ettei jatkossakaan menetä yöuniaan työvuoron aikana kohtaamiensa tilanteiden vuoksi. Siihen saattaa auttaa se, että pyrkii tietoisesti jättämään vaikeat tilanteet työpaikalle sekä ottamaan mukaansa ainoastaan ilon ja onnistumisen kokemukset. 

Työelämässä tulee varmasti vastaan vaikeita paikkoja, jolloin ne täytyy vain kohdata ja käsitellä itselleen sopivalla tavalla. Oman jaksamisen kannalta on kuitenkin tärkeää päästä eteenpäin tilanteesta kuin tilanteesta. Erityisesti silloin, jos itsellä on luonteenomaista taipumusta ottaa muiden murheita kantaakseen. Tunteet ovat osa inhimillisyyttä, mutta niiden tunnistaminen, hallitseminen ja käsitteleminen on ammatillisuutta.

Oletko sinä joutunut tilanteeseen, jossa työasiat ovat jääneet vaivaamaan työajan ulkopuolellakin? Mitkä keinot ovat silloin auttaneet? Olisi myös kiinnostavaa kuulla, että oletteko te opiskelijakollegat saaneet opintojenne kautta neuvoja omien tunteidenne käsittelyyn?

Aurinkoisia syyspäiviä! 

 


OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

Vieras: Valmistunut

Lähetetty

Kuin olisin itse kirjoittanut tämän tekstin. Olen aina ollut hyvin herkkä,liiaksikin. Potilastyössä pystyn useimmiten hyödyntämään herkkyden vahvuudekseni,mutta kerran tilanne oli niin raju,etten voinut muuta kuin itkeä potilaan kanssa. Se ei kuitenkaan tee minusta huonoa hoitajaa,päinvastoin. Opintojeni aikana en saanut juurikaan tukea tähän,mutta onneksi kohdalleni osui loistavia ohjaajia harjoitteluissa jotka kannustivat käyttämään herkkyyttä hyväkseni. Olen myös opetellut itse jättämään työn surut töihin,ja tyhjentämään aivoni työvuoron jälkeen reippaalla lenkillä koiran kanssa.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Sippan

Lähetetty

Vielä kun saisi työnantajan ja Sipilän näkemään työmme herkkyyttä,  painetta.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Emmi Sivonen

Lähetetty

12 tuntia sitten, Vieras: Valmistunut kirjoitti:

Kuin olisin itse kirjoittanut tämän tekstin. Olen aina ollut hyvin herkkä,liiaksikin. Potilastyössä pystyn useimmiten hyödyntämään herkkyden vahvuudekseni,mutta kerran tilanne oli niin raju,etten voinut muuta kuin itkeä potilaan kanssa. Se ei kuitenkaan tee minusta huonoa hoitajaa,päinvastoin. Opintojeni aikana en saanut juurikaan tukea tähän,mutta onneksi kohdalleni osui loistavia ohjaajia harjoitteluissa jotka kannustivat käyttämään herkkyyttä hyväkseni. Olen myös opetellut itse jättämään työn surut töihin,ja tyhjentämään aivoni työvuoron jälkeen reippaalla lenkillä koiran kanssa.

Onpa kiva kuulla että siellä on toinenkin, joka jakaa samat fiilikset! Itsekään en muista, että tähän astisissa opinnoissa olisi erityisemmin käsitelty hoitajan omia tunteita ja niiden käsittelemistä. Se on sääli, sillä ei ole itsestäänselvyys, että kaikilla opiskelijoilla on työkaluja omasta takaa työn kautta vastaantulevien - välillä rankkojenkin - tilanteiden herättämien tunteiden käsittelyyn. Kuten sinäkin, myös minä olen opetellut itse jättämään työasiat töihin ja täytyy myöntää, että se on ottanut oman aikansa. Hienoa kuulla, että olet saanut tukea harjoittelujesi ohjaajilta! Opiskelijaa tukeva ohjaaja on kuin pieni lottovoitto :)

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Vieras

Lähetetty

Minä voisin myös  hyvin kuvitella kirjoittavani kaiken mitä olit kirjoittanut :) Olen ollut harjoittelussa kerran tilanteessa, jossa jouduin poistumaan toimenpiteestä. Olin todella pettynyt itseeni ja ensimmäistä kertaa ajattelin opintojen aikana, että mä en sittenkään pysty tähän. Sain tukea ohjaajaltani ja hän keskusteli tilanteesta kanssani juurta jaksain (mistä olen niiiiiiiiin kiitollinen), kertoi oman kantansa siitä mitä hän on minussa nähnyt potilaiden kanssa jne. Sitten minäkin vuorostani aloin puhumaan tilanteesta kaikin puolin ja ymmärsin, että uusi tilanne tuntui menevän yli sietokyvyn sen vuoksi, etten pystynyt tekemään toisen hyväksi mitään, vaan olin "kädet sidottuna" seuraamassa tilannetta. Nyt olenkin varma, että seuraavalla kerralla, kun tunteet kirvelee silmissä asti, alan tekemään jotain konkreettista käsilläni tai sovin tarkkaan uuden edessä siitä mitä minä saan tehdä. Toiminta auttaa!

Onneksi vielä en ole alkanut murheita kotiin asti kantamaan. Auton rattia on kyllä tullut puristeltua, välillä itkuisin käsin. Sitten kun auton ovi paukahtaa kiinni, ajatukset täyttyy kodin askareilla :) 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Emmi Sivonen

Lähetetty

1 minuutti sitten, Vieras: Vieras kirjoitti:

Minä voisin myös  hyvin kuvitella kirjoittavani kaiken mitä olit kirjoittanut :) Olen ollut harjoittelussa kerran tilanteessa, jossa jouduin poistumaan toimenpiteestä. Olin todella pettynyt itseeni ja ensimmäistä kertaa ajattelin opintojen aikana, että mä en sittenkään pysty tähän. Sain tukea ohjaajaltani ja hän keskusteli tilanteesta kanssani juurta jaksain (mistä olen niiiiiiiiin kiitollinen), kertoi oman kantansa siitä mitä hän on minussa nähnyt potilaiden kanssa jne. Sitten minäkin vuorostani aloin puhumaan tilanteesta kaikin puolin ja ymmärsin, että uusi tilanne tuntui menevän yli sietokyvyn sen vuoksi, etten pystynyt tekemään toisen hyväksi mitään, vaan olin "kädet sidottuna" seuraamassa tilannetta. Nyt olenkin varma, että seuraavalla kerralla, kun tunteet kirvelee silmissä asti, alan tekemään jotain konkreettista käsilläni tai sovin tarkkaan uuden edessä siitä mitä minä saan tehdä. Toiminta auttaa!

Onneksi vielä en ole alkanut murheita kotiin asti kantamaan. Auton rattia on kyllä tullut puristeltua, välillä itkuisin käsin. Sitten kun auton ovi paukahtaa kiinni, ajatukset täyttyy kodin askareilla :) 

Kiitos aivan ihanasta kommentista! Voi, miten pystynkään samaistumaan tuntemuksiisi :) Kuulostaa siltä, että sinulla on käynyt kyllä aivan todella hyvä tuuri kun olet saanut ohjaajaksesi hoitajan, joka ymmärsi heti tarttua herkkään ja haastavaan tilanteeseen sekä käydä läpi sen kanssasi. Viestisi sai itseasiassa minutkin ymmärtämään, että ns. tumput suorana seisominen ja haastavan tilanteen sivusta seuraaminen tuntuu ikävältä. Hyvä asia tiedostaa siis, ja selkeästi se on saanut sut toimimaan eri tavalla ja siten helpottanut tilanteissa olemista. Melkoinen oppimiskokemus siis! :)

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Herkkä hoitaja

Lähetetty

Hep! Todella hyvä kirjoitus :) Olen itse myös herkkä, mutta minulla on toisenlainen näkökulma asiaan. Herkkyys on minusta hyvä asia ja on hienoa, että näyttää tunteensa työssään. EIkä ole ollenkaan huono juttu, että näytät tunteesi potilaan läsnä tai työkavereille. Kaikki me ihmisiä olemme. Minulla hoitotyö vanhusten kanssa on jollain tavalla muuttanut minua "vahvemmaksi" ihmiseksi tai sitten olen kasvattanut hymyn taakse kovan kuoren. Hoitotyössä kun näkee ja kuulee kaikenlaista, niin luulen että ne ovat saaneet minusta vahvemman ihmisen. Asiaa on, ehkä auttanut ihana ohjaajani harjottelussa, jonka kanssa sai keskustelua itselle vaikeita juttuja. Olen itsekin syyllistynyt siihen, että mietin asiaa omalta kannalta "minkälaista olisi jos minun omaisella olisi dementia?" Ei saisi ajatella, mutta asia tulee välttämättä mieleen.

Herkkä ihminen samaistuu paremmin potilaan asemaan ja näin antavat varmasti paljon parempaa hoitoa!

 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Emmi Sivonen

Lähetetty

12 minuuttia sitten, Vieras: Herkkä hoitaja kirjoitti:

Hep! Todella hyvä kirjoitus :) Olen itse myös herkkä, mutta minulla on toisenlainen näkökulma asiaan. Herkkyys on minusta hyvä asia ja on hienoa, että näyttää tunteensa työssään. EIkä ole ollenkaan huono juttu, että näytät tunteesi potilaan läsnä tai työkavereille. Kaikki me ihmisiä olemme. Minulla hoitotyö vanhusten kanssa on jollain tavalla muuttanut minua "vahvemmaksi" ihmiseksi tai sitten olen kasvattanut hymyn taakse kovan kuoren. Hoitotyössä kun näkee ja kuulee kaikenlaista, niin luulen että ne ovat saaneet minusta vahvemman ihmisen. Asiaa on, ehkä auttanut ihana ohjaajani harjottelussa, jonka kanssa sai keskustelua itselle vaikeita juttuja. Olen itsekin syyllistynyt siihen, että mietin asiaa omalta kannalta "minkälaista olisi jos minun omaisella olisi dementia?" Ei saisi ajatella, mutta asia tulee välttämättä mieleen.

Herkkä ihminen samaistuu paremmin potilaan asemaan ja näin antavat varmasti paljon parempaa hoitoa!

 

Hei, olipa kiva kommentti, kiitos siitä! :) Mukava kuulla, että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy samanhenkinen ihminen. Näkökulmasi herkkyyteenkin on tosi hieno. Olet varmasti oikeassa siinä, että hoitotyö haasteellisuudessaan on omiaan muokkaamaan ihmistä. Olen itsekin huomannut, että kokemus hoitotyön parissa jollain tavalla kovettaa ja opettaa, ettei kaikkea voi hallita. Välillä asiat täytyy ottaa vastaan sellaisinaan, kun ne ovat. Mukavaa loppuvuotta sinulle! :) 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Herkkä hoitaja

Lähetetty

Sitä ei usko kuinka paljon hyvä ohjaaja vaikuttaaa harjottelussa. Minäkään en ollut vanhustyöstä kovin innostunut ja jännitin silloin sitä harjoittelua kamalasti. Onko teidän pitänyt koskaan vaihtaa työpaikkaohjaajaa opintojen ohessa sen takia, että  ns. kemiat ei toimi?  Onko tämä teidän mielestä hyvä syy vaihtaa ohjaajaa?

 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Emmi Sivonen

Lähetetty

30.10.2017 klo 19.19, Vieras: Herkkä hoitaja kirjoitti:

Sitä ei usko kuinka paljon hyvä ohjaaja vaikuttaaa harjottelussa. Minäkään en ollut vanhustyöstä kovin innostunut ja jännitin silloin sitä harjoittelua kamalasti. Onko teidän pitänyt koskaan vaihtaa työpaikkaohjaajaa opintojen ohessa sen takia, että  ns. kemiat ei toimi?  Onko tämä teidän mielestä hyvä syy vaihtaa ohjaajaa?

 

Olet mielestäni ihan oikeassa siinä, että hyvä ohjaaja on koko harjoittelun suola! Mielestäni on hyvä syy vaihtaa ohjaajaa, jos kemiat ei kohtaa ja se haittaa selkeästi harjoittelua. Tietenkin tällaisessa tilanteessa opiskelijan kannattaa ensimmäisenä kurkata peiliin, että voiko omaa toimintaa tai asennetta muuttaa jotenkin. Jos sellaiseen ei ole tarvetta, on kaikkien kannalta parempi että ohjaaja vaihtuu. Meitä on niin kovin erilaisia, ja jotkut hoitajat eivät selkeästi koe ohjaajan roolia omakseen eivätkä ole siihen halukkaita. Mikäli tällainen ajatusmalli paistaa pahasti läpi ja heijastuu hoitajan käytökseen, aiheuttaa se vain pahaa mieltä kaikille osapuolille. 

Minä olen kerran kokenut aihetta vaihtaa ohjaajaa. Ohjaajani ei silloin kokenut sopivansa ohjaajan rooliin, ja opiskelijan ohjaamisen epämiellyttävyys näkyi hänestä ihan selvästi. Valitettavasti tämä näkyi selkeästi siinä, etten saanut häneltä kaipaamaani ohjausta, vaikka ajatuksistani hänelle suoraan kerroinkin.  

Tuo harjoitteluaika hänen kanssaan oli kolme viikkoa. Olin ensimmäisen harjoitteluviikon lopussa yhteydessä ohjaavaan opettajaani ja harjoitteluyksikön opiskelijavastaavaan, mutta koska opiskelijavastaavalle sattui loma juuri harjoitteluni ajalle, päästiin ohjaajan vaihtoa käsittelemään vasta toisen harjoitteluviikon lopussa. En nähnyt järkeä vaihtaa ohjaajaa viimeiselle harjoitteluviikolle, joten ns. sinnittelin loppuun asti. Jälkeenpäin ajateltuna toivon, että olisin rohkeasti vaatinut uutta ohjaajaa heti ensimmäisellä harjoitteluviikolla. Tuo harjoittelu oli henkisesti kaikkein rankin itselleni, ja se jätti jälkensä. Kyseinen hoitaja oli aivan erinomainen tekemässään työssään, mutta valitettavasti hänen tapansa kohdata opiskelijoita ei ollut vastaavalla tasolla. Näistä kuitenkin oppii, ja jatkossa osaan toimia varmasti eri tavalla. Toivon kuitenkin, ettei vastaavia tilanteita kuitenkaan tule enää koskaan :) Millaisia kokemuksia sinulla on harjoittelusi ohjaajista?

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


Ajankohtaista

Blogi

×