Jump to content
Blogi

Viisi asiaa, jotka ammatinvaihtoa suunnittelevan on hyvä tietää


Meri Sierla

Ole oman elämän merellä purjehtivan laivasi kapteeni.

Koulun penkille palaaminen aikuisena on mielenkiintoinen kokemus jo itsessään. Tässä asioita, joita kannattaa pohtia, kun jo työelämää nähneenä alkaa pohtia ammatinvaihtoa.
 

1.       Peiliin katsominen kannattaa

Aikuisena ammatinvaihtoa suunnittelevan kannattaa miettiä kiinnostuksen kohteena olevaa alaa työllistymisen ja toimeentulon kannalta. Moni  elämään iloa tuova asia on harrastuksena ja arjen henkireikänä erinomainen, mutta kaikista harrastuksena toimivista asioista ei ole toimeentulon lähteeksi.

Hoitoala on hyvä vaihtoehto varttuneemmalle ammatinvaihtajalle jo siksi, että valmistumisen jälkeen mahdollisuudet työllistyä alan töihin ovat hyvät. Oman kokemukseni mukaan hoitoalalla ei esiinny ikärasismia. Tai ainakaan sitä ei ole osunut omalle kohdalle. Sen sijaan se jaksaa ärsyttää, että vaikka eletään 2010-lukua, niin hoitoalalla työskentelevään liitetään silloin tällöin epämääräisenä pitämäni käsite kutsumus. Jos motiivisi vaihtaa ammattia hoitoalalle on kutsumus, niin suosittelen katsomaan peiliin ja miettimään todellisia syitä vielä toisen kerran. Tänä päivänä hoitoalalla työskentelevät koulutetut hoitoalan ammattilaiset, ja hoitoalalla tehtävä työ on työtä siinä missä mikä tahansa työ.

Jos sitten pohtimisen jälkeen toteat, että työvuosia riittää ja haluat nähdä jotain muuta työurasi aikana, niin on aika ryhtyä tositoimiin! Tutkaile omaan elämäntilanteeseen sopivia vaihtoehtoja. Oppilaitosten nettisivuilta ja hoitoalan blogeista voi lukea käytännön opiskeluun ja opiskelijaelämään liittyvistä asioita.
 

2.       Aina on hyvä aika oppia uutta

Ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta siihen, mikä on hyvä elämäntilanne ammatinvaihtoon tähtäävien opintojen aloittamiseen. Ikä sen sijaan on kehno tekosyy olla oppimatta, ja opettelematta uutta. Itselläni kipinä ammatinvaihtoon syttyi silloin, kun omat nelikymmenvuotispäivät häämöttivät, ja jälkikasvu oli toisella kymmenellä. Joillain sairaanhoitajaopintojeni aikaisilla kurssikavereilla oli vauvoja, tai leikki-ikäisiä perheenjäseniä. Muistan kyllä pohtineeni, kuinka he jaksoivat pikkulapsiperheen arkea antoisien, mutta runsaasti aikaa vievien opintojen, kirjallisten tehtävien ja pakollisten työharjoittelujen ohella.  

Hoitotyön perustutkintoihin kuuluvat kentällä tapahtuvat työharjoittelut. Sairaanhoitajakoulutuksessa työharjoitteluja on käytännössä yhteensä noin vuosi. Vuosikymmen sitten hoitotyön koulutusohjelman luennoilla oli myös lähes poikkeuksetta sataprosenttinen, tai lähes sataprosenttinen läsnäolopakko. Nykyisin on tarjolla enemmän vaihtoehtoja. Niitä ovat muun muassa verkkokurssit, joita voi suorittaa joustavasti omien aikataulujen ja elämän muiden sitoumusten keskellä.

Aikuisena ammatinvaihtajana elämänkokemuksesta, ja iän antamasta kypsyydestä on etua. Uudelleenkouluttautuja osaa myös kiinnittää opiskelussa helpommin huomiota oikeisiin asioihin, ja uutta asiaa on usein mahdollista yhdistää elämän varrella ja työvuosien aikana kertyneeseen tietoperustaan.
 

3.       Toimeentuloa tarvitaan myös opiskeluaikana

Saadakseen jotain uutta ammatinvaihtaja joutuu tavallisesti luopumaan jostain muusta. Mieti, mistä asioista olet valmis tinkimään ainakin väliaikaisesti. Tutustu opiskelijan tukivaihtoehtoihin, ja keskustele myös työpaikallasi lakisääteisen opintovapaan mahdollisuudesta. Itse olin aluksi kaksi vuotta lakisääteisellä opintovapaalla silloisesta aivan eri alan työpaikastani. Irtisanouduin sieltä, kun kahden vuoden määräaika tuli täyteen.

Tietyn määrän työvuosia omaavalle uudelleenkouluttautujalle aikuiskoulutustuki saattaa olla paras vaihtoehto.  Hoitoalan opinnoissa on myös se hyvä puoli, että kun on saanut kasaan tietyn määrän opintopisteitä, niin on mahdollista päästä tekemään alan keikkatöitä. Kukaan opiskelija ei silti ehdi, tai jaksa tehdä määrättömästi keikkoja, sillä itse opiskelu tehtävineen ja työharjoitteluineen vie aikaa ja voimia.  Lue lisää opiskelijan tukiasioista täältä ja tästä.
 

4.       Ennakkoluulottomuus auttaa kaikkeen

Opiskelin sairaanhoitajaksi silloisen Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian, eli nykyisen Metropolia Ammattikorkeakoulun englanninkielisessä sairaanhoitajakoulutusohjelmassa. Olin 16-henkisen kansainvälisen kurssimme vanhin, joskin seuraavaksi vanhimpaan kanssaopiskelijaan oli  vain parin vuoden ikäero. Kannattaa muistaa, että kaikissa asioissa jonkun on oltava biologiselta iältään vanhin. Jonkun toisen osa on olla porukan juniori, ja loput sijoittuvat siihen välille.  

Työharjoittelujaksoilla ja kesätöissä sairaaloiden osastoilla tapasin itseäni kymmenen vuotta vanhempia motivoituneita ja innostuneita alanvaihtajia uudelleenkouluttautumassa lähi- tai sairaanhoitajaksi. Valmistaudu myös siihen, että työharjoittelujaksolla ohjaajat saattavat olla omien lasten ikäisiä, tai jopa nuorempia kuin oma nuorimmaisesi. Kannattaa kirkastaa itselleen, että hyvä ohjaus ei korreloi ohjaajan biologisen iän kanssa.  Asenne ratkaisee, avoimuus kannattaa ja ennakkoluulottomuus auttaa kaikkeen. Muista hyödyntää tilaisuudet verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia uusien ihmisten kanssa.
 

5.        Muutoksella saattaa olla energisoiva vaikutus   

Veikkaan, että tositoimiin ryhdyttyäsi saat kuulla kanssaihmisiltäsi runsaasti kannustavia, ihailevia ja uteliaan kiinnostuneita kysymyksiä ja kommentteja. Ihailun keskellä päivää paistatellessasi saatat kohdata myös kanssaihmisen, joka ei viitsi, halua tai uskalla astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sanomattakin selvää, että latistavat ja kateelliset mutinat kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Varoitan myös, että muutoksella saattaa olla suorastaan hämmentävän energisoiva vaikutus. Uuden oppiminen on yksinkertaisesti vaan niin virkistävää, antoisaa ja hauskaa. Muistan kun ensimmäisenä opiskelusyksynä seisoin bussipysäkillä matkalla luennolle. Oli kuulas ja aurinkoinen syyskuinen aamupäivä, puiden ja pensaiden lehdissä syksyn täyteläinen väripaletti, ja taivas kirkkaan sininen.  Se mieletön, vaikeasti kuvailtava tunne, mikä silloin iski. Vapaudentunne. Elämänilo. Tyytyväisyys omaan rohkeuteen ja uskallukseen. Tietoisuus siitä, että on elämän meren aallokoissa purjehtivan laivansa kapteeni: Jummijammi, minä tein sen. Kannattaa kokeilla!

Seuraavassa blogissani käsittelen jatko-opintoja, ja niiden myötä saatuja uusia oppimiskokemuksia. Tarkastelun alla muun muassa oppimiskokemus nimeltä ryhmätentti. Pysy kuulolla.  


OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


Ajankohtaista

Blogi

×