Jump to content
Blogi

Tutut kasvot, vieras katse


Sonja Ropponen

Ensin huomaat sen siitä, että hänen sanat alkavat unohtua. Myös arkisia asioita aletaan toistamaan turhaan. Pyydetään anteeksi sitä, että ei muisteta mikä päivä tänään on. Hieman olkia kohautellen hän ihmettelee, kuinka sitä ei nyt muistakaan missä avaimet ovat. Pikkuhiljaa salakavalasti tauti etenee. Vuosien päästä huomaat katsovasi häntä eri silmin. Näet tutut kasvot, mutta vieraan katseen. Sinulla saattaa olla hänen kanssaan pidempiaikainen hoitosuhde tai hän on läheisesi. Ilo saattaa olla kadonnut, tai se ei tule käymään niin usein. Tyhjyys voi vallata katseen, mutta käsi on yhtä lämmin kuin ennen.

Suomessa on arvioilta noin 193 000 muistisairasta ihmistä. Yleisin muistisairaus on Alzheimerin tauti. Muistisairautta sairastavien lisäksi arviolta 200 000 suomalaisella on lievää tiedonkäsittelyn heikentymistä, eli esimerkiksi muisti- ja tarkkaavuuden ongelmia. Osa näistä kehittyy ajan myötä eteneviksi muistisairaudeksi. Muistisairaudet siis koskettavat melkein jokaista meistä jossain vaiheessa elämäämme jollain tapaa. Me hoitajat tulemme hoitamaan todella monia muistisairaita sekä tukemaan heidän läheisiään. Myös omassa lähipiirissäsi saattaa olla muistisairas ihminen. Jos sairaus on pitkälle edennyt ja ihmisen persoona kovin muuttunut, voi olla vaikea tunnistaa omaa läheistään sairauden takaa. Ne voivat olla pieniä hetkiä, kun hänen oma persoonansa pilkistää esiin.

Muistisairaiden hoitaminen on välillä haastavaa. Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisen sairauden kuva on erilainen. Yhdestä tulee todella nauravainen, toinen muuttuu aggressiiviseksi. Kolmas lamaantuu täysin ja neljäs luulee olevansa rippikouluikäinen. Jotkut potilaat toimivat hyvin yhteisymmärryksessä hoitajan kanssa ja toiset eivät ymmärrä ollenkaan hoidon tarvetta tai jopa pelkäävät hoitotoimenpiteitä. Siinä vaaditaan ammattitaitoa saada muistisairas kokemaan olonsa turvalliseksi. Joidenkin muistisairaiden kanssa voi olla todella isoja haasteita jopa päivittäisissä toimissa. Hän saattaa pelätä jäädä yksin nukkumaan huoneeseensa tai mennä suihkuun. Ehkä hän kokee elämänsä aiempia traumoja läpi uudelleen. Hän kaipaa ymmärrystä, mutta usein unohtaa jo sekunneissa juuri saaneensa sitä.

shutterstock_536067373.jpg.2d7213064d95c38c98aa8fa842a762e9.jpg

Nykyään myös todella muistisairaita ihmisiä asuu paljon kotona. Laitospaikkoja vähennetään, joten monet muistisairaat jonottavat hoitolaitokseen pääsyä jopa vuosia kotoaan käsin. Omaisena saatat stressata läheisesi vointia. Pelkäät jäävätkö hellanlevyt päälle tai osaako hän enää lähikaupasta kotiin. Muistaako hän syödä tai ottaako hän lääkkeet väärinä päivinä. Tällöin avuksi tulee yleensä kotihoito. Kotihoito on todella hyvä apu muistisairaan arkeen, mutta sairauden edetessä parempi paikka muistisairaalle on ympärivuorokautinen laitoshoito.

Myös muistisairaiden kohdalla tuntuu usein olevan liian vähän aikaa yksilölliseen hoitoon.  Muistisairaan kanssa olisi hyvä tehdä hoitotoimenpiteet rauhallisesti. Se yleensä rauhoittaa häntä ja hän on silloin yhteistyöhaluisempi. Myös se, että kertoo mitä, milloinkin tehdään luo turvallisuutta. Toisen kanssa toimii huumori ja toinen tarvitsee selkeämpiä käskyjä toimiakseen. Muistisairaat ovat moninainen ryhmä ja uskon, että lisäkoulutus ei ole kenellekään heidän kanssaan työskenteleville turhaa. Uusia tapoja ymmärtää, hoitaa sekä lähestyä potilaita tulee jatkuvasti lisää, ja sen vuoksi on hyvä tuntea uusimmat menetelmät.

 

Skholen oppimisympäristössä aihetta käsitellään Muistisairaan kohtaaminen -kurssilla. Jos sinulla ei vielä ole työnantajasi tai oppilaitoksesi puolesta tunnuksia Skholeen, pääset tutustumaan sisältöihin tilaamalla ilmaiset kokeilutunnukset Skholen verkkosivuilta.

 


OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


Ajankohtaista

Blogi

×