Jump to content
Blogi

Oppia opparista


Sari Tomova


Nyt se alkaa olla viimeisiä paukkuja vaille valmis! Ei koulu (sentään), vaan OPINNÄYTETYÖ. Juuri kävimme meidän kolmen koplan opparitiimin voimin esittämässä toimeksiantajan kahdessa toimipisteessä opinnäytetyömme. Nyt olisi loppukorjausten vuoro ja voidaan lyödä sähköisesti homma pakettiin. Mitä tässä vuoden prosessin aikana on sitten tullut opittua?

1. Valitse aihe, joka aidosti kiinnostaa

Meillä vähän tämä prosessi alkoi nihkeästi. 2016 syksyllä valitsimme tutkimusaiheen valmiiseen projektiin liittyen, joka ei vain siinä puolen vuoden aikana ottanut tulta alleen. Eli aihe oli lähes valmiiksi annettu. Kaikki me kolme mietimme omissa pikku päissämme, että ei nyt oikein nappaa, kun ei ole aiheeseen kunnolla tarttumapintaa. Kukaan ei avannut moneen kuukauteen suutaan, kunnes yksi meistä uskalsi tehdä sen ja me kaksi muuta huokaisimme lähes yhteen ääneen olevamme samaa mieltä.

Siitä se vasta aivotyöskentely lähtikin käyntiin, kun piti itse keksiä, mihin suuntaan lähdetään ja mistä toimeksiantaja. Tiimimme jäsenet olivat tehneet yhden tehtävän ensimmäisenä vuonna Ikäihmisten olohuoneelle ja siitä lähti pallo vyörymällä pyörimään. Toimeksiantaja kiinnostui ja heillä oli jo mietinnässä aihekin, jota lopulta jouduimme muokkaamaan useaan otteeseen, mutta idean olennaisin ydin lähes säilyi. Työtä oli paljon mukavampi lähteä työstämään, kun oli konkreettisesti aihe, mistä saada kiinni ja mihin motivoitua.

2. Luo järkevä aikataulu

Ja mitähän se meidän alun viivästyminen sitten tarkoitti? Jouduimme nopealla aikataululla keräämään teoriaa, tekemään suunnitelman, esittämään suunnitelman, korjaamaan suunnitelman ja tekemään kesän toiminnallisen osuuden valmisteluita. Kyllä sitä ehtii, kun on pakko ja motivaatio löytyy. Vauhti läväytti päin kasvoja viime syksynä, kun alkuperäiseen suunnitelmaan olimme merkinneet työn valmistumisajankohdaksi joulukuun 2017.

Syksy olikin yllättävän rankka koulussa ja työmaailmassa. Ei vain jäänyt aikaa opinnäytetyön loppuun saattamiseen. Eikä siinä olisi ollut mitään järkeä, sillä jälki olisi ollut todellakin hutaisten tehtyä. Eikä sellainen työ hyödytä ketään ja kesän toiminnallisen osuuden merkitys olisi valunut sormiemme läpi. Siirsimme valmistumisen tälle keväälle ja olemme nyt siinä vaiheessa, että opinnäytetyö on korjauksia vaille valmis.

3. Siedä muutoksia

Kannattaa tosiaan varautua siihen, että työn idea/aihe/tavoitteet/tarkoitus muuttuu, työn nimi muuttuu ja työn sisältö muuttuu monta kertaa. Eipä tähän juuri muuta lisäämistä, sillä näin meille on käynyt. Suhteellisen järjissämme olemme vielä vaikka työtähän se tarkoittaa ja välillä usko voi loppua kesken sen suhteen, että tuleeko tästä ikinä valmista. (Hox! Jokainen meidän tiimistä ovat tahoillaan tehneet jo yhden opparin edellisessä amk-tutkinnossaan, joten kokemusta on.)

4. Kommunikointi

Jos tekee pareittain tai isommassa ryhmässä, niin täytyy kommunikointi pitää avoimena ja rehellisenä. Helposti se kommunikointi jääkin sen oman piirin sisälle, mutta täytyy ottaa huomioon myös toimeksiantaja, ohjaajat ja vertaisarvioijat. Kaikki muutokset yms. on hyvä MUISTAA ilmoittaa myös oman piirin ulkopuolelle. Tämä tuli opittua myös hieman kantapään kautta 😉

5. Muista muu elämä

Niin varmaan joo. Hyvä jos tämä osio onnistuu, peukut sille. Omalla kohdalla ainakin on ollut taiteilemista kesällä töiden, syksyllä koulun ja nyt keväällä harkan kanssa. Onneksi meitä on kolme tekijää.

 

Lisäksi: Liputan toiminnallisen opinnäytetyön puolesta ja työn esittämistä suoraan toimeksiantajalle.

 

En nyt tässä sen kummemmin paljastanut meidän opinnäytetyöstämme lisää, koska prosessi ei ole vielä valmis. Jos hyvin käy ja saamme työn sähköisiin kirjoihin ja kansiin, voin linkittää työn seuraavaan postaukseen 😉

 

Olisiko sinulla muita huikeita vinkkejä opparin tekemiseen liittyen?


OSALLISTU KESKUSTELUUN

Keskustelu

Recommended Comments

Vieras: Toiminnallinen

Lähetetty

Sen verran nihkeää oli opettajien puolesta tuo toiminnallinen oppari, etten kovin äkkiä sitä ainakaan SeAMK:n oppilaille suosittele.

Varsinaista ohjausta toiminnallisen osalta ei saanut vaan väkisten tyrkytettiin kirjallisuuskatsausta.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Ex-opiskelija

Lähetetty

Itse tuotin opinnäytetyönä oppimateriaalia (eri Amk:ssa) ja minä sain kyllä mielestäni hyvää ohjausta siihen. Myös moni kaveri teki toiminnallisen työn/jonkin oppaan tms., eikä ohjauksen laatu mielestäni ollut riippuvainen opparin laadusta (vaan ennemminkin sitten ihan yleisesti ehkä ohjaajasta). 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Vieras: toinen ex-opiskelija

Lähetetty

Miten sinun tai minun opparini voi olla kiinni ohjaajasta? Eikö oppari ole

opiskelijan itsenäinen työ? Niin minulle ainakin kerrottiin ja

vitonen tuli, kun vaivauduin ohjeet lukemaan ja muutaman hyvän opparin.

 

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Sari Tomova

Lähetetty

1.5.2018 klo 11.01, Vieras: Toiminnallinen kirjoitti:

Sen verran nihkeää oli opettajien puolesta tuo toiminnallinen oppari, etten kovin äkkiä sitä ainakaan SeAMK:n oppilaille suosittele.

Varsinaista ohjausta toiminnallisen osalta ei saanut vaan väkisten tyrkytettiin kirjallisuuskatsausta.

Onpas ollut harmittava kokemus :/ Itse olen tehnyt aikanani ihan tutkimusluonteisen ja aika yksin minä sitä tein, opettaja kommentoi suunnitteluvaiheessa ja lopussa. Nyt ollaan kyllä saatu erittäin hyvää ja tarkkaa ohjausta. Toiminnallinen osuus oli enemmän meidän ja toimeksiantajan välinen asia. Raporttia sitten ollaan viilailtukin ohjaajien opastusten mukaan, sitä kun helposti itse sokaistuu jossain vaiheessa omalle työlleen...vaikka meitäkin on ollut kolme tekemässä tätä projektia.

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ajankohtaista

Blogi


×