Jump to content
Blogi

Monimuoto-opintoina terveydenhoitajaksi


vilma_skhole

Sari kirjoittaa monimuoto-opiskelijan näkökulmasta, jossa opiskelukaverit ja opettajat tapaa vain kerran kuukaudessa viikon ajan.

Opiskelijabloggaajien joukossa on sairaanhoitajan ja kätilön lisäksi oululainen, pian 33-vuotta täyttävä Sari Tomova. Hän opiskelee terveydenhoitajaksi Oulun ammattikorkeakoulussa monimuoto-opintoina. Opintoja on nyt takana kaksi vuotta. Opinnot kestävät yhteensä neljä vuotta ja näin ollen arvioitu valmistumisajankohta on keväällä 2019.

Alanvaihtaja Sari on aiemmin valmistunut restonomiksi, sekä omaa myös ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon. Sari on työskennellyt muunmuassa hotellin vastaanottovirkailijana ja ”pyörähtänyt” myös ravintolan puolella hommissa. Nykyisen päätoimisen opiskelun lisäksi perheellinen Sari on tehnyt myös silloin tällöin keikkatöitä. Tämän kesän hän on työskennellyt kotihoidossa.

Aikuisopiskelijaksi hoitoalalle

Miksi Sari sitten vaihtoi alaa ja valitsi juuri hoitoalan? Hän kertoo pohtineensa jo nuorempana tätä suuntaa, mutta hoitajalta vaaditaan sellaista vastuuta, johon hän ei kokenut olevansa aiemmin valmis.

- ”Nyt ”kypsemmällä” iällä mietin, että ehkä jonkin verran on tullut jo harjoiteltua vastuun ottamista ja toisekseen työmahdollisuudet ovat paremmat kuin edellisessä ammatissani” Sari kertoo. Hoitoalalla Sari saa tehdä ihmisläheistä työtä ja oppii myös omaan elämään hyödyllisiä taitoja.

Sarin mielipide opiskelusta:

  • rankkaa
  • antoisaa
  • kiinnostavaa
  • välillä myös hieman pelottavaa.

Haastavimpia asioita Sarille ovat tähän asti olleet pistämiset ja kanylointi. Simulaatiot ovat olleet todella opettavaisia ja ylipäänsä käytännön harjoituksissa teoria saa selvennystä.

Käytännön harjoitteista Sari kertoo, että välillä tulee tehtyä isojakin mokia ja aivot saattavat lyödä ihan tyhjää. - ”Onneksi harjoituksen kohteena on YLEENSÄ ollut nukke”, Sari hymyilee.

Vapaa-aika opiskelujen ohella

Vapaa-ajallaan Sari viettää suurimman osan ajasta lasten kanssa. Liikunta on hänelle myös tärkeä harrastus, jolla hän huolehtii hyvinvoinnistaan. Tällä hetkellä Sari ei kuitenkaan ehdi ja jaksa urheilla niin paljon kuin haluaisi. Kuntoilun ohella rentoutuminen on myös tärkeää.  Oma jaksaminen ja hyvinvointi heijastuvat perheeseen, joten omasta voinnista on tärkeää pitää huolta.

Kysyin Sarilta, miten hänen onnistuu sovittaa yhteen koulu ja vapaa-aika. ”Vaihtelevasti” oli Sarin vastaus. Monimuotototeutukseen kuuluvilla etäviikoilla on helpompi löytää rutiineja ja aikaa liikunnallekin. Sari odottaakin ammattiin valmistumista ja töihin pääsyä siltä osin, että arki saisi selkeämmät raamit, joiden sisään perheen aikataulut ja vapaa-aika olisi helpompi asettaa.

Mitä voimme odottaa blogilta?

Blogissa Sari haluaa kirjoittaa opiskelijoille, erityisesti monimuoto- ja terveydenhoitajaopiskelijoille, sekä perheellisille opiskelijoille. Hän kirjoittaa monimuoto-opiskelijan näkökulmasta, jossa opiskelukaverit ja opettajat tapaa vain kerran kuukaudessa viikon ajan.

Monimuoto-opinnoissa aikataulut ovat välillä hyvinkin tiukat. Sarin blogikirjoitukset tulevat käsittelemään sitä, minkälaista motivaatiota pitää olla silloin kun tärkeitä asioita pitäisi oppia lyhyessä ajassa ja etäviikoilla hyvin itsenäisestikin. Hän kertoo myös niistä asioista, jotka ovat auttaneet häntä opiskelemaan monimuoto-opintoina.

Tulevaisuudennäkymät

Tulevaisuuden suhteen Sarilla ei ole vielä selkeitä suunnitelmia. Kouluterveydenhoitajan työhön tutustuminen opiskelujen alussa oli mielenkiinoista. Terveydenhoitajan syventävät opinnot, jotka ovat Sarilla vielä edessä, näyttävät todennäköisesti suunnan sille, mikä tulevaisuudessa kiinnostaa töiden suhteen. Paria vaihtoehtoa lukuun ottamatta mitään ovia ei ole vielä Sarin mukaan suljettu. Eteenpäin mennään avoimin mielin!

Mielenkiintoista juttua tulossa! Malttamattomana jään odottamaan, mitä Sarin ensimmäinen postaus syyskuussa tulee pitämään sisällään! 😊

Saria haastatteli Hoitajat.net x Skhole -blogisti Henna Lehto. Henna uskoo, että hänen kirjoituksensa koskettavat erityisesti niitä, jotka ovat hänen kanssaan samanlaisessa tilanteessa, eli sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita, aikuisopiskelijoita ja monimuoto-opiskelijoita. Lue lisää Hennasta!

  • Tykkää 1

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Recommended Comments

Vieras: Ullis

Lähetetty

Onpa kiva lukea toisesta alanvaihtajasta ja aikuisesta terkkariopiskelijasta. Itsellä toinen vuosi alkamassa, aikuisena nuorisopuolella päiväopinnoissa. Mutta samanlaisia ajatuksia tunnistan tekstistä. Innolla jään odottamaan lisää kirjoituksia :)

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille
Sari Tomova

Lähetetty

Kiitos kommentista :) Jännällä itsekin odotan, minkälaisia kirjoituksia syntyy ;)

Jaa tämä kommentti


Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


Ajankohtaista

Blogi

×